Hermoilut ja pelot

Minä aiheutin tänään itselleni ahdistusta tekemällä raskaustestin. En tiedä mitä sillä hain, mutta kun toinen viivoista olikin haaleampi niin arvaa varmasti mitä ajatuksia nousi päähän. Tein myöhemmin vielä toisen merkkisen testin kun kaapissa oli ja se näytti yhtä vahvat viivat. Kai se keskeytynyt keskenmeno kummittelee täälläkin, vaikka yrittää olla ajattelematta asiaa. Jos nyt yrittäisi rauhoittua. :)
 
Ootkohan jo kuinka pitkällä. Jossain vaiheessa raskaustestit ei muistaakseni enää oikein toimi mittarina..
 
Hcg alkaa laskea yksilölisesti ensimmäisen kolmanneksen lopulla, päätyen samalla tasolle kuin rv 6-7 muistaakseni. Hcg:tä tarvitaan pitämään keltarauhanen toiminnassa, ja ekan kolmanneksen lopulla istukka ottaa raskauden ylläpitämistoiminnot itselleen. Jonkin kaavion joskus näin. Varmaan siksi ei viikkonäyttöisienkään testien kannata näyttää "3+" pidemmälle. Ja viivallisten testien kanssa olen tullu siihen tulokseen, että viivojen vahvuus ei ole suoraan verrattavissa hcg:n määrään.
 
Minä joka lupailin lopettaa hermoilun joksikin aikaa, aloin hermoilemaan ja pelkäämään taas. Pahoinvointi on laantunut melkeinpä kokonaan(jotain on siis vialla tai olen eräs niistä onnekkaista joilla se hiipuu näin aikasten kokonaan tai alkaakseen myöhemmin uudestaan) ja sit normaalina pitämäni pienet vatsan nippailut on myös rauhoittuneet. Niitäkään ei siis enää juuri tunnu. Ja aivan ku oisin eilen vessassa käydessä ihan pikkusen pyyhkinyt jotain punertavaa. (tai sit olen vaan senkin suhteen vainoharhainen)
Miten mie jaksan 1,5vk np ultraan?
 
Mulla oli ihan sama..mutta pahoinvointi alkoi uudestaan ja rauhoitti vähän mieltä. Pahoinvointi oikeasti laantuu monilla tuossa vaiheessa joksikin aikaa. Ja joillain loppuu kokonaankin.
 
10+6 olisi tänään tai ultran arviolla 10+1. Enpä tuota hcg:n laskua tullut ajatelleeksi, joten täysin luonnollinen selitys löytyi. Kiitos naiset neuvoista! Taidanpa odotella sinne np-ultraan nyt vain ja luottaa kaiken olevan hyvin. :)
 
Minulla on väliin ollut aamut täysin oireettomia. Tänäkin aamuna olo ihan normaali, ihan kuin ei raskaana oiskaan. Tosin tätä on ollut ennenkin. Tuntuu vain jotenkin pelottavalta, koska ainoat oireet parin viikon aikana on olleet jatkuva nälkä, nippailut alavatsalla, pääkipu ja hiukan herkempi tunteiltaan, kuin normaalisti.

Viime viikolla tuli tästä stressistä niin paha migreeni, että joutuin sairaalaan tiputukseen. Nyt olen koettanut ottaa vähän rennommin, mutta kyllähän se pelko on koko ajan. Vielä 2 viikkoa neuvolaan, ja 5 viikkoa ultraan. Kunhan tämä kaikki odotus ja pelkääminen palkittais sillä, että kaikki on hyvin! Rv 8 lähti tänään.
 
Eilen kävin kirjoittelemassa omasta melko oireettomasta raskaudestani tuonne toiseen ketjuun ja myöhemmin aloin miettiä, että teenköhän hallaa itselleni kun nyt olen käynyt näitä eri ketjuja lukemassa. Toisilla on onnellisia tarinoita ja toisilla on epäonnea mukana. Itseä alkanut pelottaa, että mitenköhän siellä vatsassa oikeasti voidaan. Ekasta ultrasta on kuitenkin aikaa jo kuukauden verran noin. Tässä välissä on ollu jo 2 virtsatieinfektioo, joihin kumpaankin antibiootti, jotka tosin pitäisi ohjeen mukaan olla ok raskausaikana. Nyt vielä odoteltava se 6 yötä seuraavaan ultraan. Millähän sitä sais ajatukset muualle. :s tää on sarjassamme puhdasta pelkoa, ei hermoilua.
 
Mulla kävi kans vertaistuen kanssa vähän päinvastoin ja suuri määrä ikäviä tarinoita sai pelkäämään pahinta. Mutta raskausoireiden kanssa painiskeluun tää on kyllä niin terapiaa. Ja jotenkin ehkä sit kuitenkin muiden huonot uutiset saa aattelemaan, että ehkäpä huono tuuri sattui tällä kertaa tuolle toiselle ja itsellä menis kaikki hyvin..eikä päinvastoin.
 
