Elokuiset odottajat 2011

Mursku Huomasin myös, että meillä on laskettuaika samana päivänä ja ollaan samalta seudulta. Naureskelinkin itsekseni, että ollaan varmaan sitten vierekkäisissä huoneissa synnyttämässä. emoticon

Vielä tuntuu olevan tosi pitkä aika tuonne elokuuhun, mutta toivotaan että kaikki sujuu hyvin. Mulla on menossa ensimmäinen raskaus, niin tämä kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. Ja tuo mun laskettuaika on tuolta vau:n laskurista. Tiiä sitten miten se tulee vielä muuttumaan...

WandaCat Hyvä tietää, että salilla voi käydä entiseen tapaan... Itsekään en painoja nostele kauheasti, enemmänkin olen käynyt sellaisessa circuit tyyppisessä, joka on lihaskuntoliikkeitä /-laitteita. Mutta seuraava salipäivä mulla onkin vasta 10.1.11.
 
Mursku: Polvi varmaan kestäisi jo (leikattiin toukokuun lopussa) mutta ratsastusmahdollisuudet tällä paikkakunnalla on aika hankalat kun ei ole aikaa laittaa omaa hevosta tai ottaa täyshoitoon. Mieluummin haaveilen omasta hepasta muutaman vuoden päästä.

Kcatri:
Kannattaa kysyä neuvoa kuntosalilla, siitä mitä liikkeitä kannattaa tulevaisuudessa varoa raskauden vuoksi. Kuntosaliohjaajilla pitäisi olla tietämystä raskauden tuomista muutoksista harjoitteluun. Perussääntö on, että sitä mitä on tottunut tekemään ennen raskautta voi jatkaa niin kauan kuin hyvältä (ja turvalliselta) tuntuu. Pitkien vatsalihasten treenaaminen on tosin syytä jättää suhteellisen aikaisin.
 
Täällä ei oo mitenkään kauheen energinen olo. Melkoisen voipunut. Oikein mitään ei jaksaisi tehdä kotona, ei siivota eikä laittaa ruokaa. Töissä jaksaa aamut, mutta iltapäivällä rupeaa haukotuttamaan. Työkaveritkin ovat ihmetelleet ja olen sanonut sen johtuvan D-vitamiinin puutteesta, kun on niin pimeää :D

Päätin, etten enää stressaa tuota työasiaa. Aion ajatella nyt itsekkäästi itseäni ja tulevaa perhettämme ja olla töissä, kertomatta vielä raskaudestani. Teen uuden sopimuksen ja sitten kerron raskaudesta kun on sen aika. On ne naiset ennenkin äippälomaa pitäneet ja ovathan tuota tienneet riskin raskaudesta kun naisen ovat palkanneet. Se siitä siis. Täytyy yrittää jaksaa olla töissä, saapahan tulojakin nostettua, että äippäraha olisi sitten isompi. Jos mennään 2009 mukaan, niin melko köyhää tulee olemaan :D.

En malttaisi odottaa ultraa. Vielä reilu viikko siihen. Aloitin tuossa muutama päivä sitten Ladyvita Mama -vitamiinit ja siihen lisäksi vielä Minisun D-vitamiinin. Ladyvitassa oli tuota D-vitamiinia vain 7,5mikrogrammaa ja apteekkarin mukaan raskaana oleva nainen tarvitsee ainakin 10mikrogrammaa. Joten tuosta minisunista saan vielä 5mikrokrammaa eli totaali 12,5mikrogrammaa päivässä. Tuo oli minusta ihan hyvä valmiste tuo Ladyvita.

Ja niinhän se menee, että vauva saa kaikki mahdolliset tarpeelliset vitamiinit ja muut ravinteet äidin kehosta ja äiti on se joka jää ilman. Näin meidän äiskä ainakin sanoi :D

Miten teillä on neuvolat niin aikaisin? Meillä vasta 5.1.2011... Sais olla minusta jo aiemmin, että osais varoa kaikkia ruokia ja muita. Olen lukenut paljon netistä, mutta voiko olla vielä jotain mitä en ole huomannut?

Onko teillä muilla kissoja? Miten niihin olette suhtautuneet? Meillä on kohta viisi vuotias kissa ja kolme vuotias koira.
 
