Hankinnat vauvaa varten

Teddy puku 68 hm on jo pieni vaikka poika ei noin pitkä olekkaan. Paniikissa jo mietin että pitää plussa säille ostaa uusi puku, mutta eikös äp pakkauksen haalari ole just näille päiville? Sen koko on 68-74 ja on pienempi kuin Marimekon toppispuku 68!
 
Eilisessä kevätauringossa havahduin, että tuttavan kakaralla 7kk oli aurinkolasit ulkona rattaissa (tosin kävivät just etelässä), mutta eikös keväthangilla aikuisillekin suositella lasien käyttöä. Onko kellään tietoa, itse unohdin asiaa eilen neuvolasta kysyä?
 
Mä pitäisin äippäpakkauksen vanuhaalaria hyvänä kevätpukuna, kun ei vielä maassa möyritä... :)

Meillä vauvalla babybanz-aurinkolasit suojaamassa kevät auringolta, vaikka ulkoillessa onkin pääosin verhon takana piilossa. Myös 2vee esikoisella aurinkolasit, ja itsekin pitänyt opetella käyttämään, ettei esikoinen huomauttele asiasta.
 
Mun on pakko pitää aurinkolaseja kirkkaina päivinä vuoden ympäri, muuten iskee päänsärky.
 
Lasten silmät on erityisen herkät auringolle ja kevätaurinko hangilla ihan pahinta. Eli kyllä aurinkolasien käyttöä suositellaan. Esikoisella meillä on arskat melkein aina silmillä, natiaiselle hankintalistalla. Tosin on alkanu viihtyä niin hyvin hereillä ulkonakin, että tarvii hankkia lasit asap.
 
Onko teillä vauvat ollu ihan tyytyväisiä aurinkolasit päässä? Mun on vaikee uskoo et meidän tyttö suostuis niitä pitämään mut haluaisin suojata ne pikku silmät. On vaan muutenkin niin naamaa hierovaa ja omiin hiuksiinsa tarttuvaa tyyppiä et ne lasit tuskin pysyy päässä ja vauva vaan hermostuu niitten repimiseen vaikka olis jämäkkäkin kuminauhasysteemi.
 
Onko teillä vauvat ollu ihan tyytyväisiä aurinkolasit päässä? Mun on vaikee uskoo et meidän tyttö suostuis niitä pitämään mut haluaisin suojata ne pikku silmät. On vaan muutenkin niin naamaa hierovaa ja omiin hiuksiinsa tarttuvaa tyyppiä et ne lasit tuskin pysyy päässä ja vauva vaan hermostuu niitten repimiseen vaikka olis jämäkkäkin kuminauhasysteemi.
Minä olin aivan varma, että meillä kiskotaan arskat päästä kun pipot sun muutkin inhottaa. Mutta ei! Tyytyväisenä autossa istuu arskat päässä :)
 
Kävin tänään kanssa ostaan aurinkolasit tytölle, ihan tavalliset, ilman kuminauhaa. Tyttö antaa niitten olla päässä, mutta lasit aiheuttaa välillä sukellusrefleksiä. Aiheutuuko muilla?
 
Pitäis vissiin kaivaa ne esikoinen vauva ajan arskat kehiin.. jäi sillon vähälle käytölle.

Yleisesti näistä hankinnoista vauvalle. Positiivisesti yllätyin kun aikoinani löysin tytölle sattumalta kirppikseltä kypärämyssyn joka oli kaksinkertainen. Ei oo tarvinnu vielä muuta hattua päähän sen lisäks kun vain hupun! Se on yks asia joka on ollu lähes päivittäisessä käytössä. Toimiva meillä.

Ja onneks ei hommattu tuplarattaita, käyttämättä ois jääny.
 
Meilläkin on jäänyt aika vähälle tuplarattaiden käyttö. Mutta pari reissua olis kyllä jääny väliin, jos niitä ei olisi ollut..eli ehkä tuo halpojen hankkiminen kuitenkin kannatti. Eilen viimeksi kävin molempien kanssa kävelyllä kaupassa niillä. Ikäero meillä 1v10kk.
 
