Huhtikuun hulinat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja odecca
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tämmönen oli vanhojenpuku jonka tein alusta saakka ja ihan loppuun asti ihan ite :)
sori jos tulee kauheen isona
49089278.jpg
 
Muokattu viimeksi:
Odecca, kuvaa ei näy.. :oops:

Onpa krapulainen olo, vaikka mitäähän en tietenkään ole ottanut :p
Tuli eilen mussuteltua aika paljon makeaa, menin myöhään nukkumaan, nukuin tosi huonosti ja heräsin tosi aikaisin, joten sen takia on nyt luultavasti huono olo ja päätä särkee.

Väsyttää kamalasti, mutta ajattelin jatkaa mun siivousprojektia, jonka toissa päivänä aloitin. Eilen en saanut mitään aikaiseksi, kun oli jokin ihme jumitus päällä.

Tänään voisi käydä myös ulkoilemassa. Mietin, että kun asutaan ihan metsän vieressä niin miksi en menisi sinne kävelylle. Eipähän tarvitse pelätä törmäävänsä tuttuihin ihmisiin. Siis, sellaisiin, joita oon joskus tavalla tai toisella tuntenut, mutta ajan kanssa suhde ihmiseen vain hiipunut ja unohtunut.
Oon siis asunut lapsuuden ja teinivuodet tässä samassa paikassa ja esikoista odottaessani muutin pois muutamaksi vuodesi, jonka jälkeen "kohtalo" puuttui peliin ja päädyin takaisin samaan paikkaan asumaan. Ikinä ei pitänyt tännekään palata muuta kuin oman perheen ja kavereiden takia ja tässä sitä ollaan asuttu kohta neljä vuotta.

Mä en tiedä miksi mua ärsyttää, kun ihmiset alkaa kyselemään mun raskaudesta. Tai jokin siinä on, kun sitä ei voi enää olla näkemättä niin se ei ole enää pelkästään mun henkilökohtainen asia vaan se tuntuu olevan kaikkien asia.

Tänä kesänä olisi tosiaan siinä lasketun ajan kohdilla on muutto ihan uuteen paikkaan, jossa me ei miehen kanssa tunneta ketään ja pääkaupunkiseudullekin on yli 100 km. Vaikka ärsyttääkin asua välillä täällä, jossa on kaikki samat vanhat naamat, niin meidän perheitä ja ystäviä tulee kyllä ikävä. Ei ole enää tuossa kävelymatkan päässä..:sad001
 
Muistakaahan tarkistaa eläimet punkkien varalta! Koira oli päikkäreillä tunkeutunu sänkyyn nukkumaan, jonka seurauksena löysin iteltäni punkin. Luulin ettei niitä ihan vielä tarvi pelätä :D

Sent from my GT-I8190N using Vau Foorumi mobile app
 
Höh, mulla ei näy mitään muuta kuin [ IMG ] o_O

Hitto, kun heitti ihan päässä, kun siivoskelin meidän häkkivarastoa. Nyt on jälkihiki ja alavatsaa sattuu. Pitääpä silti lähteä pyörähtämään pesutuvassa :smiley-chores011

Täytyy varmaan ottaa nämä kotiaskareiden teko muutenkin puheeksi miehen kanssa. Ennen tehtiin kaikki hommat yhdessä, mutta nyt on tämän vuoden puolella jäänyt suurin piirtein kaikki mun hoidettavaksi. Meillä ei ole astianpesukonetta eikä pyykinpesukonetta ja se mulle ok, mutta näiden lisäksi on kaikkea muutakin hommaa kotona.

Nyt en ehkä ole enää töissä (pari viikkoa sitten lopetin työt), mutta kaikki on kuitenkin todella raskaan tuntuista. Ja kerran viikossa siivoaminen ei tässä kodissa riitä, joten olisi kiva saada siivouskaveri edes viikonloppuisin, kun mieskin on kotona.

Musta tuntuu muutenkin, että oon mennyt ihan zombiena tän alkuvuden, kun ollut töissä, pyörittänyt kotia, opiskelut siihen päälle ja tietysti sitten pitänyt aikaa järjestää meidän tytölle.

Jos ei ole tähän asiaan ole tullut muutosta viimeistään sitten, kun vauva on syntynyt ja muutto hoidettu, niin sitten mä viimeistään hermostun. Nyt koitan ottaa asian esille sillein coolisti :whacky011
 
Meilläkin käyty kotitöistä keskustelua. Ne on jotenkin vain aina olleet mun homma. Nyt oon kaks kuukautta ollut opintovapaalla ja päivät kotona gradun parissa, joten siivous on automaattisesti ja helposti ollut mun vastuulla. nyt viimeisen parin viikon aikana meinaa stoppi tulla. Joutuu pitää taukoja eikä tahdo enää pystyä niin koukkimaan tuonne lattianrajaan esim. sängyn alle jne. Mut silti tuntuu tyhmältä ja laiskalta miestä pyytää auttamaan ku hän kuitenkin töissä on päivät ja myös tekee opparia vapaa-ajalla:rolleyes::oops::sad001
 
Ihana mekko! Ja onpas aikaisin punkit liikkeellä! Porukoilla on mökki saaristossa ja oon qina ihan punkkikammoinen siellä, vaikka yhtälailla ne tuosta nurmikoltakin voi tulla...