Tervetuloa uusille. Kivaa ku porukka kasvaa..emoticon

Noi työhommat on tosi kinkkisiä. Joo toisaalta ois hyvä kertoa heti alkuun, mutta uskoisin et monessa paikassa raskaus vaikuttaa. Ei tietenkään työnantaja sitä myönnä. Mutta uskoisin jos ois kaksi samalla viivalla olevaa työntekijää/-hakijaa ja vain toinen on raskaana, niin voisi olla että raskaana oleva jäisi "rannalle ruikuttamaan". Mikä on tosi perseestä.. Kcatri: Ja toisaalta jos et kerro työhaastattelussa ja asia varmasti jossain vaiheessa selkenee työnantajalle, voi olla että "loukkaantuvat" eivätkä tarjoa lisää töitä.. Hankalaa...

Oletpas ahkera ja reipas mursku. Mä en jaksais tehä yhtään mitään ylimäärästä. Jo tä huono olo tekee tehtävänsä..

Niinkun joudutteko itse maksamaan np-ultran wandacat?Ärsyttävää..

Huono olo, huono olo, huono olo...emoticon

Viikko varhaisultraan.. menis jo se viikko..


 
Idaho: Taitaa mennä omasta pussista. Jututin Gynekologian proffaa/ ylilääkäriä ja hän meinas, että jos oikeen vinkuu niin saattaa saaha kunnalta... Pitäisköhän alkaa kehittämään oikeen kunnon paniikki emoticon Ehken kuitenkaan...  Täällä ollaan aika pidättyväisiä noiden ultrien kanssa muutenkin, pitää yrittää selvittää onko esim. varhaisultraa edes mahdollista saada. Täällä on 5 sairaalaa koko maassa jotka saa tehdä sikiödiagnostiikkaa. Hommat tuntuu suurelta osin olevan 10 v. Suomea jäljessä kaikessa.

Mulla huolestuttaa nyt jonkin verran mitä työtehtäviä pitäis välttää. Olen sairaanhoitaja ja esimerkiksi eristyspotilaiden kohdalla vähän arveluttaa. Voisin tietenkin mennä osastonhoitajan juttusille mutta en vielä haluais kertoa tilanteesta saati jos alan välttelemään tiettyjä työtehtäviä on lienee pakko paljastaa asia työkavereillekin.  Hanskoja käytän mahd. paljon ja vältän esim. lääkkeiden koskemista paljain käsin. Onko kellään kokemusta tai tietoa mitä tulis välttää?
 
Nia: Mullekin laitettiin ensimmäinen neuvola vasta 14.12. vaikkakin soitin neuvolaan plussasta 29.11. Esikoisen kanssa sain ilmoituksesta heti seuraavalle viikolle. Tosin nyt ne ovat vähentäneet niitä käyntejä jo muutenkin.

Siitä kissasta, meillä on 5vuotias kissaherra, joka antoi/antaa kyllä esikoisen olla rauhassa. Kun tulimme synnäriltä, annoin kisuleiden (tuolloin meillä oli vielä 2 kissaa, toinen karkasi myöhemmin..) haistella uutta tulokasta. Kissat saivat rauhassa tutustua uuteen tulokkaaseen :) Vauva-aikana pidimme makkarin ovea kiinni, sillä uhalla että maukut koittaisivat mennä kehtoon nukkumaan. Kun huomasimme ettei kiinnostusta vauvanpetiin ole, niin päästimme kisut makkariin nukkumaan. 

Kissanhiekka astia on tuottanut nyt taapero iällä hieman harmia, poika osaa avata noita sisäovia niin hänellä on pääsy minne tahansa, ja muutamaan otteeseen on oma-aloitteisesti mennyt "siivoamaan" kissanhiekka-astiaa. :D

Kisuista ei siis kannata stressata, niitä saa sellaisia "kisu-suojia" myös pinniksen päälle jos haluaa ihan varmanpäälle pelata :)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille mameille ja masukeille <3
 
Nia, mulla on eka neuvola 21.12 (soitin plussasta 22.11). Se on "aikaisin" siksi, että olen tämän jälkeen kuukauden poissa (ensin joulunvietossa ja sitten häämatkalla). Muuten olisi varmaan ollut uudenvuoden jälkeen, niinkuin sulla?

Musta on kyllä outoa, ettei se ole aiemmin. Tai siis tuntuu tosi pitkältä odotukselta jotenkin. Olisikohan syy se, että keskenmenot ovat vielä niin yleisiä tässä alkuvaiheessa? Etteivät sen takia ota vastaan heti alussa vaan mielummin viikon 10 hujakoilla?

On kyllä ärsyttävää juuri siksi, ettei ekakertalainen välttämättä tiedä mitä pitää välttää ja mitä suosia ja niin edelleen! Esim. tuo foolihappo oli juuri sellainen (en ollut kuullutkaan siitä ennen vaun uutiskirjettä).

