Ensimmäisen lapsen odottajat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kaffee
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täälläkin ensimmäistä odotellaan. Hauska nähdä, että niin monella muullakin on LA syyskuussa :) Täällä vau.fi:n mukaan olis 8.9.16. Ehdimme yrittää mieheni kanssa jo vuoden verran tuloksetta, lapsettomuustutkimuksistakin ehdittiin käydä juttelemassa ja seuraavia menkkoja kovasti odoteltiin että päästäis ottamaan "vähän" verikokeita hormonitoiminnasta. Noh, niitä seuraavia menkkoja ei sitten koskaan tullutkaan vaan plussasin heti seuraavasta kierrosta. :) Varhaisultrassa on käyty mielenrauhan vuoksi, halusin varmistuksen siitä, että onko siellä ylipäätään elämää ja onko se oikeassa paikassa yms. Pienenpieni sykkivä piste siellä näkyikin. Lääkäri ihmetteli suuresti kuinka kone pystyi edes sen havaitsemaan; pituutta kun oli hurjat 2mm :D Oli kuulemma varmaan ensimmäinen päivä kun alkion saattoi edes nähdä ja tämä oli koneen ehdoton ennätys! Viikoiksi arvioitiin 5+5, nyt siis menossa huimat 6+3. Keskenmenon pelko on läsnä joka päivä, mutta ihmeen rauhallisin mielin täällä silti odotellaan. Sellainen ajatus on, että näin pitkän odottamisen ja ties kuinka monen pettymyksen jälkeen tämä tuntuu vihdoin siltä omalta hetkeltä.
Tsemejä kaikille odottajille ja sormet ristiin, että kaikki menisi hyvin.
 
Hei! Tääläkin yksi esikoista odottava. Viime viikon torstaina tein testin vaikka kuukautisten olisi pitänyt alkaa vasta viikon päästä, eli tämän viikon loppupuolella. Olemme yrittäneet lasta kaksi vuotta. Kerran ilmeisesti tuli kemiallinen (tai sitten tikku oli virheellinen). Olisin luullut että olisin hyppinyt onnesta, itkenyt, nauranut.. mitä kaikkea kun kaksi viivaa ilmestyi. Sen sijaan en oikein muista edes tuota päivää. Taisi olla sen verran onnen shokki :) Piti tarkistaa kolmella tikulla että saman päivän aikana! Perjantaina alkoi aluksi tuhruttamaan ruskeanväristä verta, illemmalla samana päivänä veri muuttui punaisemmaksi. Ajattelin että tässäkö se oli. Mutta ei, olen joka päivä tehnyt testin ja kahta viivaa näyttää! Tänään vatsaa on krampannut koko päivän, eilen sen sijaan elohiiri valtasi alavatsan. Kaippa tämä kuuluu asiaan! Yritän olla myönteinen että nyt se vihdoin tapahtuu, mutta todellisuudessa pelko on jatkuvasti läsnä - mitä jos tämä keskeytyy? Olen huomannut että tulevan suunnittelu ja vauvanvaatteiden neulominen saavat ajatukseni positiivisemmiksi. Vaikka tiedän että tipun kahta korkeammalta jos tämä menee kesken, silti olen päättänyt nauttia näistä päivistä kun tämä on vielä totta! :) Tsemppiä kaikille odottaville! Ihanaa kun teitä on muitakin!

Terkuin,

RV4
 
Katsoin että useat oli puhuneet aikasemmin soitosta neuvolaan! Soitin tänään, vaikka rv onkin vasta tasan 4. Siis niiiiiin ihania ihmisiä! Puhuin kahden eri hoitajan kanssa ja molemmat ensi töikseen oikein aidon iloisesti onnittelivat! Ei voinut olla hymyilemättä vielä pitkään puhelun jälkeen :) Ja tosiaan kysyivät vaan milloin testi tehty ja milloin on edelliset kuukautiset alkaneet :) Heti sanoivat sitten niillä tiedoin oletetun lasketun ajan pvm :)
 
