Ikää 30+, eka tulossa.. ajatuksii, tuntemuksii, huolia ja iloja :)

Yomanda

Yomanda

Luottohahmo langoilla
Heinäkuunmammat 2015
Elikkä tällästä toivottiin, niin tuumasta toimeen. Itse 33, lasten "hankinta" jäänyt reuman (lääkkeiden) takia näin myöhäiseksi. Nyt ekaa odotellaan innolla. Perjantaina ultra ja jännittää mitä siellä on vai onko mitään.
 
Oon myös 33v. Toinen tulossa, mutta esikoisen seurasta sain nauttia alkuvuodesta vain kuukauden. Tää raskaus onkin otettu vastaan pelon vallassa.

Meillä lasten hankinta on vain jäänyt. Naimisissa ollaan oltu reilu 3v ja yhdessä 9,5v.

Esikoista yritettiin vajaa vuosi ja nyt tärppäsi toisesta kierrosta ovulaatiotestien avulla.
 
Mulla on ikää 31, esikoisen syntyessä 32. Lapsiasiat on jääneet lähinnä siksi, että työelämässä on pitänyt aika haipakkaa, olen viime vuosina edennyt uralla ihan kivasti ja opiskellutkin vähän väliä jotain. Toisekseen, on ollut mukavaa vähän venyttää nuoruutta, kun kaveripiirissäkään ei olla juuri lasten tekemisen kanssa kiirehditty. On ollut vielä niin paljon reppumatkoja, road trippejä, festarireissuja ja ex tempore kaverimökkireissuja tekemättä ja maailmalla huiteleminen ilman lasta on kuitenkin erilaista. Kolmanneksi, exän kanssa ei ikinä (!) oikeastaan edes puhuttu lapsista ja asia alkoi tuntua luontevalta vasta sen jälkeen, kun pari vuotta sitten tapasin tuon nykyisen avomieheni.

Edelleen olo on vähän sellainen... No, epä-äidillinen tai jotain, mutta onneksi siihen rooliin on vielä aikaa kasvaa. Vauva on kuitenkin tervetullut, kyllä tätä on myös yritetty ja tuntuu, että aika ja oma pää alkaa vihdoin olla jotenkuten kypsiä tähän jättimäiseen muutokseen.
 
Mulla ikää 35, lapsen hankinta on jäänyt sopivan kumppanin puuttumisen vuoksi sekä työni haastavuuden ja stressaavuuden vuoksi, olen ollut sairaslomalla on/off työuupumuksen vuoksi muutaman kerran. En vaan ole saanut kovasta yrittämisestä huolimatta muuta työtä. Enkä ole ollut varma on minusta kaiken jännittäjästä tähän.

Tapasimme nykyisen mieheni kanssa kaksi vuotta sitten, pikaisesti olemme toimineet, kihloihin lähes heti ja naimisiin menimme puoli vuotta sitten. :)

Olo on edelleen aika epätodellinen, joskin aika sellainen "mammamainen" ja rauhallinen. Ilman jokapäiväistä pahaaoloa en uskoisi että tämä on tottakaan.
 
Itelläki tulokkaan isän kanssa yhdessäoloa reilu kaks vuotta.. Kaveripiirissä on vasta yksi pieni vauva niin ei ole ollut kiireitä tai paineitakaan lapsen saamiselle..olisin kyllä varmaan edellisessä suhteessa lapsia miettinyt jos ei olisi ollut sitä estävää lääkitystä. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan :)
Onneks pahoinvointi ei kestäny parii viikkoo kauempaa kun töissä oli ihan kamalaa.. No nyt yöks töihi ja sit muutama vapaa, jouluu ootellessa.. Vaikka silloinki töissä
 
Mä oon 36 ja esikoinen syntyi mun ollessa 35. En koskaan aatellut, että mulla ois ollu kiire ja oonkin nauttinut vapaista vuosistani täysin rinnoin :) Uskon olevani "parempi" äiti nyt kuin oisin ollut vaikkapa 10 vuotta sitten, tuntuu että maailmankatsomus on nyt erilainen ja oon valmis äidiksi. Miinusta tässä iässä on lähinnä vaan se, että isovanhemmat on jo iäkkäitä ja ystävien lapset isoja.
 
Kiva että tämä keskustelu avattiin. :) Itse täytän alkuvuodesta 30 ja ensimmäinen olisi tulossa ihan heinäkuun lopussa, jos kaikki menee hyvin. Minun kaveripiirini on vielä aika lapsetonta, ja itse olen n. vuoden lapsesta vasta haaveillut ja nyt sain miehenkin innostumaan ajatuksesta. :)
 
Täälläkin yksi helmikuussa 30 täyttävä esikoisen odottaja :).
Meillä sellanen tarina, et kaksi vuotta oltiin ilman ehkäisyä, josta n. vuosi kunnon yritystä, ovulaatiotestit siis mukana. Tärppäsi sitten alkuvuodesta, jolloin laskettu aika olisi ollut lokakuussa 2014, mutta meni kesken jo viikolla 10. Nyt sitten uusi yritys ja toivottavasti tämä pysyy matkassa. Lapsia olisin siis halunnut jo pari vuotta aikasemmin, mutta ei vain tärpännyt. Mutta eipä se liian myöhäistä ole vieläkään :).
Tällä foorumilla on myös sellainen yleinen ryhmä 30-vuotiaille esikoistaan odottaville, kannattaa tutustua myös siihen, itse olen myös sinne kirjoitellut.
 
