Huolet/murheet/paniikki

Aivan kamala paniikki iski tänään, kun ajoin aamulla autolla. Edessäni pysähtyi auto äkillisesti liikennevaloihin ja olin itse juuri painamassa jarrua, mutta oma auto ehti itse jarruttaa ja se oli kunnon äkkijarrutus melko kovasta nopeudesta. Samalla turvavyö kiristyi automaattisesti ja tunsin miten vihlaisi alavatsaa… vyö oli mielestäni oikein kiinnitettynä, silti on jomotellut vatsaan sen jälkeen.

Soitin oman kaupungin naisten akuuttikeskukseen kysyäkseni, pitääkö huolestua, ja sain aivan kamalaa palvelua. Kätilö sanoi oikein piikittelevästi, että harmi kun tämä ei sattunut sinulle ensi viikolla, sillä silloin tehtäisiin jo jotain, kun hoitoraja on 23 raskausviikkoa. Että valitettavasti ei tehdä mitään, juo vettä ja ota panadolia. Voit mennä neuvolaan kuuntelemaan sydänäänet tai jos ei ole rahasta kiinni, niin mene yksityiselle.

Ymmärrän toki hoitorajat, mutta häneltä puuttui kyllä empatiakyky täysin, asian olisi voinut ilmaista toisin. Puhelun jälkeen menin aivan paniikkiin ja itkin, sitä ennen olin ihan rauhallisella mielellä. Onneksi sain Terveystalolle ajan klo 13, ja siellä olikin aivan erilainen ihminen langan päässä ja sain aspasta hyvää palvelua.

Nyt tietysti huolettaa, että onko kaikki hyvin😭 liikkeitä olen ehkä hieman tuntenut, mutta minulla istukka edessä, joka käsittääkseni vaurioituu helpommin. Pitkä aika odottaa lääkäriaikaa, eikä tässä osaa töihinkään keskittyä.
 
Olipas töykeää käytöstä hoitajalta linjan toisessa päässä. Empatiakyky todella kaukana 😞
Toivottavasti kaikki ois hyvin eikä olisi tullut mitään vaa selviäisit säikähdyksellä 🤞
 
Aivan kamala paniikki iski tänään, kun ajoin aamulla autolla. Edessäni pysähtyi auto äkillisesti liikennevaloihin ja olin itse juuri painamassa jarrua, mutta oma auto ehti itse jarruttaa ja se oli kunnon äkkijarrutus melko kovasta nopeudesta. Samalla turvavyö kiristyi automaattisesti ja tunsin miten vihlaisi alavatsaa… vyö oli mielestäni oikein kiinnitettynä, silti on jomotellut vatsaan sen jälkeen.

Soitin oman kaupungin naisten akuuttikeskukseen kysyäkseni, pitääkö huolestua, ja sain aivan kamalaa palvelua. Kätilö sanoi oikein piikittelevästi, että harmi kun tämä ei sattunut sinulle ensi viikolla, sillä silloin tehtäisiin jo jotain, kun hoitoraja on 23 raskausviikkoa. Että valitettavasti ei tehdä mitään, juo vettä ja ota panadolia. Voit mennä neuvolaan kuuntelemaan sydänäänet tai jos ei ole rahasta kiinni, niin mene yksityiselle.

Ymmärrän toki hoitorajat, mutta häneltä puuttui kyllä empatiakyky täysin, asian olisi voinut ilmaista toisin. Puhelun jälkeen menin aivan paniikkiin ja itkin, sitä ennen olin ihan rauhallisella mielellä. Onneksi sain Terveystalolle ajan klo 13, ja siellä olikin aivan erilainen ihminen langan päässä ja sain aspasta hyvää palvelua.

