Helmikuun höpötykset <3

Putte: ei minullakaan ole ollut neuvola vasta kuin kaksi kertaa, joten varmaan ihan normaalin käytännön mukaan sinullakin mennään. Alkuun ei kyllä ole neuvolaa joka kuukausi. Itselläni ei ole ollut vielä yhtään lääkärikäyntiä... Onko kaikilla muilla? Mielestäni sydänääniä ei yleensä kuunnella ensimmäisten 14vkon aikana koska silloin harvoin ne edes doblerilla kuuluu. Minulla kuunneltiin ensimmäisen kerran viime neuvolakäynnillä (vkoja oli 17+ silloin), tietty oon saanu ultran yhteydessä kuulla jo aikaisemmin.
Basin: onpas harmillista että perheesi ja sukulaisesi ovat ottaneet noinkin nihkeästi vauvauutiset vastaan. Itse olen kertonut perheelleni jo ennen joulua ja vaikka odotankin lasta yksin niin perhe, suku, ystävät, työtoverit, kaikki ovat olleet asiasta melkein jopa enemmän innoissaan kuin minä itse. Itse olin ensimmäiset kuukaudet todella hämilläni, että mitäs nyt!? Mutta nyt jo odotan itsekin innolla kaikkea uutta mitä mahassa ja ympärillä tapahtuu. Toki itselläni ei ole ennestään lapsia ja en todellakaan ole enää mikään teinityttö, joten kaikki ehkä olettivat jo etten koskaan hankikaan lapsia. 

Mukavaa ystävänpäivän -iltaa kaikille mammoille! :)
 
Mumux: Itsekkin aina olen haaveillut vanhemmista jotka innolla odottavat lapsenlapsia, kun minun lapseni ovat hänen ainoat ja luultavaksi ainoaksi jäävät. Aina on ollut huono hetki, elämäntilanne tms. Tippa linssissä olen kuunnellut töissä kun naiset hehkuvat onnea lapsenlapsista, minulle olisi tosi tärkeää että lapset olisi tervetulleita elämäntilanteista ja ajankohdista huolimatta, enkä haluaisi pitää aborttia ratkaisuna, kun oikeasti painavia syitä ei ole. Onneksi lapset ovat olleet iloisia yllätyksiä isiensä suvuille. :)
 
Täällä otettiin vauva uutiset kyllä ihan ilolla vastaan, vaikka en olekkaan kertonut kun sisaruksille ja vanhemmille, samoin miehen puolella.
Mulla myös neuvola ollu vasta kaks kertaa, ja sit lääkärinneuvola oli joskus rv13 muistaakseni, sydän ääniä on kuunneltu alusta asti joka kerta. Ensimmäisellä kerralla ei kuulunu ni kurkattiin ultralla. Täällä on hyvä kun neuvolassa on ultra kans, vaikka harvoin sitä käyttävät ellei itse pyydä. Nyt olis seuraava neuvola ens ke. sitä odotellessa!
Voi teitä onnellisia joilla jo rakenneultra ihan käsillä <3 Ite kans haluis niin jo sukupuolen tietää, pääsis ostelee kaikkia ihanaa :) Oon mä jo muutamia neutraaleja ostanu mitkä käy molemmille.
Täälä mulla oli se alkuraskauden ultra vasta vkolla 15. Sama ultralääkäri teki joka tekee myös sen rakenneultran, sanoin sille että saa kertoa sukupuolen jos sen jo erottaa, mutta sano että ei sitä vielä näillä viikkoilla, että ei sitä aina vielä rakenneultrassakkaa saada selville, että jos sattuu olemaan hyvässä asennossa niin näkee. En tiiä sitten..Mulla kans maha alkanu pyöristyyn, vaikka en tiiä huomaako sitä muut ku minä ite :) Potkuja en oo tuntenu, ehkä jonain iltana pientä kuplintaa, mutta ota siitä sitten selevää mitä kuplintaa se on :) 

On tämä odotus ihanaa <3 Mulla on nyt vasta jotenki konkretisoitunu tämä odotuksen ihanuus :) Alamaha ja lantiot on kipuilleet pari viikkoa, taitaa olla ihan normaalia.
Tämmönen sepostus tällä kertaa.. :) Hyviä vointeja kaikille! 
 

