Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Mua huolettaa nyt vähän erilainen asia... Oon ollut hetken uudessa työpaikassa. Mua harmittaa, että he joutuvat taas etsimään uuden ihmisen sijaistamaan minua mammaloman alkaessa loppuvuodesta. Tuntuu että joudun aiheuttamaan ylimääräistä vaivaa kun olen vasta hetken ollut itsekin tässä työssä ja jään jo loppuvuodesta pois. Tuntuu mitättömältä pelolta kun miettii että kunhan lapsi olisi terve, ei työllä kai sen väliä siihen verrattuna..


En tiiä johtuiko sitten siitä että odotin tyttöä, kun kaksi aiempaa oli poikia ja heidän aikana taisin pari kertaa yökätä ihan alussa ja muutoin oli se kestoöklötys päällä. Oma olotila pahenee aina iltaa myöten, kuten nytkin öklötys lisääntyy iltaa kohden vaikka sitä onkiin ajoittain pitkin päivää. Ei nyt onneksi vielä niin pahana, ruoka sentään maistuu vielä jotenkin. Pitää käydä kaivelemassa seaband-rannekkeet, jos ei muuta niin niistä olisi edes henkistä apua sitten. 
