Huhtikuun hulinat

Riippuuhan se paljon myös lapsen luonteesta. Toiset kaipaa kovempaa ja toisille sama aiheuttaa traumoja. Isäni joskus sanoi, että sillä oli jonkinlainen asteikko, mistä pikku hiljaa kovensi. Mää kuulemma tottelin jo kauan ennen sitä ylintä päätä. :grin Mutta siitä oon saamassani kasvatuksessa pitänyt, että se on paljon pohjannut keskustelulle. Mitä nyt noin vanhempana lapsena ollutta aikaa muistan, niin meillä on aina paljon keskusteltu kaikista asioista. Isälle se on ollut tärkeää siksikin, kun hänelle on jonkinlaista traumaa jäänyt kotitalon palosta, kun kukaan ei kunnolla jutellut hänen kanssaan siitä. Mun kanssa sitten on aina heti jutellut kaikista, kun autoomme murtauduttiin esim., sillä tasolla mitä milloinkin nyt olen ymmärtänyt.
Aion ainakin yrittää opettaa lapseni ajattelemaan itse ja oppimaan itse ymmärtämään oikean ja väärän eron, miksi jokin asia on jollakin tavalla. Helpommin sanottu kuin tehty tietenkin, ja tulevaisuus sen näyttää miten menee. :rolleyes: Mutta mää vaan pidän keskustelemista ja samaan liittyen tunteiden viestimistä tärkeänä. Uhmaikäisen lapsen kanssa voi olla hommat vaan omalla tavallaan.. sen näkee sitten parin vuoden päästä. :cool:
 
Toi on muuten hyvä asia huomioida että kertoo asiat lapselle. Mulle ei vanhemmat ikinä viitsinyt asioita selitellä. Tulee mieleen että kun piti ekaa kertaa mennä päivähoitoon niin tiputtivat mut vaan aamulla vieraaseen paikkaan. Huusin siellä kuin syötävä vaikka taisin olla jo 5. Parin päivän jälkeen päättivät sitten pitää mut kumminkin kotona kunnen kuulemma viihdy. Olis ehkä voinu vähän selittää että mikä paikka se on...
 
joo kyl se munki mielestä on tärkeetä aina selittää lapselle... varsinki jos jotain kiellän niin syy pitää olla että miks ei tai miks näin.... vaikkei se pikkanen sitä tajuais, mutta silti....
 
Tälle esikolle on kyllä selitetty ja hyvin onkin. On koulussa kehuttu, että on ikäisekseen laaja yleissivistys. Tosin kääntöpuolena on se, että yrittää osallistua kaikkiin keskusteluihin ja vaikka puuhaisi muuta, saattaa tulla kesken lauseen kärttämään, että mikä ja kuka ja mistä te puhutte. Telkkariohjelmista olenkin jo sanonut, että näissä ei ole selostusta. Mainostauolla tai jälkikäteen voi kysyä, jos ei ymmärtänyt jotain.

Sujuvasti oon selvittänyt monenmoisia asioita, joita en itsekään muistanut tietäväni ja tehnyt lapselle selvää mm. homoista. Jaa mitäkö ne on? No miehiä, jotka tykkää miehistä. "Aha."
 
"Homo on sellanen mies mikä tykkää suklaasta ja hetero taas syö mieluummin piparia".... Onneks mun ei viel oo tarvinnu noita ruveta selittämään.... ollaan pojan kanssa vasta "kenellä on pippeli"-keskustelussa.....
 
...ja mua ärsyttää muuten ihan mielettömästi välillä sellaset näsäviisaat pikkuvanhat tytöt..... aaarrrrggghh!!!!!!
 
