Huolet/murheet/paniikki

Sori vastaan vaikka en esikoista odotakaan 🫣 Tosi vaihtelevaa on kyllä mahan näkyminen, riippuu niin kropan rakenteestakin (ja geeneistä). Ja kohtu jos on ns. taaksepäin kallistunut niin sekin vaikuttaa miten näkyy. Mulla alkoi esikoisesta näkyä muistaakseni vasta rakenneultran kieppeillä.

Nyt tästä kolmannesta/neljännestä raskaudesta pompsahti ihan yhtäkkiä näkyviin tossa reilu viikko sitten 🙈 ja nyt siis 15+3. Just eilen yks tuttu sanoi kun nähtiin että mitä ihmettä, ei sulla näkynyt kaks viikkoa sitten vielä yhtään mitään 😅
Joo, siis juuri näin ilmeisesti että tosi yksilöllistä on! Mietinpä vain, kun kuukauden lomastani on vielä viikko jäljellä ja pomon kanssa parin viikon päästä kehityskeskustelu, ja tuntuisi tosi tyhmältä tehdä mitään vuosisuunnitelmia kun tiedän että jäisin (toivottavasti) viimeistään joulukuun aikana äitiyslomalle 😂 Mutten vielä haluaisi töissä mitään sanoa kun ei mitään vielä näy, mutta tosiaan, varmaan kuitenkin fiksua asia tuoda oman esihenkilön tietoon. Eihän sitä muille vielä tarvitse töissä kertoa :)
 
Mikään pakkohan ei oo tosiaan sanoa ennenkuin oliko 2kk ennen poisjääntiä (en nyt tarkkaan muista), mutta suosittelen kyllä omasta kokemuksesta esihenkilölle sanomaan niin osaa varautua 😊 ainakin mun pomo kiitteli kun kerroin hyvissä ajoin. Esihenkilöhän ei saa kyllä asiaa levittää jos pyydät että haluat itse kertoa kun sen aika on 😌
 
Kaaduin tänään pepulleni, kun oli sateista ja liukasta ulkona. Mun mielestä vatsa ei ottanu osumaa. No sen jälkeen supisteli, mut rauhoittui ja meni ohi kun pääsin lepää. Nyt vaa huolissaan onko kaikki hyvin vauvalla :/ Vois soittaa huomenna neuvolaan..
 
Muokattu viimeksi:

Jos kaaduit takapuolellesi, otit ehkä käsillä vastaan? Varmaan se tärähdys aiheutti supisteluja. Jos mahaan ei kohdistunut mitään kovaa iskua, ei varmasti ole syytä huoleen. Eikä varmaankaan vielä näillä viikoillakaan, vauvahan on hyvin suojattuna. Mutta soita neuvolaan, ymmärrän että tällainen pelästyttää 🩷
 
Ollaan lähes päivälleen samoilla viikoilla ja mulla on myös seuraava neuvola kuun lopulla ja rakenneultra syyskuun puolivälissä. Pitkältä tuntuu odottelu, mutta yritän sinnitellä noille käynneille enkä nyt ryntää mihinkään yksityiseen ultraan vaikka mieli tekisi 😄

Oma alkuraskaus oli hyvin oireeton, ei mitään pahoinvointia edes. Ainoa näkyvä ja tuntuva oire tähän mennessä on ollut rintojen kasvu ja arkuus sekä etenkin ruokailun jälkeen turpoava vatsa. Muuten vatsaa ei tässä kohtaa (15+0) edes näy, mutta vanhat housut kyllä hieman kiristävät vyötäröltä. Mitään liikkeitäkään ei kyllä tunnu vielä, istukka taisi olla aika edessä. Odotan ensimmäistäni.

Itselläni on ollut riesana koko raskauden ajan veriset vuodot vessakäyntien yhteydessä, jotka ovat onneksi nyt jo laantuneet ja harventuneet. Johtunee istukan siirtymisestä parempaan kohtaan, se oli hieman kohdunsuun päällä siis. Tämän takia en ole voinut/uskaltanut aloittaa minulle määrättyä mini-ASAa.

Onko muilla esikoista odottavilla vatsaa näkyvillä jo näillä viikoilla (14-15)? Muistelen erästä ystävääni, joka taannoin oli suurin piirtein näillä main raskaana ja hänen vatsansa oli sitä kokoluokkaa, että luulin hänen olevan jo aivan loppumetreillä. Oli marraskuu ja hän synnytti huhtikuussa.
Minä kävin tänään neuvolasta hakemassa itselleni mielenrauhan. Viikonlopun aikaan oli outoja, uudenlaisia kipuja alavatsan/alaselän alueella, joten huolihan kasvoi entisestään. Kaikki oli hienosti. Tasaiset, vahvat sykkeet ja todella liikkuvainen tyyppi siellä oli. Kaikki näytti istukan ja kohdun osalta siistiltä. Helpotti kyllä. Jospa tästä nyt selviäisi kuun lopulle seuraavaan neuvolakäyntiin ja kuukauden päähän rakenneultraan. Minullakaan ei ole vatsaa näkyvillä, farkut puristaa ja sekin alkaa yleensä iltaa kohden, kun turvotus lisääntyy.
 