Minäkin menen ekaan ultraan vasta 15.4 ( olen Ausseissa nyt ) ja kyllähän pelottaa ihan sikana jossei siellä olekkaan ketään.. Tänään juuri heiluteltiin peittoja miehenkanssa ja jälkeenpäin tuli ruskeaa verta todella vähän.. Näin käynyt ennenkin. Muille sattunut samanlaista? Pitäskö huolestua.. :/ eka raskaus jota ollaan yritetty nyt 1.5 vuotta, kyllähän se kolahtais jos siellä jokin olis vialla..
 
Mulla menossa nyt sama rv kuin viimeksi meni kesken. Vaikka oireet on paljon "paremmat" tällä kertaa, niin huomaan tämän rv:n aiheuttavan hieman ahdistusta ja lisääntynyttä tuntemusten tarkkailua. jännittyneisyyttä lisää hieman päälle viikon päässä häämöttävä nt-ultra...
 
Mulla menossa nyt sama rv kuin viimeksi meni kesken. Vaikka oireet on paljon "paremmat" tällä kertaa, niin huomaan tämän rv:n aiheuttavan hieman ahdistusta ja lisääntynyttä tuntemusten tarkkailua.
. Ihan sama homma täällä meneillään... Sitä pelästyy jokaista vihlaisua, jomotusta ja vessakäyntiä, vaikka tosiaan fiilis on nyt ihan erilainen. On jotenkin paljon luottavaisempi mieli. Noh, tiistaina se sit selviää mitä tuolla masussa on meneillään...
 
Mulla palaili pienet vatsan nippailut ja välillä on olo kuin krapulaisella. Oksetus on loppunut. Päässä vaan velloo välillä jos oon ollut liian pitkään syömättä. Vatsaa turvottaa välillä siihen malliin ett mun luulis olevan ainaki viidennellä kuulla :D
Vielä hieman yli viikko np ultraan.
 
Lingon, mä tein saman virheen kuin sä. Eli tein uuden raskaustestin joskus viikolla 7 tms, ja toinen viiva olikin haaleempi. Voi apua mikä stressi siitä iski! Vielä kun ei ollut mitään oireita, niin yöunethan siinä meni. Onneksi pelot oli turhia, mutta tosiaan, en suosittele ketään tekemään testejä enää myöhemmässä vaiheessa :)

Mulla oli perjantaina eka ultra, ja heti lauantaina aloin miettii sitä, että seuraavaan ultraan on vaikka kuinka kauan aikaa, mistä sitä tietää, että kaikki on hyvin? Voi meitä naisia, miks me ollaan tällasia stressaajia. Kotidoppleria en taida hankkia, saan sen kanssa itselleni vielä jonkun mahahaavan!

Rauhallisia zen-hengityksiä meille kaikille eiks je :happy:
 
Aino J, ehkä opimme tästä jotain. :) Zen-hengittely ja mielen rauhoittaminen voisi kyllä olla paikallaan itse kullekin. :Heartred
 
Maha on ollu eilisestä lähtien jotenkin inhottavan tuntunen; jomottelee (en tiedä onko kohdusta vai suolistosta johtuvaa) ja koko vatsan alueella pienetki osumat tuntuu inhottavilta. Lisäksi eilen ja tänään olin tuntevani harjoitussupistuksen. Mitään muita ongelmiin viittaavia oireita ei minulla ole. Tänään oli muutenkin tarkoitus käydä labra-asiat hoitamassa, niin samalla tuli pissinäyte jätettyä. Pitää huomenna kysellä neuvolasta sen tulosta, ettei vaan ole mitään piilevänä... Ihanku muuten jo ei olis tämä rv tämä viikko stressaava raskauden suhteen. :sad001
 
Voi pauveli, arvaa kellä iski alaselkäkipu ja kireä vatsa juuri samana päivänä kun viimeksi ongelmien alkaessa... Pelottaa niin vietävästi että mussa on joku vika, että kolmannet menkat jotenkin nyt vaan aina päättää alkaa ja pilaa kaiken...
 
Megara, niin samat ajatukset täällä!!! Just ne viikot millon pitäis elimet muodostua... Jospa nää oireilut olis molemmilla vaan psyykkistä oireilua ja kuvittelua. Ja molemmat saatais rauhoittavia uutisia. Sinulla huomenna jo tilanne tarkistus, ultrako siis? Mun pitää vielä viikko kärvistellä. Toisaalta mieluummin kärvistelen kuin selkeästi huolestuttavia oireita saisin.
 
Sinulla huomenna jo tilanne tarkistus, ultrako siis? Mun pitää vielä viikko kärvistellä. Toisaalta mieluummin kärvistelen kuin selkeästi huolestuttavia oireita saisin.
Juu huomenna np-ultra heti aamusta, ja ahdistaa ja pelottaa niin pirusti!
 
Takaisin
Top