Hankinnat vauvalle.. ♥

Mä aloin olee aika varma et ne olis emmaljungat ja classicit, mut mut mut kävin eilen vaunukaupassa ja nyt ne olis ne city crossit :grin
 
Meillä taas hartanin tuntuu vaihtuvan baby jogger elite "matkarattaisiin" ku vaunuosaa kuitenkin käytetään vaan 5kk ja sitten rattaita, lisäksi noihin ainoastaan saan recaron kaukalon kiinni ja ne saa yhdellä kädellä kasaan. Kuitenkin sen verran kallis sijoitus että pistää miettimään mikä olisi pisin ja parhain ratkaisu. Ja mikä miellyttää ukkoakin eli mikä on helpoin ratkaisu bilteman pihassa ja minkä kans on helpoin kulkea.

Sent from my HTC One X using Vau Foorumi mobile app
 
Kävin eilen ajankuluksi kirpparilla ja sieltä löytyikin hyvä pöytä vauvan vaatteiden suhteen. Paljon unisex-värisiä bodeja, potkareita, housuja ja yöpukuja. Valkkasin ne parhaimmassa kunnossa olevat pienimmät. Tuli huomattua, että valkoinen on todella arka väri (milloin ei olisi?). Vaikka vaatteet olisikin pesty, niin silti hieman yökötti kun koko rintamus oli kellertävä tai läikikäs. Värilliset vaatteet siinä mielessä mukavammat. Niistä ei ainakaan niin hyvin erota.

Vaunuista taisi olla oma keskustelunsa. Siellä varmaan kannattaa jatkaa, että pysyy aiheet paremmin kasassa.
 
Muokattu viimeksi:
Valkoiset vauvanvaatteet on kyllä ihan älyttömiä. Tykkään muutenkin kunnon väreistä, esim. esikon saamat hailakansiniset vaatteet myin käyttämättöminä kirppiksellä. Mä haalin esikolle kauheet kasat potkuhousuja, totesin pian ne huonoiksi. Housut+sukat yhdistelmä toimi meillä paljon paremmin. Bodyista käytin sekä kietaisumallisia että tavallisia, molemmat oli yhtä hyviä.
 
Aikanaan melkein kaikki lastenvaatteet on ollut valkoisia kun ne voi valkaista kloorilla... :) Nykyään vaan ei mahda materiaalitkaan kestää ja pesuaineet on värillisillekin paremmat.
 
Mä en ole pystynyt hillitsemään itseäni.. hoitoalusta ostettu! Samoin pienen pieniä vaatteita :D

Sent from my GT-I8190 using Vau Foorumi mobile app
 
Me hankitaan Emmaljungan Duo Edge Combi vaunut. Ja just ku pääsin sanomaan et mitään ei olla hankittu, niin bongattiin Emmaljungan turvakaukalo, adapteri vaunuihin ja isofix kiinnike autoon tori.fistä melkein uutena ja tosi halpaan hintaan. Pitihän se sit varata :)

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Itse steriloin tuttipulloja tarvittaessa keittämällä väljässä vedessä.

Noi vaatteiden koot tosiaan vaihtelee merkistä riippuen, joten vinkkinä et vertailkaa hihapituudet, punttipituudet ja niskahaaramitat, ku laitatte kaappeihin "koottain". Itel meinas moni Lindexin 62 jäädä käyttämättä, ku oliki vähä niiku välikoko useimpien 56 ja 62 koon välissä, jne.

Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
 
Mulla on nää hankinnat vähän tainneet hurahtaa jo käsistä, kun on alekausi kaupoissa ja tuossa kesäkuussa aikaa surffailla netissä. Muutamat puolihousut+bodyt, aivan ihana vihrea fleecepuku sekä turvakaukalon pakkaspussi hankittuna vaatteista. Kaverilta saan vielä koon 50 toppapuvun sekä kuulemma muutakin pientä vaatetta on valikoitavana, samoin siskolta saanee lainaan yhtä sun toista. Äityispakkaus tulee myös, eli sieltäkin tulee vaatepuolta. Ja oma ompelukone + saumuri on jo nostettu esiin, ja vingutettu korttia eurokankaalla - toooosi vaarallinen paikka muuuten :p.

