Mullakin tuli eilen kirkasta veristä vuotoa kerran vessassa käydessä. Tarkkailen tilannetta myös
Mut kyllä se pelästytti. Ei mikään ihme kaiken maailman stressin keskellä, joka vaan pahenee. En tykkää 
Saanko kysyä, miten sun tilanne nyt? Onko kipuja tms? Mulla on huomenna ensikäynti neuvolaan. Puhuin samalla tästä asiasta, ja hoitaja sanoi puhelimessa, että tässä kohtaa, kun limakalvotkin ovat verekkäämmät, vaaratonta verenvuotoa saattaa tulla. En kyllä usko, että oma vuotoni oli limakalvoperäistä. Tänään oli yhden kerran ihan vähän rusehtavaa vuotoa (varmaan eilisen jämiä), mutta ei mitään muuta, eikä esim. kipuja missään vaiheessa. On tää kyllä yhtä huolta ja piinallisen hitaita viikkoja. Ajattelen, että 12. viikon yli jos selviäisi niin voisi olla edes hieman rauhallisemmin mielin. Ei auta muu kuin odotella.Mullakin tuli eilen kirkasta veristä vuotoa kerran vessassa käydessä. Tarkkailen tilannetta myös
Ehkä mun mieli haluaa suojella mua, ettei sit kaadu seinät päälle jos ultrassa ei ole kaikki ok…
Täällä samanlaiset tuntemuksetMiks musta tuntuu et siel ei kasva kukaan..?
Alkoi nyt tänään ahdistaa ja itkettää… Vähä aika ehdin nauttia raskaudesta mut nyt vaan ahdistaa.
Se mikä surullista, et mä en sille asialle mitään voi tehdä, ja kukaan ei sitä voi pelastaa…
En oo oikeestaan osannut nauttia ollenkaan kun ei oo muuta todistetta raskaudesta, kuin positiiviset raskaustestit.
Kyllä kaikenlainen vuoto jännittää varmaan aika pitkälti kaikkia odottavia "äitejä"
(tuntuu oudolta sanoa tuota sanaa tässä vaiheessa) Pääsin ylimääräiseen ultraan tänään ja sain nähdä viikkoja vastaavan pikkuisen heiluttavan käsiä ja jalkoja!! 
Tää peittosi 100-0 sen karmean varhaisultrakokemuksen 
Miks musta tuntuu et siel ei kasva kukaan..?
Alkoi nyt tänään ahdistaa ja itkettää… Vähä aika ehdin nauttia raskaudesta mut nyt vaan ahdistaa.
Se mikä surullista, et mä en sille asialle mitään voi tehdä, ja kukaan ei sitä voi pelastaa…
millon sulla on eka ultra?Mietinkin, että pitäisikö sun koittaa kysellä ylimääräistä ultraa. Ihana, että pääsit ja kaikki oli hyvin!Kyllä kaikenlainen vuoto jännittää varmaan aika pitkälti kaikkia odottavia "äitejä"
Tänään mulla ei ole ollut vuotoa, kiitos siitä
Mut en oikein viittis laittaa enää noihin Laskettu aika ym. -listauksiin mitään ainakaan ennenkuin oon käynyt NT-ultrassa. Mut tän päivän ultrassa oli n.10+0 kokoinen sikiö ja niin sen pitikin olla
Lohduttavaa lukea, että muillakin samat ajatukset. Olen käynyt varhaisultrassa jo kahdesti niin silti tuntuu epätodelliselta. Tuntuu, että hetken aikaa ultran jälkeen tuntuu todelliselta, mutta sitten taas alkaa miettimään, että onkohan siellä oikeasti joku tai onko kaikki enää hyvin. Ensi maanantaina onneksi nt-ultra.Miks musta tuntuu et siel ei kasva kukaan..?
Alkoi nyt tänään ahdistaa ja itkettää… Vähä aika ehdin nauttia raskaudesta mut nyt vaan ahdistaa.
Se mikä surullista, et mä en sille asialle mitään voi tehdä, ja kukaan ei sitä voi pelastaa…
ja tietysti täytyy muistaa, että jos jotain tapahtuukin, niin ei sitä ole itse ole voinut tekemisillään aiheuttaa.Miks musta tuntuu et siel ei kasva kukaan..?
Alkoi nyt tänään ahdistaa ja itkettää… Vähä aika ehdin nauttia raskaudesta mut nyt vaan ahdistaa.