Repesi tänään farkut persauksesta! Oltiin onneksi vielä,pojan kanssa kotona. Voi sitä häpeän määrää, jos oltais oltu jo kaupungilla :D tuli kyykätessä sellainen 25 cm reikä toisen kankun yli... :) että tainnut sitä massaa tulla muuallekin kuin mahaan :oops:
 
Tosi hassua, että eilen mies sitten heti kotiin tultaessa alkoi saman tien tekemään ruokaa, kävi kaupassa ja tiskasi. Enpä sitten ottanut puheeksi yhtään mitään :smiley-ashamed005
Munkin pitäisi nyt ensi kuun lopussa valmistua. Vähän stressaa kyllä, kun ei oikein millään jaksa enää keskittyä noihin viimeisiin kursseihin..

Kiva kuulla, että jollain toisellakin repeilee pöksyt :laughing014
 
Aloin tässä itsekseni mietiskelemään, että joillakin meistä saattaa jo ensi kuun puolella olla pikkuinen sylissä.. Alkoi ihan jännittämään.. :oops:

Vaikka itselläni yksi lapsi onkin, niin jotenkin on tämä raskaana olo on tuntunut ihan uudelta kokemukselta, vaikka jotkin kehon tuntemukset tutuilta tuntuvatkin. En muista kauheasti jännittäneeni mitään ja nyt tuntuu, että mietin vähän väliä synnytystä ja sitä hetkeä, kun omaan elämään on tullut uusi ihminen. Ehkä jännitän sitä, että kuinka se suhde rakentuu, kun on jo yksi ihana lapsi, jonka kanssa on ehtinyt kokea vaikeitakin hetkiä elämässä ja side on vain kasvanut.

Täällä onkin muita, joilla on enemmänkin lapsia, niin mielelläni kuulisin teidän kokemuksia, että kuinka se suhde toiseen lapseen lähti kehittymään:)
Mulla oli ensimmäisen kohdalla vielä niin etten tuntenut mitään älytöntä rakkauden tunnetta heti synnytyksen jälkeen vaan parin kuukauden sisällä aloin tajuamaan, että "olen oikeasti tuon ihanan pienen tyttövauvan äiti" :Heartred
En kylläkään uskaltanut kenellekään puhua omista tunteistani, joita koin synnytyksen jälkeen, koska olin 19v ja olin muutenkin saanut heti raskauden alussa ihmisiltä negatiivista palautetta etten keskeyttänyt raskautta.

Itselläni tuntuu tämä pesänrakennusvietti vain kasvavan.
Kaivoin varastosta vanhat sideharsot esille ja ajattelin niitä alkaa pesemään tämän viikonlopun aikana. Nyt aloin suunnittelemaan ostoslistaa (huomenna taisi olla kaupat auki?), että mitä kaikkea tilpehööriä sitä tarvitsee noiden hajusteettomien pesuaineiden lisäksi. Ehkä innostun ostamaan jopa pienen paketin vaippoja :grin
 
Mulla on jokaisen lapsen kohdalla ollut heti syntymästä lähtien semmoinen olo, kuin se lapsi olisi aina ollut osa minun elämää, ja rakkaus lasta kohtaa oli jotain suunnatonta jo ennen syntymää. Joten ollut todella helppo ottaa uusi mukaan porukkaan, kun se on tuntunut aina siihen kuuluvan :) Vaikea selittää, mutta ehkä joku tajuaa :)
Edes esikoisen kohdalla ei ollut mitään ongelmaa, vaikka itsekkin olin 19v ja vielä yksinhuoltaja, niin se lapsi vaan sujahti siihen elämään, ja silloinkin tuntui kun se olisi aina elämääni kuulunutkin :)
Uskon että tämän tulevan kohdalla menee samalla lailla :)

Meillä siivous on ollut luonnollisesti minun hommia, ( ja sitä saakin tehdä tämmöisen apinalauman kanssa ihan päivittäin :D ) siitä asti kun olen kotona ollut. Ainoa mitä en suostu tekemään, on ikkunoiden pesu, kun olen niin neuroottinen, että vaikka kuinka pesen, niin jää se yksi raita kuitenkin enkä ole tyytyväinen :D Sen takia sen saa mies hoitaa, silloin ei niin häiritse vaikka raita tai pari näkyisikin :D
 
