Ensimmäistä odottavien vertaistuki!

Sama mulla. Ois ihanaa tutustua odottaviin äiteihin :) mullakaan kun ei tot vertaistukea paljolti ole... :sad001 joo toi tuulimuna kyllä rasittaa mun mieltä... tosin mulla jo masu kasvanut hieman.... nooo turha maalata piruja seinille... vielä epätietoisuudessa muutama viikko... hankala uskoa että mulle olisi suotu näin ihana onni ja lahja :Heartred

Sent from my GT-N7100 using Vau Foorumi mobile app
 
Ei maalata piruja seinille! :Heartred

Sent from my HTC One mini using Vau Foorumi mobile app
 
Iltaa, täällä minä 26-vuotias ensiodottaja Helsingistä :) . Laskettu aikani on myös 30.10, rv 11+1.
Ensi viikon torstaina on ensimmäinen ultra viikoilla 12 ja sitä odotamme miehemme kanssa, jotta kummallekkin, etenkin hänelle konkretisoituisi tämä raskautemme paremmin tajuntaan :D

Olen seurustellut vajaan vuoden mieheni kanssa ja sovittiin jo aiemmin, että jos tulen raskaaksi, niin abortti ei ole vaihtoehto. Raskaaksi tulinkin sitten vähän yllätyksellä hyvinkin sukkelaan niiden puheiden jälkeen, vaikka ehkäisy oli käytössä.. suunnitelmissa oli ehkä pari vuotta vielä tutustua lisää kahdestaan ja sitten vasta katsella lisääntymistä, mutta meidän elämät ei ole ikinä mennyt suunnitelmien mukaan :D Hyvillä mielin silti, olemme jännittyneinä ottamassa vastaan uutta elämää pienenä perheenä.

Isompaa asuntoa joudumme etsimään loppuvuodeksi myös, tämä yksiö on pieni jo kahdelle ihmiselle, jotka kummatkin tahtovat välillä omaa rauhaa edes toiseen huoneen muodossa, ollaan kummatkin herkkiä taiteilijasieluja :D ..

Ajatuksenani olisi myös tutustua uusiin ihmisiin tätä kautta, kun olen usein yksinäinen.

:)
 
Täälläkin olisi yksi ensiodottaja! :) Tänään tuli 11+ täyteen, ja eka ultra on vasta 25.4. Sydänäänet kuulin viime maanantaina,mutta silti jännittää tuo ultraan meno! Tätä vaavia on niin toivottu,joten pienetkin alavatsan kipuilut mietityttää ja hermostuttaa!
 
Tervetuloa kaikille uusille, kiva, että vielä löytyy esikoista odottavia.
Tuo ultra kyllä oli merkittävä juttu molemmille ja varsinkin miehelle, jotenkin se tajus koko jutun vasta siinä. Tai oli varmaan tajunnut aiemmin jollain tasolla, mutta suhtautuminen raskauteen ja tulevaisuuteen muuttui. Sen jälkeen toi on ollut ihana ja silitellyt masua ja kysellyt vointia ja ollut kauheen huolehtiva. Nyt se haluaa kuuluttaa koko maailmalle tästä ja yritän vähän hillitä sitä. :happy093.Oli se kyllä ihmeellistä nähdä se tyyppi tuolla kellumassa.

Alavatsakivut kyllä välillä on mietityttänyt, mutta ymmärsin että ne ois vaan sitä, että kohtu kasvaa ja sehän on hyvä juttu :)
 
Mullakin on ollut noita "vihlovia" kipuja alavatsassa, yleensä vaan toispuoleisesti. Niitä tulee esim äkillisistä liikkeistä tai jos herään yöllä kauheaan vessahätään:D kyselin ultraavalta kätilöltä, vaikka tiesin että kipua voi olla, mutta halusin varmistuksen, ja normaalia on.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Tervetuloa kaikille uusille myös täältä! :)

Mulla on kans ollu noita liitoskipuja, tosin melkeinpä vaan vasemmalla puolella ja tuo alaetumus on kanssa vähän arka, varsinkin jos painaa päältä. Oon huomannu, että jos on kova vessahätä, niin tuo kipu on tuskasempaa, kun ilman vessahätää. :grin Tietysti se on aika loogista, jos on rakko täysi ja nuo alavatsalihakset? on venyny, niin kyllähän se paine tuntuu ikävältä.