Onneksi tällä foorumilla sentään saa jutella asioista ja pähkäillä tän tietämättömyyden kanssa! Vertaistuki, paras tuki.
emoticon
 
Tässä nyt jotain osviittaa noista ruoka-aineista

EI
-tyhjiöpakattu graavisuola- ja kylmäsavukalavalmisteet, mäti ja pateet (listeriariski)
-itsevalmistettu graavikala (listeria)
-sushi, silli (listeria)
-raaka liha ja puolikypsät pihvit (listeria)
-kylmäsavustettu liha ja mm. ilmakuivattu kinkku (listeria)
-pastöroimaton maito ja siitä valmistetut home- ja tuorejuustot, myös mm. vuohenjuusto, mozzarella, feta, halloumi, ricotta (listeria)
-maksa (liikaa a-vitamiinia ja raskasmetalleja) voidaan käyttää enintään 200g/vko
-hauki (liian suuria elohopeapitoisuuksia)
-merilevävalmisteet (liian suuri jodipitoisuus)
-korvasienet (myrkkyjäämiä käsittelynkin jälkeen)
-alkoholi

VÄLTETTÄVÄT (kohtuudella nautittavat)
-makea ja leivonnaiset (rasvapitoisuus, verensokerin liiallinen nousu)
-makeutusaineet: sakariinia ja syklamaattia ei suositella raskaus- ja imetysaikana, muut aineet kohtuudella nautittuna
-lakritsi ja salmiakki, korkeintaan 50g (nostaa verenpainetta)
-isot petokalat esim. Itämeren silakka ja vapaana kasvanut lohi vain pari kertaa kuussa (korkeat dioksiinipitoisuudet), hauki ja sisävesien isot ahvenet, kuha ja made (elohopeapitoisuudet)
-kofeiini, korkeintaan kolme kuppia kahvia päivässä
-yrttituotteet: luonnonkasvit, yrttituotteet ja yrttiteejuomat (ei riittävästi tietoa turvallisuudesta)
-pellavansiemenet (korkeat kadmium- ja syaanivetypitoisuudet)

MUISTA
-vihannekset ja hedelmät pestävä hyvin
-pakastevihannekset kuumennettava hyvin (listeriariski)
-ulkomaiset vadelmat kuumennettava riittävästi (noro-virus) = vähintään 2 min kiehautus 90 asteessa
-paista liha aina kypsäksi
-pavut valmistettava tarkasti ohjeiden mukaan (sisältävät luontaisesti haitallisia yhdisteitä, jotka kuitenkin häviävät huolellisella käsittelyllä)

Lääkkeiden käytöstä voi kysyä teratologisesta tietopalvelusta Avoinna arkisin klo 9-12
puh:
(09) 4717 6500
(normaalihintainen puhelu)
Usein vastaus löytyy jo kun googlettaa lääkkeen nimellä. 

Ja muihin aiheisiin...
Mulla on neuvola 30.12.  eli rv7 muistaakseni.

Kissoista sen verran että saattavat levittää toksoplasma-taudinaiheuttajaa, enemmän tietoa siitä täällä http://www.saunalahti.fi/arnoldus/toxoplas.html

Meillä löytyy kotoa koira.  Vauvan ja koiran yhteiselo sujui alkuun todella hienosti, nyt kun lapsi liikkuu ja on kiinnostunut kaikesta "pahanteosta" niin täytyy paremmin katsoa perään.
 
Jaahas, tämä näköjään katkaisi ton mun viestini kesken.

Niin siis lääkkeiden käytöstä voi kysyä teratologisesta tietopalvelusta Avoinna arkisin klo 9-12
puh:
(09) 4717 6500 (normaalihintainen puhelu)
Ihan perus Burana, Samarin jne ovat kiellettyjä joten tarkkuutta.  Usein vastauksen saa jo Googlesta.

Kissoista sen verran että saattavat levittää toksoplasma-taudinaiheuttajaa josta enemmän täällä:
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/toxoplas.html

Meillä löytyy kotoa koira.  Koiran ja vauvan yhteiselo sujui alussa todella hienosti.  Nyt kun lapsi jo liikkuu ja harrastaa kaikkea mahdollista "pahantekoa" on katottava tarkemmin perään...
 
Ei oo tottakaan!
Se teratologisen tietopalvelun numero on siis 09-4717 6500
(jälleen yksi bugi foorumilla kun ei copy-paste toimi...)
 