NNNNNOOOOOOOUUUUUUUUUU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :eek:

Mä meinasin kuolla uutena vuotena ku naapurissa oli kylässä 3 lasta ja yks niistä (oli kylläkin jo 11vee) oli niiiiiin aikuista niiiiin aikuista että... se kyseli mun raskausviikoista ja pahoinvoinneista :mad: en mä lapsen kanssa halua sellasia jutella.....!!!! ja sit ne 4vee neiti näpsät kädet puuskassa tulee sanoo "et sä oo mun äiti", AAAARGGGHH!!!!!!! :smiley-angry007
 
Kysyin mieheltä et jännittääkö sitä kovasti isäksi tulo ja et kui hurjasti meijän arki muuttuu. Tuumi jotta ei, hän oottaa millon se pikkunen muuttas meille ettei tarttis enää ootella. <3
 
Tsemppiä kaikille tulevaisuuteen! Kasvatus tuntuu olevan kaikilla hallussa! :wink

Mulla yleisesti todella kiltti tyttö, mutta kyllä mun kasvatustaidot on koetuksella hänen kanssaan. Tänään talutin tytön pelkkä t-paita päällä autoon. Juoksi taas vaan pakoon ja nauroi. Muutaman kerran katsekontaktilla sanoin, että nyt rauhotu ja puetaan vaatteet... Hyvällä ja kiristyksellä... Varoitin, että äiti suuttuu nyt!

Siellä hän sitten hetken mietti tekosiaan ja oli halukas laittamaan vaatteet pikkuhousuista lähtien päälleen. Itkun kanssa pyyteli anteeksi.

Ei tunnu kivalta! En ole natsi, enkä halua olla. Tulee vain raja jolloin on pakko tehdä tylsästi.
Tyttö saa koetella mun ja miehen rakkauden rajoja, kunhan käyttäytyy muita lapsia ja aikuisia kohtaan hyvin. Näin on ollut, ehkä liikaakin. Tuntuu, ettei tyttömme osaa joskus puollustautua muilta lapsilta.
 
Ja yöksi nappaan 1g panadolin jos vaikka nukuttas yhtä hyvin ku viime yönä ku eilenki nappasin yöksi sen panadolin.
 
Meillä ihan sama: poika ei osaa puolustaa itseään, liekö kuri ollut jossakin vaiheessa yhden asteen kovempaa kun alkaa itkemään vaan, jos joku lyö häntä eikä edes yritä takaisin lyödä..
Hänellä kyllä oli töninisvaihe, mutta se oli jo 1,5 v:n iässä ja muutaman kerran painotin hyvin vakavalla äänellä että ketään ei ikinä lyödä/tönitä niin se jäi muutamiin kertoihin vain.
Onneksi lapselle voi myöhemmin kertoa että pitää puolustaa itseään, jos joku käy kiinni ihan tosissaan - niin kiltti nyt sentään pidä olla :D
Mutta nyt jos selittää että käy vaan kiinni, niin se käy kyllä tulevaisuudessa sitten kiinni ihan selityksen maun takia.. Ehkä, lapset on niin jänniä eikä 3 vee tajua vielä noita.
Miehen tyttö taas puree ja raapii edelleen 2,5 v:n iässä, tosi vahvana tulee se että jos jotain ei saa niin rääkyy ja puree, mulla on aina tippua silmät päästä, koska on niin _erilainen_ temperamentti kuin poika!!
Ja se ei tee hänestä huonompaa, mutta hänessä on työtä ton suhteen paljon.



Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app
 
Se oli muuten ihan kauheaa, kun ekan kerran päiväkodista kerrottiin, että meidän lapsi oli kiusannu toista lasta. Olin ihan järkyttyny ja reaktioni oli juuri tuo "eihän meidän lapsi!!!".

Meillä on kaksi niin erilaista lasta. Toinen on hyvin temperamenttinen ja omatoiminen, joka on vähän hankaluuksissa koulussa. Toinen on kiltti ja vähän laiska, mutta tulee toimeen kaikkien kanssa. Toisaalta on myös just tollanen, että jos joku lyö, alkaa itkemään ja tulee herkästi kertomaan. Oisko tää kolmas sitten välimuoto?

Btw... Unohdin muuten kertoa, että näin yhtenä yönä unta, jossa multa meni lapsivesi.... Ja tuli tulva :grin
 
Meillä poika on kans vähä reppana muiden lasten kanssa, se jää tosi helposti pientenkin lasten jalkoihin.... vaikka silläkin löytyy sitä omaa tahtoa (joskus ehkä liikaakiin)... mut äityliini ku on tällanen luupää kuka ei periks anna, en tiedä mitä olis vastassa jos vaikka olisivat isin kans viikon keskenään :confused:

