Esikoista odottavat

Keskustelun 'Laskettu aika maaliskuussa 2014' aloitti sinsu, 12 heinä 2013.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Kipatsu79 Uusi käyttäjä

    Ihana lukea muiden juttuja omasta raskaudesta. Olen täällä uusi ja olenkin aika pitkään viivytellyt enne liittymistä tai keskusteluun osallistumista. Syy on melkopitkälti se, että usein keskustelupalstoilta on tullut vastaan aika kauheitakin kommentteja joten en ole itse halunnut joutua moisen kohteeksi. Ilolla muiden juttuja kuitenkin olen lukenut ja huomannut että ihan samoja asioita täällä pohditaan kuin mitä minäkin mietin, miksi siis turhaan yksin pohtia asioita kun voi jakaa muiden kanssa :)

    Mulla on viikkoja 26+1 eli kovassa vauhdissa ollaan jo. Vatsakin on jo melkoisen suuri, kauhistuttaa miten suureksi se voi vielä tuosta kasvaakaan... Onnimanna potkii ja pyörii masussa kovin aktiivisesti, vilkas lapsukainen selkeästi tulossa :) Aika vähän on ollut vaivoja, lähinnä makuulla hengenahdistuksen tyyppistä ja sen lisäksi häpyluussa särkyä seisomaan noustessa ja kävellessä. Pahoinvoinnitkin olivat monien muiden kertomuksiin verrattuna helppo juttu vaikka eipä tuo mukavaa ollut syödä aamiaista kahteen kertaan :wink Kaikkea pystyn syömään eikä ole mielihaluja suuntaan tai toiseen. Hyvin siis on mennyt, jos nyt ei ilmeisen normaalia väsymystä ja itkukohtauksia lukuunottamatta.

    Hyviä odotteluja kanssasisarille. Toivottavasti Gitankin olo on jo parempi! Voimia kaikille!
  2. Zallieh Peruskäyttäjä

    Tervetuloa mukaan Kipatsu! Ja oikein hyvää joulukuuta kaikille! :greet008 Nyt voi seuraavat kolme viikkoa keskittyä vaihteen vuoksi joulun odottamiseen :)

    Mulla väsyy nykyään alaselkä tosi helposti, jos vähän pidempään hääräilen vaikka keittiössä. Saa nähdä, miten selviän kaikista jouluruoista ja leipomisista. Viime viikolla huomasin myös, ettei enää parane maata selällään. Tulee nopeesti tosi huono olo. Nyt pitää sit valita vasemman ja oikean kyljen välillä!

    P.S. Ihana Onnimanna! :Heartred
    • Tykkää Tykkää x 1
  3. netta Aloittelija

    tuli tuosta kyljellään maksaamisesta mieleen,mulle sano neuvolan täti että kaikista paras on olla vasemmalla kyljellä jolloin ei mikään paina isompiin verisuoniin. loppu raskaudes ei kuulemma saa edes maata selällään mä jouduin opetteleen ton vasemmal kyljel olemisen,jo joku aika sitten kun mulla on taaksepäin kallistunut kohtu joka sitten painaa jo väh'ä aiksemmin tota selkää.mut on kyl vaikee vaan pysyä sillä kyljellä kyllä oon monet kerrat heränny oikeel kyleltä tai selältään,oon sellanen pyöriä ja hyöriä nukkuja tyyppi :P

    onko teille muille tullu jo valmennukset tietoon? mulla tai siis meillä alkaa keskiviikona eka käynti! :)
  4. Kipatsu79 Uusi käyttäjä

    Mulla taitaa olla sama juttu tuon taaksepäin kallistuneen kohdun kanssa, siitä nuo hengenahdistukset ja paha olokin varmasti johtuvat. Voisinkin huomenna kysäistä asiasta lääkäriltä.

    Meillä alkaa valmennukset viikonpäästä, jännää :)
  5. Nannai1 Peruskäyttäjä

    Mullakin on taaksepäin kallistunut kohtu ja olen jo alkuraskaudesta lähtien nukkunut vasemmalla kyljelläni. En pysty edes oikein enää nukkumaan selälläni, välillä herään yöllä siihen että olen selälläni ja on sen takia huono olo.
    Itse en hirveästi jaksa stressata siitä missä asennossa nukun, kunhan vaan nukun. Kun näytän heräävänkin siihen että olen väärässä asennossa.

