Hermoilut ja pelot
- Ketjun aloittaja M&S
- Aloituspäivämäärä
Mietin, että oikein kovan huolen kohdalla varmaan joissain kunnissa kuunnellaan sydänäänet, mut ei varmaankaan oo joka paikassa mahdollista. Sain naapurilta lainaan kotidopplerin ja olin aikaisemmin sitä mieltä, että tarpeeton laite. Samassa kannassa pysyn. Aluksi syke voi olla vaikea löytää ja sitten kun liikkeet tuntuu, jää vähälle käytölle. Tää on vaa mun mielipide sit :D
Voi kuulostaa typerältä, mutta nyt kun vihdoin liikkeet tuntuu jo tuosta masun päältä, niin nythän mulle vasta paniikki iski ! Onko miusta äidiksi, osaanko hoitaa sitä pikkasta, meneekö synnytys hyvin.... kaikenlaisia pelkoja alkoi ilmaantumaan ihan kuin tyhjästä 
haluaisin niin kovasti olla vilpittömän onnellinen että liikkeet tuntuu, mutta kun tämä ns todellisuus lävähti päin naamaa "yhtäkkiä"
Onko kellään muulla ollut lähellekkään vastaavaa ?
haluaisin niin kovasti olla vilpittömän onnellinen että liikkeet tuntuu, mutta kun tämä ns todellisuus lävähti päin naamaa "yhtäkkiä"Onko kellään muulla ollut lähellekkään vastaavaa ?
Ninsu, kaikki nuo pohdinnat kuuluu vauvan tuloon valmistautumiseen. Esikoisen kohdalla mietin useinkin, että olinkohan järkeä haluta raskaaksi; oli just tollasia kaikenmaailman kysymyksiä mielessä. Ja sama toistuu nyt toista odottaessa, uudet kysymykset vaan. Molemmat siis toivottuja lapsia, mutta tietyt epävarmuudet silti tulee mieleen. Ehdit vielä olemaan vilpittömän onnellinen ja kärsimätönkin, kun olet jo valmis vauvan tuloon. :)
Ninsu täällä myös samanlaisia tuntemuksia. Odotin liikkeitä ihan paniikissa ja nyt kun ne tuntuu niin tulee sellasia paniikin sävyttämiä ahaa elämyksiä,että hei sehän saakeli syntyykin ihan kohta...kuinkas tää aika näin nopeesti menee...ja sitten pitäis osata olla vanhempi ja osata imettää ja vaikka mitä. Eilen mietin että voi kun raskaus kestäis vähän pitempään kuin 9 kk no ehkä se on riittävä aika kuitenkin. Ja jos nyt huomaan kuinka kuukaudet plussaamisesta tähän päivään ovat olleet valmistava prosessi.
On se helkkarin pelottavaa... jotenkin oon nyt vaan niin nauttinut tästä raskaana olosta et välillä miettii just, voisko tää jatkua pidempäänkin Myös sen takia, että kyl sit on niin sanoakseni kusi sukassa, kun vaavi onkin maailmassa ja sitä tarttis osata hoitaa 
Myös sen takia, että kyl sit on niin sanoakseni kusi sukassa, kun vaavi onkin maailmassa ja sitä tarttis osata hoitaa 
Hyi olkoon! Koin just tunti sitten pelottavimman säikähdyksen ikinä ja vieläkin hirvittää vaikka säikähdys oli siis turha ja kaikki on hyvin. Pakko vähän purkaa ajatuksia kun en pysty nukkumaankaan vielä... Loppujen lopuks ihan naurettavasta jutusta kyse, mut hrrr miten ihminen voi pelästyä kuollakseen...
Ehdin nukkuu kaks tuntia eli olin ihan totaalisen syvässä unessa yksin makkarissa ja mies vielä olkkarissa tietokoneella. Säpsähdin kauhusta hereille järkyttävään ryminään, joka johtui siitä et kaapin kaks ylimmäistä hyllyä ei enää kestäny tavaroiden painoo ja hirvee määrä cd-levyjä ym levähti lattialle. Ei mitään sen kummempaa sinänsä, paitsi melkoinen siivous on huomenna edessä.
Hirveeks tilanteen teki se et heräsin syvästä unesta tuntemattomaan kovaan ääneen ja huusin elämäni kammottavimman parahduksen silkasta kauhusta. Pelästyin oikeestaan eniten siis omas huutoani, ja sitä sekunnin mittaista epätietoutta äänen syystä. Sen hetken nimittäin ehdin ajatella et miehelle sattui jotain hirveetä.
Jonkin aikaa meni ennen kun sisäistin mitä oli tapahtunu vaik näin tuloksen heti. Mies ryntäs tietty huoneeseen ja sen eka ajatus oli ollu että katto romahtaa. Nyt pelottaa nukahtaa, oon muutenkin säikky ja arka ihminen ja pienemmätki jutut jää pyörimään mieleen öisin..
Lisäks tietty on käyny mielessä et miten vauva koki tilanteen kun suoraa levosta säikähdin ja pomppasin pystyyn niin yhtäkkiä. Plus se kaikki meteli ja mun huuto, ja tää hermostuneisuus mikä ei vieläkään oo hellittäny. Raukka pieni varmasti säikähti myös, mut voiko tommosesta kokemuksesta olla sikiölle jotain pysyvämpää haittaa? Kamala ajatellakin. Onneks en yksin ollu, olis pitäny oikeesti soittaa äiti hakemaan mut sen luo!
Ehdin nukkuu kaks tuntia eli olin ihan totaalisen syvässä unessa yksin makkarissa ja mies vielä olkkarissa tietokoneella. Säpsähdin kauhusta hereille järkyttävään ryminään, joka johtui siitä et kaapin kaks ylimmäistä hyllyä ei enää kestäny tavaroiden painoo ja hirvee määrä cd-levyjä ym levähti lattialle. Ei mitään sen kummempaa sinänsä, paitsi melkoinen siivous on huomenna edessä.
Hirveeks tilanteen teki se et heräsin syvästä unesta tuntemattomaan kovaan ääneen ja huusin elämäni kammottavimman parahduksen silkasta kauhusta. Pelästyin oikeestaan eniten siis omas huutoani, ja sitä sekunnin mittaista epätietoutta äänen syystä. Sen hetken nimittäin ehdin ajatella et miehelle sattui jotain hirveetä.
Jonkin aikaa meni ennen kun sisäistin mitä oli tapahtunu vaik näin tuloksen heti. Mies ryntäs tietty huoneeseen ja sen eka ajatus oli ollu että katto romahtaa. Nyt pelottaa nukahtaa, oon muutenkin säikky ja arka ihminen ja pienemmätki jutut jää pyörimään mieleen öisin..
Lisäks tietty on käyny mielessä et miten vauva koki tilanteen kun suoraa levosta säikähdin ja pomppasin pystyyn niin yhtäkkiä. Plus se kaikki meteli ja mun huuto, ja tää hermostuneisuus mikä ei vieläkään oo hellittäny. Raukka pieni varmasti säikähti myös, mut voiko tommosesta kokemuksesta olla sikiölle jotain pysyvämpää haittaa? Kamala ajatellakin. Onneks en yksin ollu, olis pitäny oikeesti soittaa äiti hakemaan mut sen luo!
Okei, niinhän oma järkikin sanoo ettei siitä pitäis mitään hirveitä seurauksia tulla vauvalle. Yöllä peloissaan tulee vaan mietittyä ties mitä. Sain lopulta nukuttua hyvin ja nyt on jo parempi mieli, vauvakin on potkiskellut normaaliin tapaansa reippaasti :)