Täällä mennään jo 15+3. Maha on vähän jo pyöristynyt ja huomenna olis tiedossa serkun ristiäiset. Sinne vähän ongelma, että mitä laittaa päälle, ettei huomaa, että ootan. :wink Etenkään mun mummo, joka ei tiedä ja joka odottaa kun kuuta nousevaa, että meille tulee vauva. Onneksi mulla on muutama vatsasta löysä paita, niin ei niin näy joka mutka vyötäröltä. :grin
 
Mulla on kans joskus noita vihlontoja, ne kai on niitä liitoskipuja? Vasemmalla puolella myös. Siellä se meijän Papukin on bongattu. :Heartred Täällä mennään tänään 15+0 (viime ultrassa oli että saattais olla nyt n.15+2-3 mutta ei alettu sitten muutteleen mitään kun kerran on jo muuteltu. :D ).
Iik, huomenna ajattelin työkavereilla paljastaa...! :eek: Jännittää. Esimies kyllä tietää jo.
Tyäkamut kokoajan kattelee jotenki sil taval et selän takana ne kai arvuuttelee että koska mä niille kerron raskaudestani, tota pömppistä alkaa olee jo työlästä piilottaa kun turvottelee niin paljon toisinaan. :D
Niinpä mä jätän sinne viestii että juujuu, pulla on uunissa tulopäällä ja jätän karkkii kun lähden töistä klo 22. Tiistai onki sitten vapaapäivä enkä vastaile puhelimeen! :D Hihihi, saavat siellä sitten porukalla pohtii ja mä meen kysymys- ja onnittelupommitukseen sitten keskiviikkona aamulla. Kuullostaa suunnitelmalta! :p
 
Mulla vihloo välillä alakerrasta ajoittain ilkeesti, mut ei mitään vuotoja. Oon yrittänyt nyt olla liikaa miettimättä joka vihlasua. :) hulluksi kai tässä muuten tulee. Ensi viikolla sitten saadaan ultrassa nähdä.

Sent from my HTC One mini using Vau Foorumi mobile app
 
Noi liitoskivut ja vihlasut pitäs olla ihan "positiivisia" tosiaan, tietää että alkaa paikat kasvamaan yms. :) Totta, yrittänyt kanssa olla miettimättä joka nippailua.

:signs003 Tsemppiä vaan meille kaikille tähän odotukseen, ja eritoten teille jotka ette oo vielä päässeet ultraan, se on kokemus mitä kannattaa odottaa!!! :love7 Siellä tosiaan konkretisoituu tää kaikki ihana ja miehellekin avautuu odotus ihan uudella tavalla kun hän näkee minkä takia emäntä kiukuttelee tai saa itkukohtauksia tms. :P
 
Meillä huomenna ultra, ootan ja jännitän hulluna! Mies ei oo milläänsäkkään ainakaan vielä. Onneks mää oon pikkusen nähny jo muutama viikko sitten varhaisultrassa...
 
Meillä torstaina, eikä olla kuultu vielä mitään. :D jännittää ja odotan hulluna. Toivon tosiaan että tulis sit mies kanssa tietoisemmaksi tästä. Vielä ei hänelle ole oikein vissii mennyt kalloon. :D kai se itsestä tuntuu oudolta, kun tää kasvaa mun sisällä ja muuttaa mun kehoa kokoajan.

Sent from my HTC One mini using Vau Foorumi mobile app
 
Ma paasen ultraan sitten joskus... Ensimmainen neuvola kaynti 7.5 josta saan lahetteen ultraan. Siis Suomeen saavun 30.4 ja taalla ollessa en ole kaynyt ultrassa enka minkaanlaisissa testeissa (siis en ole tehnyt edes raskaustestia kun en ole pissatikkutestia loytanyt ja en anna verta ottaa jollei ole hengenlahdosta kyse kun ei taalla ole kertakayttoneuloja)
Valilla epailyttanyt onko siella edes mitaan, mutta kun ei vuotoja ole ollut eika mitaan niin toivon parasta,pelkaan pahinta.

Toinen mika tekee mielen todella masentuneeksi on etta taalta kun lahden niin sitten en tuota ukkoa nae kuin skypessa joten raskauden jakaminen on aika hankalaa. Ei halailua ei laheisyytta tms.
Sitten vasta jos/kun lapsi syntyy, menee viela kaksi kuukautta ennen kuin tarvittavat rokotukset on jotta paasee nakemaan isaansa...Ja jos tuleekin ongelmia (rintaruokinta ei onnistu tai lapsessa jokin vika ettei voi matkustaa) niin mieheni ei paase pitelemaan lasta ennen kuin sitten joskus,ehka...
 
