Mun poikani vaan huutaa taas. Viime viikolla helpotti, kun jätettiin kaikki pierulääkeitpat pois, mutta jo sunnuntaina alkoi päiväitkeminen. Täysillä ja ihan vähän väliä koko päivä, yöt nukkuu kokonaan. Haluaisin jaksaa olla iloinen, mutta voimat vähenee joka päivä, kun hymyhetket kestää todella vain hetken ja sitten taas huudetaan ilman mitään näkyvää syytä. Olen kokeillut kaikkea.
Päiväni ovat viihdyttämistä ja rauhoittamista vuoronperään, aamusta iltaan. Tää kyllästyy sekunnissa, ja voi alkaa itkeä jo siitä, että käännän katseeni hetkeksi toiseen suuntaan. Toisaalta myös ylivirittyy yhtä nopeasti, sama lelu kiinnostaa vain hetken ja hauskinkin juttu päättyy itkuun. Juttelee, mutta saa siitä usein hikan tai sitten unohtaa niellä syljen ja lopulta valahtaa puoli desiä kuolaa kerralla vaatteille. Ja hikkaa se inhoaa, ja siitä tulee aina lopulta vihainen itku. Mä niin tykkäsiin kuunnella sen juttelua ja ääntelyä, ja surettaa, että meidän vuorovaikutushetkiä leimaa nää itkukohtaukset.
Ei tää lapsi harjoittele kääntymistä yhtään. Eka nauru tuli viime viikolla, mutta ei ole tapauksen jälkeen enää toistunut. Olisi kauhean kiva, jos näiden huutokohtausten vastapainona olisi jotain suurempaa antia kiitoksena. Jopa mä, joka aina sanon, ettei lapsia saa vertailla, ja korostan kuinka kaikki on yksilöllistä, oon alkanu potemaan kateutta, kun luen täältä miten toisten lapset nauraa, juttelee, kääntyy ja jonglööraa. Oon tosi lapsellinen nyt, ja sekin suututtaa, kun tiedän olevani oikeasti ihan järkevä ihminen.