Ei tää voi olla näin vaikeeta!

Muska, ei meilläkään tykkää, mutta hänen ei tartte noita katsella ;) en ole itse asiassa ovista tikuttanut yli vuoteen sillä luomu kierroissa tunnistan oviksen, mutta nyt ekassa letro-kierrossa halusin pelata varman päälle. Aiemmin miehen asenne oli että tulee kun on tullakseen ja satunnainen seksi saa riittää. Nyt kun sain ton endo-diagnoosin hän on enemmän mukana tässä :) eli on valmiina petipuuhiin vaikka se olisikin vähän väkinäistä. Sovittiin että oviksen aikaan hoidetaan homma kotiin ja muuna aikana on sitten sitä romanttista petipuuhaa :)

Mrsc, joo yleensä mulla on luomuna pysynyt O-testi plussalla/vahvana pitkään ja kun se vahvistuu niin se vahvistuu rytinällä eikä hissuksiin. Eli siinä mielessä on nyt ainakin sama kuvio. Mutta tosiaan en ole yli vuoteen ovista testannut. Joissakin kierroissa ovis venyi kp 16-20 tienoille ja koko ajan oli sellainen olo, että ovis yrittää tulla mutta ei vaan tule. Kiva kun meitä on niin monta letroilijaa täällä. :) voidaan verrata kokemuksia!
 
Muokattu viimeksi:
Esikko, pakko sanoa, että kyllä ensin nosti niskakarvat, kun luin imetyksestä jne.

Lähinnä vaan siksi, että ensin ajattelin "että miksi tulet tähän ryhmään, jos olet vasta synnyttänyt ja kroppasi ei ole palautunut siitä?"

Sitten heti perään iski se kateus: "miksi minä en ole vieläkään saanut sitä plussaa? Tuo yrittää jo toista siinä ajassa kun minä yritän ensimmäistä plussaa tässä yrityskerrassa... Yli kaksi vuotta jo yritetty. :(
Sitten aloin taas laskemaan minkä ikäinen vauvani nyt olisi jos se olisi tärpännyt jo silloin 11/13, kun vauvalle lupa annettiin tulla..."

Ja varmasti voin monen tässä ryhmässä kirjoittaneen tunteet aavistaa, täällä kuitenkin on useita jotka ovat sitä ensimmäistä yrittäneet jo useamman vuoden.
Nää on niin pirun kipeitä asioita.

Sen takia tämän ryhmän viime vuoden kesäkuussa perustin, kun me "vähän" pidempään yrittäneet ei vaan henkisesti kestetä/jakseta välttämättä sitä, et "jee jätin pillerit pois, jee ekalla yrityskierrolla tärppäsi... Jee"

En tarkoita nyt esikko sinua, vaan yleisesti.

Korjatkaa jos olen väärässä... Johan veti taas fiilikset paskaksi, saanko ikinä tehtyä miehestäni isää... :(

Ja LARISSA noita ovistikkuja ei pidä pyytää anteeksi!!! Aivan ihanaa katsella niitä!!! <3
 
Voi murkku <3 kyllä teilläkin vielä onnistuu! Aika hyvin puit varmaan monen tuntoja sanoiksi.

Esikko, mun puolesta voit ryhmään liittyä, sillä onhan teillä ollut jo 6 kk ehkäisy pois. :) Minkä sille mahtaa että kierto ei ole käynnistynyt saman tien! Toisilla imetys ehkäisee ja toisilla ei. Uskon, että teillä tärppää nopeasti kunhan kierto tasoittuu.

Kiva saada edes johonkin tikkuun 2 viivaa :D
 
muurahainen: minutkin voi lisätä etusivun listaan. Yritys alkoi 7/14

esikoinen: minä en ole ikinä imetysaiakana raskaaksi tullut vaikka kierto oiksin ollut jo käynnissä. Vähän kumma juttu kun toiset raskautuu imetyksestä huolimatta ja toiset ei. Jokatapauksessa tsemppiä.
 