Mullakin eka lapsi tulossa. Rv on noin 6, ehkä jokunen päivä päälle. Ihan tarkasti en osaa sanoa. Lapsi ei ollut suunniteltu, mutta kun asia varmistui ei ollut epäilystäkään, etteikö lasta pidettäisi. Toki tässä voi vielä tapahtua paljonkin. Jännittää nää seuraavat kuusi viikkoa. Tehtiin eka testi vasta pari päivää sitten, eli suhteellisen pitkään odotettiin, mutta ihan hetkellisen ensishokin jälkeen oltiin ihan äärettömän onnellisia asiasta. Ollaan miehen kanssa niin kovin samanlaisia, ja oikeesti tää on parasta, mitä meille on tapahtunut. Toivon todella, etten tullut tälle foorumille liian aikaisin :)
 
Minkälaisia oireita teille on tullut? Minulla etovaa oloa ollut jo n. viikon, liekö sitten oikeasti sitä raskauspahoinvointia vai psykosomaattista oireilua(minä kun olen mestari kuvittelemaan itselleni vaikka mitä oireita). Rintoja ei ihme kyllä liiemmin ole särkenyt, vaikka kokoa onkin tullut jo aikalailla. Juostessa vasta huomaa, että rintoja hieman kivistää oli sitten kuinka tukevat liivit tahansa.
Harmittaa kovasti, kun rakas kuntosali- ja joogaharjoitus on jäänyt toistaiseksi kokonaan pois, tuntuu että pulssi nousee heti kattoon, ihan kuin silloin kun ei ole ihan täysin toipunut vielä flunssasta ja lähtee jo urheilemaan..
Syöminen on myös nykyään aikamoinen haaste, entisenä makealle persona ei mieli tee enää juuri mitään makeaa, enemmänkin kaikkea suolaista. Eilen teki niin kovasti mieli yhtäkkiä perunamuusia, että tein ison kattilallisen. Tänään en sitten taas voisi enää kuvitellakaan saavani muusia alas :,D
 
Musta tuntuu kans et ihan flunssan jälkee menis! Hengästyn kauheen helposti, ja hahah itteäkin vähäb naurattaaa että tähänkö tää on menny. Pitää vaan jaksaa liikkua tuosta huolimatta!
Mulla alkaa olee kauhee hössötys päällä, alkaa vissiin vähä tajuumaan tätä hommaa.. Ens syksynä ollaan oikeesti äitejä.. Toivotaan että kaikki kuiteski menee hyvin ku alussahan tässä vielä ollaan. Tänään 6+6 ❤️
 
Aika kova isku kun ennen niin hyvä kunto, olen aina ollut kova juoksemaan ja nyt en oikein uskalla tai sitten jaksa mennä kuntosalille. Ennen raskautta olin varma että minähän en liikuntaa jätä ja salilla käyn nostelemassa punttia ihan loppuun saakka. Tässä sitä sitten ollaan.. Ruokavaliokin on ollut liikuntaharrastuksen ohessa todella terveellinen, nyt ei alas mene kuin prosessoitu ja rasvainen eines ,:D Pitää kai toivoa, että muutosta on tulossa, kunhan raskaus vähän etenee. RV nyt 6+5 :)
 
Varovasti löysin tieni tännekin! Tänään alkoi kuudes viikko, ja niinkuin aiemmatkin ovat sanoneet, keskenmenon pelko löytyy täältäkin... Jotenkin se oli vain niin ihme, kun heti tärppäsi, että koko ajan pelkää että menee kuitenkin kesken eikä uskalla iloita liikaa. Oireina tähän asti on ollut lähes jatkuvaa huimausta, ja telkkaria katsoessa melkein kaikelle itkeminen. :D
 
