ELOKUUN TURINOITA <3

Heipsan!

Enpä oo tainnu täällä käydä maaliskuun jälkeen, muutakuin pikapikaan lukemassa.

Itelläni oli n. kuukausi sitten todella kovat alavatsa kivut enkä pystyny, muuta ku makaamaan lattialla, vastaavaa en kokenut edellisen raskauden aikana. Virtsatietulehdusta tietenkin epäiltiin, mutta näytteet oli puhtaat. Samoin supisteli todella voimakkaasti noihin samoihin aikoihin ja kätilö sanoi, että olisi otettava joku gbs-näyte kohdussa olevan bakteerin varalta, mutta labratulokset oli puhtaat, niin ei ollut sitäkään. Oireet kesti noin parin viikon ajan ja hävisivät sitten levon avulla. Nivusissa kyllä kipua tuntuu ja varsisnkin jos voimistan lantionpohjalihaksia tai istun liian pitkään paikallani. Muutoin raskaus etenee ongelmitta.
 
Oonkin jo Bris miettiny että onko siellä kaikki hyvin kun ei oo kuulunu mitään. Eli mukava kuulla sinusta taas
 
Pampula85, jotain tulehduksista se lääkäri sano, että pissanäytteistä ja siitä valkovuotonäytteestä niitä katottas. Sit labran infossahan vasta selvis, että se alkuvirtsanäyte oli pitäny klamydian varalta ottaa... enkä kyllä todella ymmärtäny miksi, kun siinä gynekologisessa tutkimuksessa kaikki oli lääkärissä ok ja tän raskauden alussa on jo tehty sama testi ja todettu negatiiviseksi. Eikä mulla oo ikinä mitään sukupuolitautia ollutkaan. Toi alkuvirtsanäyte oli siis ihan turha, ja jos sitä ei ois tarvinnu ottaa, niin ois sen toisen näytteen ottaminen menny ok. Just tolleen tein, kuten mainitsit, ja se ei sitten kelvannu. En itekään ymmärtäny että miksi. Kai eri sairaaloissa on sitten eri käytännöt. Mut tänään on ollu vihlaisuja ja supistuksia taas vähemmän, eli en oo kyllä huolissani ollenkaan tästä. Niin ja kiitti infosta, tiedän sitten loppuviikosta kysellä tuloksia neuvolasta jos eivät mulle sitä ennen soittele. 
 
Eipä ollut pissapuolella omalla kohdallani häikkää; pissa oli puhdas, bakteerista emätintulehdusta ei ole, mutta hiiva edelleen jyllää :( Nyt vaihdettiin hiivalääkemerkkiä ja kokeillaan, miten Gyno-Daktarin pelittää - sain heti oikein 6 vrk "murskakuurin", joten toivotaan, että nyt pääsisin vaivasta. Inhottaa käyttää "lääkkeitä" raskausaikana, mutta ilmeisen turvallisia nuo hiivalääkkeet kuitenkin ovat, kun niitä noin määrätään...

Kuinka moni täällä kärsii ns. "valkotakkiverenpaineesta"? Saan aina ihan älyttömiä verenpainelukemia neuvolassa, työterveyslääkärillä jne. Olen ollut samanlainen pölvästi jo ihan yläasteikäisestä lähtien. Ostinkin heti alkuraskaudesta kotiin verenpainemittarin, jolla saan aina hyviä lukemia. Eilen TH sanoi, että täytyy miettiä kuinka tarpeellista neuvolakäynnillä on ottaa verenpainetta, kun se kerran selkeästi "ressaa". Kummallinen juttu, kun ei se mittaaminen ees satu - vika on siis korvien välissä, heh!

Hemppa oli noussut eilen "jo" 117, kun pari viikkoa sitten se oli 113. Iron Vital siis puree!

Huomenna pitäisi vetästä taas sellainen kevyt 350 km siivu autonratissa, määränpäänä Turku, sisko ja viimeinen koiranäyttely ennen "mammailutaukoa". Alkaa tulla jo valmiiksi vieroitusoireita koiraharrastuksesta, tosin olen ajatellut vielä riskillä ilmoittaa pari tessua oman kotokylän näyttelyyn lokakuulle. Kehään en kyllä kehtaa enää silloin vyöryä, mutta pitää lykätä tytöt jollekin tutulle handlattaviksi :)
 