    Meidän pikku kylässä ei oo mitään oikeeta valmennusta, neuvolantäti pitää valmennuksen. Hieman harmittaa, olisi ollut kiva tavata muita tulevia äitejä kun mulla ei juuri ole kavereita joilla olisi lapsia. Onneksi naapuriin on syntynyt lapsi, ehkä sieltä sitten saa yhden äitikaverin.
  6. Mammu83 Naimisissa foorumin kanssa

    Tervehdys. Mulla on ollut kaksi fysioterapia ryhmää jo ja tammikuussa alkaa sitten perhevalmennukset. Tänäänhän meillä vaihtu vko 26, huimaa vauhtia mennyt tämä aika :) Mulla on alkanut maha vasta nyt pikku hiljaa näkymään selveämmin pyöreänä vauvamasuna. Hauskan yksilöllistä miten se alkaa näkymään. Vilkas kaveri, öisin istun joskus puolikin tuntia jutellen ja laulellen mahalle kun pitää niin kovaa elämää ettei saa nukuttua :) Hauskintahan siinä on se että kun olen mieheni luona niin vauvakin on rauhallisempi. Vaistoaiskohan tuo toisen läsnäolon tai sitten lukee vain niin minun tunteita. Kun mehän asutaan vielä toistaiseksi aviomiekkosen kanssa eripaikkakunnilla.

    Odotan kyllä vauvan syntymää kovasti monestakin syystä, yksi on se parhain että saa toisen syliin, toisena että päästään miehen kanssa saman katon alle asumaan :) Ja kolmas on se että pääsee tästä huonosta olosta pois, alkais tämä oksentaminen jo pikku hiljaa riittämään :/ Lihaa en ole syönyt moneen kuukauteen, kala- ja kasvisruokavaliolla mennään. Mutta onneksi ollaan jo ylipuolen välin ja reilusti, että voiton puolella ollaan :wink

    Itellä ei ole ollu kovin vielä hengästymis oireita tai tullu selällään nukkuessa huonoa oloa. Selkä on vaan aikas kipeä välillä. Itselläni on tosiaan selkärankareuma, mikä pitäis yleensä parantua raskauden aikana, mutta eihän se tietenkään meillä mennyt niin päin. Vaan oireet meni vähän pahempaan suuntaan ja kun tulehdunkipulääkkeitä ei saa syödä niin ei se auta muuta kun tulla vain toimeen. Mutta päivä kerraallaan ja pikku hiljaa niin eiköhän se siitä :)

    Onko teillä muilla ollut kovasti supistuksia tai muita vihlontoja mahassa?
  7. netta Aloittelija

    mulla on viime parina vkona ainakin ruvennu supistuksia tuleen herkemmin,ja 3 kertaa oon yöllä heränny sellaseen tosi inhottavaan ja kivuliaseen pistelyynnavan kohdilta,kuulemma sitä kasvukipua kun mennään siinä navan kohdilla nyt... selkää jomottaa aina sillon tällön ,josksu enemmän jsoksu vähemmän. mutta tää närästys on aika hurjaa taas,koko aika ei jaksais juoda maitoa,vettä,greippiä ym mitkä auttaa ...kun oon muutenki niin herkkä juokseen vessas,pieni määrä jugurttia on kyl jeesannut välis.

    mulla ei oo vielä tullu tota huonoo oloo selällään olemisesta mutta sellanen jyskytys alkaa päässä,niinku sydän hakkais aivoissa :grin

    valmennukses meni kaikki hyvin meitä oli 5 emoa,josiat 3lla oli isät mukana.rento kiva porukka. 3 käyntiä vaan,ens kerral katotaan se synnytys video...
  8. Zallieh Peruskäyttäjä

    Meitä oli viime viikolla ekassa perhevalmennuksessa kahdeksan paria, mutta ei siinä mitään ryhmähenkeä ollut havaittavissa.

    Meilläkin ens kerralla perhevalmennuksessa eli ensi viikolla aiheena synnytys ja kaikki mitä siihen liittyy. Pelkään että mun mies järkyttyy jos näkee synnytysvideoita o_O tää on myös yksi mun merkittävimmistä huolista tulevaa synnytystä koskien, että mies saa traumoja. Nyt se kyllä lukee synnytys-kirjaa, jonka mä jo luin ett'ä voidaan paremmin keskustella aiheesta etukäteen. "Aika hurjaa" oli spontaani kommentti synnytyksen vaiheet -luvusta.