Se mikä surullista, et mä en sille asialle mitään voi tehdä, ja kukaan ei sitä voi pelastaa…
Mä oon kanssa koko raskauden kamppaillut näiden tuntemuksien kanssa. En ole halunnut esimerkiksi tuonne Esittäytymis-ketjuun kirjoittaa ennen kuin pääsen ultraan. Sanoisin kanssa, että vähän jokainen näitä pohtii ja varsinkin, kun on keskenmenoja taustalla.Täällä samanlaiset tuntemukset
Huomenna onneksi nt-ultra, minkä jälkeen ollaan miehen kanssa viisaampia
Mulla on täysin sama fiilis! Ollaan käyty varhaisultrassa jo kolmesti ja sen jälkeen pystyn aina muutaman päivän olemaan vähän rauhallisemmin, mutta sitten pelko ja ahdistus taas hiipii mieleen. Nt-ultraan on vielä 2 viikkoa ja vakavasti harkitsen, että pitäiskö ens viikon alussa käydä vielä yhdessä vu:ssa.Lohduttavaa lukea, että muillakin samat ajatukset. Olen käynyt varhaisultrassa jo kahdesti niin silti tuntuu epätodelliselta. Tuntuu, että hetken aikaa ultran jälkeen tuntuu todelliselta, mutta sitten taas alkaa miettimään, että onkohan siellä oikeasti joku tai onko kaikki enää hyvin. Ensi maanantaina onneksi nt-ultra.
Olisi kyllä kiva, jos osaisi nauttiakin tästä raskaudesta ilman että koko ajan pelkää vain pahinta
Minä olen kanssa pitänyt tuota nt-ultraa ja ekan kolmanneksen päättymistä sellaisena etappina, että kun siihen selviää, niin ehkä sitten pahin pelko helpottaaMulla on täysin sama fiilis! Ollaan käyty varhaisultrassa jo kolmesti ja sen jälkeen pystyn aina muutaman päivän olemaan vähän rauhallisemmin, mutta sitten pelko ja ahdistus taas hiipii mieleen. Nt-ultraan on vielä 2 viikkoa ja vakavasti harkitsen, että pitäiskö ens viikon alussa käydä vielä yhdessä vu:ssa.
Jotenkin oon koko ajan ajatellut, että nt-ultra ja ekan kolmanneksen yli selviäminen ois itselle joku sellainen henkinen etappi, että sen jälkeen nää pelot vähän hellittää ja osaisin hiukan nauttiakin raskaudesta. Mutta saa nähdä sit mikä on todellisuus, että alkaako sit vaan stressata jotain seuraavaa asiaa
jospa sitten osattais alkaa jo vähän nauttiakin tästä raskaudesta, eikä niin stressaisi!
miehen kanssa voin jutella. Sit yhelle ystävälle. Ultra on 9.7.mulla oli ennen ultraa sama fiilis, jotenki ei uskonut että masussa on mitään. pystytkö puhumaan tästä kenellekkään, miehelle, ystäville, perheelle? omien ajatusten ja huolien jakaminen varmasti auttaisi
Nuokin tunteet on varmasti täysin normaaleja ja oon lukenut monen muunkin jossain vaiheessa raskautta kokevan samanlaisia, joko odottajan, puolison tai molempien. Onhan se lapsen saaminen tosi iso muutos ja siihen vielä kaikki hormonimyrsky päälle. Muista, että kaikki tunteet on sallittuja!En oikein tiedä kehtaanko edes purkaa tätä fiilistä, mutta vähän mieli tekee niin antaa mennä sitten.
Kerrottiin juhannuksena lopuille läheisimmille sukulaisille ja mies laittoi facebookiin myös julkaisun vauvasta. Mulla iski ahdistus. Tuntuu tosi väärältä, koska saatiin paljon onnitteluja ja ihmiset on iloisia jne. Nyt minun oma fiilis on vaan eniten se, että tämä koko homma on elämän isoin virhe. Tiistaina on nt-ultra ja sinnekin tuntuu vaikealta mennä. Jos siellä kaveri on kunnossa niin homma tuntuu taas entistä todellisemmalta ja ei tätä voi peruuttaa. Kamala ajatella näin
Ja jos tuntuu, että jäät noihin ajatuksiin kiinni, niin kysy ihmeessä neuvolasta olisiko mahdollista päästä juttelemaan neuvolapsykologin kanssa, he on nimenomaan näihin asioihin erikoistuneita ja joskus muutamakin keskustelu ulkopuolisen kanssa auttaa.En oikein tiedä kehtaanko edes purkaa tätä fiilistä, mutta vähän mieli tekee niin antaa mennä sitten.
Kerrottiin juhannuksena lopuille läheisimmille sukulaisille ja mies laittoi facebookiin myös julkaisun vauvasta. Mulla iski ahdistus. Tuntuu tosi väärältä, koska saatiin paljon onnitteluja ja ihmiset on iloisia jne. Nyt minun oma fiilis on vaan eniten se, että tämä koko homma on elämän isoin virhe. Tiistaina on nt-ultra ja sinnekin tuntuu vaikealta mennä. Jos siellä kaveri on kunnossa niin homma tuntuu taas entistä todellisemmalta ja ei tätä voi peruuttaa. Kamala ajatella näin
Kehtaakohan vaivata neuvolan hoitajaa tällä… Oon nyt parin viikon ajan pommitelllut häntä eri kysymyksillä. 