Tiuhti84: täällä on yksi valkotakkipaineinen o/ Kyllä multa on aina mitattu neuvolassa ja mittaan kotona noin kerran viikossa. Paljon onnea näyttelyyn, pidetään peukkuja pystyssä. Itsellä ois tossa syyskuun alussa yks edessä. En oo mikään kova käymään, mutta Kira on sijoituskoira niin pitää pariin kertaan saada aikaseks käytettyä :)

Omaa napaa: Tulehdusarvot vähän koholla kun soitin eilen neuvolaan. Nostin tuota mun lääkeannosta sitten siihen maksimiin mitä reumatologi on sanonu. Tästä sitten on enää kortisoni lääkitys mahdollinen jos ei ala toi mun nykynen lääke riittämään, mutta en kyllä haluis kortisonia alkaa syömään ainakaan nyt raskaus aikana. =/
 
emppu89, ei mullakaan arvoissa ole ainakaan vielä ollu mitään vikaa, mut voi olla että taas loppuraskaudessa muutaman arvo ylittyy... :-/ Mullahan oli siis esikoisen kohdalla myöskin raskausdiabetes, mutta silloinkin sain sen ruokavaliota muuttamalla kuriin ja vasta ihan loppuvaiheessa muutaman arvon kohdilla oli ylitystä. Toisaalta, onhan se ihan hyvä, että tarkkaillaan, kun kuitenki noi sokeriarvot voi vaikuttaa vauvan kokoon ja sokereihin syntymän jälkeen. :-) Toivon kyllä, että vauva ei nyttenkään olis liian isokokoinen, esikoinen oli syntyessään 3720g ja meni vielä kaks viikkoa yli.

Omaa: Käytiin eilen sairaalalla ylimääräisessä ultrassa, ja vieläkin vauva vastasi viikoiltaan viikkoa nuorempaa, mutta lääkäri ei kuitenkaan lähteny laskettua aikaa muuttamaan. Sanoi vaan, että mieluummin vauva on pienempi kokoinen, kun mulla se raskausdiabetes kuitenkin on. Onneks kaikki oli hyvin ja painoarviokin saatiin, vauva painaa jo noin 1 124 grammaa. emoticon Tosin vieläkin köllötteli perätilassa. Kysyin lääkäriltä, että yritetäänkö sitten mahdollisesti kääntää, jos vauva ei suostu raivotarjontaan kääntymään. Lääkäri vastasi vaan, että toista lastaan synnyttävillä katsotaan onko lantio tarpeeksi tilava eikä käännöstä välttämättä edes yritetä... :-/ Toivon kyllä, että vauva kääntyy vielä, en tod. haluaisi synnyttää perätilavauvaa. :-o Tilanne tsekataan viikolla 36, jolloin mulla on se synnytystapa-arviointi.
 
Nyt on reissusta kotiuduttu ja kaikki meni hyvin sekä lennolla että matkalla. Tosi paljon tuli kyllä käveltyä, kahtena päivänä aamusta iltaan. Ihan ilman mitään oireita. Mutta eilen kotiin tullessa kyllä sitten väsytti ihan sairaasti ja tulikin nukuttua 12 tunnin yöunet. Hassua oli huomata lennolla miten lentoemännät kiinnitti huomion mun vatsaan heti kun kävelin lennolle sisään. Ilmeisesti niillä on sellainen tapa että huomioivat että "aha, yksi joka saattaa aiheuttaa ongelmia" emoticon

Mistäs syistä te muut olette saaneet ylimääräisiä aikoja ultraan? Musta vähän tuntuu että mun neuvolassa ollaan hälläväliä meiningillä. Me ollaan molemmat miehen kanssa oltu isoja vauvoja, minä 5,2 kg ja ukko 4,5 kg syntyessä. Mä jo viimeksi neuvolassa kyselin että voiko se vaikuttaa siihen että meidänkin vauva olisi iso... mutta ei se täti oikein tuntunut ottavan mua vakavasti. Olishan se nyt kiva ottaa huomioon ennenkuin mun pitää pusertaa ulos sellainen 5 kiloinen jötkäle... emoticon
 
Jossu*: Me saatiin ylimääräinen ultra-aika kun miehelläni on sydänvika. Kannattaa ihan ronskisti neuvolassa ottaa asia uudestaan puheeksi ja vaatia päästä tarkistuttamaan vauvan koko jossain vaiheessa. Hysteeristä itkua vain kehiin jossei muuten suostu lähetettä laittamaan, niin ymmärtää että olet asiasta oikeasti huolissasi.
 
