Julianna, mua alettiin tutkimaan puolen vuoden yrityksen jälkeen loppukierron voimakkaan tiputtelun vuoksi. Ehkäisy jäi pois heinäkuussa 2014, maaliskuussa 2015 oli eka käynti terveyskeskuslääkärillä (aikaa olin odottanut yli kuukauden), toukokuussa ensi käynti naistenpolilla (alkututkimukset, ultrat, verikokeet yms.), kesällä kokeiltiin ensin terolut (ei apua) ja sitten lugesteron (tehosi tiputteluun, mutta ei raskautta), elokuussa 2015 oli aukiolotutkimus (putket auki ja kaikki oli "kuin oppikirjasta"), käskettiin yrittää lugesteronin avulla syksyyn. Lokakuusta lähtien alkoi karmeat alavatsakivut joka kierrossa. Vasta joulukuussa sain taottua miehen päähän, että asia ei etene jos hän ei anna näytettään. Mies antoi näytteen ja se oli erinomainen. Tammikuussa 2016 aloitin letrot, jotta ovulaatio vahvistuisi vaikka ovuloin luomunakin. Vasteultrassa löytyi kananmunan kokoinen endometriooma vasemmasta munasarjasta ja vatsakivuille löytyi syy. Nyt ollaan siis tässä ja tulosta ei mielestäni ole vieläkään tullut, sillä kertaakaan en ole raskaana ollut.
Eli yritystä on yli 1,5 vuotta, josta tutkimuksiin/hoitoihin on mennyt noin vuosi. Olen varautunut siihen, että ainakin 0,5-1 vuotta tässä vielä menee ennen kuin selviää että tuleeko meistä ikinä vanhempia.
Wm, en oikein saa selvää onko tossa testissä haamua vai ei, kun on niin ylivalottunut :/