Huolet / pelot
- Ketjun aloittaja iskallt
- Aloituspäivämäärä
Minäkin itse tiedostan miten kohtuutonta tämä järjetön pelko ja stressi on. Haluaisin vaan, että joku vakuuttaa ja kertoo, että kaikki on hyvin. Ei yhtään lohduta tieto, että vain noin puolet sairauksista löytyy nt- ja rakenneultrassa, loput tulee sitten yllärinä. Tämä epätietoisuus ja epävarmuus on pahinta. Haluan tietää onko lapsi terve vai sairas, sitten voin henkisesti valmistautua. Nyt jo harmittaa paljon, kun on 15+2 menossa ja en ole voinut/osannut nauttia kuin muutaman hassun päivän. Ajattelin ottaa seuraavassa neuvolassa tämän murehtimisen puheeksi, kun itsellä jo pää hajoaa ennen puoliväliä tällä menolla!Maatuska83 puki kyllä hyvin sanoiks mitä me monet täällä varmasti mietitään! :) meilläkin yli vuoden yritys takana ja nyt esikoista odotellaan. Luulin aina että itken varmasti onnesta ku plussa tulee, ei olin skeptinen. Olen ollut koko raskauden skeptinen ja odotan koko ajan et jotain pahaa kuitenkin tapahtuu. En osaa enkä pysty nauttii ja se harmittaa. En tiedä olisko asiat toisin jos plussa olis tullu heti enkä olis ehtiny stressaa ja miettii niin kauan ja lukea kaikkee tietoo mikä lisää tuskaa. Nyt jännittää rakenne ja jos kaikki hyvin ni seuraavaks jännitän jos tuleeki kohtukuolema. Harmittelen ja pelkään myös sitä muutosta mikä elämään tulee ja eniten pelkään et menee vauva aika ohi silmissä ku en osaa elää sitä ku sit pelkään vaan kätkytkuolemaa tai jotain muuta vakavaahmmm...pitäisköhä munki käydä juttelee sen neuvolapsykologin kanssa.
Ritariperhonen
Jostain jotain jo tietävä
Alkaako muiden huolet/pelot oleen menneen talven lumia, ku löyty tällane "vanha" ketju?
Itsellä tämä raskaus on ollu sellane, et huolta ja ahdistusta tuntuu vaa riittävän. Huomannu, et joutunu henkisesti käymään uudelleen läpi paljon asioita. Viime vuotisen keskenmenon arvelinki nousevan pintaan, mut jälleen kerran on joutunut pohtimaan myös yllättävää eroa esikoisen isästä ja jäämistä yksin vauvan kanssa. Tästä kuitenki useita vuosia.
Viime aikoina pelottanu erityisesti, kestääkö nykynen suhde tän raskauden ja sit vauva-ajan. Välillä epäilyttää koko raskaus, ku ollaa joidenki asioiden suhteen miehen kans tosi erilaisii. Kaikki pienet ongelmat/epäilykset on tän raskauden myötä muuttunu iha valtaviksi. Välil oikee ärsyttää oma kyvyttömyys nauttia täst raskaudesta
.
?Itsellä tämä raskaus on ollu sellane, et huolta ja ahdistusta tuntuu vaa riittävän. Huomannu, et joutunu henkisesti käymään uudelleen läpi paljon asioita. Viime vuotisen keskenmenon arvelinki nousevan pintaan, mut jälleen kerran on joutunut pohtimaan myös yllättävää eroa esikoisen isästä ja jäämistä yksin vauvan kanssa. Tästä kuitenki useita vuosia.
Viime aikoina pelottanu erityisesti, kestääkö nykynen suhde tän raskauden ja sit vauva-ajan. Välillä epäilyttää koko raskaus, ku ollaa joidenki asioiden suhteen miehen kans tosi erilaisii. Kaikki pienet ongelmat/epäilykset on tän raskauden myötä muuttunu iha valtaviksi. Välil oikee ärsyttää oma kyvyttömyys nauttia täst raskaudesta
.
Mulla on myös huolena se kestääkö meidän suhde tän uuden raskausajan ja toisen vauvavuoden. Nyt suhde menny todella huonoks, otetaan yhteen melkein joka päivä. Tuntuu ettei mies ymmärrä mua ollenkaan ja mua ärsyttää miehen kyttäys mitä teen ja jätän tekemättä sekä jatkuva huomauttelu asioista. Välillä oon miettiny oisko sit parempi erota mut en oo vielä periks antanu.
Hui kamala mitä tilanteita, jaksamisia.
Itse en osaa taas ollenkaan kyseenalaistaa meidän suhteen kestämistä vaikka tulis toinen koliikkilapsi. Mies peesas todella hienosti esikoisen vaiheeseen vauva-aikaan. Luulen näin jälkikäteen, että mulla on ollut jonkinasteisena synnytyksen jälkeinen masennus. En sitä osannut erotella koliikkiajan väsymyksen ja toivottomuuden kanssa. Esikoinen huus niiden klassisten iltahuutojen lisäksi yli 5 tuntia päivällä ja joka päivä 5kk. Siinä oli kyllä kans aikamoinen tulikaste suhteelle.