Tosta toksoplasmoosista ja kisuista. Sitä voi olla mahdollisesti kissan ulosteessa, ja sitä kautta sen voi saada jos sitä kakkelia menee suuhun. Tuskin tulee monella sitä suuhun laitettua, eli turha siitä on mitään paniikkia ottaa. Kisun astiaa voi vaikka hoitaa kumihanskat kädessä, tai pistää siippa hoitamaan sen.
 
Kiitos moon tuosta kiellettyjen aineiden listasta. Luin jostain, että semmonen makeutusaine kun sukraloosi on sallittu. Mutta ilmeisesti tuota sakariinia ja syklamaattia on joissain light- tuotteissa?! Mitenkähän tarkkaan sitä pitää oikein rueta etikettejä tutkimaan, ennenkuin uskaltaa laittaa mitään suuhun.. Apuva. Tänäänkin käytin teen kanssa hermesetas- tabletteja, mutta eihän niitäkään enää voi / uskalla käyttää...

 
Hei, onpas kivaa kun on tullut niin paljon uutta lueskeltavaa ja uusia elokuisia odottajia emoticon

Hirmuisen paljon ONNEA teille kaikille ja tervetuloa mukaan!!

Minulla on nyt perjantaina 17.12 ensimmäinen neuvola (siihen on KOLME päivää, iiks ) ja tänään varasin yksityiseltä ultran samalle päivälle. Että oikeen jännittävä perjantai luvassa tänne päin. emoticon
Jos sitten noiden jälkeen uskaltaisi jo vähän uskoa enempi tähän tilaansa ja voisi vaikka harkita kertomista vähän useammille ihmisille, esim. jouluna. Se olisi ihanaa emoticon nyt tästä salaisuudestamme ei tiedä kuin siskoni.

Kauniin talvista joulun odotusta kaikille!
 
Kiitos ruokalistasta!
Me ollaan lähdössä miehen kanssa pian auringon lämpöön lomailemaan ja nyt mietityttää, että mitähän pöperöitä uskaltaa ulkomailla suuhunsa laittaa...

Nyt sitten kostautui se energinen olokin... Kurkku on järkyttävän kipeä ja kuume nousemassa emoticon
 Tämän illan olenkin joutunut makaamaan sohvan pohjalla ja olokin on ollut paljon kehnompi. Vatsaa nipistelee ja väsyttää... Olen siis vahvasti sitä mieltä, että ainakin minulla liikunta on auttanut raskausoireisiin...

Ja sitten lemmikkikeskusteluun... Meillä on kotona kaksi koiraa. Varmasti alussa pitää olla tarkkana vauvan ja eläinten yhteiselon kanssa, mutta ajan myötä ne tottuvat toisiinsa! Olen kuitenkin sitä mieltä, että myös lemmikeillä on oltava omat paikkansa, mihin mennä, kun haluavat olla rauhassa.

Ulkoilkaa te jotka pystytte pirteässä pakkassäässä! Se jos mikä piristää mieltä emoticon
 
mursku Mä ihmettelen tuota minun stickeriä, kun siinä lukee että olisin raskaana 5+5 ja 244 päivää jäljellä. Ja sulla lukee 5+1 ja 244 päivää jäljellä. Vau:n laskurin mukaan myös mulla olisi 5+1 päivä menossa.. Mistähän se repii tuon viidennen päivän tuohon...
 emoticon
Pitää vielä neuvolassa kysyä tarkemmin, miten tuo päivä lasketaan, kun oon vähän pihalla...
Mulla ei ole ollut kovin energinen olo, siitä huolimatta oon tänäänkin tallustanut kävellä työmatkat, 4 km aamulla ja 4 km iltapäivällä tuossa pakkasessa... väsyttää ja pitääkin lähteä tästä nukkumaan, aamulla pitäisi herätä jo ennen viittä... emoticon
 
Hirmuisesti tervetuloa kaikille uusille elokuisille odottajille!

 Selvittelin tuota toksoplasmoosi-asiaa itsekin, koska meillä on kaksi kissaa. En ole vielä sitä tuolta neuvolasta kysynyt, kun eka neuvola on vasta 27.12. Mitä sain internetin ihmeiden avulla selville, oli että tosiaan kun huolehtii käsihygieniasta kunnolla, ei pitäisi vaaraa olla. Ja jos on ollut kissoja lapsuudesta asti, kuten mulla, on todennäköisesti jo sairastanut tuon taudin tietämättään ja näin saanut elinikäisen immuniteetin.

