Ensimmäisen lapsen odottajat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kaffee
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ahaa, kiinnostavaa! Osaatteko selittää, miksi tuollaista on nimenomaan raskaana? Mulla oli myös keskenmenon jälkeen edellisessä raskaudessa. Siksi kuvittelin, että liittyisi jotenkin kohtuun.
 
Lisään vielä, että näitä tuntemuksia on vähän vaikea sanallistaa. Elohiiri kuvaa aika hyvin sitä, mitä mulla on ollut. Sellaista tiheää nykimistä. En löydä netistä luotettavia lähteitä, mutta joidenkin mukaan kyse on nimenomaan kohdusta. Mulle se tuntuu loogiselta siksikin, että tunne on tosi samanlainen kuin joskus esim. reisilihaksessa juoksun jälkeen. Suolistoteoria mietityttää siksi, että tunne on niin tasainen ja on ainakin mulla kestänyt jonkin aikaa, mutta tunnustan kyllä oman kokemattomuuteni tässä asiassa.
 
Mulla tuntuu nykiminen ylempänä vatsalla, navan vieressä. Kohdun kasvu ilmeisesti painelee hermoja, mikä sitten voi tuntua aika lailla missä vaan.. Olen hyväksynyt sen, että puolet ajasta mulla ei ole hajuakaan mistä mikäkin tuntemus johtuu. Ja neuvolan tädin sanoin alkuraskaudessa melkein kaikki tuntemukset on mahdollisia.
 
Minulla tuo nykiminen tuntuu aina samasta kohtaa, juuri tuolta kohdun tienoilta alavatsasta. Tälläkin hetkellä :D en kyllä ilman piikkiin pistäisi, minulla kun ilma kyllä kiertää ja sen tunteen tunnistan varmuudella. :,D
 
Hihii, uskaltauduin tilaamaan ekat mammavaatteet. Tarviin farkut missä kehtaa poistua kotoa ilman että nykii niitä ylös ja paitaa alas.

Miten muuten muilla ensiodottajilla isät on mukana hommassa?

Joku on varmaan vaihtanu mun miehen, se lueskelee neuvolasta tuomiani juttuja, hieroo mahaa ja miettii makkarin sisustusta jne. Apua, tuleeko siitä ihan pehmo? :D
 
Kyllä meilläkin selvät pehmoilut on käynnissä! Edellisestä pettymyksestä johtuen ei olla kuitenkaan vielä(kään) uskallettu innostua, odotetaan ensin toi nt-ultra ennen kun aletaan kunnolla edes puhua vauvasta.

Tosin tässä eilen kun 10 tunnin yöunien ja toisten päikkäreiden jälkeen (klo 12) tokaisin, että miten voi olla näin väsynyt, niin mies vaan sanoi, että pieni elämä vaatii suuret unet :Heartred
 
Alien: Mä kun oon tehny listoja hankinnoista ja tutkaillu hintoja tms, niin kyllä toi mies on iha tohkeissaan mukana ollut. Samoin ton makkarin suhteen :) pehmoja miehiä tulossa siis.... Apuaa
 
Ekat liikkeet on käytännössä yksittäisiä hipaisuja. Näillä viikoilla sikiö on kohdun kokoon nähden niin pieni ettei liikkeitä ole mahdollista tuntea vielä. Ensimmäistä odottavat tuntee yleensä liikkeet vasta lähempänä puoltaväliä, jotkut aiemmin.
Kohdun kasvun myötä suolistossa ja sisukaluissa tapahtuu muutoksia ja ne aiheuttaa erinäisiä tuntemuksia. Kaikkein friikein ilmiö on sitten syntymän jälkeen kun lapsi on muutaman kuukauden ikäinen ja saat selkeitä haamupotkuja, sillon kun oikeasti tietää miltä ne liikkeet tuntuu niin se on tosi friikki fiilis.
Mulle aikanaan tää elohiiri ilmiö selitettiin juurikin suolistoperäiseksi ja kun esikoisesta ekat liikkeet tunsin niin ei ne tosiaan elohiireltä tuntunut, ne oli hipaisuja, vaikea selittää.
 