Ajattelin ommella itse paksusta höyhenpeitosta vaunuihin vielä kaukalon pussia isomman ja taatusti lämpimän toppapussin, kun koiran kanssa ulkoillaan joka päivä ainakin kahteen kertaan, siinä ei paljon katota pakkaslukemia, vaan mentävä on. Sisälle vuori, ja päälle tuultapitävä irrotettava lisäpussi, jotta pesu onnistuu helposti ja kuivaa nopeammin. Höyhenpeiton toisesta päästä jää vielä lämpimämpi vauvanpeittokin, ellen nyt jotain muuta käyttöä keksi. Mummi neuloo sukkia ja lapasia, pipokin on harkinnassa, samoin tulee neulottu villapeitto.

Itselle tulossa saumurilla surautettuna muutamat tuubit, kun masu on jo sellainen että ei omat vaatteet oikein enää mahdu. Samoin tein yksi päivä villakankaasta rinnan lämmittimiä/liivinsuojia muutamat parit, ettei iske rintatulehdus ulkoillessa. Lastentarvikkeen alesta paketti kertakäyttöisiä liivinsuojia, pari pakettia kosteuspyyhkeitä (säilyvät näköjään avaamatta pari vuotta), bebantenit on jo ennestään vaan taitaa joutua uusimaan kun on avattu jo aikaa siten.

Hobbyhallin hobbaloalesta videoitkuhälytin älyttömän halvalla jo kesäkuun alkupuolella, Teutonian rattaat käytettynä (tosi siistit ja edulliset, kaikilla lisävermeillä, suojilla, jousituksilla yms.), pinnasänky kirpparilta, ukilta tulee itsetehty kehto ja must-hankintana manducan kunnollinen kantoreppu. Hoitopöytää ei näillä näkymin tule, vaikka vähän houkuttaisi hankkia yksi ihana vanha puulipasto ja sellaiseksi muokata. Siskolta olen oppinut että sängyn päällä ja lattialla hoituu homma ihan hyvin, kun vaan on alla hoitoalusta tai pyyhe. Toki ne työtarpeet pitää jemmata, mutta sitä varten on jo hylly olemassa, vauvaa ei vaan siihen päälle saa. Vauvansängyn lakanatkin on jo työn alla, muutamaa eri kuosia. Pinnasuojat pitäisi varmaan ottaa seuraavaksi kohteeksi.

Osa syynsä varhaisiin hankintoihin on se, että jos nyt tapahtuu jotain ja vauva syntyy etuajassa, niin ei ole sitä miestä tekemässä hankintoja, ja oma perhekin on hiukan kauempana. Kaveri kyllä taatusti jeesaisi, mutta nyt saa hankittua ajan kanssa mieleistään. Toisaalta sitten äityislomalle jäätyä on tällä menolla jo vatsa niin iso, ettei todennäköisesti houkuta paljon ajella tavaroita hankkimassa. Eipä muuten tartte kyläilijöille kertoa vauvasta jos eivät ole vielä kuulleet, kun eteisessä on vaunut vastassa....
 
tipunen
Mä oon niiin kateellinen! Tykkäsisin itekin tehä kaikenlaista, mutta mä en vaan osaa :( Mun aivot ei käsitä että mistä kohti pitää ommella ja miten. Kaavat on myös hepreaa :D

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
No tää tekeminen ei aina oo sellaista että jotain myös syntyy :p. Tuolla työhuoneen (ja parin vuoden päästä lastenhuoneen) kaappien kätköistä löytyy aika paljon kankaita mistä on pitänyt jotain tulla, vaan vielä on kangaspalanen, ehkä sitten kun loma koittaa niin ehtii panostaa enemmän vauvavaateprojekteihin. Muutaman vuoden tuli käsityölehtiä kotiin niin kaivoin nipun esiin ja selaamalla bongasin ihan kivoja haalareita ja jopa toppapussinkin teko-ohjeet (on vaan "liian" pieni siihen mitä ajattelin tehdä). En siis osaa näitä vaikeampia juttuja välttämättä ilman ohjeita ja kaavoja tehhä, mutta sitten koekappaleen jälkeen aletaan jo vähän soveltamaan :wink. Isoin ongelma on se, että ei ne kaavojen koot vaan juuri koskaan ole ainakaan itselle hyvät.

Kaikki lakanat ja tyynyliinat, verhot ja helpot vaatteet kuten hameet ja peruspaidat on sitten jo vähän helpommin syntyviä.
 