No nyt on täälläkin neuvolalääkärin kontrollikäynti takana. Meillä (Tampere) on kolme neuvolakäyntiä, yksi oli hyvin samoihin aikoihin np-ultran kanssa, sit oli rv 26 neuvola, joka minulla oli supistusten takia aikaistettuna jo viikolla 24+ ja loppuraskaudessa on vielä lääkäri joskus rv 35 paikkeilla. 

Minähän sain tuosta keskimmäisestä lääkärikäynnistä lähtien reilu 2 viikkoa saikkua supisteluiden takia ja silloin sovittiin saikun päätteeksi kontrolli kohdunsuun tilanteen tarkistamiseksi. Jokaisella käynnillä lääkärin tehtäviä on toimittanut eri kandi ja niin tänäänkin.. Edellisellä kerralla kului paljon aikaa, mutta lääkäri tutki kaiken hyvinkin tarkasti ja kyseli paljon. Tällä kertaa nuori mieslääkäri kyseli kyllä, muttei juuri kuunnellut vastauksia. Sydänääniä kuunteli niin, että anturi ja juuri ja juuri kosketti vatsanahkaa ja yllättäen niitä sydänääniä ei sitten niin hyvin kuulunut, että laite olisi ne tunnistanut. Kirjoitti sitten neuvolakorttiin sykkeeksi 130-150 Very Happy 

Sf-mitaksikin sai 25-27 ja tarkisti neuvolakortista mikä mitoista osuu parhaiten käyrälle ja valitsi lukemaksi 26cm. Eli tällä tarkkuudella toimittiin. Kohdunsuun tilannetta kokeili noin 15 sekunnin ajan ja totesi vaan, että _kai_ se on entisellään. Korttiin kirjoitti "tilanne entisellään". Että osaa kiukuttaa! Jotenkin näiden supistusten aina vaan jatkuessa toivoisi, että saisi hieman parempia vastauksia.. 

Sairausloma jatkuu 10 päivää (!), loppuen sitten lauantaina (tämän huomasin vasta pois lähdettyäni) ja sopivasti minulla olisi tietysti viikonloppu töitä. Täytyy nyt alkuviikosta soitella neuvolaan ja kysyä pystyykö tuota muuttamaan arkipäivälle, ettei saikkutarpeen jatkuessa tarvi päivystystä kuormittaa todistuksen hakemiseksi. Niin ja pissanäytekin pitää jälleen kerran viedä labraan huomenna vaikka viikko sitten kontrolloitu oli puhdas samoin kun tänään neuvolassa katsottu. 

Kuten tekstistä huomaa niin täällä kiehutaan nyt ihan tosissaan tämänpäiväiselle käynnille Very Happy . Olisi tosi kiva jos pääsisi vaihteeksi vähän kokeneemman lääkärin tutkittavaksi eikä se ultrakaan varmasti olisi pahitteeksi tuon kohdunsuun tilanteen määrittämiseksi. Viikkoja kuitenkin vasta se 26+6 ja hirvittää nuo supistukset.

Paino noussut tosi paljon tässä viimeisen reilun kuukauden aikana. Nyt on jo muutamaa sataa grammaa vaille 10kg tullut painoa koko raskauden aikana SurprisedTäytynee alkaa syömisiä vähän katsomaan pikku hiljaa. Sf-mittakin huitelee minulla sillä ylimmällä käyrällä ja onhan tuo vatsa kyllä isokin. 

No jotain kivaakin on sentään! Meidän pienessä vatsansisäisessä avaruuskapselissaan elävä pikku papu on eilen saanut pikkuserkun Smile Tuli ihan yllättäen, koska hänen piti syntyä vasta huomenna suunnitellulla sektiolla perätilan vuoksi, mutta olikin mennyt vedet ja syntyi sitten eilen kiireellisellä sektiolla. Nyt siis miehen serkun perheessä tuhisee pieni tyttövauva Smile 

Sokerirasitus oli minulla reilu viikko sitten ja se meni läpi puhtaasti eli saan edelleen herkutella jäätelöllä. Tuloksien kyselyä edeltävänä iltana nauroin miehelle että syön puoli litraa jäätelöä ihan vaan siltä varalta, että rd-diagnoosi pamahtaa Very Happy 
 
Tiuhti84, mua stressaa myös verenpaineen mittaus lääkärissä ja neuvolassa. Aina olen pyytänyt ottamaan uudestaan hetken kuluttua, ja aina on ollu matalampi toisella kerralla :) Ihan normaali ei oo koskaan lääkärissä/neuvolassa ollu, mutta alle suositusarvojen kuitenkin.

