Himot ja ällötykset

Sorruin kaupasta ostamaan kaalilaatikkoa, ja se ei ollut kovin hyvä idea. En yleensäkkään osta eineksiä ja nyt raskausaikana en ole ostanut kuin kaksi kertaa, mutta nyt vain teki niin hirveästi mieli kaalilaatikkoa.

Nyt olo on kuin kävelevällä ilmapallolla.. ihan hirveet ilmavaivat. :sad001 Taidankin vastedes uskoa että ruoat jotka aiheuttavat kaasuja kannattaa jättää raskausaikana vähemmälle. On NIIN tukala olo. :oops:
 
Mun ylivoimaisesti suurin himotus on leipä! Ennen leipää tulia syötyä vaan kerran pari viikossa, kun aikoinaan karpatessani jäi leivänsyöntitapa pois eikä erityistä vetoa leipää kohtaan ollut todella moneen vuoteen. Nyt voisin varmaan elää pelkällä leivällä. Rasvaa vähän päälle, niin aaaaah, muuten en päällisistä piittaa. Myös subeja on tullut haettua vähän liian monta kertaa... Jopa muuten ällöttävät tuoreet rehut menee niissä, kun on se ihana, paksu, lämmin leipä.

Kummallinen ällötys on herkkusienet, joihin ehdin juuri hurahtaa ennen näitä oireita. Nyt pelkkä niiden ajattelukin ällöttää...

Tosta kaalilaatikosta tuli mieleen, että parsakaali, jota ennen söin useimpina päivinä, on ollut pakko jättää pois sen aiheuttaman järkyttävän tukalan turvotuksen takia plus että se on aivan kuvottavaa kaikkena muuna paitsi soseena.
 
Muokattu viimeksi:
Sain hyvän tekosyyn ostaa pullaa kun lähdin tapaamaan lapsuudenystävääni ja hänen ihanaa 8kk vanhaa tyttöä. Ai että maistui pulla hyvältä, mutta ei aikaakaan kun rupesi turvottaa ja tuli tukala olo... eli ei kyllä tarvitse pullaakaan enää syödä. Toisaalta hyvä niin ei noita kiloja kerry ihan liikaa kun tulee syötyä terveellistä ruokaa.
 
Kyllä nää mielihalut tulee ja menee. Nyt ei taas yhtään tee mieli piimää, vaikka sitä oli pakko ostaa. Jogurttia en myöskään saata syödä, vaikka yleensä syön sitä lähes päivittäin. Pari päivää sitten jogurttia syödessäni alkoi oksettamaan tosissaan.

Eilen töistä tullessani teki niin paljon mieli mehua, että kauppaahan sitä oli lähdettävä :hilarious:
 
Mies nauroi mulle tuossa eräänä päivänä kun oli menossa kauppaan ja mä pyysin tuomaan hapankorppuja, koskenlaskijaa, chilimetvurstia ja suolakurkkuja.. "Aa nyt mä muistankin sun raskaudenaikaiset himot" :D Kaikki miedot maut siis tässä pahoinvointivaiheessa maistuu aivan kamalan pahalle ja suolanhimo on ihan mieletön. Ja siis normaalisti en syö noista kuin satunnaisesti koskenlaskijaa ja suolakurkkuja. Nyt suunnilleen elän niillä :D
 
Chilimetwursti on muuten tosi hyvää, ja varsinkin hapankorppujen kanssa :grin Suolakurkuista en ite välitä yhtää, niihin ei oo koskaa tullu edes raskaana himoa, maustekurkut menettelee mut parasta kurkku on tuoreeltaan-

Tein eilen sitä raparperivispipuuroa, ja siitä tuliki mielettömän hyvää. Ihanan raikasta ja kirpakkaa johku mustikkavispii verrattuna, ja esikkoki halus lisää kun tykkäs kanssa. Mustikkavispipuuro on aina menny heikosti alas tytöillä, samoin jos on tehny mustaheruoista. Ton raparperivispin kanssa laitoin ripauksen kanelia ja intiaanisokeria päälle ja lorauksen maitoa. Ja nyt aamulla meni loput siitä vaik tein isomman satsin ku yleesä. Ja yleensä vispipuurosta on riittäny kolmeks päiväks :p
 
Kateellisena luen, kun joillain ei ole minkäänlaista makeanhimoa. Minulla on aivan kamalat makeat himot joka päivä ja en edes normaalisti ole ollut niin makean perään.. Ja tämän n. kolmen viikon karkki/herkku kuurin kyllä näkee kropasta erittäin selvästi. Ihan pelottaa jo mihin kuntoon itseni saankaan syötyä, jos nyt jo tämmöistä. Eniten mieli tekee salmiakkia, harmi vain kun sitä saa nauttia hyvin rajallisesti. Mulla on kaapissa 38 gramman pieniä rasioita halvan salmiakkia, sellaisen yhden rasian syön aina silloin tällöin salmiakkihimoon. Mutta tilalle menee sitten kyllä mikä tahansa karkki.. Jatkuukohan tämä makeanhimo koko raskauden?
 