Klik: Onnea rengastuksesta! Varmaan ihana ystävänpäivä :)

Täällä on alkanut maha pullottaa jo kunnolla. Miehen mielestä se on nyt jo "valtava". Saas nähdä millainen se on 5 kk kuluttua :D Pari päivää sitten tuli jo niin vahvoja potkuja että mieskin tunsi ne selkeästi vatsan päälle. Ihmeteltiin vaan että miten ne voi nyt jo tuntua niin hyvin vaikka pikkuinen kai tässä vaiheessa painaa vasta pari sataa grammaa!

Mä odottelin koko alkuraskauden niitä paljonpuhuttuja hormoonimyrskyjä, mutta tuntuu että mun kohdalla ne tulee vasta nyt. Välillä vaan on semmosia ihmeellisiä pelonsekaisia tunnetiloja ("apua, mä joudun oikeesti synnyttään!"). Ihanaa saada vauva mutta kyllä mua vähän pelottaa tää raskausaika ja myös se synnyttäminen. Ja jos ei tässä oo tarpeeks sopeutumista niin lisäksi on meneillään muutto uuteen kotiin, ensimmäiseen omistusasuntoon ja vielä sitten graduntekokin tässä meneillään, eikä mitään hajua tulevaisuuden työurasta.. Että välillä vaan tuntuu että tapahtuu vähän liikaa myllerrystä elämässä nyt yhdellä kertaa. Eilen aamulla pillitin ihan kunnolla kun meidän koira oli jotenkin sairaan oloinen, mutta onneksi se päivää myöten piristyi niin sai huokaista helpotuksesta ja omakin mieliala nousi.

Viikko rakenneultraan! Toivottavasti sukupuoli selviää. Hassua että mä jännitän pelkästään sitä. Ei tuu mieleenkään että vauvassa vois olla jotain vikaa vaikka yleensä aina pelkään kaikkea mahdollista. No hyvä näin päin tällä kertaa!

 
klik: Onnea kovasti, varmasti ihana ystävänpäivä oli teillä! Muistuu omakin kosinta mieleen 2010 itsenäisyyspäivänä, lähettii miehen kaa kävelylle ja yhessä puistossa lumisateessa se sitten kosi ja sain timantteja nimettömään, oih <3

basin: Tosi ikävä tilanne sulla :/ Pidät vaan pään pystyssä ja itse iloitsette tulevasta vauvasta! Onneksi sun miehen suku on kuitenkin mukana odotuksessa. Mekään ei oltu mun miehen kanssa oltu kun 9kk yhdessä, kun aloin odottaa meidän esikoista, mutta onneksi kaikki suhtautu silti hyvin.

Tästä kakkosesta ollaan jo kerrottu kaikille sukulaisille ja onneissaan on ollut kaikki. Tosi monet onkin tuumannut ettei tullut mitenkään yllätyksenä, olivat arvanneet, että tehdään toinen heti perään. Anoppi ehti jo tossa välissä, ennen kun kerrottiin koko raskaudesta, niin monta kertaa kysellä, että koskas se kakkonen tulee :)

Neuvoloista Mulla on ollut vasta 1 neuvola rv 9+1 ja neuvolalääkäri rv 14+3, eli ihan normaalia on, ettei näin alussa käydä vielä joka kuukausi. Loppua kohden sitten tihenee ne käynnit. Seuraava neuvola mulla on 23.2, jolloinrv 18+3. Sydänäänet kuunneltiin sillon lääkärikäynnillä, se taitaa aika paljo olla kiinni paikkakunnasta ja työntekijästä, kuinka aikaisin niitä yritetään saada kuulumaan.

Nyt tää mamma lähtee valmistautumaan kynsihuoltoon. Ihana aina kerran kuussa oma hemmotteluhetki, jollon pääsen yksin kaupungille ja laitattamaan kynnet ja mies jää pojan kanssa kotiin :)

 
 
Klik: Onnea kovasti sormustuksesta, eilen unohdin kokonaan! Varmasti ihana ystävänpäivä <3
basin: Ikävä juttu että sukulaisesi ottivat noin ikävästi raskauden, onneksi kuitenkin miehen puolella ottaneet tulokkaan hyvilä mielin vastaan :) Ja toivotavasti voit itsekki alkaa nauttia raskaudesta!

