Heippa! Kuinkahan pienestä syystä sitä uskaltaa ottaa neuvolaan yhteyttä? Oon täällä muutaman päivän jo ihmetelly ku ei oikein taas tunnu miltään ja melkein tuntuu et mahakin on menny takas littanaksi [&:], jotenkin koko ajan olo, et jotain olisi vialla. Voisin kuvitella, että pitäis jo kohta ruveta vatsakin näkymään (vaikka jo tuolla aiemmin iloitsin et vatsa pompannu esiin, niin nyt tuntuu ettei ole niin pömpöllään enää [:(]), kun olen hoikka ja melko lyhytkin.. Olen siis viikolla 14+5 ja tuntuu taas ettei mitään tuolla masussa.
Seuraava neuvola olisi vasta viikon päästä, joten suostuiskohan ne ottamaan aiemmin "pikatarkastuksee"...? Onko muut soitellu neuvolaan ja käyny ns. varsinaisten aikojen ulkopuolella?
Viime viikolla (eli siis 14 viikolla) vatsassa oli koko ajan painon tunne ja ikäväkin jomotus oikeastaan koko ajan, nyt kun siirryttiin viikolle 15 ei ole ollut taas minkäänlaista merkkiä masuasukista [:@], hermoja raastavaa kun koko ajan vaan miettiin, että onko kaikki kunnossa. Mutta toisaalta tuntuu hölmöltä vaivata muutenkin kiireistä neuvolan väkeä "vain" oman epävarman olon takia..
Kertokaa muut, onko suurinpiirtein näillä viikoilla ollut useampi päivä niin, ettei mitään merkkejä ole tuntunut? Huolestuttaa..