Silti ne ei rasittaneet puolison ja minun välejä, oltiin vaa yhdessä ihan paskana kaiken aikaa :D
Itse en osaa taas ollenkaan kyseenalaistaa meidän suhteen kestämistä vaikka tulis toinen koliikkilapsi. Mies peesas todella hienosti esikoisen vaiheeseen vauva-aikaan. Luulen näin jälkikäteen, että mulla on ollut jonkinasteisena synnytyksen jälkeinen masennus. En sitä osannut erotella koliikkiajan väsymyksen ja toivottomuuden kanssa. Esikoinen huus niiden klassisten iltahuutojen lisäksi yli 5 tuntia päivällä ja joka päivä 5kk. Siinä oli kyllä kans aikamoinen tulikaste suhteelle.
Silti ne ei rasittaneet puolison ja minun välejä, oltiin vaa yhdessä ihan paskana kaiken aikaa :D
Meinasin just tulla kirjottaa samaa kuin Enska88. Ottakaa tuoli alle ja istukaa ja tehkää sopimus, että vauvavuonna ei erota. Sen jälkeen jos siltä edelleen vahvasti tuntuu, niin sitten siitä keskusteltava uudelleen. Vauvavuosi on se vuosi, jolloin yleisimmin parit eroaa, erityisesti ekat 6kk on herkintä aikaa tässä. Eikä kyse ole vaan esikoisperheistä, vaan ihan useemmanki lapsen vanhemmilla tulee jossain vaiheessa vauvavuotta eroajatuksia. Ja se on ihan normaalia. Kannattaa olla sinnikäs ja myös puhua miehellekin asiasta. Meillä kuopuksen kanssa ei enää niin rankkaa ollu eka vuos, ja sit ku niitä ajatuksia silti tuli, niin ajatteli että niitä on tullu ennenkin ja että kyllä se helpottaa sitten kumminkin :)
Me ollaan puhuttu tosta, mutta jännä etten osaa ajatella vaikean ajan tarkoittavan vaikeaa parisuhdetta. Kun siinä on ulkoinen syy. Tietty jos alkaa riitelemään sen seurauksena. Musta tuntuu, että mitä vaikeammat ulkoiset syyt niin sitä vähemmän riidellään tai väännetään mistään. Hypätään samaan "konkurssiin"/veneeseen ja eihän siinä auta. :D
Meillä on miehen kanssa sopimus että ennen kuin lapsi on 3v niin kumpikaan ei saa sanoa sanaa "ero". Pikkulapsivuodet on rankkoja parisuhteelle, vaikka osittain vahvistavatkin. Mutta mikäli parisuhdetta muista/ehdi/voi hoitaa puhumalla ja olemalla toiselle hellä, niin helposti tulee kuvitelmat että ruoho olisi vihreämpää muualla...
Suosittelen perheneuvojalla käyntiä. Joko kunnallisella tai kirkollisella. Uskon, että suurin kompastuskivi on monesti puheyhteyden katkeaminen ja se ettei osata ymmärtää toisiaan vaan mennään ihan harhateille ja käsitetään kaikki väärin.
Me miehen kanssa käydään kirkollisella puolella (oli nopeammin aikoja) ja saadaan avattua siellä solmuja ja monta väärinkäsitystä on oikaistu. Tottakai edelleen takutaan, mutta ollaan saatu jo jonkinlainen keskusteluyhteys, että pystytään selvittämään asioita ilman sarvien kolistelua.
Ja samalla käyn itse psykologilla, koska on masennusta ja itsetunto-ongelmia jotka tuovat vielä omat mausteensa tähän arkeen.
Me miehen kanssa käydään kirkollisella puolella (oli nopeammin aikoja) ja saadaan avattua siellä solmuja ja monta väärinkäsitystä on oikaistu. Tottakai edelleen takutaan, mutta ollaan saatu jo jonkinlainen keskusteluyhteys, että pystytään selvittämään asioita ilman sarvien kolistelua.
Ja samalla käyn itse psykologilla, koska on masennusta ja itsetunto-ongelmia jotka tuovat vielä omat mausteensa tähän arkeen.
Ritariperhonen
Jostain jotain jo tietävä
Mieli edellee maassa. Vaikea nauttia raskaudesta. Oon keskustellu neuvolatädin, lääkärin ja psykologin kans. Valitettavast vain hetkellisesti ovat oloa helpottaneet. Ollaan menossa perheneuvolaan miehen kans. Toivottavast se auttais enemmän.
. Oon keskustellu neuvolatädin, lääkärin ja psykologin kans. Valitettavast vain hetkellisesti ovat oloa helpottaneet. Ollaan menossa perheneuvolaan miehen kans. Toivottavast se auttais enemmän.
Mulla mieliala myös välillä edelleen surkea. Ei onneksi yhtä usein ja paljon kuin aluksi, mutta kyllä tulee kaikenlaisia toivottomuuskohtauksia. Joka toinen päivä vähintään sitä on huolissaan onko vatsassa kaikki ok, vaikka tunnen joka päivä jo liikkeitä. Pelkään myös kaikkia ihan turhia ja mahdottomiakin asioita. Toivon että keskiviikon ultra rauhottaisi mieltä, toivottavasti kaikki on hyvin.