Me käytetään tuplia useamman kerran viikossa. Esim. jos mennään kauppaan molempien lasten kanssa. Ei millään pysty antaa taaperon vaellella itsekseen kaupassa. Pakko saada köytettyä johonkin kiinni. :wink Ja joka tapauksessa tarvitaan välillä kaksia rattaita, jos vaikka taapero lähtee mummin kanssa muskariin ja minä vauvan kanssa kauppaan. Toinen menee tuplilla ja toinen esikoisen vanhoilla yksäreillä. Taapero tykkää kävellä pitkiä matkoja, mutta saattaa tulla yllättäen väsy, tai sit autoteiden ylityksissä pitää laittaa kyytiin. 1,5 vuotta ikäeroa meillä.
 
Meillä on kans jäänyt tuplarangaistuksen käyttö aika vähälle. Esikoinen ei oikein viihdy rattaissa, joten nyt talvella mentiin paljon normirattaar plus pulkka kombolla. Nyt onkin puistoreissuissa vähän haastetta, pulkalla ei pääse ja vauva ei mahdu enää nukkumaan tuolien koppaan ja on yleensä untenmailla, kun lähdetään. Lisäksi puistoon on sen verran matkaa, ettei isompi jaksa kävellä ainakaan molempiin suuntiin. Pitänee kokeilla kantorinkkaa nyt seuraavaksi. Meillä ikäeroa 1v.
 
Meidän 1v ikäerolla tuplarattaat on ollut ainoa oikea ratkaisu. Ensinnäkin esikoinen oppi kävelemään vasta 13kk iässä, jolloin vauva oli jo kuukauden ikäinen ja rattaita tarvittu useasti. Lisäksi tuo armas pallero esikoisemme ei edelleenkään useimmiten suostu ulkoillessa kävelemään erityisen paljoa.

Jos olen vauvan kanssa kaksin liikkeellä, käytän esikoisen vanhoja matkarattaita. Onneks ei tullut myytyä niitä!
 
Meillä myös tuplat käytössä oikeastaan päivittäin ulkoiluilla, useasti kaksikin kertaa päivässä. En voisi olla tyytyväisempi tuohon hankintaan. Ikäeroa 1v 4kk.
 
Näin jälkikäteen ajateltuna mä olen taas ollut erityisen tyytyväinen Quinny Zapp matkarattaisiin joihin saa adaptereilla turvakaukalon kiinni. On ollut meidän kauppareissujen pelastus kun yksin joudun vaven kanssa paljon kauppailemaan. Ja menee muuten pieneen tilaan, on mulla aina auton takakontissa mukana. Parvekevaunut taas on jäänyt tarpeettomiksi kun kopan pituus ei enää riitä, onneksi en maksanut niistä mitään vaan sain naapurin rouvalta ilmaiseksi. :)
 
On varmaan tuplien tarve ihan muutamasta kuukaudesta kiinni. Ja esikoisen kävelyinnosta ja luonteesta..meillä kaveri pysyy hyvin kaupassa ruodussa..jopa helpompaa kävellen, koska rattaissa alkaa itkuvalittaa. Ja poika on aina tykännyt kävellä pitkiäkin matkoja. Yksöisrattaissa käytän paljon seisomalautaa nykyään.
 
Mä en kauheasti hankintoja tehnyt tälle kuopukselle, kun kaikki välttämätön oli jo valmiiksi. Mutta yks hyvä pikkuhankinta on ollu imetys/kantokoru, joka roikkuu kaulassa aina! Apu rintaraivareihin ja loistavaa ajanvietettä typylle sylissä/kantorepussa. Nyt kun hampaita on tulossa, menee koru purulelusta, kun on turvallisesta silikonista valmistettu :)
 
Takaisin
Top