Täällä ilmoittautuu mukaan uusi odottaja! Plussasin perjantaina 10.12. kp 37/31-40. Takana meillä oli vauvan yritystä elokuusta 2009 ja pikkuhiljaa oli alkanut jo tuntua siltä, että tuleekohan tästä mitään. Keväällä mulla jäi menkat pois, vaikka en ollut raskaana. Kierrot oli jo 106 päivässä ennenkuin menkat alkoi uudestaan Terolutin voimalla. Gyneltä sain 6 kk reseptin ja ohjeen jos ei näillä tärppää tule uudestaan. Söin 3 kk teroja, ja kun tärppiä ei kuulunut niin pidin niistä 3 kk taukoa. Sitten aloitin ne uudestaan. Tuskailin kuitenkin koko ajan sitä, että kerkeäisi ovuloida ennenkuin joutuisin ottamaan ensimmäisen tabletin 15. kiertopäivänä. 4.11. alkoi sitten menkat, jolloin päätin että otan tässä kierrossa terot vasta oviksen jälkeen... Ja niin hyvin sitten sattui, että kun ovuloin 21.11. niin oltiin keretty heilutella peittoja just edellisenä iltana. :) Odottelin viikko sitten menkkoja alkavaksi, mutta niitä ei kuulunut. Tämän viikon alussa alkoi rinnat olla kipeinä, jotka laitoin vielä teroista johtuviksi oireiksi. Tosissani aloin ihmetellä tiistai/keskiviikko seutuvilla, kun alavatsassa nippaili ja tuntui menkkamaisia kipuja... eikä "tätiä" näkynyt missään...
Mulla oli eilen 11.12. tiedossa pikkujoulut, jonka vuoksi tein testin perjantaina 10.12. ja silloin testiin tuli heti kaksi vahvaa viivaa! Skeptisenä tein vielä digitaalisen viikkonäytöllisen testin, johon tulikin kohta teksti Raskaana 2-3. Kai se on pakko uskoa!!
Todella onnellinen, mutta epäluuloinen olo. Toivottavasti siellä on oikeasti joku ja se pysyy siellä kyydissä mukana!! <3
Eilen oli sitten ne pikkujoulut, parin kaverin kesken täällä meillä. Ostin kaksi alkoholitonta siideriä (Rekordeligin mansikka-lime, ihan yhtä hyvää kuin oikeakin) ja meinasin ensin että kertoisi mitään, huomaisivat jos huomaisivat. Mutta enhän minä sitten malttanut pitää suutani kiinni, vaan kerroin heti kun pääsivät ovesta sisään. :)
Baariin lähdin käymään kaverin kanssa oikeastaan sen takia, että kun siellä ei nykyään saa sisällä polttaa, niin ei altistu tupakansavulle. Ja pääsi sitten tanssimaan, kun ei sitten varmaan pääsekään pitkään aikaan. Yritin myös "imeä" sitä fiilistä itseeni, kun jos oikeasti ei pääse pitkään aikaa baariin... onhan tuota tullut siellä käytyä jonkun verran... :) Tilasin sitten tiskiltä aina jotain alkoholitonta drinksua, mikä maistuisi omenalta/ limeltä... yks tuttu tuli ihmettelemään, että mitä sä oikein juot niin pakkohan sille oli kertoa. :) Näiden lisäksi on kerrottu miehen vanhemmille, minun äidille ja siskolle (isä on kuollut), ja muutamille läheisille ystäville sekä läheisimmille työkavereille. Otin sellaisen kannan, että kerron niille joille voisin kertoa myös silloin, jos jotain menee vikaan...
Muutenkin huomaan koko ajan jossittelevani, jos kaikki menee hyvin, jos siellä on joku, jos laskettuaika on elokuussa... Jouduimme kuitenkin pettymään joka kuukausi yli vuoden ajan, niin onko tämä nyt oikeasti totta?! Saanko minä nyt oikeasti olla onnellinen?!
Pahoittelen tässä välissä jo, että tästä taitaa tulla romaani. :) On niin paljon asiaa... mies on työmatkalla niin ei ole kelle purkautua kuin tänne...
Oireita, jotka olen huomannut:
* ajoittaisia menkkamaisia kipuja ja nipistelyä
* väsymystä ja haukottelua
* jatkuvaa näläntunnetta
* huono olo, jos ei muista syödä heti kun tulee nälkä (verensokeri?)
* rinnat hellät ja ehkä aavistuksen turvonneet?
* turvotus (voi johtua myös ärtyneen paksusuolen oireyhtymästä)
* ummetus, joka laukaisee minulla ajoittain ilmenevän ikävän vaivan: vatsan ollessa kovana, kakkaa änkäessä peräaukon suulta repeää laskimo, mikä aiheuttaa verenvuotoa ulosteeseen sekä ihan tiputtelevaa vuotoa... Aiemmin vaivannut suunnilleen 1 pv /2 kk, mutta nyt on ollut jo kolmena peräkkäisenä päivänä, joten liittyy varmasti raskauteen. Onneksi tähän asiaan saan lisätietoa huomenna, kun on lääkärin soittoaika.
Noihin työjuttuihin on mullakin huolta: ensi viikolla on työhaastattelu tiedossa. Olen lastenhoitaja ja 5 kk sijaisuus olisi tarjolla pienten ryhmään. Olen miettinyt viikonlopun ajan kerronko haastattelussa tilanteestani vai en. Yllättävän monet ystäväni ovat sitä mieltä, että ei kannattaisi kertoa... Mutta äitini, työkavereideni ja omani mielipide on että kerron. Tulee semmonen valehtelija-olo, jos jättää noin ison asian kertomatta... Ihan sama asia olisi, jos tietäisi vaikka joutuvansa johonkin isoon toimenpiteeseen, ja jättäisi sen kertomatta... Se vaikuttaisi työhön , mutta jos kaikki menee hyvin niin raskauden ei pitäisi vaikuttaa tai ainakaan vaikeuttaa mitään.... Saa nähdä sitten miten käy... nykyisessä paikassa on kuitenkin töitä vielä tammikuun loppuun, että jos ei nyt tärppää niin katsellaan sitten mitä keksii...
Hyvä juttu, että täällä pääsee jakamaan tunteita ja ajatuksia teidän muiden kanssa. Täällä on tosiaan 26- vuotias (mies on 29v) ensimmäisen lapsen odottaja pohjois-savosta.