Taalla Hollannissa vakuutus kustantaa juuri synnyttaneille hoitajan kotiin. Se on vahan kuin kotihoitajan ja sairaanhoitajan yhdistelma (kraamzorg). Jarjestelma on kuulemma ainutlaatuinen maailmassa. :) Ilmoittauduin sinne heti, kun katilo kaski, eli viikolla 13 ja tasan kaksi paivaa myohemmin sain valtavan tietopaketin kotiin. Se paketti on tietenkin seissyt tuolla hyllyn kulmalla tahan paivaan asti. Olen saikulla viimeista paivaa, joten olo on ihan ok ja lukaisin sen lapi. Tietoa tuli.

Oppaan mukaan toisen kolmanneksen aikana on akkinaiset ja kipeahkot alavatsakivut ovat tavallista. Ne ilmaantuvat tyypillisesti akkinaisissa liikkeissa tai esim. aivastaessa. Ne ovat merkki lonkkaan kiinnittyvien janteiden venymisesta kohdun kasvaessa.

Itse olin jo hieman huolissani, kun yskiessa tulee noita kipuja. Eli ei hataa. Nyt tarvitsee enaa varoa yskimasta liian taydella rakolla - ravaan siis vessassa. :wink
 
Olen jo jotain kertonutkin yleisesti mutta esitelläänpäs vielä tässä koska olen ensimmäistä kertaa raskaana:
35- vuotias (1978) esikoisen odottaja Berliinistä. La on 14.10 ja tänään on menossa rv 14+1.

Olen tosiaan siirtänyt perheen perustamista hamaan tulevaisuuteen kun olen asunut ulkomailla jo aika pitkään. Sitten aloin miettiä ihan järjellä asiaa viime vuonna. Varmasti monet asiat muuttuu ja se kauhistuttaa mutta tulevaa ei koskaan pysty ennustamaan ja jo tämä raskaus on ollut aivan erilainen kuin kuvittelin. Minulla ei ole ollut mitään pahaaoloa vaan vain väsymystä ja kauhea nälkä. Olen ehkä saanut pikkaisen enemmän finnejä naamaan mutta naamasta ei muuten näe että olisin raskaana ja kroppakin ehkä alkaa paljastaa sen vasta kohta. Viikosta 13 eteenpäin tuntuu ettei nälkäkään enää ole ongelma ja energiataso on palannut ihan normaaliksi.


Tämä vuosi tuntuu hyvältä hetkeltä olla raskaana. Ollaan kohta oltu 6 vuotta yhdessä ja asuttu Berliinissä 4 vuotta.
Jätin pillerit pois viime kesäkuussa ja sen jälkeen on ollut vielä pitkät keskustelut belgialaisen poikaystävän kanssa, joka on 4 vuotta nuorempi. Minulla on ollut periaate siitä että teen lapsen vasta silloin kun päätös on täysin yhteinen, joten halusin odottaa että mieskin kiinnostuu asiasta.


Tämä on ns. toinen yritys kun ennen joulua yritettiin ihan ensikerran mutta lähdin Suomeen jouluksi ja ovulaatio oli silloin kun olin siellä, joten ei osunut silloin yritys ihan oikealle päivälle. Tammikuussa tärppäsi heti. Tein positiivisen testin murmelin päivänä 2.2 kun kuukautiset oli myöhässä. Testiin tuli plussa alle minuutissa.


Tuntuu tosi hienolta että raskaus etenee näin helposti. Viime NT ultrassakin maha-asukki näytti jo ihan ihmiseltä ja oli tosi vilkas potkunyrkkeilijä. Tuntuu hienolta että pikkumies kulkee mukanani kaikkialle. Niin se on aika todennäköisesti poika, sain jo ensivihjeen lääkäriltä.
 
Tanti: mun poikaystävä on ollut nyt reissussa Etelä-Amerikassa helmikuusta alkaen ja odotan sitä päivää innolla kun se palaa. Aluksi oli kauhea ikävä mutta sen kestää kun tietää että toinen näkee mahtavia asioita ja kuullaan usein facebookin chatin kautta ja hän laittaa kuvia. Minullakin on vaikka mitä tekemistä ja tykkään omasta rauhasta kun ollaan yleensä niin tiivisti yhdessä. Ehtii nyt lukea kirjojakin hyvin ja piirtää. Minusta on ihan hyvä että hän saa nyt seikkailla viidakossa ja vuorilla sydämensä kyllyydestä.