Aphrael, no kuulostipa kummalta touhulta tuo sun lääkärikäynti! Kun soitat neuvolaan, mainitse myös tuo lääkärin "KAI se on entisellään" ja sano että sulle jäi todella epävarma fiilis tuosta käynnistä.

Täällä jännitellään huomista lääkärikäyntiä, tiistaina soittelin neuvolaan näistä mun jatkuvista supisteluista, ja huomiseks jo sain ajan. Kerrankin täälläkin jokin asia toimii.. Toivon niin kovin että kohdunsuulla olis kaikki ennallaan ja voisin vielä jatkaa töissä. Ja vois lopettaa tän murehtimisen.
 
Onni-Ilona, Toivottavasti sinulla on kohdunsuulla kaikki hyvin. Minulla oli 24+4 lääkärikäynnillä käsikopelolla kaulaa 2,5cm ja kohdunsuu sentin verran auki. Tuo kuulemma aika normaalia uudelleen synnyttäjällä, mutta saikkua tuli silti, koska esikoisen raskausaikana olin 30+ viikolla sairaalassakin synnytyksen käynnistymisen vuoksi (tosin syntyi lopulta vasta rv 41+4) ja toisaalta sairaanhoitajan työ yliopistosairaalassakaan ei ole sieltä kevyimmästä päästä.. 

Ja juu todellakin ajattelin sanoa tuosta lääkärikäynnistä muutenkin, koska haluaisin oikeasti vaihteeksi hieman kokeneemman lääkärin arvion tilanteesta. Viikkoja kuitenkin vielä aivan liian vähän. Tänäänkin supistellut jo pari tuntia n. 10min välein, tosin en nyt ihan täyslevossa ole ollutkaan, mutta en toisaalta ole mitään sen raskaampaa tehnyt kun kiertänyt pienen kaupan ympäri. Mies vielä työnsi kärryäkin ja keräili tavarat..
 
Moikka.

Jossu*: Mä käyn kerran kuussa ultrassa verenpaine ongelman takia kun se saattaa aiheuttaa istukan heikentymistä ja näin ollen vauvan pienikasvuisuutta ja pahimassa tapauksessa kuolemaa..joten nyt viikolle 32 asti ultrataan kerran kuussa ja sitte sen jälkeen 2 viikon välein..synnytys varmasti käynnistetään viikolla 38 koska turhia riskejä ei tahdota ottaa.

Onko teillä kaikilla jo vauvan kaikki tavarat hankittuna vai onko muillakin vielä samanlainen tilanne niinku mulla että ajattelee että kyllä tässä vielä kerkee :D

Eilen kävin lääkärissä munuaisten ultrassa kun oli se tulehdus siellä ja sen jälkeen on ollu virtsassa verta koko ajan..lääkäri ultraili alúksi vauvaa ja naureskeli vilkkaalle vauvalle..hetken aikaa vauvaa katteltuaan totesi että jaa pitäsikö ne munuaisetkin kattoa..munuaisissa ei vikaa joten joudun virtsaputken tähystykseen synnytyksen jälkeen :/ ei kuulosta mukavalle...
 
"Mukava" kuulla, etten ole ainoa, joka jännittää verenpaineen mittausta; sitä tuntee itsensä niin höntiksi, kun ei osaa olla sellainen rentoreiska TH:n pakeilla kuin kotona...

Midge84: Onko sulla kotonakin verenpaineet "pilvissä", kun olet joutunut seurantaan? Onko sulla lääkitystä paineisiin / onko paineet nyt vain raskausaikana nousseet?

Tsempit Onni-Ilonalle ja Aphraelille - toivotaan kovasti, että tilanne kohdunsuulla on hyvä!! Kaikenlaista "kohtelua" sitä saakin, tarkoitan siis Aphraelin kohdalle osuneita "puoskareita" :(!
 
Me ollaan vaaville hankittu itse vaunut, amme, muutama vaatekappale, tähtilamppu ja yhdet vuodevaatteet. Ystäväperheeltä saadaan kaikki muu paitsi turvakaukalo, jonka miehen äiti on hankkinut. Yhdessä vaiheessa oli aivan mieletön stressi, että mistähän kummasta me revitään rahat kaikkiin tarpeellisiin tarvikkeisiin, mutta onneksi kaikki järjestyi näin kivuttomasti. Nyt vielä kun saisin kaikki ne romppeet tänne meidän kämpälle, niin voisin ihan rauhassa alkaa sisäistämään sitä, että kohta on marraskuu täällä ja hetkeä myöhemmin nyyttikin.
 