Nyt tietysti huolettaa, että onko kaikki hyvin😭 liikkeitä olen ehkä hieman tuntenut, mutta minulla istukka edessä, joka käsittääkseni vaurioituu helpommin. Pitkä aika odottaa lääkäriaikaa, eikä tässä osaa töihinkään keskittyä.
Ootpas saanut hirveää palvelua 😔🩷 Ihan varmasti säikäytti! Hyvä että pääset nyt yksityiselle vielä tarkastettavaksi. Uskon, että jos ei oo nyt mitään kovaa kipua, niin todennäköisesti kaikki on hyvin! Oon ymmärtänyt että esimerkiksi istukan irtoaminen sattuisi tosi kovasti.
 
Täällä pohtinut samoja asioita, kun nää kovat vatsakivut jatkuu. Tuntuu samalta kuin kovat menkkakivut alaselässä ja vatsassa ja säteilee myös nivusiin. En sinänsä erota näissä mitään ”rytmiä” vaan tuntuu tasaiselta jomotukselta. Voikohan nää kuitenkin olla supistuksia? Alapäässä myös tuntuu vähän painetta/kihelmöintiä. Ahdistaa ihan hulluna, vaikka neuvolassa eilen sanoivatkin ettei aihetta huoleen, kun sydänäänet kuului. Ei se kuitenkaan kerro mitään siitä että jos paikat onkin jo aukeamassa ja alkais syntyä ihan ennen aikojaan… Tuntuu niin raadolliselta ajatukselta, että näillä viikoilla ei vielä mitään ois tehtävissä.

Noh saikutan nyt ainakin tämän päivän ja yritän lepäillä. 😔
 
Lääkärissä käyty ja kaikki oli pienellä hyvin!❤️ olisi kuulemma näkynyt jo, jos olis istukkaan tullut jotain vauriota. Oli myös huippu gynekologi ja häneltä kyselin noista omista kivuista ja vaivoista.

@Hannie_ minulla on vastaavanlaisia kipuja ollut, ja ainakin tämä gynekologi piti vaarattomana. Eikä ollut minulla ainakaan alkanut kypsyttää paikkoja, kohdunsuu oli pitkä ja kiinni. Mutta jos huolettaa, niin kannattaa pyytää pääsisikö käymään lääkärillä. Mullakin kipuja on, jos töissä pidempään istuu. Hyvä, että saat nyt huilattua❤️

Ja tuo kyllä totta että sydänäänet ei takaa mitään. Jännä, että ajatellaan sen jotenkin kertovan, että kaikki olisi kunnossa.
 
Aivan kamala paniikki iski tänään, kun ajoin aamulla autolla. Edessäni pysähtyi auto äkillisesti liikennevaloihin ja olin itse juuri painamassa jarrua, mutta oma auto ehti itse jarruttaa ja se oli kunnon äkkijarrutus melko kovasta nopeudesta. Samalla turvavyö kiristyi automaattisesti ja tunsin miten vihlaisi alavatsaa… vyö oli mielestäni oikein kiinnitettynä, silti on jomotellut vatsaan sen jälkeen.

Soitin oman kaupungin naisten akuuttikeskukseen kysyäkseni, pitääkö huolestua, ja sain aivan kamalaa palvelua. Kätilö sanoi oikein piikittelevästi, että harmi kun tämä ei sattunut sinulle ensi viikolla, sillä silloin tehtäisiin jo jotain, kun hoitoraja on 23 raskausviikkoa. Että valitettavasti ei tehdä mitään, juo vettä ja ota panadolia. Voit mennä neuvolaan kuuntelemaan sydänäänet tai jos ei ole rahasta kiinni, niin mene yksityiselle.

Ymmärrän toki hoitorajat, mutta häneltä puuttui kyllä empatiakyky täysin, asian olisi voinut ilmaista toisin. Puhelun jälkeen menin aivan paniikkiin ja itkin, sitä ennen olin ihan rauhallisella mielellä. Onneksi sain Terveystalolle ajan klo 13, ja siellä olikin aivan erilainen ihminen langan päässä ja sain aspasta hyvää palvelua.