Alien&I: Tämä koko lastentekohomma oli alun perin miehen idea, joten se on tässä syystäkin aika paljon mukana. Mä en tiedä, mitä pehmoilu on, ollaan ehkä pehmoiltu molemmat aina, vaikka kuviteltiinkin, että eletään ilman lapsia. Mies pohtii tälläkin hetkellä sitä, missä pienen olis hyvä asua. Sit se huolehtii mun syömisistä, mutta sitäkin se on tehnyt aiemminkin, vain eri syistä.
 
Musta tuntuu välillä, et mun avomies on enemmän innoissaan vauvasta ja minä niistä hankinnoista. Tosin mulla on psyykkistä vaivaa jos toistakin, niin tuo mielialan ja innostuksen heittely on normaalia. Toivon kuitenkin mahan kasvaessa löytäväni taas sen innon tunteen tähän raskauteen.

Meillä on edessä joko yläkerran rakennus tai muutto kokonaan uuteen, isompaan taloon. Eli uutta lainaa pitäisi taas ottaa, se vähän luo paineita muutenkin tiukahkoon elämäntilanteeseen. :) Ehkä se tästä helpottaa.
 
Meillä tosiaan mies on ehkä se pehmo ja herkkä ihminen(vaikkei sitä myönnä), ja minä vähän ehkä realistisempi ja töksäyttelijä.
 
Mulla iski viimeyönä paniikinomainen ahdistus siitä, miten selviän synnytyksestä ja vauvaarjen alkutaipaleesta. Mulla on ollut jo ennen raskautta pelkoja synnytyksestä, enkä osaa edes kertoa miksi. Olen nyt nähnyt kauheita unia, kuinka synnytys on mennyt pieleen monellakin eri tapaa. Unet tuntuvat niin todellisilta, että herätessä ahdistaa vielä pitkään ja ajattelen asiaa ahdistuneena. Oon maailman onnellisin tästä pienestä ihmeestä joka meille vihdoin annettiin, mutta mistä tämä ahdistus kumpuaa? Oonkohan ainut joka pohtii miten kaikesta selviytyy? :s
 
Kyllä täälläkin pohditaan sitä samaa aina välillä. Omaan jaksamiseen on suht hyvä usko, mutta puolison tilanne mietityttää, kun taustalla on psyykkisiä ongelmia. Nyt kyllä on kaikki hyvin, mutta entä jos tuleekin koliikkivauva ja ollaan tosi väsyneitä ja puoliso alkaisi taas oireilla... Mutta kaiken kaikkiaan oon kyllä silti tosi positiivisella kannalla siitä että kyllä elämä kantaa.
 
Sorppa, täältä toisen kierroksen mamma huutelee, että kyllä se jaksaminen ja pystyminen voi ahdistaa ihan toisella kierroksellakin. Varsin hyvin väsyneenä. Kannattaa kumminkin muistaa, että apua saa ja kannattaa pyytää. Ja useimmat on selvinneet! :)

Ja jennyhannele muista ihmeessä jutella synnytyspelosta myös neuvolassa. Sieltä saa lähetteen pelkopolille. Itsekin pelkäsin varsinkin loppuraskaudesta tosi paljon synnytystä, kun vauvan koko arvio oli iso. No, vauva oli vielä arviotakin isompi, mutta ihan normisynnytyksellä selvittiin. Ja synnytys jäi lopulta koko raskauden positiivisimmaksi kokemukseksi.
 
Mulla on kans tullut pieniä synnytyspelkoja! Ei nyt ihan järisyttäviä vielä mut kai ne siitä voi kasvaa.. Ehkä täytyy ottaa asia neuvolassa tosiaan puheeksi, että onko vielä ihan normaalin rajoissa olevaa jännitystä vai tarviiko mennä puhumaan jollekkin :)
 
Mä luulen että mulla tulee synnytyspelot, jos on tullakseen, niin vasta sitten kun tää tulee konkreettisemmaksi..
 
jennyhannele, mua myös pelottaa – etenkin vauva-arki. Meillä tuntuu menevän työnjako tällä hetkellä niin, että mies elää ruusunpunaisissa haaveissa ja minä yritän "järkevästi" ottaa huomioon kaikenlaiset mahdolliset ongelmatilanteet ja ratkaista niitä etukäteen parhaani mukaan. Luulen, että minunkin kannattaisi muuttaa pilvilinnoihin, koska ei tämä huolehtiminenkaan tunnu oikein mitään edistävän. Ajatus synnytyksestä lähinnä huvittaa, enkä osaa sitä ollenkaan ajatella.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top