Mut siis joo olihan tolla meidänkin kullannupulla sellai "tönimisvaihe" vajaa 2veenä ja kerran puri yhtä tyttöä hoidossa. se oli kans iha hirveetä kuunnella sitä juttua ja ajattelin kans heti et miten voi olla mahdollista?! mut sit loppujen lopuks selvis, et tää tyttö oli koko ajan roikkunu pojan paidassa ja pussaillu ja halaillu, ja tätä oli kestäny jo monta viikkoa kuulema.... olin yhessä vaiheessa puhunutki hoitotädille, kun ei poika enää yhtään tykkää jos sitä halaa ja ennen oli aina tapana halata ku lähdetään ja antaa iltapusuja.... mut ei siltikään ottanu puheeks et siel hoidossa oli tällanen tyttö... poika oli vissiin yrittäny tönimällä lopettaa tän tytön touhua, mut tietty sit poikaa oli aina komennettu siitä ja sit vissiin oli hermo palanu ja se oli purru tätä tyttöö... mä pyysin sen tytön vanhemmat sit sinne hoitoon ja selvitettiin asia.. alkuun ne vaan intti että eihän halailua ja pussailua voi kieltää, ku se on niin söpöä ja kivaa jne, mut onneks ne loppujen lopuks tajus, ja sanoin hoitotadille et jos tällanen meno jatkuu, niin eihän sit poikaakaan voi kieltää siitä tönimisestä... eihän ketään voi pakottaa halailemaan tai pussailemaan.. harmittaa tosi paljon ku ei tajunnu ajoissa, mut annettiin kyllä palautetta hoitotadille, et tällasista asioista pitää kertoa... joka päivä vaan "kaikki menny hyvin".. ja ku se töniminenkin oli jatkunu vissiin jo jonku aikaa, mut ei ollu meille kertonu, eikä kotona tai muualla koskaan ollu mitään konflikteja, siel hoidossa vaan.... mut eipä ole sen jälkeen töniny/purru :)

alkuun mulla oli ihan kauheen huono omatunto ja ajattelin et oon ihan surkee äiti ja huono ihminen, enkä osaa ollenkaan kasvattaa lastani.... mut loppujen lopuks tajusin et kyllä se vaan paljon vaikuttaa ketä ja mitä siinä ympärillä on... ja tollanenkin pieni, ei se osannu ite kertoa, jot olis voinu ottaa asian esiin aikaisemmin.... melko pitkä työ tehtiin taas ton konfliktin jälkeen että saatiin ne iltapusut ja halit takas kuvioihin :) sen jälkeen ajattelin, et pakko mun on olla edes jonkin verran hyvä äiti :wink ja nyt kun selkeesti rupee uhmaa pukkaa, saa nähdä mitä tulee.... mut ei nyt onneks sentään mitään viitteitä mihinkään väkivaltaan kohtaan, toi EI sana vaan tuntuu olevan muotia.... yritän olla olematta liian kriittinen itseni suhteen, eiköhän niillä kaikilla lapsilla se jonkunmoinen uhma ole, oli ne millasia riiviöitä tai nuppusia tahansa..... ja kaippa se murkkukin sieltä sitten joskus tulee :rolleyes: vähä pelottaa et millanen tästä uudesta tulee, eka kun on just ku isänsä.....
 
Tietty lapsilla on erilaisia temperamentteja ja joitain täytyy välillä komentaa kovaa, ihan jo siksi etteivät teloisi itseään. Itse olin kakarana muuten hyväkäytöksinen, mutta liiankin omatoiminen ja täysin vailla itsesuojeluvaistoa, joten tietenkin mulle piti välillä karjua. Paljon harkitsevaisempi ja herkempi isoveli olisi varmaan saanut elinikäisen trauman, jos sitä olisi komennettu samalla tavalla.

Välillä sitä näkee vanhempia, joiden komentamisääni on jäänyt päälle, ja huomaa ettei lapset ole enää aikoihin ottaneet sitä tosissaan.

Just ruokakaupassa raikui yhden naisen tosi puuduttava ääni: "Älä juokse... älä juokse... Olavi älä juokse... älä juokse... älä potki sitä... älä juokse... ei me nyt sitä oteta... mähän sanoin että sitä on meillä siellä alakaapissa... ihan varmasti on siellä alakaapissa... etkö sä nyt tajua että siellä alakaapissa sitä jo on". Meni hetki ennen kuin tajusin, että tyyppi ei tossa loppuvaiheessa enää motkottanut lapselle, vaan miehelleen. Sekä mies että n. 5-vuotias poika tuntuivat sulkevan korvansa täysin, haahuilivat siellä kaupassa kuin unissakävelijät. Mun omat ajatukset risteilivät empatian (se nainen oli varmasti tosi väsynyt!) ja ärtymyksen välillä.