Tiuhti84: Kotonakin mitattaessa on ollu korkeella ja nyt on verenpainelääkitys ja paineet pysyny ihan suht normaalina, edellisessäkin raskaudessa oli paineet koholla ja viikon 30 jälkeen alko proteiiniä tulla pissaan..silloin mitä pidemmälle raskaus eteni sitä enemmän jouduin lääkkeitä syömään..raskauksien välillä on myös ollu ongelmaa verenpaineen kanssa mutta mulle vaan sanottiin Tk:ssa että olen liian nuori sairastamaan verenpainetautia, kysyin silloin lääkäriltä että milloin taudit on ikää kysyneet puhjetakseen..mutta lääkkeitä en saanut silloin ja sairaslomalla jouduin olemaan koska paineet niin koholla ja ne aiheutti mulle hengenahdistuksia kun paineet jotenki supisti keuhkoja tai jotai sinne päin..

Raapeli: otan osaa typerän lääkärin takia, toi on aina tosi inhottavaa  jos sattuu huono lääkäri tai muu koska sit jää itelleen käynnistä paha mieli ja ei haluis enää ees mennä neuvolaan..ja neuvolan kun pitäs olla sellanen paikka et sinne haluu mennä ja kertoo asioista mitkä mietityttää..ja tosi outoa ettei oo kerton sulle niit sokerirasituksen arvoja kyl mulle on kerrottu aina ja pitäähän ne menrkitä siihen neuvolakorttiinkin..ja toi ettei se käyttän mitää liukastetta vaikka ite on sanon et sul on kuivat limakalvot ni on ollu tosi törkeetä..toivottavasti ens kerralla sattuu parempi lääkäri kohalle..

Mä kävin kans nois maksahepatoosi kokeissa ku mul on kädet ja maha kutissu mut en tiiä milloin niihin ne tulokset tulee..ja jos ne on ihan normaalit ni ei ne ees soita mulle niit sielt äitipolilta..
 
Meillä on vauvalle valmiina vaatteita, kestovaippoja, amme, rottinkisänky, muutama lelu, yks tuttipullo, pari tuttia varmuuden vuoks ja puuhapeitto. Vaunut tilataan heti ku oikeeta väriä tulee saataville...

Mulla ei oo vieläkään ollu lääkärineuvolaa eikä mulle oo kertaakan tehty sisätutkimusta. Missäköhän kohtaa sitä pitää alkaa huolestuun että pääseekö sitä lainkaan lääkärille? :D Täällä ei ilmeisesti myöskään järjestetä synnytysvalmennusta, mikä on tosi mälsää kun mies on ensikertalainen niin olis ollu kiva että hän olis päässy valmennukseen mun kanssa.

Mua ressaa ihan kympillä, että missä vaiheessa pitää lähtee sit synnyttämään! Esikoista odottaessa asuin 15 minuutin matkan päässä synnytyssairaalasta, nyt matkaa on 60 kilometriä mihin autolla menee noin tunti. Edellisellä neuvolakerralla kysyin mut sain niin ympäripyöreen vastauksen sijaisneuvolantädiltä että en viisastunu yhtään. :(

 
Meillä on tytölle valmiina vaatteet, jotka esikoiselta on jäänyt pieneksi ja muutamia uusia vaatteita ollaan ostettu :) esikoiselle pitäis käydä ostamassa isommille tarkotettu istuin autoon että saa sitte pieni synnyttyään ton ihan vauvoille tarkotetun istuimen. Pinnasänky vauvalle käydään ens viikolla ostamassa, esikoinen kun nukkuu vielä varmasti pitkään pinnasängyssä kun ostettiin tarkotuksella ison kokonen, josta saa sitten yhden reunan pois neidin kasvaessa :) toinen amme ajateltiin vielä ostaa ni voi tytöt sitte samaa aikaa kylvyssä olla kun koko perhe kumminkin yhdessä saunotaan :) vaunutkin tulivat tällä viikolla, et alkaa kaikki olla pikku hiljaa valmiina marraskuuta varten :) hoitoalustat yms. löytyy kans :)
 
Hankinnoista meillä on olemassa pinnasänky ja pienimpiä vaatteita sen verran, että pärjätään alkuun. Oikeastaan kaikki muu on vielä hankkimatta. Turvakaukalo on periaatteessa valittu ja vaunutkin varmaan eli ne saa sitten melko nopeasti hankittua kun jossain vaiheessa saadaan aikaiseksi.