Meillä molempien vanhemmat ottivat tosi hyvin ja kerrottiinkin jo varhaisultran jälkeen rv 8 tai jotain se oli sillon. Ite jänskätin ehkä omia vanhempiani mutta molemmat oli vain yhtä hymyä ja kummatki jo yli 50 vuotiaita niin varmasti jo vähän oddottelivatkin/toivoivat kun syksyllä mentiin naimisiin, että kohta tulee lapsenlapsia ja kun mun muut sisarukset on sen ikäsii et saa ootella varmaan sen 10 vuotta ainaki. Itellekki tää raskaus tuli  isona yllärinä pitkän yrittämisen jälkeen <3

Neuvoloista, mulla on ainaki ollu joka kuukausi. Täällä on kyllä tosi kiva neuvola muutenkin ja aina muistavat sanoa et aina saa mennä käymään ja soittaa jos jotain kysyttävää tulee ja on ihanaa kun pääsee kerran kuussa juttelee ja tsekkaa et kaikki on kunnossa, sitä lääkäri neuvolaa mulla ei kyllä ole ollu, mikä vähän ihmetyttää. Mulla on jo nyt parin viikon päästä seuraava ja varailtiin eilen jo se sokerirasituskin, hyi..

Niin ja noista hormoonimyrskyistä mullehan niitä on tullu sillon tällön aina. Sunnuntaina oli vissii vähän vaikee päivä kun itkut tuli ihan vaan siitä, kun en keksiny mitä söisin. Itkin varmaan vartin sitä silleen tikahtumispisteessä ja mies vaan ihan hämmentyneenä kattoo, kun yritän sopertaa mikä mulle tuli. Vissii aina huvittavia nää mun itkut kun ne tosiaan tulee aina turhista. Ja töissä saa kyllä useammin päivässä laskee kymmeneen ja laittaa silmät kii kun tuntuu ettei aina ihan mee niiku pitäis hommat.. Ei tarvii kun tippua joku kädestä niin tuntuu et alkaa kiehuttaa.
 
basin tosi ikävää että tollai suhtautuvat. ehkä myöhemmi paremmi ku tottuvat ajatukseen. iloitkaa itse senki edestä :) niin ja me miehen kanssa oltiin yhdessä vaan reilu 3kk ku aloin esikoista odottaan, oltiin kyllä tunnettu puolisen vuotta työkavereina ennen sitä. se vaan kolahti niin kunnolla, kumpikin juuri eronnut vaikeasta suhteesta ja mä ainaki olin jo pitkään halunnut lapsia. tuli lapsiasiakin puhuttua heti koska en halunnut enää vuosia odottaa turhaan haluuko mies lapsia vai ei... vähän nopea tahti mutta silti hyvin menny, ollaan me jo naimisissa ja kolmas lapsi tulossa. hyvin meillä silti tulevat isovanhemmat suhtautu mutta mun äti kysyi oliko vahinko, iloinen silti oli :D

Mulla ei missään raskaudessa mitää hormonimyrskyjä ole ollut, ei onneks kauheesti vaikuta. välillä vaan suutun vähän helpommi ja tietty ku raskaus väsyttää nii jos ei tarpeeks saa levättyä sen takia pahalla tuulella. Tän raskauden harmi ollut nyt huonot seksihalut vaikka ennen keskiraskaus ollu päinvastoin, jos se vielä muuttuu... kuitenki niitä unia näkee jatkuvasti mutt tositilanteessa ei oikei onnistu keskittymään. Ehkä se ku mä nyt pelänny että tämä vauva syntyis liian aikasi ku neuvolassa sanoi ettei sais supistuksia olla vielä ennen 20. viikkoa, mulla oli ekat varmaan jo rv 16. ja sitt vihlonu jotenki noissa lantion luissa alhaalla ja tuntuu ett vauvaki on siellä ihan alhaalla. kovasti on kuitenki liikkunu, tunnen jo jatkuvasti liikkeet eli eiköhä kaikki hyvin ole :) ei pitäs liikaa miettiä ja pelätä kaikkea. huomenna tulee sentäs jo puoliväli ja siitä viikon päästä rakenneulta.
 

