Hankinnat vauvalle.. ♥

Meillä ei juurikaan ole tarvetta tehdä hankintoja, kun melkein kaikki löytyy jo kotoa kahden tytön jäljiltä. Tosin jos uusin tulokas on poika, niin vaatevarastolle ei ole juuri käyttöä, ja sitten pitää vaateostoksille lähteä. Ja vaunut myös tarvitsemme.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Nyt on kai sitten eka hankinta tehty, kun varasin eilen meille pinnasängyn. Haetaan se perjantaina kotiin ja varastoon taitaa mennä vielä vähäks aikaa. Mutta pikkuhiljaa ajattelin nyt alkaa hankkimaan kamoja aina, kun sopivia sattuu silmään.
 
Tänään lähti kirpparilta mukaan 5 euron säkki, joka on täynnä vauvanvaatteita. :rolleyes: Eihän sitä tarjousta voinut ohittaa, että säkillinen kampetta vitosella ... Onneksi oli paljon unisex värejä, kun ei vielä tiedä kumpi tulossa - vaikka silti mukaan lähti "poikien" ja "tyttöjen" värisiä vaatteita. :)
 
Te joilla on jo lapsia tai jotka tietävät enemmän. Niin olisi kiva kuulla vähän noista vauvan vaatteen koista. Eli minkä kuukauden iässä minkäkin kokoinen vaate n. Suunnilleen. Mulla kun ei oo mitään hajua minkäkokoista vaatetta esim. Puoli vuotiaalla on. Ja puolen vuoden iässähän on kesä aika niin en mitään toppapukuja sitten vahingossa hanki. Olen kyllä päättänyt etten hirveästi vaatteita haali, mutta ainakin esimmäisille kuukausille. Niin ja kuinka nopeasti niistä kasvetaan aina ulos. Tiedän, että on myös yksilöllistä mutta noin suurinpirtein :)?
 
Tänään käytiin pari tuntia kiertämässä muksutallissa. Mukaan ei lähtenyt kuin esite mutta sitäkin enemmän ajatuksia mitkä vaunut/rattaat olisi meille sopivat. Eipä olisi ikinä uskonut sitä mitä nyt ollaan miettimässä meille ku aluks oli mielessä perinteiset emmaljungat. Iloinen mieli ja säästöpossu kasvamassa :)

Sent from my HTC One X using Vau Foorumi mobile app
 
Vaikka meillä on kaksi muksua ennstään olen kerennyt myydä ja kierrättää melkein kaikki vauvatavarat. Vaatetta löytyy enempi tytölle joten saa nähä pääseekö ostoksille, vaikka kyllä se punainen menee pojallekkin pinkki ei ehkä niinkään:) Turvakaukalo saadaan lainaan ja eilen ostin aivan ihanan lämpöpussin joka sopii kaukaloon. Ajattelin hankkivani tavaraa vasta lähemmin, mutta kun löytää jotain toosi ihanaa nii ei voi kyllä vastustaa:)
 
Piti ihan neuvolakortista kurkata minkä kokoisia vauvat on milloinkin, kun enhän mää enää muista. Toinen tytöistä oli syntyessään 50 cm, kahden kuukauden iässä 58 cm ja kuuden kuukauden iässä 69 cm ja vuoden ikäisenä 77 cm. Alussa taisimme käyttää 56 cm vaatteita, mutta esim. toppahaalari voi olla ihan reilun kokoinen, kun ei vauva siinä kuitenkaan leiki tai liiku. Jotenkin muistelen, että pisimpään oli käytössä 68 senttiset vaatteet.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Kiitos murma! Juuri jotain ton tyyppistä halusinkin kuulla ja just että mikä koko on pisimpään esimmäisen vuoden aikana :)
 
Kiitos Murma munkin puolesta :)

Sent from my GT-I8190N using Vau Foorumi mobile app
 
Oonkohan mä ainut, jolla ei oo vielä ensimmäistäkään tavaraa vauvalle?? :eek: En vaan osaa ajatella asiaa vielä - vaikka ehkä nyt NT-ultran jälkeen vois vähän rohkaistua ja ainakin alkaa ottaa selvää kaikesta tarvittavasta. Musta esikoisten saajille pitäis olla joku oma "tuutori" (eli monen lapsen kokenut äiti:wink), jonka kanssa lähettäis yhessä kaupoille tutustumaan kaikkiin juttuihin. :grin
 
Äitiyspakkausta suosittelen lämpimästi kaikille ensimmäistä lasta odottaville. Se sisältää aika hyvän selviytymissetin tarvikkeita ja vaatteita ainakin alkuun. Vauvahan ei loppupelissä ihan hirveästi alkuun tarvitse.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Tein kirpparilta ihan huippulöydön 7 eurolla. Tää tosin menee esikolle käyttöön, mut pääseehän uus vauvakin sillä leikkimään joskus. :)
 

Liitteet

  • InstagramCapture_60c2900a-2fde-47df-b4be-37f486c544f9.jpg
    InstagramCapture_60c2900a-2fde-47df-b4be-37f486c544f9.jpg
    849.6 KB · Katsottu: 31
miuk