Tervetuloa tiiamariia :) Tuo on tuttua tuo keskenmenon pelko. Itse oon kuitenkin päätynyt siihen, ettei se mun pelkääminen estä sitä keskenmenoa tapahtumasta, jos on tapahtuakseen. MUTTA se haitta pelkäämisestä on, etten osaa täysillä nauttia tästä ensimmäisestä raskaudestani ja se saattaisi jälkikäteen harmittaa suuresti. Välillä toki edelleen tulee mieleen, että apua entä jos tää ei ookaan pysyvää tai jos jotain on pielessä, mutta ei auta jäädä ahdistumaan :)
 
Keskenmenon pelko on kauhea ja tunne että onko tämä totta että nyt on raskaana. Itsellä liittyy tunteet vahvasti viime syksyn kohdun ulkoiseen raskauteen :(
 
Uff, paniikki hiipi yöllä päähän siitä miten ihmiset tulee reagoimaan raskauteen. Tiedän että en mun äidiltä tai siskoilta varmaan saa minkäänlaista tukea, ja se ois kuitenkin tärkeää pystyy puhumaan jollekin. Ystäväpiirissä ei ole oikeastaan ketään kuka ois lapsia vielä tehnyt.. Eniten varmaan pelottaa että miten suhtaudutaan siihen että mun fyysinen kunto ei ole "normaali". Äidille kun kerroin aikanaan että yritetään, niin se vastas vaan jotta "En tiennytkään että voit tulla raskaaksi, eikö kaikki vammaiset ei ole steriilejä" Nyt sitten nämä semiloukkaavat sanat päässä mietin kelle haluan kertoa koko asiaa.
 
Alien&I, voi itku – toivon todella, että lähellä on ymmärtäväisempiä ihmisiä. Mun äidillä on kans tapana töksäytellä, mutta silti vähän järkyttää, että noinkin voi sanoa.
 
Itse tunnen pari liikuntarajoitteista joilla on myös lapsia joten toivon että myös sinä saat tukiverkosto jostain tai vertaistukea! Näistä ystävistäni toinen on ollut syntymästään asti vammainen ja toinen loukkaantui kolarissa.
 
On mun ja isännän veljillä pienet lapset, ehkä sieltäpäin tulee sitä tukea ja ymmärrystä enemmän. Toiset vaan ei ole niin ennakkoluuloisia kuin muut, mutta se selviää vasta kun kertoo.. Edelleenkin aattelin pihistellä sinne viikolle 12. Jos pystyy :D
 
Mekin ajateltiin, että kerrotaan vasta, kun ollaan vähintäänkin siellä maagisen 12vk:n paremmalla puolella. Olen kuitenkin parhaimmalle ystävälleni jo uutisen kertonut, en millään malttanut!!
Alien&I, sinulle toivon tarvitun tuen löytyvän ja kaikkea hyvää odotukseesi, vaikutat kaikinpuolin hyvältä tulevalta vanhemmalta.
Ensin en meinannut malttaa olla kertomatta heti myös äidilleni, hän on toivonut lastenlasta jo vaikka kuinka kauan ja myös sen ilmaissut melko selvästi ääneen. :,D Nyttemmin olen kuitenkin tajunnut, että jos ja kun kerron äidilleni, hän ei varmasti tule jättämään minua rauhaan asian tiimoilta! Soittoja ja tekstareita ja mielipiteitä siitä mitä saa ja mitä ei saa tehdä raskausaikana varmasti tulee yhtä soittoa...
 
Meilläkin on varsinkin äiti ilmaissut toiveitansa yllättävän paljon :D esimerkiksi Facebookissa sanonut että "ei ny mitään naimisiin ensin kannata, lapsia vaan ku vielä on nuori" Ja ennen ollut just sellainen vanhemman kansan ihmisiä että ensin kihloihin, sitten naimisiin, talo, ja sitten lapsia. No, kihloissa ollaan ja vuokralla asutaan ja kappas. :love2
 
