Ikää 30+, eka tulossa.. ajatuksii, tuntemuksii, huolia ja iloja :)

Hei! Olen aina toivonut lapsia ja koska entinen poikaystävä 6v jälkeen ei vieläkään ollut valmis siihen, niin lähdin parisuhteesta. Vähän myöhemmin tapasin nykyisen ukkoni, joka alusta asti on ollut sitoutunut mahdollisuuten että lapsi tulee. Olimme yrittänyt vuoden kun sain kohdun ulkopuolisen. Se oli kokonaisuudessa aika pitkä ja uuvuttava prosessi , mutta seuraava raskaus tuli sitten heti seuraavien menkkojen jälkeen. Tässä sitä nyt ollaan viikolla 10 ja ikää on jo 36v. Mieheni on 38 ja parisuhteemme ei voisi olla parempi. En ole koskaan tavannut yhtä avuliasta ja huolehtivaista miestä. Tein positiivisen testin samalla viikolla kun muutimme ekaan omistusasuntoon ja mies oli jo silloin sanomassa että en saa nostaa mitään painava. :D Tuntuu että vihdoinkin olen saamassa oman pienen perheeni.
 
Mä täytin helmikuussa 31v. ja ekaa lasta odotetaan :). Mieheni kanssa olemme olleet 4v. yhdessä, joista jotakuinkin 1,5v. naimisissa. Niin kuin tuolla alussa kirjoitinkin, en koe olevani mitenkään vanha ensisynnyttäjä. Itseasiassa koen olevani parhaimmassa kunnossa ikinä. Nuorempana sitä vain mennä viuhtoi maailmalla, juhli ja söi mitä sattui, mutta nyt kolmekymppisenä mieli on jo fokusoitunut, biletys vaihtunut lenkkeilyyn ja ruokavaliokin muuttunut paljon terveellisemmäksi :)!
 
Täytän tänä vuonna 33 (mitä, oikeestiko?), välillä tuntee itsensä vanhaksi kun tälläkin palstalla on itseä (yli) 10v. nuorempia odottajia eivätkä hekään mitään teiniäitejä enää ole. Mutta hyvä kun meitä on muitakin :) Minustakin juuri tämä tässä on paras ikä, aiemmin minusta ei välttämättä olisi tähän ollut eikä ollut sellaista parisuhdettakaan johon lapsen olisi ollut hyvä tulla (toisin kuin nyt)... Ja on se minusta silti hyvä, että vauvoilla on näinkin pitkä toimitusaika, nimittäin kyllä se äidiksi kasvaminen ainakin minulla on alkanut tapahtua tässä odotusaikana.
 
Tuli tässä mieleen kysäistä muiltakin.. Oletteko huomanneet että esim. Neuvolassa jne olisi erityistä tai ylimääräistä tai jotain muuta sellaista liittyen ikään? Itse ehkä olin jopa vähän varautunut, että varttuneemmalle ensiodottajalle olisi jotain ekstrakokeita nyt ainakin, mutta käsittääkseni ei ole vielä ainakaan mitään tavallisista proseduureista poikkeavaa ollut.
Tuttava ihmetteli, että eikö edes sokerirasitustestejä ole mulla, mutta ei.. Hemoglobiiniarvotkin katsottiin vain ekalla käynnillä ja kun ne oli niin korkeat, niin tokalla ei enää katsottukaan.

Eipä sillä, hyvin kaikki on tähän asti mennyt. Ehkäpä se ajatus sitten onkin se, että kun on kolmevitosena saanut itsensä jo tähän pisteeseen raskaudessa, niin suurimmat ne riskit on jo selätetty?
 
Mulle tuli sellainen olo neuvolassa että ikäni takia ajattelivat että tiedän jo kaiken. Lopuksi päätettiin että seuraava neuvola olisi vasta kesällä. En voinut edes varata aikaa niin pitkälle etukäteen. Eli mun mielesti jätettiin yksi neuvolakäynti kokonaan pois.
 
Meillä on menty ihan normisti kaikki neuvolat ja yks ylimääränen ollu varmaan miun reuman takia ja siks ku la siirty aluks pari viikkoo. On tosi kiva terkkari ja aina ainakin aidon kuuloisesti kyselee jaksamisesta ja siitä että muistan varmasti hakea saikkuu jos tarvii, varmaan taas reuman takia :) ikärasite ehkä näkyy vaan siinä että jouduin sokerirasitukseen, jonne olisin kyllä taaskin jouunu sukurasitteenkin takia. Eli en usko että mitenkään erikseen on huomioitu ikää. Kaikesta on kerrottu ja joka kerta kysytty et onko kysymyksiä. Hemoglobiini on otettu kaks kertaa, kolmannessa neuvolassa siksi kun pyysin huimauksen takia, eikä siinäkään mitään ollut.
 
Ihmetyttää kyl tuo Lulun juttu et kesällä vasta seuraava neuvola? Miun kohdalla on myöskin kiva et ei ole oletettu että mie tiedän kaikesta vaikka on iteki hoitoalalla
 
Ei täälläkään mitään erityistä ikään liittyvää ole ollut, ainoastaan sokerirasitukseen jouduin, mutta täällä se tehdäänkin kuulema kaikille vähintään 25-v. (ensi?)odottajille. Ja miusta ainakin tuntuu, että oon vaan paremmassa kunnossa kun joskus parikymppisenä, on ehkä terveellisemmät ja säännöllisemmät elämäntavat nykyään.
 
Mulla hb katsotaan aina, ihan itse pyydän sen. Mulla normisti 130-140 nyt viimeisin oli 109. Seuraava neuvola 13.4 ja ultra 28.4. Vois tää maaliskuu jo nopeasti kulua. Mulla myös iskias hermo vaivaa molemmilla puolilla, eipä nukuta oikein laisinkaan.
 
Täällä 38-vuotias toisen lapsen odottaja, vauvan syntyessä jo 39v. Esikoinen syntyi kun olin 37. Nevolassa käsittääkseni täysin sama kohtelu kuin nuoremmillekkin. Sokerirasitukseen joudun 2 kertaa. Kaikki yli 25-vuotiaat joutuvat ja nyt myös mikäli suvussa on diabetestä.
 
Eipä oo oman ikäni takia ollut erityiskohtelua. Sokerirasitustesti on kerran ku sukurasitteita löytyy. Se siis 30.3., pelottaa jo ajatuskin. Mulla vaan rh- veriryhmä, ni sen takia otetaan peri kertaa ylimääräiset verikokeet. Mut neuvolatäti oli fiksu ja sano et otetaan tuossa sokerirasitustestien verikokeissa samalla ne toisetkin, ni ei tartte erikseen käydä labrassa. Ite oon jaksanu mainiosti täsä raskauden aikana.
 
Koska tehdään sokerirasitustesti? Kävin viime viikolla verikokeissa, jossa otettiin 6 putkea verta. Otetaanko se siis verestä?
 
Siinä sokerirasitustestissä on tietyt viikot kun tehään. En nyt muista ulkoa, mut mulla on esim.vko 24+... Siihen pitää olla syömättä 12h. Sit juodaan tosi makeeta juomaa ja otetaan verikokeet 1h ja 2h päästä juoman juomisesta.
 
Takaisin
Top