Mä oon ehkä ennenkin valittanu tästä, mut mulla on tavallaan morkkis tms tästä raskaudesta. Kun tuntuu et oon tavallaan enemmän innoissani ku ensimmäisessä raskaudessa. Kaikki hankinnat ja vaatteiden hypistelyt jne on jotenkin niiiiin ihanaa!! Ja viimeks en tainnut ostaa muutaku pakolliset, vaatteita en hankkinu juur mitään - ei tainnu edes kauheesti innostaa...Nyt taisin jo ennen rakenneultraa ostaa potkarit. Tuntuu kaikki jotenkin oikeemmalta, todellisemmalta. Nyt ootan tulevaa niin intsinä että! Lähinnä jotenkin surettaa esikoisen puolesta (niinku tällä nyt varmaan oikeesti olis jotain merkitystä), kyllä hänkin oli ihan suunniteltu ja haluttu. Ja pois en luovuttais millään.

Mitään suuria rakkauden tunteita ei ollu alkuun juur ollenkaan. Ilmeisesti ei raskausaikana, eikä heti syntymän jälkeen. Tais mennä reilu kk tai kaksikin ennenkuin "heräsin" todellisuuteen. Voisin kuvitella mulla oli jonkinasteinen synnytyksen jälkeinen masis. Varmaan oli jo raskausaikanakin. Valokuviakin esikosta alkaa löytymään vasta lähempänä 2kk ikäsena, muutama hassu ihan pienenä. Nyt oon myös panostanu omaan vaatetukseen huomattavasti enemmän, miettiny mitä kaikkee imetysvaatetta jne vois ostaa. Ehkä mä nyt tiedostan paremmin mitä haluan, sillon luulin tietäväni ja karu todellisuus etten tiedäkään sai mut lamaantumaan...

Onks nyt jotenki kauheeta jos tästä tulevasta lapsesta onkin kuvia heti syntymästä lähtien enemmän? Ja sille on hommattuna kaikenlaista, jos vaikka intoutuisin ite peräti kutomaan tms?
Tuskin lapset tuntee olevansa eriarvoisia, vaikka toiselle olis tehty ja hommattu vaikka mitä... Mut silti, mulla on tunnontuskia. Kait se on se loppuelämä mikä merkkaa mutta...

Tulipas ihana ruikutusviesti :oops:
 
Sanko, ihan samaa täälläkin. Esikoisen aikanakin kyllä luin kirjoja, mutta hankinnat ja muut intoilut jäi paljon vähemmälle. Yritän perustella tätä touhua sillä, että meillä on nyt ihan erilainen elämäntilanne. Ja onhan se ihan erilaista valmistautua vauvan tuloon, kun nyt vähän jo tietää mitä on tulossa. Ei silloin ensimmäistä odotellessa voinut tietää kuinka hienoa vauvan hoitaminen on.
 
olis niin paljon kommentoitavaa, hienoja ajatuksia täällä moni esittänyt! ja valmistumaankin kerkeää:smiley-bounce016, onnea vaan!

Kyllähän joka lapsen kohdalla on aina eri tilanne- es just valmistautumisessa tai alkuaikojen dokumentoinnissa. Mulla on esikosesta ihan sikana kuvia kansioituina-jo raskausjalta-on vauvakirjat viimosenpäälle täytettynä, raskausajan tuntemuksetkin ylöskirjattna..ja poika kun on, luulen ettei sitä itseleen niin suurta kiinnostusta äidin raskausajan tuntemuksiakohtaa kehitä:grin!
ja tyttöjen odotuksilta taas ei paljon synnyttämäänmenokuvia kummenpia raskausdokumentointeja:oops:..ja niitä asia tosiaan saattaa jossain vaiheessa kiinnostaakino_O. vauvakuvia oon kyllä kaikista ottanut, kun tykkään kovasti kuvaamisesta, mutta eipä ne itsestään kansioon kävele..
Mutta oon mä ajatllut sen niin että jos vielä elossa itse on ja muisti pelaa, niin saahan niistä asioista sitten keskustella kun ajankohtaiseksi tulee. ja vielä sellainen asia aiheesta, että esikoisellahan ei ole muita muistelemassa niitä aikoja, mutta seuraavillahan on myös sisarukset jotka sen vauva-ajan muistavat (näin meillä ainkin nyt kun isommilla jo muisti pelaa..)
Oma kokemus on että rakkauden määrä ei ole vakio-se on siitä ihmeellinen juttu että se vaan kasvaa ja lisääntyy joka lapsen myötä-myös juuri siinä sisarusrakkauden tullessa kuvioon.

Enkä oo hommannut tälle vauvalle vielä pariapotkuhousua kummenpia varusteita, mutta kyllä on monta sitä ihmettä odottamassa- luotan vahvasti siihen että se rakastettuna olemisen-tunne tulee kuitenkin ihan muusta kun materiaalista:)!
 
Takaisin
Top