Lähinnä toivoisin, että osaisin jatkossa itse komentaa lasta harvoin mutta tehokkaasti. Ja että useimmiten tiukka katse riittäisi. Muhun ainakin lapsena tehosi kunnon vääpelikarjaisu, koska sitä ei koskaan käytetty turhaan. Ja tosiaan sekin vähän harmittaa, jos mies jättää kaiken vääpelöinnin mun tehtäväksi, kun itse haluaa olla se leppoisa vanhempi...
 
Muokattu viimeksi:
Kyfixfix musta se 7 päivääkin on liikaa, mutta pianhan nekin kuluu! Mahtavaa että la on vihdoinkin ihan lähellä jo!
 
Niin ja tosiaan homot ja heterot on mulle selitetty varsin asiallisesti, kun päiväkodissa levisi joku homotteluvimma ja kysyin äidiltä kotona, mitä se tarkoittaa. Eihän se vaatinut kuin yhden lauseen selityksen. Olin varmaan sitten se ärsyttävä nti kaikkitietävä, kun ylpeänä opastin muita lapsia...
 
Mä olen luontojani vääpeli, mutta olenkin saanut onnen harjoitella käskyttämistä edesmenneen terrierini kanssa. Se oli sellainen venkula perkele, oikea velikulta pikku pilke silmäkulmassa koko ajan. Se koira opetti, mikä ero on käskyllä, kehotuksella ja pyynnöllä ja missä kohtaa tulee tupen rapinat.

Oma kasvatukseni oli aika pitkälle mallia "aikuisia totellaan". Ja on kai parempi napata pentua niskavilloista kiinni kuin antaa sen juosta rekan alle? Enpä olis minäkään tässä turinoimassa, jos vanhempani olisivat kainosti sadatta kertaa pyydelleet pikku-Arethaa, että älä hei juokse sinne tielle. (Ei, en usko fyysiseen kuritukseen. Hengen ja hyvinvoinnin suojeleminen ääritilanteissa lie kuitenkin sallittua tavalla tai toisella.)
 
HKI00550, juuri tuota samaa olen miettinyt, että miten saisi pidettyä sen kovemman äänenpainon uskottavana, eikä niin että käskyistä muodostuu jotakin jatkuvaa nipotuksen massaa.

Ja tuosta mistä Arethakin puhuu, toisaalta olisi hyvä, että lapsi saisi itse oppia ja huomata mitä tapahtuu kun tekee jotakin kiellettyä, niin että tietää miksi siitä kielletään. Monia asioita pitää vain kokeilla kantapään kautta. Mutta toiset asiat ovat taas sellaisia, että ovat liian vaarallisia. Ja jos oikein jääräpäinen lapsi on, niin sitä vaan menee tekemään sitä vaarallista asiaa lopettamatta vain koska se on kielletty ja sitten on pakko vain pakottaa lapsi sieltä pois, eikä odottaa että oppisi itse..

Mutta kaipa sitä sitten oppii jonkinlaisen oman tapansa toimia kasvattajana..


Mutta tuo aikuisten kunnioitus (kuulostan nyt varmaan joltain perus "ennen oli kaikki paremmin" -meiningiltä :grin ), sitä olen ihmetellyt, että miksi se on vähenemässä. Itse opin kotoa sen, että muita ihmisiä ja lapsena aikuisia ihmisiä kuuluu kunnioittaa, että monenlaisia ihmisiä ja asioita kuuluu maailmaan. Mutta nykyään kohdellaan opettajiakin siihen malliin, että sehän ei ole enää kiinni vain pelkästään kurista, vaan siitä ettei opettajaa kunnioiteta ihmisenäkään. No, mitäs muutakaan, kun vanhemmat lasten kuullen itse halveksivat niitä opettajia, koulua, ja ties keitä muita ihmisiä, niin eihän lapsi voikaan oppia muita kunnioittamaan..
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top