Heips

En oo moneen päivään käyny täälä ollenkaan ja tekstiä on tullu niin paljon etten muista kaikkee :D 

Mites nyt kun alkaa oleen rakenneultrat käsillä niin tuleeko heinämasuille tyttöjä vai poikia? Mulla vielä vajaa pari viikkoo odoteltavana mutta poikafiilis senkun vahvistuu. 

Mä kans vähän nyt huolestuin tosta tulehdusasiasta... Mulla kun on ollu sitä vuotoo koko ajan ja sitten tuli kutinaakin....ei kuitenkaan sellasta että ois hiivaa... Niin voihan se tosiaan olla joku muu tulehdus... Miten noi tulehdukset todetaan?? Neuvolaan kyllä soitin ja kysyin mitä teen, haenko hiivalääkkeet, mutta tultiin siihen tulokseen että voi olla limakalvot vaan ärtyneet ku joutuu pikkuhousunsuojia käyttään koko ajan. Nyt oonki ollu ilman viikon verran ja ehkä parempaan menossa... Mutta silti huolettaa tuo että jos onkin tulehdus... 

Mekään ei olla mitään hankintoja tehty kun esikoisen jäljiltä on kaikki edelleen esillä, mutta jos tää tulee oleen poika niin kyllä mä ultran jälkeen alan vaatteita hankkimaan :)

 
Rakenneultrasta terveisiä!

Kaikki hyvin ja hyvin mitat vastaavat viikkoja. Oli ihana nähdä kun pikkuinen heilutteli kätösiään siellä :D Ja vaihteli asentoa kätilön harmiksi et joutui uudestaan etsimään mitattavia osia :)

Ja siltähän se vaikuttaisi että pikkuinen rinsessa olisi meille tulossa :D Huomenna päätettiin lähteä Itikseen ex tempore reissulle. Saa nähdä tarttuuko vaaville jotain kivaa matkaan... ;)
 
Kiitos onnitteluista :) Oli tuo kyllä mukava ylläri, vaikka ystävänpäivä,
niin en sitä silti osannu yhtään odottaa :D

Me ollaan vanhemmille kerrottu siinä 12 viikon paikkeilla,
omat vanhemmat suhtautu hyvin ja onnellisesti, mitä osasinkin odottaa,
miehen vanhempia jännitin mutta onneksi nekin otti asian tosi hyvin
ja ovat onnellisia (Heille ensimmäinen lapsenlapsi).

Onko muilla ollu sitä ongelmaa että raskauden myötä jotkut ihmiset on
alkanu holhoomaan ihan liikaa? Arvostan kyllä sitä että raskaus otetaan
huomioon, ettei mun tarvi nostella kaikista raskaimpia tavaroita jne,
mutta silti en halua että kohdellaan kuin sairasta ihmistä :/


Eilen oli se kauan kauan odotettu rakenneultra!!
Oon kuukauden haaveillu tietää että kumpi sieltä on tulossa,
mutta kävi niin jotta kun tämä pikkuinen siellä päätti pitää show:ta meidän
iloksi ja kätilön kiusaksi niin UNOHDIN kysyä koko asiaa eikä kätilö
sitten maininnut asiasta mitään :D
Vasta ulkopuolella mies tuumas että "se sukupuoli nyt jäi kysymättä",
hitusen harmitti mutta tulin siihen tulokseen että ehkä hyvä näin,
pysyy jännitys yllä.. :D

Mutta muuten kaikki vauvalla hyvin, mitat vastas viikkoja, eikä mitää
huolestumisen aihetta ollu, pään mittoja ei aivan ideaali asennosta saanut mitattua,
kun pikkuinen päätti olla niin kippuralla kun  mahdollista ja piti millon polvia ja millon käsiä pään edessä :D

Kaikista paras tuolla ultrassa oli kyllä eilen se, että VIHDOIN tunsin ensimmäistä kertaa kun tuo pieni potkaisi masuun oikein kunnolla, ei vissiin tykännyt kun
tuo kätilö huitoo laitteen kanssa masulla, kaks kertaa tunsin kun oikein kunnolla muljahti :D

Nyt vois alkaa ostelemaan hyvällä mielin tavaraa mutta yritän maltillisesti ostella..
:D

Ihanaa loppuviikkoa kaikille.
 
