Helmikuun höpinät

Niin no mä kotiuduin niin hyvin tänne toukokuisiin heti alusta lähtien että vaikka la siirty jo np-ultrassa huhtikuulle niin täällä mä kuitenkin enimmäkseen juttelen. Mutta tottahan se on et monien kuukausien kohdalla fb-ryhmä hiljentää foorumin hyvin nopeesti. Onneks meille ei käyny niin :)
 
Ooiiiii ^ :) Meilläkin ihastellaan kaupassa vastaantulevia vaaveja.. :)
 
Mun raskaus paljastui isolle laumalle sukulaisia tänään sukulaispojan synttäreillä. Oli hauskaa - en ollut nähnyt tätä porukkaa sitten viime kesän, ja äitinikin on pitänyt salaisuutta, joten maha tuli kaikille yllätyksenä. Se jäi kuitenkin vaivaamaan, että juoruilevien vanhempien sukulaisten ansiosta tiedän, että serkkuni vaimoineen on yrittänyt lasta jo jonkun aikaa. Tiedän myös, että heiltä aika tahdittomasti udellaan perheenlisäyksestä. Nyt he olivat aika vaisuina, kun muut hössöttivät mun ympärillä, ja tuntuu kurjalta jos hössötys sai heille epämukavan olon... Tajuan tosi hyvin että niin voi käydä. Mun ei edes pitäisi tietää heidän yrittämisestään, joten on vaikea reagoida tilanteeseen mitenkään.
 
täällä taas normaalia kovempien supistusten kourissa. nyt on neljä kovaa supistusta tullu 45 minuutissa... toivottavasti pian rauhottuis. on muuten aika tukala olo :(
 
HKI00550:Tiedän jollakin tavoin ton sun tunteen samaten myös jotenkin ton sun serkun ja hänen vaimon tunteet. Meillä ekaa "yritettiin" reilu vuosi (ei siis loppujen lopuksi pitkä aika). Siihen vuoteen mahtu yks keskenmeno, idiootti anoppi, joka vaan joka käänteessä hoki, että meidän pitäs "tehdä" lapsia ja vitutusta siitä, että tuttu teinitytteli tuli vahingossa raskaaksi ja jopa lesbo tuli raskaaksi (tosin vaan Emmerdalessa :grin), mutta minä en vaikka olisin halunnu. Silloin sitä oli tosi herkillä ja otti joka kommentin itteensä, sellaisetkin joita ei varmasti ollu mulle kohdistettu. Tilanne oli sitten nurinkurinen ku ite olin raskaana ja hyvä ystävä oli yrittäny miehensä kanssa tuloksetta saada vauvaa alulle. Kiusallinen tilanne, mutta siitäkin sitten pystyttiin juttelemaan.

Eipä noihin tilanteisiin taida mitään käyttäytymisopasta olla. Hienotunteisuus on varmaan joka tilanteessa kovaa valuuttaa. Ite pyrin välttämään kaikille kommentteja lasten tekemisestä, koska eihän niitä a) tehdä b) kaikki saa, vaikka haluaisivat ja c) kaikki eivät edes halua. Eihän siitä omasta raskaudesta tarvii hirveetä numeroa tehdä tai antaa muitten tehdä jos tietää, että paikalla on myös (huono sanavalinta, mutta nyt en keksi äkkiä parempaakaan...) yrittäjiä. Toisaalta taas se, että toinen pariskunta ei saa lapsia ei ole sen sillä hetkellä raskaana olevan syy.

Olipahan taas vuodatus, eikä taida olla päätä ei häntää, eikä parhaita selkäpalojakaan. Mutta kuitenkin joku aivojen tuuletushetki tuli tehtyä... Kiitos ja anteeksi.
 