Apua, ekaa kertaa kirjotan tänne tai minnekään 🫣 Ahdistus- ja paniikkihäiriö on alkanu vaivaamaan entistä enemmän tässä raskausaikana, taustalla on useampia keskenmenoja ja abortti, nyt jatkuva pelkotila et onko tuo onneton hengissäkään 🥲
Ostin sellasen kotidopplerinkin et ois saanut mielenrauhaa, mutta enhän mä sillä oo saanut mitään kuulumaan.

Eikä helpota et oon melkein viimisen puolitoista kuukautta ollut vaan kotona, kun seurana jatkuva migreeni ja kamala olo. Ääh.
 
Hyvä kun tulit tänne. Täältä saa kyllä neuvoja ja usein mielenrauhaakin 😊💖 Itsekin oon "vasta-alkaja", esikoinen tuloillaan, toivottavasti 🙏🏻🥹
Millä viikoilla olet menossa?
 
Sillä uskaltauduin kirjottelemaankin tänne, kun vaikutti olevan tosi ihana ilmapiiri keskustelussa ❤️ 19+4 menossa, malttamattomana odotan et alkaisi liikkeet tuntua, josko siitä saisi mielenrauhaa 🥲 Tuntuu ihan kamalalta, kun tahtoisi olla ”oikeesti onnellinen” pienen tulosta, mutta pelko estää ku ajattelee sitte aina sitä pahinta ”mitä jos”- vaihtoehtoa 🥺
 
Tuttuja tunteita varmasti monille, itseni mukaan lukien. Varmasti vielä rankempaa, jos on oikeasti ahdistus- ja paniikkihäiriötaustaa. ❤️ Ultrissa ja sydänäänten kuuntelusta moni hakee turvaa ja tottakai se liikkeiden tunteminen tuo turvaa varsinkin sitten, kun ne on vahvempia ja säännöllisempiä.
 
Apua, ekaa kertaa kirjotan tänne tai minnekään 🫣 Ahdistus- ja paniikkihäiriö on alkanu vaivaamaan entistä enemmän tässä raskausaikana, taustalla on useampia keskenmenoja ja abortti, nyt jatkuva pelkotila et onko tuo onneton hengissäkään 🥲
Ostin sellasen kotidopplerinkin et ois saanut mielenrauhaa, mutta enhän mä sillä oo saanut mitään kuulumaan.

Eikä helpota et oon melkein viimisen puolitoista kuukautta ollut vaan kotona, kun seurana jatkuva migreeni ja kamala olo. Ääh.
Hyvä, että uskaltauduit mukaan, tervetuloa! 🩷 Sitten kun on tarvittava viestimäärä koossa, niin pyydä ihmeessä lisäystä myös tuonne tammikuisten salaisen ryhmän puolelle, siellä käydään paljon keskustelua nyt!

Tuttuja tunteita myös itselle ja monelle muullekin täällä! Mullakin on ahdistuneisuushäiriö ja olen myös huomannut oireilun pahentuneen huomattavasti nyt raskauden myötä. Yksi keskenmeno taustalla myös ja sekin jo tuntui tosi raskaalta kokemukselta. Itse kävin just tällä viikolla neuvolapsykologin kanssa juttelemassa ekaa kertaa ja tapaamiset jatkuu, suosittelen lämpimästi puhumaan fiiliksistä esim seuraavalla neuvolakäynnillä ja jospa voisit itsekin saada lähetteen?

Mulla oli myös täysin sama tilanne kotidopplerin kanssa ekalla kerralla! Yritettiin reilun tunnin ajan löytää sykkeitä ja ei vaan löytynyt ja sit itkinkin loppuillan. Sain itse ne kyllä sitten seuraavalla kerralla kuulumaan ja nyt ovat löytyneet aina helposti kun on tiennyt paremmin sen kohdan josta etsiä, neuvolassakin löytyneet just samoilta kohdin molemmilla kerroilla kun kuunneltu. Omat vinkit on, että kannattaa laittaa paljon sitä geeliä, sellaiseksi kasaksi ja sitten anturilla vasta levittää sitä samalla kun etsii sykettä. Itse saan parhaiten kuulumaan makuullaan, lantio vähän koholla (esim tyyny lantion alla) ja mulla kuuluu edelleen tosi alhaalta, lähes häpyluun yläpuolelta ja aina oikealta puolelta. Eli kannattaa aloittaa etsiminen tosi alhaalta! Lisäksi ainakin meidän dopplerin se sykenäyttö ei oo kauhean luotettava, vaan ne äänet kertoo enemmän. Yleensä kun löydän ensin istukan äänet (sellainen viuh viuh ääni), niin aika läheltä siitä löytyy myös vauvan syke. Ja välillä kuuluu lyhyissä pätkissä vaan ja sit taas liikahtaa pois anturin alta! Kannattaa myös laittaa telkkari yms kiinni että on ihan hiljaista ympärillä. Youtubesta löytyy myös hyviä ohjevideoita dopplerin käyttöön ja niistä saa vähän käsitystä miltä sikiön syke kuulostaa, moni kuvailee joko hevosen laukaksi tai sellaiseksi nopeaksi junamaiseksi tsuku tsuku-ääneksi 😊
 