Ei ihana! Meillä oli mummulassa tuollanen ku olin pieni. Monet kerrat tuli keinuttua sillä! :)

toiveinen

Minä en oo ostanu mitään :) Jotenki ei oo ees fiilistä lähtee osteleen ku ei tiijä että mitä sitä ostelee! Tutor oli hyvä idis!
Mutta ehkä mä nappaan äidin jossain vaiheessa mukaan. Kunhan saadaan eka sisko muutettua tänne Jyväskylään ja saadaan meijän kylppäriremppa alotettua ja tehtyä :)

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Meillä poika oli syntyessään 46cm pitkä! Aloitettiin vaatekoosta 44 :) Itse kun en tykännyt pitää liian suuria vaatteita edes niin pienellä! Jokaista vaatekokoa siitä eteenpäin käytettiin aika tarkalleen 1 kk. ( 50, 56, 62, 68) Nyt koko 74 on mennyt jo muutaman kk. Poitsu täyttää elokuun alussa 1v. Osa 74cm vaatteista alkaa olemaan jo vähän tiukat.

Vaatteiden "oikea koko" riippuu tosi paljon merkistä! Kotimaiset vaatteet (mm. Tutta, Lotta&Lassi,Reima) ovat isoja kokoja menevät yleensä lapussa lukevaa kokoa yhtä suurempana. Name it vaatteet on pienehköjä ja kapeita eli sopii hyvin siroille vauvoille :) H&m,Lindex,Kappahl vaatteet ovat ehkä eniten siinä keskellä.

Ulkovaatteet ovat myös hyvin reiluja! Meillä oli mm.toppapuku kokoa 50 joka meni vielä koossa 62!

Bodyt on käytännöllisiä ja niitä kannattee minun mielestä olla 5-10kpl/ koko. Niitä menee jos haluaa pitää vauvan puhtaissa vaatteissa! :)

Varsinkin ulkovaatteita pienelle vauvalle löytää hyvin ja hyviä huutonetistä,torista ja kirppiksilta. Siinä vaiheessa kun vauva ei tietty liiku niin eihän ne puvut mihinkään kulu :wink

Toivottavasti tästä oli jollekin jotain vinkkiä :grin
 
Itse olen tykännyt käyttää 0-4kk ikäisellä kietaisupodeja yli kaiken. Tuntuivat niin paljon helpommilta käyttää ainaki ensimmäisen kanssa kun ne pään yli vedettävät, joista osa tuntui hankalan tiukalta pukea. Annoin siskolle kaikki lainaan ja hänellä jäi käyttämättä, kun eivät tuntuneet käytössä hänestä mukavilta. Eli se oma tapa pukea vauvaa löytyy mielestäni käytön ja kokemuksen myötä:) Varaa valmiiksi muutamaa eri mallia ja ostaa sitten lisää kun huomaa mistä tykkää:)
 
Kietaisubodyt on kyllä tosi käteviä ihan pienillä.




Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Luulen, että synnytyksen lähestyessä oma äitini ostaa niitä ihan pienimpiä vaatteita, joten vaikka ne on ihania, en itse aio niihin hirveästi panostaa.
Nallehaalarin tai pipon aion hankkia, niihin puetut vauvat vaan näyttää niin suloisilta. Ja pari paria sukkia ajattelin synnärille ottaa, käsiin tumpuiksi ainakin jos ei sitten jalkoihin.

Itse annoin joskus kaverille lahjaksi kuumemittarilahjapakkauksen (digimittari + digimittari tutissa, jälkimmäisestä en tiedä tuliko käyttöön) ja jotain muuta.

Joitain vaippoja + tuttipulloja + kantokoppa ja autotelakka + talkkia + perusrasvaa + sinkkivoidetta aion hankkia. Sinällään vähän ristiriitaista, että korviketta en hanki ellei ole tarve, mutta uskon että tuttipullo on hyvä olla varoilla... Ja jos tulee tarvetta tuttipulloille, niin niiden steriloimislaite tulee kyllä listalle. Tietääkö kukaan, voiko sitä käyttää hillopurkkien steriloimiseen? Kröhöm..

Hoitopöytää olen katsellut, mutta päädyttiin siihen, että kodinhoitohuoneen pöytätasolle laitetaan hoitoalusta. Alla vetolaatikoita, jonne saa mm. Vaipat ja vauvanvaatteita säilöön. Vieressä iso pesuallas. Näin pitkälle siis jo suunniteltu 12-13 viikoilla, ja ajatus tuntuu nyt vielä paremmalta.

Ja se äitiyspakkaus, sen otan tietysti.
 
Mä kävin eilen vilkuilee kuopion lastentarvikeliikkeen vaunu valikoimaa :) Jopas se sekoitti mielipiteen mitkä vaunut hommais :grin mä aloitan vaatehankinnat heti kun tietää kumpi on tulossa
 
Ootteko aatellut millaiset vaunut/rattaat hankitte/hankkinut esikoiselle/yhdelle lapselle? Itsellä ainakin ihan hukassa ajatus mitkä hankkisi, jos esim haluaa ihan omalaiset hartanit niin pitäisi tilata 3kk ennen ku saa joten pitäisi kohta tietää.

Sent from my HTC One X using Vau Foorumi mobile app
 
Takaisin
Top