Itsellä ystävä joille vauvaa vaan ei kuulu ja mä oon hupsista vaan vähän väliä raskaana.. On varmasti raastavaa hänelle. Oon ratkaissut sen niin, et hän saa päättää millä tavoin kykenee olla yhteyksissä aina näiden vauvauutisten jälkeen. Yleensä nää raskausajat meillä on vähän taukoa näkemisessä ja sit kun vauva syntyy, niin haluaa nähdä ja helliä uutta pientä.

Jokainen lapsetonkin kokee eri asiat kipeinä, mutta rajansa sillä "toisten lastensaannin kipeydelläkin" on. Mä en loukkaannu siitä, jos ei halua nähdä/olla yhteyksissä, mut en hyväksy päin naamaa sanottuja ilkeitä asioita meidän lapsen saannista niin lapsettomilta kuin muiltakaan. Kohteliaisuus molemmin puolin!!

Itselle tää lapsen saaminen ei kuitenkaan oo ollut mikään tuosta noin vaan, vaikka raskaaksi oon helposti tullutkin. Moni lapseton ei ehkä ymmärrä, mitä kaikkea voi joutua kokemaan sen raskaanaolemisen aikana ja lapsen syntymänkin jälkeen, se kun voi olla rankempi tie sekin, jos on vaikea raskaus tai lapsella jokin ongelma.
 
Meillä noi kaks ekaa muksua sai alkunsa lähes vahingossa. Tätä kolmatta jouduttiin sit vähän lääkkeilläkin jopa avustamaan, jotta sai alkunsa.
Mulla oli (ja on vieläkin) syksyllä kauhean ristiriitaiset tunnelmat, kun hyvä ystäväni kertoi, että hänen raskautensa jouduttiin keskeyttämään rv 20 tienoilla, koska rakenneultrassa oli todettu vauvan olevan todella sairas. Itse olin into piukeena tästä raskaudesta ja olisin halunnut kuuluttaa asiasta koko maailmalle. Pakko oli hillitä omia tunteita tämän ystävän vauvan poismenon vuoksi.
Vieläkin mietin usein, että mitä kirjoitan esim. FB:ssä ja monesti olenkin jättänyt jonkin raskauspainotteisen tilapäivityksen kirjoittamatta. En halua pahoittaa ystäväni mieltä turhaan omilla hehkutuksillani.
 
Itselläkin oli juuri samantapaisia tuntemuksia ennen kuin tulin raskaaksi. Mieluiten vältti tuttuja joilla pieniä lapsia,varsinkin vaikeimpina hetkinä. Oli jotenkin vaikea suhtautua ystävän raskauteen kun itseä masensi kun ei ollut lasta.
 
Itse taas myötäelin niiden ystävien kautta joilla oli lapsia tai jotka olivat raskaana silloin kun ei itsellä tärpännyt. Kyllä, olin kateellinen ja se sattui. Mutta sitä enemmän halusin olla heidän lähellään. He tiesivät kyllä että yritetään ja varmasti myös tajusivat että tekee kipeää mutta en halunnut tehdä siitä numeroa. Ei heidän tarvitse onnestaan tai jopa lapsiperheen rutinoistaan syyllisyyttä potea siksi että minulla ei tärppää :)

Melkein vaikeinta oli se aika kun ei itse vielä kuumeillut lapsen perään ollenkaan mutta kuitenkin tiesi että haluaa joku päivä lapsia, vaan se ajatus raskaudesta ja synnytyksestä kuulosti tosi ällöttävältä, vaikealta, vastenmieliseltä ja pelottavalta siitä huolimatta. Silloin sai oikeasti varoa sanojaan kun tiesi että kun ihminen kertoo olevansa raskaana sitä kuuluis onnitella ja oma rehellinen reaktio ois ollu "Apua oliko se vahinko? Voi raasu siun elämäs on nyt pilalla, kyllä olit tyhmä ku et ehkäisystä edes osannu huolehtia." En siis ikinä sanonut noin mutta toi tuli aina ekana mieleen ja hetken hiljaisuus monttu auki ennen kuin sai ne onnittelut pakotettua suustaan ulos.