Tein sitten eilen myöhään illalla visiitin synnytysvastaanotolle. Supisteli 10min välein tuntuvasti (selkä ja etureidet), vaan ei kipeästi klo 18 lähtien. Yhdeksän aikaan otin kokeeksi sen panadolin ja kun ei siitä ollut apua niin soittelin sairaalalle, josta kehottivat näytille kun viikkoja kuitenkin vasta niin vähän. Svo:lla sain sitten 23.30 supistuksia rauhoittavaa lääkettä, joka hiljalleen pudotti supistusten välin 20minuuttiin. Lääkäri katsoi tilanteen ja ultran mukaan kohdunkaulaa jäljellä 3cm ja melko hyvin kiinni eli ei siinä mielessä aihetta huoleen. Pienikin voi hyvin ja istukassa virtaukset hyvät. Painoarvio oli tasan 1kg :)
Tulehdusarvo oli minulla hieman koholla ja siitä soittelivat vielä perääni kun klo 2 aikaan olin lähtenyt kohti kotia. Käyn sitten tänään kontrollilabrassa ja ovat yhteydessä svo:lta käsin jos vaatii jatkotoimenpiteitä.

Eli tulipahan tehtyä visiitti ns. oikean lääkärin luokse hyvinkin nopeasti. Ilmeisesti päivällä tehty pikainen sisätutkimus ärsytti sen verran kohdunsuuta, että supistuksia alkoi tulemaan enemmänkin. Aamuyöstä sain nukuttuakin ihan mukavasti ja supistukset ovat nyt rauhoittuneet ns. normaalille tasolleen eli niitä tulee edelleen mutta epäsäännöllisesti ja kivuttomina. Samalla tavalla siis ollut jo viikkokaudet.
 
Täällä on hankittuna 3 kassillista vaatetta, (jossa 50-80cm vaatteita ja mm.ulkovaatteet,) hoitoalusta, lakanoita, pyyhkeitä, pesuliinoja, vaunut, pinnasänky, patja, peitto, sitteri ja leluja. Ja keinutuoli oli ihan ehdoton, kun tätä vauvaa ei hirveesti sylissä kannella kun kädet on niin huonossa kunnossa. Oon jo nyt alkanu totuttaa vauvaa tohon keinutuoliin kun siinä on mukava ison mahan kanssa keinutella... Turvakaukalo on vielä ostamatta noista isommista hankinnoista. Kyllä se jotenkin konkretisoi vauvan tuloa, kun on vauvan tarvikkeita nurkissa... emoticon  

Midge84, hauska lääkäri sulla tais unohtaa ihan kokonaan että mitä sitä nyt pitikään ultrata...

Narsku78, kyllä varmasti ehdit ajoissa synnyttämään. Tuskin se vauva nyt vajaan tunnin sisällä supistusten alkamisesta/lapsiveden menemisestä ehtii syntyä. Vai miten esikoisen kanssa meni, oliko nopea vai hidas synnytys? Siellä sairaalassa ehtii varmaan aivan tarpeeksi ootella muutenkin. Mulla meni lapsivedet esikoisen kohdalla, eli pian sen jälkeen tuli lähdettyä, mutta supistukset alko sitten kuitenkin vasta sairaalassa n. 2 tuntia myöhemmin eli sitä ennen ei ollu mitään kipuja. Ja vauva syntyi n. 5 tuntia sen jälkeen. Ymmärrän kyllä, että voi ahdistaa kun tietää että sinne sairaalaan kestää nyt kauemmin ajaa, mutta en usko että se vaikeuttaa synnytyksen kulkua mitenkään. emoticon
 
Zaana: Kiitos vastauksesta! Esikoisen syntymä kesti kaiken kaikkiaan 14 tuntia, ennen sairaalaan lähtöä oli silloin (12 vuotta sitten) ohjeena että 2 tuntia ennen sairaalaan tuloa pitää olla säännölliset supistukset. Mä menin sairaalaan kun suppareita oli tullut säännöllisesti (5 minuutin välein) 3 tuntia. Eli ei mikään nopea synnytys. 

Mua vaan hirvittää kun tää uuden tulokkaan isä on syntynyt vauhdilla, reilussa tunnissa. Toivottavasti juniori ei seuraa isän jalan jälkiä :D
 
Takaisin
Top