Meillä ystävä sai myös odotusaikanaan hirveitä ompeluinnostuksia ja väsäsi paljon kaikkea pientä lapselle. Mekin pääsimme silloin osille siitä innostuksesta ja saatiin ihana tilkkutäkki lahjaksi.

Mutta jos ei hoitopöytää hommaa, niin meillä ainakin ehdottomasti paras ratkaisu on ollut hoitoalusta edestä täytettävän pesukoneen päällä. Siitä on lyhyt matka pesemään kuravellit veks ja hylly täynnä hoitokamaa on vieressä. Itse suosin sitä, että hoitotaso on lavuaarin lähellä. Ne pissat ja kakat kun saattaa tulla muuten matkalla lattialle.
 
  • Tykkään
Reaktiot: DT
Anoppini toi tänään pussillisen vauvan vaatteita :D oli pessyt ne valmiiksi ja aikoi käydä vielä "paremmalla ajalla" kaupoilla :D

Sent from my GT-I8190 using Vau Foorumi mobile app
 
Tänään hankintani, keltaiset puolipotkarit 3e ja sitten perjantaina lunastan itsetehdyt käytetyt potkarit ja puolipotkarit fb kirppikseltä :grin Tästä se lähtee naiset
 
Onko joku tutustunut jo sittereiden eri ominaisuuksiin? Sain vinkin jostain sitterista jossa on kai päälle kytkettävä värinä tms. virikettä, mutta härvelin valmistaja jäi eppäselväksi. Osa taitaa olla itsekeikutettavia ja osassa on keinujalat. Kertokaa joku viisaampi kokemuksia hyvästä sitteristä.
 
Meillä on sellanen tärisevä, mutta en muista kyllä tähän hätään merkkiä. Voisin sen selvitellä tämän viikon aikana :) En kyllä sanois, että meidän likkaa se mitenkään silloin rauhoitti tms. Sen lisäksi löytyy myös tavallinen sitteri ilman mitään ihmeellisyyksiä.
Eniten niitä tuli käytettyä kun kävi suihkussa tai laittoi ruokaa. Suihkuun mennessä otin vauvan aina samaan tilaan sitteriin, siinäpähän kuunteli suihkun ääntä ja ihmetteli helistimiä. :)
 
Meillä ei sitteri ole ollut oikeastaan muuten käytössä kuin alkuun kiinteisiin ruokiin siirryttäessä syöttötuolina (kun ei vielä osaa istua oikeassa syöttötuolissa). Muuten molemmat ovat viihtyneet lattialla leikkialustalla ja suihkussa mennessä kun olivat mukana, pötköttelivät omassa kylpyammeessa helistimien kanssa (siis ilman vettä).

Kumpikaan ei ole oikein välittänyt siitä, että heitä sitterissä keikutteli.
 
Mulla on ihan samat ajatukset käyttötarpeista, suihkun ja saunan ajaksi lapsi "talteen". Pyykkiäkin voi olla aika lailla mukavampi ripustella kaksin käsin :) Kantoliina ja kantoreppukin on tulossa käyttöön, reppu kuitenkin varmaan enemmän ulkoiluun. Aina ei kuitenkaan kotitöitä ehdi tehdä vauvan nukkuessa. Kiitos jos viitsit tarkistaa.
 
Meillä kans oli toi kantoreppu (Manduca), mutta jotenkin likka ei koskaan oppinut viihtymään siinä. Yhden kerran tasan se siinä on nukkunut ja ollut rentoutuneena, silloinkin ikää oli 1v ja meitsi otti sen urheilun kannalta imuroidessa.

Nyt on tarkoitus kokeilla uudestaan, ehkä paremmalla onnella. Mutta toisaalta, me liikutaan aina autolla kaikkialle ja vaunut on mukana, niin ihan suunnatonta tarvetta ei kantorepulle kuitenkaan ole. Kantoliinaa en ole koskaan uskaltanut edes kokeilla vaikka serkkulikka on sen suuri puolesta puhuja ja tarjolla olisi ollut liinoja jos jonkinmoisia lainaan. Olen ihan varma, että se lapsi putoaa sieltä joko siellä ollessa tai sinne laitettaessa!
 
Jos perhe viihtyy saunassa ja haluu ottaa pientä mukaan, suosittelen bumboa. Siinä muksu voi istua ku osaa kannatella päätään.

Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
 
Takaisin
Top