Onko täällä Tampereella varhaisultrassa käyneitä tai menossa olevia? Missä/mitä paikkaa suosittelisitte? Harkinnassa on, mennäänkö. Ei mitään varsinaista syytä, kuin vain tarkistaa tilanne :)
Mä meen ens viikolla Pihlajalinnaan Koskiklinikalle. En kyllä tiedä yhtään, mitä se siellä kustantaa, kun ajanvarauksesta oli jotenkin tosi tympeä vastaanotto. Meillä sairauskassa maksaa gynen tekemästä ultrasta osan, niin uskon tämän olevan silti ihan järkevän hintainen.
ja tiedä sitten lasketaanko tuohon lisäksi vielä toimistokuluja yms
kertoi sitten että heillä on kyllä laitteet ja tuskin ainakaan kovin isoa laskua tuosta sitten tulee

josko se kevät sieltä pikkuhiljaa saapuu. Tänään olin ajatellut jaksaa lähteä pienemmän päiväunien ajaksi kävelylle, mutta just nyt mua väsyttää ja uuvuttaa taas niin, että tekee pahaa pelkkä ajatus. Ja pienen päikkärit on se hetki päivästä kun saan levätä. Koululaiselle tulee tänään kaveri iltapäiväksi niin siinäkin riittää taas vilinää.
huomenna apiksen keikalle.. Millähän sitä jaksaa, kun ollaan kotona varmaan joskus puolilta öin.
minähän menen nukkumaan normaalisti jo viimeistään kymmeneltä 

toki tänään voi väsyttää ihan vaan kun eilen meni myöhään Apulantaa katsellessa. Sain kyllä aamulla nukkua vähän pidempään kun mies hoiti lapset, mutta silti 
harmittaa kun mies ei töiltään pääse mukaan ja jännittää ihan törkeästi jos huonoja uutisia tulee 

Heti sen jälkeen olo parani huomattavasti, ei mitään öllötystä tai utupäisyyttä koko päivänä ja ruokakin maistui harvinaisen hyvin. 