Tänään tuli uusi himo. Ruisleipää, päälle vähän margariinia, kurkkusalaattia ja viipale juustoa. Voi nam!

Mä luulen että tuota makeaa tulee menevään sitten myöhäsemmässä vaiheessa enempi. Oon itse ollut lohtusyöjä, joten jos olo on kurja niin herkut maistuu. Itellä on ollut tosi vähän oireita nyt alkuraskaudesta, joten olo on ollut melko hyvä koko ajan. :)
 
Mulla on himona edelleen vaan kunnon kotiruoka. Perunaa, perunaa, perunaa.. :) Kaikki makea ja rasvainen saa ällötyksen kasvamaan.
 
Mulla tullu nyt himo saattiin ja fetaan (vaikken tiiä saako niitä syödä). :P Söin kyllä edellisessäkin raskaudessa salaatin kanssa fetaa ja ihan terve lapsi syntyi :)
 
siiseliini: anna mennä vaan kuhan on pastoroidusta maidosta tehtyjä.

Törmäsin yhdellä sivulla raskausajan ruokavaliosuosituksissa tämmöseen tekstiin: "Raskaana olevan ei tulisi syödä mitään pastöroimatonta maitoa sisältäviä tuotteita. Erityisen varovainen kannattaa olla ulkomaalaisten pehmeiden juustojen ja pienten juustoloiden tuotteiden kanssa. Suomalaisten, tunnettujen brändien tekemiä juustoja uskaltaa syödä (feta-, home-, mozzarella- ja tuorejuustot)."
 
Mulla on tullut kauhea himo paahdettuun ruisleipään! Päälle kermajuustoa ja kurkkua sekä kaveriksi lasillinen maitoa, nam! :p
 
Moneen viikkoon ei ole tehnyt mitään mieli, mutta nyt tekisi mieli perunoita ja suolasilliä! Onkohan purkkisilliä ihan ok syödä (suolaistahan se tietenkin on, että ei nyt ehkä isompia määriä, mutta vaan jokusen palan), vai pitäisikö tyytyä vaan pottuihin ja tilliin?
 
Suolasilli on raakaa kalaa ja mitään raakaa lihaa tai kalaa ei suositella syötävän
 
Raa'asta kalasta olen kuullut monta mielipidettä; jostain luin, että on ok, jos on tuoretta ja oikein käsitelty/säilytetty. Että esim graavilohi olisi itse tuoreesta kalasta valmistettuna ok, mutta kaupasta ostettuna se vakuumipakkaus aiheuttaa listeriariskin. Tiedä näistä nyt sitten - parempi varmaan jättää epäselvät tapaukset väliin, eli menen nyt toistaiseksi ihan vaan perunalinjalla ja jätän ne sillit kauppan hyllyyn :happy:
 
Mä kysyin viime raskauden aikana lääkäriltä tosta ite tehdystä graavilohesta ku ite rakastan graavilohta. Lääkäri sano sillon ettei suosittele ja mun mielestä antoki hyvän pointin kun sano että vaikka ostais sen kalan tuoretiskiltä, niin ei sitä silti tiedä miten se on matkannu jne. Turvallisempaa jättää syömättä. :)

Mulla iski kauhee himo jäätelöön ja oliki nyt pakko kokeilla ite tehtyä jäätelöä kondensoidusta maidosta kun sitä on mainostettu viime aikoina niin kovin. Nyt vaa pitää odottaa huomiseen et pääsee maistelee kyseistä jäätelöä. :)
 
Rsnn, mä tein itse jäätelöä pari viikkoa sitten ja tuli kyllä hyvää! Laitoin just tuota kondensoidusta maidosta tehtyä kinuskia, suklaata ja hasselpähkinärouhetta että varmasti tuli tarpeeksi sattumia. :D Sellaisen vinkin voin kyllä antaa, että se jäätyy ihan kivikovaksi, joten kannattaa esim. pyöritellä valmiita palloja kun jäätelö on vielä vähän pehmeää. Tai sitten malttaa aina sulatella sen verran että leikkaaminen/pallojen pyörittely onnistuu. :)
 
Terkku, mä laitoin sen jäätelön sekaa glukoosisiirappia, niin se jäätelö pysyy pehmeenä. Ja oli kyllä muute hyvää! Tekis nii kovasti mieli tehä kyseinen jäätelö turkinpippureista, mut niitähän ei sais nii kovin syödä. :D
 
Glukoosisiirappia minäkin siihen laitoin, mutta silti jäätyi tosi kovaksi. Eipä tuo haittaa, pitää vaan malttaa odotella hetki kun jäätelöhammasta kolottaa :D Sitruuna-valkosuklaa-turkinpippuri oli mullakin yhdistelmänä mielessä, pakko ehkä jossain vaiheessa kokeilla salmiakkikiellosta huolimatta. Eihän sitä salmiakkia kuitenkaan ihan hirveästi siihen tule.
 
Takaisin
Top