Minäkin voisin päivitellä kuulumisia. Juuri kun viikko sitten ehdin sanoa, että flunssat on sairastaltu, niin eiköhän se sieltä loppuviikosta kuitenkin tullut: JO KOLMAS MUUTAMAN KUUKAUDEN SISÄLLÄ, vaikka yleensä olen tosi harvoin kipeä... Eli taitaa olla vastutuskyky vähän heikohkonlainen. Myös närästys alkoi viikonloppuna vaivata, ja nyt odottelen, tuleeko siitä jatkuva vaiva vai vain satunnainen. Ja kun nyt vaivoista pääsin puhumaan niin kyllä sitä selkääkin on alkanut särkeä, ja patja on aivan liian pehmeä. Sain tosin vinkin, että patjaa voi kovettaa laittamalla pyyhkeitä tai lakanoita väliin, ja se auttoikin, hetken. Nyt täytyy taas lisätä, kun viime yö oli esim. ihan tuskaa.
Muuten olo on hyvä ja melkoista vipinää tuo heppu tuolla pitää, mutta se ei kyllä vielä ole haitannut yhtään - päinvastoin. Olis myös kova hinku päästä jo sisustamaan pikkuisen huonetta, mutta odotellaan, että päästäis muutamista huonekaluista eroon, niin ehkä sitten...
Miu ja Ginessa jo kommentoivatkin masun olevan tiellä. Hauskaa kun juuri aamusella sanoin avomiehelle, että ei ihan osaa hahmottaa tätä masua, kun törmäilen sen kanssa koko ajan. Huomasin heti sen kauhistuneen ilmeen ja äkkiä korjaamaan, ettei vauvalla mitään hätää ole, kun törmäämiset toistaiseksi ovat olleet sen verran kevyitä [:)]
Elysee mä olen melko varma, että vauva tulee myöhemmin kuin laskettu aika on. Tiedän, että hedelmöitysajankohta ei ollut niin aikaisin kuin laskennan mukaan, koska käytin ovulaatiotikkuja, vaikka eihän tämä kaikkea kerro, mutta mä olen niin kärsimätön ihminen, että varmasti joudun odottelemaan, vaikka tietysti toivon, että vauva tulis vaikka viikkoa etukäteen.