Hely: mulla on vähän sama tilanne. Paras ystävä on yrittänyt miehensä kanssa viime kesästä asti. Sain kuulla asiasta kun varovasti kerroin mahdollisesta raskaudesta. Hän oli iloinen meidän puolesta, mutta selvästi asia vaivas. Pyysin häntä kertomaan, jos vauvajuttua alkaa tulemaan liikaa tai muutenkin puhumaan asiasta ihan suoraan. Oli ne tunteet mitkä tahansa. Olen yrittänyt olla puhumatta asiasta sen enempää kuin on "pakko", mutta kuitenkin olen kertonut esim. ekasta ultrasta ja lasketusta ajasta. Ajattelin, että se kuuluu mun elämään, enkä sitä myöskään halua salailla ja että hän sen kuulisi muualta. Tulin siis siihen tulokseen,että kerron hänelle vain ne tärkeimmät, mutta en ala hehkuttamaan. Otan myös vastaan kaikki tunteenpurkaukset, koska ne on hänelle sallittuja.
Kenenkään toisen elämän mukaan en voi alkaa elämään (sen olen tässä vuosien myötä huomannut), mutta voin ottaa toisen tunteet huomioon. Toivon, että se auttaa/riittää säilyttämään meidän ystävyyden, koska hän on minulle todella tärkeä ihminen.
Itsellä oli tuo tilanne 3-4 vuotta sitten, kun avomieheni ei vielä halunnut lasta johtuen työstä/asuntolainasta/mun työttömyydestä ja ties mistä. Koskaan ei ollut se oikea aika kuulemma. Ja muhun myös sattui kuulla muiden vauvauutisia tai nähdä mahakkaita ja vauvallisia naisia. Onneksi avomieheni ymmärsi kuitenkin suht pian, että koskaan ei ole se oikea aika, jos noin asiaa katsotaan ja nyt meille on tulossa jo toinen. <3
omaa höpinää: Kirjoitin tänne jo kerran aiemmin, mutta en näköjään oo ees tuolla listoilla. Ekat neuvolat käyty, eka ultra käyty, pahoinvoinnista kärsitty taas oikein olan takaa jo kuudetta viikkoa... Siellä se minityyppi oli ja nukkui, kun viime viikolla ultrassa käytiin. Jouduttiin ihan herättelemään että saatiin niskaturvotukset mitattua. LA ultran mukaan 2.11., mutta ei se suostunu sitä neuvolan LA:ta muuttaan, kun heitti vaan neljällä päivällä. Mur!
Jotenkin tätä ei silti vielä oikein tajua, kun on toi taapero tuossa pyörimässä, eikä tätä raskautta ehdi miettiä niin paljoa kun ekaa. Toisaalta hyvä, kun ei sitten joudu miettiin myöskään niitä pelottavia tuntemuksia ja muita. Eipähän stressaa turhaan! :D
Toisaalta on taas vähän vaikeempaa, kun on niin huono olo ja väsyttää ihan pirusti ja pakko se vaan on touhuta tuon aurinkoisen ja touhukkaan neidin kanssa. Ja vähän jännittää jo, että onkohan tuo seuraava tyyppi samanlainen aurinko kuin esikoinenkin vai onkohan hän ihan päinvastainen luonne. Joka tapauksessa, kovin onnellisia ollaan! <3
Aurinkoisia päiviä ja hyviä vointeja!
pupunen rv 13+1