Kiitoksia vastauksista, helpotti kuulla ettei välttämättä oo neuvolaa niin usein. "kostoks" tilasin halpis dopplerin itelleni että saan sitte kuulla niitä <3-ääniä kun siltä tuntuu :D
oih onnea Klik kihlauksen johdosta!
mulla täälä vahvasti tyttöfiilis ja kaikki siihen viittaa (jos vanhoihin kansanuskomuksiin on uskomista).. tokihan se poikakin on tervetullut :) mun äiti sanoi, et "me tarvitaan tyttö!, pakko saada ostaa mekkoja.." mun veljellä siis kolme poikaa ja kovasti se haluis olla pikku prinsessanki mummeli.. jepjep,. no sen näkee sit ehkä kuukauden päästä jos masukki haluaa sen meille näyttää :)
Hyvät voinnit kaikille!
 
Heij vain kaikille mammoille :)

Ite ollu turhan laiska kirjoitteleen tänne, mutta päivittäin luen teijän kuulumisia...potkuja tuntunu jo viikon ajan täällä :) ja hyvin muutenkin mennyt
Rakenneultra oli tänään ja pojankloppi ois tulollaan tänne <3 mitat ja kaikki oli erinoimaiset ja mitään poikkeavuutta ei löytyny....eli nyt uskaltaa taas huokasta hetkeksi :) painoa pojalla oli jo piirua vaille 400g <3
Maha alkanu kasvamaan ja mammapöksyjä sain käyvä jo ostamassa :)
Mutta huomenna ois neuvolaa ja pääseepi kattomaan mitä hempat ja rr näyttää :)
Kirjoittelempa sitte lisää uuestaan...nyt on niin onnellinen ja uskomaton olo ettei ajatuskaan juokse ollenkaan...

-mamma rv 20+4 :)
 
Siitä oli aikasemmin puhetta ettei mahdollisesti kohta enää saa kertoa sukupuolta ultrassa.....no se onkin vasta joku aloite jota ollaan esitetty jossain eu:ssa vai miten se ny oli :) Eli ei ihan justiin oo tapahtumassa, mutta jos tää toteutuu niin koskee myös suomea. 
 
Kumma juttu mutta kyllä vaan tarttui vaaleanpunaista bodya mukaan Itäkeskuksesta. Ja sitten löysin aivan ihanan vaaleanpunaisen mekon! Pakko oli ostaa kun oli niin ihana :D

Onnea klik ja minnamaria! Mä sanoin silloin heti kätilölle että saa kertoa sit kumpi tulee jos vaan näkyy kun pääsin tutkimuspöydälle makuulle ettei vaan unohdu :D Ei meinannut näyttää vaavi että kumpi on mutta hetken jälkeen kätilö löysi hyvän asennon. 

Tänään on meinannut vähän nipistellä alavatsaa kun päivä tuli heiluttua ostoksilla ja pitihän sitä käydä vähän vaunujakin katselemassa. Olis niin kiva päästä jo lykkimään niitä pihalla :D Mutta jos malttais vielä...
 
Perjantai huomenta täältä vapaapäiväläiseltä!

Olo on piiiitkästä aikaa hieman rennompi, ke oli toka neuvolakäynti ja kuunneltiin sydänääniä. Ja hillitön laukka sieltä kuuluikin, taisi olla aamujumppa käynnissä. Isäntä ei harmi kyllä ehtinyt mukaan, joten eilen piti kotidoplerilla vielä kuunteluttaa hänelle. Aiemmin on aika vaisusti kotona saatu kuulumaan, mutta eilen kuului niin selvästi, että miehen suu veti kovasti hymyyn emoticon
Noi neuvolakäynnit ilmeisesti vaihtelee paikkakunnittain tosi paljon. Mulla tosiaan vasta kaks neuvolaa, eikä yhtään neuvolalääkärikäyntiä. Seuraava neuvola onkin vasta maaliskuun lopussa eli aika pitkä väli. Sitä ennen tietty rakenneultra, mutta siihenkin on vielä aikaa, kun oli tosi nihkeesti aikoja tarjolla ja mulla menee vasta 21+2 viikolle. Mut ei auta kun maltilla odottaa. Mutta ihana, että saadaan tänne pikku hiljaa rakenneultrauutisia ja tietoja mahd. prinsseistä ja prinsessoista! emoticon
Niin joo, liikkeitä ei ole täällä vielä tuntunut, mutta neuvolatäti onnistui siltäkin osin rauhoittelemaan mieltäni, että kyllä ne aikanaan tuntuvat...

