Mingviini
Silmät suurina ihmettelijä
Esikoista odotetaan, la joulukuussa ja ensimmäinen neuvola ensi viikolla. Huolia piisaa:
Ensinnäkin minulla oli ihan normaalin pituiset, tosin normaalia huomattavasti niukemmat menkat, vaikka olin jo raskaana. Kipuja ei ollut. Kun menkat loppuivat, jäi sellainen olo, että tässäkö tämä nyt oli - teinpä siis varmuuden vuoksi raskaustestin jos toisenkin, ja plussaa näytti, eka kertaa ikinä.
No, kaksi päivää menkkojen jälkeen vuoto alkoi taas, ja on jatkunut tähän saakka eli reilun viikon. Suurimman osan ajasta on ollut vain pientä tiputtelua, ei edes pikkuhousunsuojaan asti, mutta välillä on tullut ihan punaista verta ja jopa hyytymäkin kertaalleen. Kipuja ei ole ollut, Olen huolesta sekaisin, mutta neuvolan täti rauhoitteli tänään aikaa varatessani, että ensi viikolla tutkitaan.
Pahoinvointia on alkanut olla, eikä se rajoitu aamuihin ollenkaan, vaan on ihan ympärivuorokautista. Kaikki maistuu metallilta, erityisesti vesi.
Pelkään myös sitä, että raskaus menee kesken tai ylipäätään, ettei sikiöllä ole yleisellä tasolla kaikki hyvin, ja syyllistän itseäni pääsiäisen punaviini-illasta ystävien kesken, kun en tiennyt vielä olevani raskaana. Koska kyseessä on ensimmäinen raskaus ja olen aivan pihalla ja ulalla tästä kaikesta, ja annan tietysti Googlen pelotella itseäni kaikesta, pelkään myös stressin vaikuttavan huonolla tavalla raskauteeni.
Oman yrityksen tilanne pelottaa myös, miten saan homman pyörimään ilman omaa työpanostani, mistä saan itselleni sijaisen koulutettua jne.
Ja sitten on nämä iltaisin valvottavat huolet, että miten tästä kaikesta selviää ja osaako sitä olla hyvä vanhempi lapselle ja mitä jos siellä onkin kuutoset ja miten synkkä ja julma tämä maailma onkaan, johon pienokaisen on määrä syntyä, ja mitä jos huppumies tulee pimeällä vastaan ja lyö vatsaan - ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä.
Mieheni sanoo, että olen tuplaraskaana, mahassa on kuulemma sekä sikiö että stressipallo - mutta tämmöinen olen luonteeltani :D Ei kai se auta kuin antaa ajan kulua ja pitää itsestään huolta, luottaa siihen, että kaikki kyllä järjestyy tavalla tai toisella. Kertokaa nyt enemmän kokemusta omaavat, kai tämä tästä normalisoituu, näiden vaeltavien ajatusten suhteen ainakin..?! :)
Ensinnäkin minulla oli ihan normaalin pituiset, tosin normaalia huomattavasti niukemmat menkat, vaikka olin jo raskaana. Kipuja ei ollut. Kun menkat loppuivat, jäi sellainen olo, että tässäkö tämä nyt oli - teinpä siis varmuuden vuoksi raskaustestin jos toisenkin, ja plussaa näytti, eka kertaa ikinä.
No, kaksi päivää menkkojen jälkeen vuoto alkoi taas, ja on jatkunut tähän saakka eli reilun viikon. Suurimman osan ajasta on ollut vain pientä tiputtelua, ei edes pikkuhousunsuojaan asti, mutta välillä on tullut ihan punaista verta ja jopa hyytymäkin kertaalleen. Kipuja ei ole ollut, Olen huolesta sekaisin, mutta neuvolan täti rauhoitteli tänään aikaa varatessani, että ensi viikolla tutkitaan.
Pahoinvointia on alkanut olla, eikä se rajoitu aamuihin ollenkaan, vaan on ihan ympärivuorokautista. Kaikki maistuu metallilta, erityisesti vesi.
Pelkään myös sitä, että raskaus menee kesken tai ylipäätään, ettei sikiöllä ole yleisellä tasolla kaikki hyvin, ja syyllistän itseäni pääsiäisen punaviini-illasta ystävien kesken, kun en tiennyt vielä olevani raskaana. Koska kyseessä on ensimmäinen raskaus ja olen aivan pihalla ja ulalla tästä kaikesta, ja annan tietysti Googlen pelotella itseäni kaikesta, pelkään myös stressin vaikuttavan huonolla tavalla raskauteeni.
Oman yrityksen tilanne pelottaa myös, miten saan homman pyörimään ilman omaa työpanostani, mistä saan itselleni sijaisen koulutettua jne.
Ja sitten on nämä iltaisin valvottavat huolet, että miten tästä kaikesta selviää ja osaako sitä olla hyvä vanhempi lapselle ja mitä jos siellä onkin kuutoset ja miten synkkä ja julma tämä maailma onkaan, johon pienokaisen on määrä syntyä, ja mitä jos huppumies tulee pimeällä vastaan ja lyö vatsaan - ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä.
Mieheni sanoo, että olen tuplaraskaana, mahassa on kuulemma sekä sikiö että stressipallo - mutta tämmöinen olen luonteeltani :D Ei kai se auta kuin antaa ajan kulua ja pitää itsestään huolta, luottaa siihen, että kaikki kyllä järjestyy tavalla tai toisella. Kertokaa nyt enemmän kokemusta omaavat, kai tämä tästä normalisoituu, näiden vaeltavien ajatusten suhteen ainakin..?! :)