sipriina
Vauhtiin päässyt keskustelija
Onnittelut vielä minultakin Barbababa
Naimisissa oleminen on niin ihanaa :)
Täälläkin sitten 30 viikkoa täynnä. Hui, kohta alkaa jänskättämään. Miehelle voi tulla työmatka Venäjälle tässä helmikuun-maaliskuun aikana. Mä en kyllä yhtään tykkää siitä. Mun tuurilla vauva syntyy sitten etuajassa ja juuri silloin :( Ja kun kyse on Venäjästä, pelkään kuitenkin kokoajan, ettei hänelle tapahdu mitään. Matka saattaa kestää kuitenkin viikonkin. On niiden firmalla kyllä järjestetty siellä kaikki kuljetukset hotellilta toimistolle, mutta silti.
Nukkuminen on täälläkin vähän huonossa hapessa nykyään. Herään joka yö siihen, että lonkkia vihloo, sitten en välttämättä saa heti unenpäästä kiinni ja saatan valvoa jonkun tunninkin.
Jännä juttu muuten, olen huomannut, että jos mä olen tosi väsynyt kun on joutunut jonain päivänä olemaan normaali kuvioista poiketen paljon jalkeilla tai istualteen, niin vauva on seuraavana päivänä tosi vaisu koska mä olen niin väsynyt. Esim. perjantaina oltiin kavereiden synttäreitä juhlimassa ensin syömässä jossa istuin kolme tuntia ja sen jälkeen käytiin baarissa jossa seisoin toiset kolme tuntia ja nukkumaan pääsin vasta yhden aikaan yöllä ja nukuin huonosti ja aamulla olin tosi väsy, niin tyyppi masussa oli tosi hlijainen. Vasta tänään hyvin nukutun yön jälkeen on taas normaaliriehakas. Onko muilla samoja kokemuksia, että oma mieliala tai vireystilanne vaikuttaa vauvaan?