Mulla 5 raskaus, 4 aiempaa on mennyt kesken. Eli esikoista odotan,ja en oo päivääkään nauttinut raskaudesta. takaraivossa kokoajan pieni pelko mitä jos tämäkin.ja mitä voi mennä pieleen milläkin viikolla ja miks ei nyt vauva liiku jne jne jne. Se on harmi ku ei vo antaa itsellensäi ns. lupaa nauttia . Koko odotus aika mulla on ollut melko laaja tunne skaalaa.
En yhdy kyllä tähän kliseiseen sanontaan että odotuks aika oli parasta aikaa. Niiaus vain puolisello joka putkiaivoilansa parhaan mukaan yrittää ymmärtää :)
Terkuin rv 26+2
 
Raven sanoi:
Minkälaisia oireita teille on tullut? Minulla etovaa oloa ollut jo n. viikon, liekö sitten oikeasti sitä raskauspahoinvointia vai psykosomaattista oireilua(minä kun olen mestari kuvittelemaan itselleni vaikka mitä oireita). Rintoja ei ihme kyllä liiemmin ole särkenyt, vaikka kokoa onkin tullut jo aikalailla. Juostessa vasta huomaa, että rintoja hieman kivistää oli sitten kuinka tukevat liivit tahansa.
Harmittaa kovasti, kun rakas kuntosali- ja joogaharjoitus on jäänyt toistaiseksi kokonaan pois, tuntuu että pulssi nousee heti kattoon, ihan kuin silloin kun ei ole ihan täysin toipunut vielä flunssasta ja lähtee jo urheilemaan..
Syöminen on myös nykyään aikamoinen haaste, entisenä makealle persona ei mieli tee enää juuri mitään makeaa, enemmänkin kaikkea suolaista. Eilen teki niin kovasti mieli yhtäkkiä perunamuusia, että tein ison kattilallisen. Tänään en sitten taas voisi enää kuvitellakaan saavani muusia alas :,D
Click to expand...


Mulla ei ennen raskaustestin tekemistä ollut mitään muuta oiretta kuin kivistävät rinnat. Kun jätin pillerit pois syksyllä, menkkojen alkuun on liittynyt rintojen särkyä. Testin tekemisen jälkeen oireet sitten alkoivat (eli pään sisällähän ne ilmeisesti ovat). Parina päivänä nipisteli alavatsaa. Meni ohi aina, kun lähdin koirieni kanssa lenkille. Eli oikeastaan mielummin lenkkeilin kuin olin paikallani.

Nyt on muutamana päivänä ollut huonovointisuutta. Ei mitään etovaa oloa, vaan kamala väsymys ja sellainen fiilis kuin olisi kuumetta. Makeaa tekee mieli vähemmän kuin aiemmin ja oikeastaan suurin mieliteko, joka on tullut on ruisleipä salaatilla, kinkulla ja tomaatilla.

Oon tässä nyt viikon julistanut, etten anna raskausoireille valtaa, mutta kyllä kai ne sieltä tulee ihan ilman lupia :D
 
Täällä on kans yksi ensimmäistä lasta odottava. Marraskuisen keskenmenon jäljiltä ollaan vielä varovaisissa tunnelmissa, mutta onneksi tärppäsi heti ekasta yrityskierrosta. Edellinen lakkasi kasvamasta 8. viikolla, ja ollaan nyt 6+6, joten huoli on kova.. Tänään kuitenkin ultrassa näkyi sykkivä sydän :Heartred
 
Käytiin tänään ensimmäisessä neuvolan ultrassa. Ilmeisesti olenkin huiman yhden päivän pidemmällä, kuin luultiin. Nyt siis kuitenkin vasta 7+6. :) Sydänäänetkin kuultiin jo, vaikka olen lukenut niiden kuuluvan vasta muutaman viikon päästä tästä vaiheesta. Oli se ihmeellistä, miehenikin sanoi tämän tuntuvan jo todellisemmalta. Ollaan mietitty julkistavamme raskautemme jo, kuitenkin kun lukee näitä kokemuksia, kuten juuri Pezillä, hiipii se pelko keskenmenon mahdollisuudesta takaisin mieleen. :/
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top