Onnittelut klik kihlauksesta!!! Meilläkin ystävänpäiväksi leivottiin, tein isännälle Guinness-suklaakakun, joka oli siis todella hyvää tuosta tummasta oluesta (inhoan olutta) huolimatta! Niin tuhti oli, että suosiolla vei suurimman osan työkavereiden mussutettavaksi :)

Tässä odotellaan isää ja hänen puolisoaan kylään, he eivät vielä olekaan nähneet vauvamasuani vaikka toki tietävät tulokkaasta. Ihanaa vkonloppua kaikille mammoille!
 
Heissulivei :)

Eilinen rakenneultra takana ja omat veikkaukseni sukupuolesta meni ihan oikein, eli prinsessaa lupailivat <3 aika selvästi näkyi, että tuskin tulee ylläri poikaa ;) Kaikki oli just niiku pitääki. Liikku vauhdikkaasti niin ei meinattu saaha kunnon kuvia, saatiin sitte lopussa jalkapohjasta kuva, saatiin varpaatki laskee :D ja profiilista, isin näkönen tyttö olis tulossa, niin soma nenä on toisella että meinaan itku aina tulla kun kuvaa kattoo!

Niin ja laskettu aika mahtaapi siirtyy kesäkuulle :D vauvelin koko vastas viikkoja 21+6 eli reilusti eteenpäin mitä menkkojen mukaan oltiin laskettu. Niiden mukaan olis tänään siis 20+5 mutta nyt ultran mukaan tänään siis 22+0 ja kun vaun  mukaan katoin niin la siirtyis 23.6  jo.. iiks.
 Pituutta ei saatu mittattuu mutta painoarvio oli 475 g  Mulla on kyllä ollu alusta asti tunne että syntyis jo kesäkuussa ;) Nuo viikot kyllä selittäis sitten tuon mun sf-mitankin, ku seki jo 21 cm ja jos olisin nyt vasta 20+5 niin aika reilusti menee yläkäyränki yli :D

Mulla oli tosiaan sillo tiistain neuvolassa siinä pissassa veri 3 + ja sitten uudessa pissassa kanssa jotain tulehdusta ja ph arvo aika korkee, sillo sanoivat vaan neuolasta et c-vitaamiinia nyt paljon et saatais se laskemaan. Ei kyllä oo auttanu ku eilisesta asti armottomat alavatsakivut, niiku menkat olis. Ja särkee joka paikkaa lantiosta alaspäin, äitiyspolilla kysyin ja ne jo melkein kirjotti mulle reseptin mut lääkäri sitte sanokii et uusi näyte vaan neuvolaan, ei kuiteskaan kiinnostanu kiittuuttaa viikonlopun yli  niin meen tänään ite lääkäriin.
 Töissä oli aika tuskasta eilen ja en kyllä halua mitään riskejä ottaa et menis pahempaan, toivotaan et jotain apua sais lääkäristä nyt. Ja kun neuvolaan uusi näyte pitäis viedä vasta ennen sitä seuraavaa neuvolaa.

Mut semmosii, tuli taas pitkästi juttua :) ihanaa viikonloppua!




 

Heipsan hei!

Ihan ekana klik, kovasti onnea kihlauksesta myös multa! Mikäs sen parempi päivä kihlautua kuin ystävänpäivä. :) <3

Ja iines* niistä tulehduksista... mulla ainakin ekan raskauden aikana tulehdus todettiin papa-näytteestä. Kannattaakin neuvolassa asiasta mainita ni saattaa terkkari vaikka vain varmistuakseen ottaa sen näytteen. Hyvähän se on tarkistaa, kaiken varalta jos on semmoinen olo et joku on nyt toisin. Mulla siis todettiin vaginiitti sillon ja se hoitui sitten viikon geelikuurilla. Oireita ei ollut tosiaan muita kuin pahanhajuinen vuoto.

Itse tässä palkitsen itseäni ahkerasta siivouksesta teellä ja pullalla :P :D

Kahvia en oikein ole enää oppinut juomaan ja osittain hyvä niinkin, kylässä jos tulee käytyä ni siellä juon korkeintaa 1½ kupillista.