Täällä alkaa odotuksen ihanuus hieman hiipumaan... Mulla on myös tuosta pahoinvoinnista tullut vakituinen vieras, vielä ei kuitenkaan ole tarvinnut oksentaa. Pahoinvointi tulee sellaisissa aalloissa ja ihan koko päivän ajan, myös yöllä saatan herätä huonoon oloon. Olen myös huomannut sen, että kun kokoajan syö jotain, paha olo pysyy pidempään poissa. Puputan siis jatkuvasti porkkanaa, viinirypäleitä yms. Huomasin viikonloppuna, että mustikkakeitto ja piimä auttavat hieman pahoinvointiin. Piimä tehoaa erityisesti närästykseen, jos siitä vaan sattuu pitämään...

Jatkuva väsymys ja voimattomuus vaivaavat myös, ei tosiaan huvittaisi tehdä mitään...Toivottavasti vireystila kohoaa kun ensimmäinen kolmannes on takana.

Mukavaa viikkoa kaikille, laittakaahan neuvola- ja ultra-kuulumisia tänne foorumille! Pitäisköhän niille avata ihan uusi ketju?
 
Tökkönen, vähän samanlaisia fiiliksiä täällä.
Mua närästää ihan koko ajan ja oonkin miettinyt, että milloihan kurkussa / mahassa oleva oksennus tulee ulos asti jossain julkisella paikalla. Jännittäviä ovat erityisesti aamun junamatkat, jolloin joudun nieleskelemään jatkuvasti pitääkseni oksun sisällä.
emoticon

Muakin helpottaa vähän syömisen jälkeen, mut huono olo palaa kyllä yllättävän äkkiä takaisin. (varmaan puolen tunnin sisään?)
Mitenköhän paljon/usein sitä pitäisi oikein syödä, ettei olisi tätä oloa?! Kävin tossa vaa'alla salilla (meillä ei ole omaa) ja huomasin, että olen jo keräillyt 2.5 kg extraa tän syömisen seurauksena, jippii...

Jos etsii hyviä puolia tästä kaameasta olosta, niin ainakin voi olla varma, että masussa on joku tyyppi. Yritän ajatella sitä mahdollisimman usein, vaikkei se kyllä hirmu paljon auta silloin kun oksettaa hulluna.

Joo, vois avata neuvolakuulumisille oman keskustelun! Se joka ekana käy, ni vois hoitaa, vai?

En malta odottaa sitä varhaisultraa!! Ehdotin eilen mun miehelle, että josko siirtäisin sen tälle viikolle, mut harmittavasti ei löydetty yhteistä aikaa.  Ensi viikolla sitten....
emoticon
 
No niin.. Onnistuin sitten kadottamaan just kirjoittamani vastauksen, argh.

Täällähän oli paljon lukemista sitten viime käynnin, kiva!! :)

Kiitos myös ruokalistasta! Eilen käytiin ulkona syömässä ja tulikin muuten vaikeuksia valita "oikeaa" ruokaa listalta, kun tosi monessa ruuassa oli jotain juustoa tai sitten valkoviinikastike tms. Onneksi sentään jotain löyty lautaselle asti ;) Jostain tosin luin, että itse tehtyä ja kotona valmistettua graavikalaa saisi syödä. Sehän tehdään tuoreesta kalasta eikä sitä säilytetä kotona mitenkään pitkään ennen syömistä.. Tiedä sitte - odotan tosissaan jo niitä neuvolan ohjeita kaikkien ruokien suhteen. Mutta viikko pitää vielä odottaa.

Täälläkin on alkanut nyt jatkuva pahoinvointi. Oksentaa ei ole tarvinnu, mutta koko ajan on semmonen tosi etova olo, jaiks. Toivon vaan, ettei menis pahemmaksi - tuntuu, että tässäkin on ihan tarpeeksi kestämistä. Huomasin tosin, että ulkoilu ja veden juominen auttaa eli pitänee sitten pakkasista huolimatta pitää vesipulloa mukana ;)
 
Tervehdys..täällä olisi tuore odottaja..eilen tein CB:n digitestin..olin ihan varma että ei ole tärpännyt..mutta toisin kävi..elikkäs nyt sitten odotellaan muksu numero 2:sta...meillä ennestään poika 10kk
Vielä ei ole mitään sen suurempia oloja..viimeisen viikon vaan alavatsaa jomotellut...eka neuvola menee tammikuulle...

http://Lilypie Pregnancy tickers
 
Huomenta päivää! Mulla on tänään neuvola :) voin laittaa kuulumiset sitten. Hitusen jänskättää, vaikka mitä sitä on jännätä. Mittaavat verenpaineen ja sitten joristaan kaikesta lapseen ja vauvaan liittyvästä :D Kai se vaan on se kun raskaudesta tulee kokoajan konkreettisempi. Ultraa ootellessa :)
 
Takaisin
Top