    Mulla ei vielä ole ollut supistuksia, tai sitten en oo kerta kaikkiaan huomannut niitä, mutta en tiedä onko se mahdollista. Eihän kaikilla ole ainakaan näin varhaisessa vaiheessa. Muunlaista vihlontaa ja kiristystä kyllä, mikä kai johtuu just siitä kohdun kasvamisesta. Ja vähänkään reippaammin kävellessä alkaa heti pistää.
  9. Kittis Peruskäyttäjä Maaliskuunmammat 2014

    Mietin kanssa tuota, että voiko perhevalmennuksen mennä yksin. Ajattelin, että pyydän kyllä miehen mukaan ja että ainakin synnytyskerralla tulisi, mutta jos menen joku kerta yksin nii olenkohan ainut..
  10. Tintsu Peruskäyttäjä

    Aikaisemmin oli puhetta, että jos kohtu on taaksepäin kallistunut... Mulla on kans ja siksi varmasti maha on vielä tosi pieni. Viime viikolla (rv27) huomasin, että en saa happea riittävästi. Istualtaankin välillä puuskuttaa :grin Mä nukun vielä selälläni aika paljon. Illalla käyn kyljelleen nukkumaan ja aamulla herään selälläni. Lienee käyn kaikki nukkuma-asennot läpi yön aikana, paitsi suoraan mahallaan nukkumiseen en enää kykene.

    Onks teidän miehet tulossa synnytykseen mukaan?
    Me ollaan kovasti puhuttu asiasta. Mies haluaisi olla mukana, muttei pysty katsomaan mun kärsimyksiä ja pyörtyy veren näkemisestä. Hän kyllä haluais olla läsnä, mutta lienee kaikille parempi, että hän ei tule mukaan. Pari ystävääni on lupautunut tulemaan mukaan, joista toinen on kätilö. Katsotaan sitten miten käytännössä toteutuu.
  11. Nannai1 Peruskäyttäjä

    Meillä mies tulee tietenkin synnytykseen, en todellakaan antais sen jäädä pois. Minusta hänen kuuluu yhtälailla olla mukana ja nähdä mun kärsimykset koska lapsi on myös hänen.
    Voi tosin olla, että mies on työmatkalla just silloin kun synnytys alkaa, mutta pääsee varmasti paikalle aika nopeasti. Loppuajan olenkin meinannut viettää vanhemmillani aina silloin kuin mies on työreissussa eli viisi viikkoa. Onneksi välissä on viikkoja jolloin mies on myös kotonakin. Ei varmaan kuitenkaan tule olemaan helppoa tuo loppuaika kun toinen on niin paljon poissa. Onneksi vanhemmat kuitenkin auttaa ja vie koiria ulos jos en enää itse pysty.
  12. netta Aloittelija

    voi mennä perheen valmennukseen yksinkin,vopithan sä vaik sanoa että ukolal työ matka tai jotain muuta estettä vaikka eihän se ole pakollinen isiltä.mun ryhmäsä oli 2 jotka tuli yksin. toisella ei mies oo varmaan missään tekemisis äidinkaa nykyään,tai sellasen vaikutelman anto ymmärtää.
    meillä ukko tulee mukaan synnytykseen ainakin,enkä antais olla poiskaan :wink

    meillä on mennyt koiran ulkoilukset lähinnä ukon vastuulle,tuo koira on välillä niin innokas vetämään etten sitä viitsi viedä kun se vetämienen ei ole oikein nyt hyväks,ja pelkään et näin talvella liukastun ... ja onneks on tosiaan nuo vanhemmatkin auttamas sit kun laps syntyy niin koira on kyllä tervetullut pariks päivää sillon tällön mummolaan aina kun meist vaan tuntuu että tarvittas enemmän aikaa.

    onko teillä vanhemmat äiti tai isä kauheita hössöttäjiä jo? :D meillä isä nyt ei asiasta mitään tapaa pahemmin edes puhua, mutta äitinkaa ku ollaan kaupas käymäs niin huomaa miten se kärkkyy ja ettii tuttuja et pääsis hehkuttaan tulevaa mummoutta! :grin
  13. Nannai1 Peruskäyttäjä

    Netta meillä kanssa toinen koira vetää välillä tosi paljon ja onneks en oo vielä liukastunu. Ajattelin hankkia nastakengät, niin ei tarvii pelätä liukastumista.
    Toi vetäminen on muutenkin ikävää kun se tuntuu aiheuttavan mulle harjoitussupistuksia. Muutenkin kaikki hiemankin rankempi liikunta aiheuttaa supistuksia samoin kuin kumartelu.