Olin tosi pettynyt kun paluuaika siirtyi perutun lennon takia. Alunperin olisin saanut hänet jo takaisin kohta 18.4. Nyt näyttää siltä että vasta 15.5. Mutta sitten en kyllä päästä sitä miestä silmistäni vähään aikaan. Saa alkaa rasvaamaan kookosrasvalla mun mahaa joka päivä :) Ja tiedossa on kuulemma vaikka mitä jänniä tuliaisia. Kyllä tämä on odottamisen arvoista vaikka kirpaisee kyllä välillä kauhea välimatka.
 
mmmustikka, tunnistan kylla tuon saman "irrallisuuden" tai juurettomuuden, jos nyt niin voisi sanoa paremman termin puuttuessa, johon vahan viittasit. Olen asunut Hollannissa seitseman vuotta ja ollut mieheni kanssa kuusi vuotta. Olen luonteeltani suunnittelija, mutta tama aika on kuitenkin ollut yhta muutosta; ensin muutto Hollantiin, sitten uusi tyo, toinen muutto, toinen uusi tyo, miehen tutkijavaihto, muutto, jne. Tulevaisuuden suunnitelmia voi realisesti tehda korkeintaan vuoden paahan. Perusta siina sitten perhetta. Monet tutut sanovat, etta no palaa Suomeen sielta. Mutta olen jotenkin Suomessakin levoton, ehka viela enemman kuin taalla - ja kaipaan ulkomaille. :)

Tunnen pienta niperrysta rinnassani siita, tuleekohan lapsemme elama olemaan yhta juuretonta kuin meidan. Hanesta kasvaa ns. kolmannen kulttuuriin lapsi, ei suomalainen, ei italialainen, ei hollantilainen vaan hanelle kehittyva kulttuuri eroaa seka omastani etta mieheni kulttuurista. Kolmas kulttuuri yhdistelee kaikkia edellamainittuja. Pelkaan, ettei hanella tule olemaan sielunveljia, vaan han on ulkopuolinen kaikissa kulttuureissa (paitsi ehka expat-seurassa).

Mutta ensi viikolla on seuraava tapaaminen katilon kanssa, rv 17. Eika minulla tietenkaan ole aavistustakaan, mita tapaamisessa tapahtuu. Ultraakohan ne? Tod. nak. ei. :)

Tanaan muuten mahani alkoi epailyttavasti pompottaa... Mutta onneksi ihmiset ovat niin keskittyneita omiin asioihinsa, ettei kukaan ole kylla edes maininnut. En ole saanut siis viela koko lafkan pomolle kerrotuksi aikataulujen sopimattomuuden takia ja toivon, ettei han kuule muita teita.
 
Libra: Olen asunut Italiassa aiemmin 5 vuotta ja ollut italialaisenkin kanssa 6 vuotta nuorempana ja nyt asun Saksassa belgialaisen kanssa mutta en edes tiedä asutaanko täällä miten kauan. Viimeksi asuin vuoden Suomessa 2007 ja lähdin sitten taas Keskieurooppaan. Belgia on hyvä maa asua samoin Suomi mutta en näe mitään rajoituksia siinä että asuttaisiin esim. joskus myös Italiassa. Tällä hetkellä hyvä syy asua ulkomailla on se että lapsi saa hyvät kielitaidot. Tunnen ruotsalais-hollantilais pariskuntia joiden lapset puhuu sujuvasti kolmea kieltä kun Saksa tulee luonnollisesti tarhassa tai ulkona leikkiessä.

Puhun italiaa tosi hyvin, jopa joskus tuntuu että paremmin kuin englantia ja saisin töitä varmasti helposti edelleen sieltä. Alkuperäinen ajatus oli asua vain 3 vuotta Berliinissä. Viime vuonna kelasin paljon tuota että nyt on 3 vuotta täynnä ja pitää muuttaa Belgiaan tai Suomeen. Mutta sitten tajusin miten tyhmää on pitää tiukasti kiinni jostain vanhasta suunnitelmasta kun tilanne on ihan eri nyt. Berliinissä on tosi hyvä olla meidän molempien.

Aion lukea kirjoja aiheesta miten kasvattaa lapsi jos asuu ulkomailla tai ettei lapsesta tulisi juureton. Mielessä on että viettäisin tulevaisuudessa kesät ja monta kuukautta putkeen aina Suomessa, jotta lapsi saa olla Suomessakin. Haluan luottaa siihen että kaikki menee hyvin. Tunnen monia suomalaisiakin, jotka on lähteneet ulkomaille töihin kun lapset ovat pieniä. Sitten kun tulee kouluaika on parempi että pysyy samassa maassa. Tietty Belgiassa on eurooppakoulu, jossa voi käydä suomeksikin koulua.
 
Kerroin eilen työkavereille. Niin paljon onnitteluja, haleja tuli että sai siinä silmäkulmiaan pyyhiä. :')
Toivottavasti kaikki menee hyvin jatkossakin. :Heartred
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top