Nyt tietysti huolettaa, että onko kaikki hyvin😭 liikkeitä olen ehkä hieman tuntenut, mutta minulla istukka edessä, joka käsittääkseni vaurioituu helpommin. Pitkä aika odottaa lääkäriaikaa, eikä tässä osaa töihinkään keskittyä.
Lääkärin / terkkarin todistuksella, jossa todetaan istukan olevan etuseinässä tai kohdun olevan erityisen supistusherkkä, josta syystä suositellaan turvavyötä käyttämättömyyttä keskenmeno riskin minimoimiseksi voi poliisi jättää sakot siitä käyttämättömyydestä kirjoittamatta...
Toki muut riskit liikenteessä samalla kasvavat...
 
Aijaa, mä en oo kuullutkaan tästä ja kun päivällä googlailin tuon turvavyön käytöstä, niin ei osunut silmään tällaista. En silti uskaltais olla käyttämättä turvavyötä, se tuntuis tosi oudolta.😬
 
Ystäväni mies on poliisi, oli osannut vaimoaan asiasta ohjeistaa... Toki varmaan paperinen neuvolakortti ajaisi saman asian.
 
Mä hankkisin semmoisen turvavyönalentimen, esim. https://www.lastentarvike.fi/verkko...-tarvikkeet/besafe--pregnant-vyönalennin.html

En uskaltaisi ilman turvavyötä ajaa/olla kyydissä missään tapauksessa, riskit on liikenteessä niin isot. Mulla oli tuo jo esikoista odottaessa, nyt vielä odottaa että saan vaan vietyä autoon. Siirtää siis sen alemman vyön menemään vähän kuin reisien päältä. Etupenkille laitetaan kiinni siinä läpyskässä olevalla vyöllä ja takapenkille isofix-lenkkeihin.
 
Mut käskettiin eilen naistentautien päivystykseen näytille ja siellä odotellessa menikin sitten yli 3h 😅 Mutta ihana kätilö ja lääkäri oli siellä! Otettiin verikokeita, tehtiin sisätutkimus ja ultrattiin ja kaikki näytti olevan hyvin 🩷 Lääkäri ultrasi myös vatsaa ja munasarjoja, että jos ois löytynyt esim myooma joka selittäisi näitä jatkuvia kipuja. Tuntui itsestä sitten jo, että meninkö ihan turhaan sinne, mutta lääkäri sanoi että kyllä he mielellään näillä viikoilla ja oireilla haluaa aina tarkistaa kohdunkaulan tilanteen, että eihän siellä oo kypsynyt ennen aikojaan. Että myöhäiset keskenmenot on harvinaisia, mutta he on kyllä kaikkea nähneet. Kuulemma ei ole turhia käyntejä ja aina saa soittaa ja he sit arvioi puhelimessa tilanteen, niin kuin nytkin.

Ajattelin nyt tän päivän vielä olla saikulla ja lepäillä, ens viikolla on kuitenkin raskas viikko töissä kun meillä on taas kuunvaihteen kiireet. Nyt voi rauhallisemmin mielin odotella ens tiistain rakenneultraa 🥰

Ihanaa @Hannel_ että myös siellä oli kaikki kunnossa 🩷 Tuota turvavyön alenninta oon miettinyt itsekin ja nyt kun sitä ei vielä oo, niin yritän aina asetella turvavyön alemman osan vatsan alle, kun luin jostain että näin ois turvallisempi.
 
Hyvä, että olit yhteydessä ja pääsit näytille. Ja ihana kuulla, että kaikki oli hyvin, vaikka kivut ei tietenkään ole koskaan kivoja❤️

Mä kans laitan turvavyön ihan alavatsalle ja kireelle. Oon ihan alusta asti yrittänyt opetella pitämään noin. Turvavyön alenninta katselin eilen, mut jostain luin, että siitä ei hirveesti kuitenkaan apua olisi🤔
 
Mulla on kans turvavyönalennin ja on kyl paljon mukavampi olla autossa sen kanssa kun ei turvavyö purista vatsaa. Tän viikon jouduin tekee työreissuja pakulla, johon sitä ei saanut, niin ei ollut kivaa
 
Takaisin
Top