    Mun vanhemmat on kyllä tosi innoissaan, äiti sano just viikonloppuna ettei millään malta odottaa lapsen syntymää. Tiedän isänikin olevan innoissaan vaikka se ei sitä näytäkkään. Mä olen aina ollut isintyttö ja luulen, että isän on toisaalta ollut vaikea hyväksyä että hänen pikku tyttönsä on nyt aikuinen ja saa itse lapsen.
  14. Tiittana Aloittelija

    Meilläkin isovanhemmat ovat innoissaan tulevasta lapsenlapsesta. Ovat kuitenkin olleet hyvin "inhimillisesti" mukana. Eli ei liikaa hössötystä, mutta jos ollaan jotain neuvoja kysytty, niin ovat tietysti silloin mielellään kertoneet. Ja kyllähän he kovasti kyselevät kuulumisia ja kertovat meidän lapsuudesta tarinoita ym. aiempaa enemmän.

    Mun mies sai itse päättää, tuleeko mukaan synnytykseen ja kyllä hän on tulossa. Se on varmaan hieno kokemus meille molemmille. Perhevalmennuksia meillä on ollut vasta yksi ja siellä olin itsekseni, koska se kerta käsitteli imetystä. Sanoin miehelle, ettei hänen tarvitse olla töistä pois sen vuoksi. Kahteen seuraavaan hän sitten tulee mukaan, kun käsitellään synnytystä ja lapsen hoitoa.
  15. Mammu83 Naimisissa foorumin kanssa

    Itse olen menossa perhevalmennukseen yksin, juurikin tuon meidän välimatkan takia. En hanno miestä pakottaa ajamaan 450 kilometriä sen vuoksi. Joutuu tuo ramppaamaan sitä sitten ihan tarpeeksi h-hetken lähestyessä, eli siis joka vkl sitten maaliskuun alusta. Ja vielä joutuu olemaan yötä päivää heti lähtövalmiuksissa kun minä soitan pikkusen olevan tuloillaan :)

    Meillä kanssa keskusteltiin tästä synnytykseen mukaan tulosta. Kun mieheni on kanssa aika helppo pyörtymään verennäkemisestä ja pelkkä sairaalassa käynti tekee huonoaoloa. Joten sanoin että saa tulla jos haluaa, mutta jos hän pyörtyy kesken kaiken, käsken hänet kantamaan vain pihalle. Itsellä saattaa olla jotain muuta sillä hetkellä mielessä kun miehen pyörtyminen :wink Kovasti hän on tulossa ja haluankin että tulee, mutta olen myös sanonut että ymmärrän jos tuntuu ettei haluakkaan tulla :)

    Eniten jännittää että kerkeääkö mies synnytykseen. Eka kertalaiselta synnyttäjältä pitäisi varamasti keretä, mutta sitähän ei ikinä tiedä kuinka kiire pikkusella on tulla maailmaan.

    Itsellä on iso koira ja lenkit on kyllä vähän lyhentyneet syksystä. Tahtoo tulla supistuksia ja muuta vihlontaa mahaan jos liian reippaasti kävelee. Onneksi äiti on luvannut tulla minun luo synnytyksen lähentyessä, ihan vain siksi ettei tarvitse synnyttämässä ollessa murehtia miten se koira pärjää.
  16. netta Aloittelija

    hellou! tänään ollu pikkusella ainakin kovaa joulu häslinkiä tuola massus,kovasti on potkittu ja muistutettu olemassa olostaan :) :Heartred neuvolasta soitettiin pe ja mun pitäs sokeri rasitus testiin :P siis silleen ei syytä,et arvot ok enkä ole ylipainoinen mutta sairaal johka meen synnyttään kuulemma vaatib kaikilta ensisynnyttäjiltä sen testin,että maanantaina sit sellaseen! onko kukaan muu ollu sellases? syömättä pitäs olla 12h enne testiä ja kuulemma pari h siinnä menis.käski ottaa lukemista mukaan,vois melkeen otta mun game boyn ennemmin :D
  17. riinkeli Aloittelija

    Meillä ensimmäiset perhevalmennukset vasta parin viikon päästä. Yksi äidille tarkoitettu käynti olisi ollut jo pari viikkoa sitten, mutta olin silloin töissä ja samanlaiseen mahdollisuus mennä tosiaan myöhemminkin.