Oo, pitääkin muistaa sitten aikanaan ☺️
Täytyy kysyä neuvolasta tuota neuvolapsykologia, voisi tulla tarpeeseen 🫣

Kiitos dopplerivinkeistä, menee testiin sitten kun seuraavan kerran taas ”valmistautuu pettymään” 🥲
Jonkin verran luinkin tosiaan nuita aiempia keskusteluja, uskomattoman lämminhenkistä ja tsemppaavaa täällä ❤️
 
Tervetuloa @Pedr0s! Ahdistus on tuttua täälläkin, päivät tosi vaihtelevia sen suhteen. Dopplerista mulle sanottiin neuvolassakin vielä että ei saa huolestua jos he eivät siellä saa kuulumaan (17. viikko). Eli ammattilaisetkaan ei välttämättä onnistu vielä näin varhain! Ja mulla jouduttiin ettimään kans pitemmän aikaa neuvolassa ja karkaili vähän väliä dopplerin alta. Nämä pienet on niin vikkeliä liikkeissään 🤗 kannattaa kokeilla kuitenkin uudestaan ja yllä tulikin hyviä vinkkejä. Toivottavasti siellä kaikki hyvin ja saat dopplerilla mielenrauhaa myös pian!
 
Mahatuntemuksista. Mulla on nyt ilmennyt muutaman päivän ajan alavatsalla vasemmalla puolella sellainen kovan tai kiinteän tuntuinen ”pallo” tai pullotus. Oikea puoli alavatsasta on ihan pehmeä. Onko tämä ummetuksesta vai kohdun ja sikiön sijainnista johtuvaa? Vai jotain muuta kenties. Aamuisin tuntuu, että koko alavatsa on yhtä kovaa palloa (aivan silmin havaittava), se tosin helpottaa kun käy tyhjentämässä rakon 😄

Onkohan muilla samaa? Olen viikolla 17.
 
Mulla oli kans jonku aikaa muutama viikko sitten aamulla aina maha todella pallo ja alavatsa kipeä kun siellä yhtäaikaa painoi kohtu, rakko oli täynnä ja suolessa tavaraa 😅 Se onneksi helpotti kun kohtu lähti kasvamaan ylöspäin eikä enää niin painanut sinne rakkoon. Mulla nyt 19+1
 
Mulla on kauhean huono omatunto siitä, kun ei ole niin suurta ruokahalua ja tuntuu että syön liian vähän, että saako vauva kaiken tarvimansa siitä mitä syön 😟 Syön kyllä, mutta sellanen syömisen ilo ja hyvästä ruoasta nauttiminen on poissa ja syön koska pitää syödä. Kaveri eilen kyllä rauhoitteli, että kun ei ole mitään himoja tai muita, että sitten on varmaan ainakin kehossa tasapainossa kaikki, eikä ole puutteita ravintoaineista. Että siitä voisi ehkä päätellä että Töppönenkin saisi riittävästi kaikkea 🤷🏻‍♀️
 
Jos syöt ns. normaalisti kuten ennenkin ja ruokarytmi on säännöllinen (eikä taustalla ole esim. syömishäiriötä) ja sinulla on käytössä kaikki lääkärisi suosittelemat vitamiinit ja ravintolisät, ei pitäisi olla ongelmaa. Ymmärtääkseni vauva ottaa kyllä itselleen kaikki tarvitsemansa, mahdolliset puutteet näkyvät sitten sinulla (esimerkiksi kalsium).

Tämä voi olla epäsuosittu mielipide, mutta raskausaikana ei tulisikaan syödä ”kahden edestä” vaan normaalisti ja ennen kaikkea terveellisesti. Ei tarvitse olla mitään erityisiä himoja, ei niitä kaikilla vain ole :)

Jos haasteet syömisen kanssa liittyvät raskauspahoinvointiin, avun saat varmasti lääkäriltäsi/neuvolasta.

Tsemppiä :)
 
Täällä tuntuu kans, että tulee syötyä vähemmän kuin ennen raskautta. Ajoittain on tosi kovaa nälkää (yleensä aamuisin), mutta muuten on hankala keksiä mieleisiä ruokia ja tulee syötyä lämpimiä ruokia vähän silleen väkipakolla, kun erityisesti mitään ei haluais syödä. Sitten taas jos tulee syötyä herkkuja välillä, niin tulee tosi huono omatunto siitä, vaikka tuskinpa tarvitsisi kun pääsääntöisesti perusruokavalio on tosi terveellinen. 🙈
 
Takaisin
Top