No ei välttämättä pelkkää esikoista odottaville mutta niin, että eka lapsi on tullut vasta 30:n tietämillä, kun niitä kokemuksia haetaan. Nuori odottaja (20v) ei voi ajatella kaikesta samalla tavalla kuin kolmekymppinen tai vanhempikin.. :)
 
Mä tuun kans tänne. Toinen siis tulossa ja ikää tulee heinäkuussa itellä 32. (Meillähän siis esikko ja mies syntyny joulukuus, ja minä heinäkuus, hauska sattuma et la on heinäkuus.) Mul ei oikeestaan ollu mitään kammoja tai suuria pelkoja esikoista odottaessa, eikä o nytkään ollut. Ja jotenkin sitä oli hyvin varustautunu ekan vuoden haastavuuteen, koska kaveri piirissä paljon lapsellisia perheitä.
 
Esikoinen syntyi siis, kun olin 29, vähää vajaa 30. :) Mut on joo toki erilaiset elämäntilanteet yleensä. Työt ja asumiset vakiintunut. Elämänpiiri stabiili. Eipä sillä, raskaus nyt yhdistää yllättävän isoa ikähaarukkaa ja tietty ajatukset voi jopa 30+-vuotiailla vaihdella. Luinkohan jostain just, et 30-vuotiaidne on vaikeampi sopeutua siihen elämänmuutokseen. Varmaan kun on totuttu tietynlaiseen itsenäisyyteen. Vauvan kanssahan mennään vauvan ehdoilla :)
 
Jep, onhan meitä ensimmäisen odottajia sittenkin muutama vähän myöhemmällä iällä (rehellisesti sanottuna tuntunut että nykyään ensimmäisten saajat on juuri ja juuri täysi-ikäisiä)

Meille siis tulossa ensimmäinen ja täytän ensikuussa 29, ja mies ehtii täyttämään 40 ennen tulokasta. Me olemme ehtineet 3 vuotta elämään yhdessä, joista vähän reilu 2 vuotta on lapsi saanut tulla mutta päättänyt odotuttaa näinkin pitkälle. Luulin aina että minäkin hankkisin lapsen nuorena, mutta sitten opiskelut ja työelämä veivät voiton. Eikä sitten enää ollutkaan sitä puolisoa jonka kanssa olisi asiaa voinut harkita vakavemmin. Lopulta nyt mietittynä tämä on ollut onni, sillä nyt on elämäntilanne niin hyvä oma riittävän iso asunto vaikka kahdenkin lapsen tulolle, ja ennen kaikkea OLEN EHTINYT ELÄMÄÄN JA NÄKEMÄÄN PALJON ja varmasti nämä kokemukset auttavat myös jatkossa sillä jos ajattelen minua nyt ja 10 vuotta sitten tulevana äitinä huokaisen helpotuksesta että äitiys tulee vasta nyt. Muutos tulee olemaan ehdottomasti suuri nytkin, mutta nyt on sitten aika totuttautua uuteen ja ihmeelliseen.

Meillä oikeastaan kaveripiirissä ei pieniä nyyttejä ole, koska ne kaikki on kerennyt jo kasvamaan isommiksi. Onhan tämä hieman huvittavaa kun menemme tammikuussa mieheni kaverin lapsen 18-vuotissyntymäpäiville, ollaan tässä jo keretty vitsailemaan että koskas tämä tyttö ja hänen pitkäaikainen poikaystävä ilmoittavat perheenlisäyksestä ja että kummat "ehtivät ensin" me muumiot vai nuoriso :D :D (ja hei sitten hengittäkää ja tottukaa tähän kahden vuoden yrittämisen tuomaan mustaan huumoriin).
 
Heippa! Täällä sunnuntaina tulee 34 lasiin ja miehellä maaliskuussa 33. Yhdessä ollaan kohta oltu viitisen vuotta ja lasta "yritetty" kolmisen vuotta. Ensimmäinen vuosi mentiin petipuuhilla mutta sitten hakeuduttiin tutkimuksiin. Miehellä heikot siittiöt ja minulla vasen munasarja ei jaksa kunnoolla tuottaa ja siellä myös endometrioosin alkua. Nyt meille tehtiin toinen koeputkihedelmöitys jossa siirrettiin kaksi alkoita joista toinen jaksoin pitää kiinni. Nyt mennään rv 12+1 ja huomenna olis np-ultra. Viime ultrasta on viis viikkoo ja jännittää ihan kamalasti että onko siellä enää elämää. Tää on ollu meille todella raskasta niin henkisesti kun fyysisesti. Hormoonihoitoja ja kalenterin kanssa elämistä. Parisuhde ollut kovilla mutta jos meille se pieni nyytti annetaan niin kyllä tämä on ollut sen arvoista. Onneksi pystymme mieheni kanssa puhumaan kaikesta. Luulen että se on jaksnut viedä meitä eteenpäin hoitojaksojen aikana.
 
Täällä meillä olen neuvolassa jopa sieltä nuoremmasta päästä. Kuulemma aika monet on lähempänä 40, kun 20. Ja tietysti, kun katsoo vaunujen kanssa liikkuvia, niin se ikäjakauma on aika pitkälti 30-40.
 
Toivotaan kaikille onnea matkaan :) .. Ihan melkein kävi itkettämään kun luin Vimpulankin juttua. Itellä onneksi tärppäsi melkein heti kun pillerit jäi vaikka en olisi uskonut. Joka paikassa lukee että reuma hankaloittaa raskaaksi tuloa.. Nooh, huomenna ultra niin näkee sitten onko siellä ketään
 
En voi ees käsittää, mitä tarkoittaa, että on vaikeaa tulla raskaaksi, mutta kuvittelisin sen olevan mielettömän stressaavaa ja surullistakin. Ihanaa vimpula, et onnistuitte! :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top