    Olen muutenkin kyljellä nukkuja, niin sen kanssa ei ole ollut ongelmaa eikä välillä selällään makoileminen ole oikeastaan tuntunut missää, ehkä hieman välillä jotenkin, mutta ei pahemmin.

    Supistelua ei ole ollut, mutta esimaitoa tulee kyllä aika reippaasti ja reippaammin kävellessä tuntuu vähän ilkeämmin siellä missä kohtu normaalisti olisi.
  18. Zallieh Peruskäyttäjä

    Sokerirasitustestiä on kai aika hankala välttää nykyään, kun kaikki 25 vuotta täyttäneet siihen joutuu. Mä olin itsenäisyyspäivän aattona ja tulokset sain seuraavana maanantaina; kaikki arvot hyvät. Lueskelin tenttikirjaa sen kaks tuntia, mitä piti istua siellä labran aulassa. Sokeriliemi oli jopa järkymmän makeeta kuin osasin kuvitella, mutta ei mulle mitenkään kamala olo tullut, väsytti vaan. Ja käsivarsi oli aika runnellun näköinen joidenkin päivien ajan tuon testin jälkeen!

    Ihanaa, että joku muukin sanoo esimaidoksi :D mulla tihkuu päivin öin, varsinkin oikeasta rinnasta aika ahkerasti. Ja oonkin käyttänyt liivinsuojia jo jostain viikolta 20.

    Ihanan paljon ja reippaasti pikkuinen on viime aikoina möyrinyt! Ja mies kuuli pienen sydämen sykkeen ekaa kertaa jouluaaton aamuna - siis vaan painamalla korvansa mahaa vasten :)
  19. Kittis Peruskäyttäjä Maaliskuunmammat 2014

    Olen yli 25 v ja sokerirasitustestiä ei kohdallani edes harkittu. Kai se johtuu siitä, kun olen terve ja normaalipainoinen, eikä suvussa ole diabetesta.

    Meillä on lähipiirissä näitä pikkuvauvoja, joita pääsen hoivailemaan ennen kuin oma syntyy. Saa nähdä, aiheuttaako se maidon tuloa kun vielä ei ole näkynyt. Tosi mukavaa tietysti muutenkin olla muidenkin pikkuisten kanssa ja orientoitua tulevaan sen minkä voi :)
  20. netta Aloittelija

    no, mä jouduin sen takia kun kokkolan sairaalassa halutaan kaikilta ensisynnyttäjiltä sokeri rasitustesti.aikasemmin neuvolan mukaan mun ei ois tarvinu mennä kun oon kans normi painonen ja muutenkin perus terve, mut sit kokkola vaati sitä.mut ei se kyl mitenkään kauheeta ollu ja mun ja lapsen parastahan siin mietittiin :) se litku maistu tosi makeelle ja paksulle 7upille tai jotain :D !

    mulla ei kauheesti oo maitoa tullu,mut aatellu ostaa niit liivinsuojia koska kohta sekin aika koittaa! kuulemma bambu liivit on aika jees!

    itellä kauhee siivous intoilu ollu päällä ! heittäny tai lahjottanu vaik kuinka paljon tavaraa pois ... niin kaapeista kun kellarin komerostakin,silti tuntuu että tavarat ei vähene :mad: ja pitäs sisustaa ja laittaa kotia paremmaks ja turvalliseks ja vaikka mitä... välillä oon heränny yöllä ja musitanu et joo vielä se kaappi ja se ja tuo pitää kattoo läpi :D ihan hullua,kun en mikään kauhee siivous intoilija ole,eikä tää kämppä oikeesti niin sekasortonen oo edes :D

Jaa tämä sivu