Lueskelin et muutamat ovatkin jo käyneet rakenneultrassa ja sitä odotetaan täälläkin innolla. Siihen on aikaa VIELÄ kuukausi! Voi kun aika menisi nopeasti ja saisi tietää kumpi tulossa et pääsis vaateostoksille. Tytön tapauksessa ei paljoa tarvi ostella kun kaapit pullistelee Jutan pieniä vaatteita mutta eihän sitä malta silti olla ostamatta lisää x)

Mä tosiaan kerroin varhaisessa vaiheessa muutamalle hyvälle kaverille ja noin vk:lla 10 vanhemmilleni ja tietenkin anopille. No anoppihan on tietysti onnesta soikeena, samoin kuin äitini (vaikka äidin kanssa välit nyt ovat aika vilpoiset) mutta isäni ei ole oikein sanonut juuta saati jaata mut uskon että myös isäni on iloinen. Kuitenkin tää esikoinenkin on niiiiin ukin silmäterä että... ja samalla lailla oli Juttiksenkin odotusaikana "ilmeetön". Kuitenkin iskä nyt on semmonen jörö, eli perinteinen suomalainen mies.

Nyt sitten jos joku on kysynyt tai kommentoinut jotain raskaudesta en ole alkanut kieltämäänkään. Paha sitä kieltääkkään kun kuitenkin se jo päälle päin näkyy :D

Hieman vaan mietityttää siskoni kommentti että jopas meillä oli kiire tehdä toinen, mut mä olen ajatellut sen niin et kun ei ole hirveesti ikäeroa ni on nappuloista sitten toisilleen seuraa. Nii, tosiaan mulla ja mun siskolla on 14 vuotta ikäeroa et... :D

Ja voi vitsi kuinka mulla ärsyttää kun mua on TAAS alettu holhoamaan ja neuvomaan mitä saan tehdä ja mitä en! RAAAAAAAH! Mikään muu ei osaa niin ottaa aivoon.

Mä olenkin aina vastannut nuille holhoajille että mä olen raskaana, en invalidi ja enköhän mä kuitenkin sen verran osaa kuunnella kehoani mitä pystyn tekemään ja mitä en.

Kuinkas paljon teitä muita heinämasuja vartioidaan vai olenko ainut valvovan silmän alla oleva odottaja? Uskoisin että kohtalotovereita löytyy. :)

Ohhoh, johan tuota juttua taas tuli... mukavata loppuviikkoa muillekkin odottajille :)

 
Olen hiukan pitänyt hiljaseloa mutta seuraillut juttuja täällä.
Täällä on alkanut kamala möyrintä masussa ja potkuja tulee harvakseltaan päivän mittaan.
Saa aina hymyn korviin kun tuntuu että joku tikuttelisi pienellä vasaralla sisäpuolelta :)
mulla RUÄ olisi parin viikon päästä.meilläkin menee aika viime tippaan mutta ei haittaa kun tietää että kaikki on ok masussa ja eloa on.Neuvoloista sen verran että ei mullakaan ole ollut kuin kaksi kertaa vasta neuvola.Ja ei vielä lääkärinneuvolaa.seuraava on sitten maaliskuun lopulla vasta.Paikkakunnittain taitaa olla suuriakin eroja noissa käytännöissä.
Mutta nyt jään katselemaan Metsolat dvd boxia miehen kanssa (ollaan jo levyssä 7) hihih :)

Viikonloput kaikille heinämasuille <3
 
Mulla on ollu kerran kuukaudessa neuvola ja yks lääkärineuvola..
Ja tietty nyt sitten toi rakenneultra.

Ihan sopiva määrä tuokin, mutta jotenkin mielellään kävis useammin kun
ei sillä yhdellä kertaa muista aina kysyä kaikkea mitä tässä kuukauden aikana mieleen tulee.. :/

Yritin tuossa pe saada neuvolan tätiäni kiinni mutta en siinä onnistunut..
Flunssa iskee päälle ja olisin kysellyt että mitä yskänlääkettä saa ottaa
raskaana ollessa? Onko kellään mitään suuntaa antavaa vinkkiä?
 
Mä olin just karmeessa flunssassa niin neuvolassa sano mulle ettei saa ottaa mitään muuta kuin panadolia särkyyn. Eli popsin sit just mynthoneita.Kun ei edes Strepsilsejä saa syödä raskaana.
 
Takaisin
Top