Melkein vaikeinta oli kun ihan alkuraskaudesta muutama tuttava julistivat facebookissa olevansa raskaana ja teki niin mieli olla että "niin miekin, niin miekin!" vaikkei vielä halunnut kenellekään oikeasti kertoa. Ja muutenkin se kertominen kaverin jakaessa omat uutisensa siihen samaan syssyyn ois melkoisen epäkohteliasta parrasvalon varastusyritystä, vaikkei sitä sillai tarkoittaisi.
 
Mä sitä samaa ihmettelen aina miehellekin ääneen, että miten voi olla, et esim. toukokuisissa on 12 katsojaa parhaillaan tekstejä katsomassa ja sit huhtikuisissa joihin itse virallisesti kuulun on vaikkapa 3. Mua ei faceen saa, sen verran tykkään nimettömänä (ja kasvottomana) kirjoitella :wink
 
Toukokuiset on kyllä ihanan aktiivisia... Huhtikuisiin kuulun siis minäkin :) Juttelen sielläkin ja yritän aktivoida keskustelua silläkin puolella mut sinne ei oo jotenkin niin syntynyt samaa ryhmähenkeä kuin tänne. Siellä on se facebook paljon aktiivisempi.

Oon kyllä facebookissakin mukana mut jotenkin se on eri asia kuitenkin, siellä jutut vaihtuu niin tiuhaan tahtiin eikä sillä lailla jatketa samasta aiheesta keskustelua samassa ketjussa vaan kukaan ei oikein seuraa ja samat jutut kysytään kolmen päivän välein eri ihmisten puolesta jne. Tuntuu et foorumilla tavallaan on läheisempi se yhteisö, seurataan muiden kuulumisia paremmin eikä vaan sitä omaa napaa niin. Ehkä se osaltaan johtuu just siitä että niitä viestejä on vähemmän. Harkitaan enemmän mitä kirjoitetaan.
 
Me oltiin kans Huimalassa tossa kk sitten ja kyllä sain hien pintaan kun konttasin siellä ahtaissa tunneleissa ja kiipeilin köysiradoilla :) kivaa se silti oli :)
 
Miulla on HopLoppia jo tään masun kaa täällä kotona. Aamupalalle siitä sänkyyn ja syömään ja hyvässä lykyssä taas sänkyyn. Et melko pötköttely painoitteista, kun ei vaan jaksa. Ilmeisesti väsymys johtuu siitä matalasta hiilidioksidi arvosta? Oli onneks tos välissä pari helpompaa päivää ja nyttenkin oon tunnin pakkaillu kamoja.. 9 päivää muuttoon, jollon vetäydyn vaan uuteen kämppään lepäilemään.. Näin oli porukat pohtinut, mut ihan totta hyvä näin. Kunhan malttais olla sit oikeesti sivussa. :) Ja oonhan mie osanu jo tehny, yksin pakannu koko kämpän kasaan jo pikkuhiljaa.
 
Onko teillä muilla jo vaikeuksia laittaa sukat ja kengät jalkaan? En meinaa ylettää!
 
mua supistaa joka kerta kun ähverrän kenkiä jalkaan eli joo on vaikeuksia :s
 
Mie oon laittanu vaan jalkaan luiskautettavia kenkiä kuukausikaupalla. Kun oli kengät mitkä piti ihan vetää jalkaan (ei sentään nauhoittaa) oli kyl vaikeeta :grin Ja ne jalkaan luiskautettavatkin on välillä vaikeet ottaa pois ku se pois potkaiseminen sattuu nivusiin. Jee. Sukat on onneks yleensä helpot kun jos ei ne oo kauhean tiukat ne menee niinkin et kääntää lonkan aukikiertoon ja jalan toisen polven päälle. Jos jotain tiukempia tarttee "kiskoa ylös" ni ei meinaa mahtua.
 
Takaisin
Top