Hyvin puettu sanoiksi Muurahainen :Heartred

Muska, ei meilläkään mies niistä aluksi tykännyt. Johtuen siitä, että se plussa aiheutti miehelle hirveät suorituspaineet ja sit oli välilä halut vähän kadoksissa. Sen takia en pitkään aikaan plussista sille kertonutkaan. Mies siis tiesi, että testaan, mutta ei sitä mikä oli minkäkin päivän tulos. Viime kuukausina, kun hoidot ja tutkimukset ovat kunnolla käynnistyneet on mieskin, jotenkin rentoutunut. Aikataulutettua seksiähän se välillä on. :rolleyes: Mä aloin testaamaan, kun gyne kysyi olenko saanut o-plussan ja nyt oli lapsettomuuslääkäri tyytyväinen, että tiesin jo saavani plussan, tiesin kuinka monta päivää se on plussalla jne. Siitä kuitenkin voi laskea luteaalipituuden esimerkiksi eli hyvää tietoa lääkärille. Mutta toki, jos yritys on alussa varsinkin niin musta nuo testit voi kyllä stressata vähän turhaan. Nyt testaan ihan lääkärin määräyksestä, koska jos plussaa ei tule niin on syytä soittaa klinikalle, silloin letrovasteessa olisi tietty jotain häikkää.
 
Muska, meillä myös mies ei halua tietää o-testien tulosta.
Täällä myös testataan lääkärin määräyksestä, jotta tietää minä päivä lugesteron lääkityksen aloittaa, kuten myös r-testikin pitää tiettynä päivänä tehdä, jotta tietää lopetetaanko lääkitys vai jatketaanko.
 
Muurahainen, sinäpä sen sanoit. Tää vaan on niin vaikea asia <3

Muska, mun mies kyllä ainakin esittää kiinnostunutta kun esittelen sille noita tikkuja ja varsinkin nyt oli ihan innoissaan kun ekalla letrokierrolla oli hyvin räikeä o-plussa "jeeeee sä toimit" se sanoi :)

Aika yllättävän vähän mua nyt menkat harmittaa. Jotenkin on nyt sellainen olo, että jos nää on toimiakseen niin kyllä ne toimii pian ja jos ei niin sitten kovemmat keinot käyttöön. Ei vaan jaksa surra enää. Helpompaa olla surematta.

Tänään just laskin kalenterista koska ovis ja miten työt menee ja sanoin että nää päivät on sitte kovaa ajoa :D romanttista mutta toimii :D
 
Mrsc kirjoitit että letrovasteessa on jotain häikkää jos ei saa plussaa ovistikkuun. (tässä tulee pitkä teksti, skipatkaa joita ei kiinnosta :)) Mää oon eläessäni tehnyt ovistestejä vain kahdessa kierrossa. Ekan kerran testailin sillon ihan alussa ja en saanu plussaa tikkuun niin jätin ne tikut pois. Oli niin järkyttävän ahistavaa. Viime kierrossa sitte tein noita testejä ku se lapsettomuuslääkäri pyysi tekemään ennen sen kuun folliultraa ettei ovis mee vahingossa ohi ennen sitä. Tuo ultra oli siis kp14. No folliultrassa näky muistaakseni 20mm folli ja lääkäri oli tyytyväinen. Jatkoin huvikseni tikkuihin pissimistä niin kauan ku niitä riitti, muistaakseni kp18 asti. Tikut oli monena päivänä ihan tyhjiä, ei siis minkäänlaista toista viivaa. kp 15 lähtien tuli hailakka viiva joka oli vahvimmillaan kp17, muttei siis lähelläkään kontrolliviivan vahvuutta. Mietin nyt sitte että enkö kuitenkaan ovuloinut tuossa viime kierrossa? Toisessa letrokierrossa, jossa oli tämä sama annos ku näissä viimeisimmissäkin, multa otettiin progesteroniverikoe muistaakseni kp24 ja sen tulos oli jotain 40, mikä kertoi oviksen tapahtuneen. Eli kuitenkin olen joskus ovuloinut tällä letroannoksella. Tulipa sekava sepustus, mutta siis oletteko sitä mieltä että jos ei saa ovistikkuun jotakuinkin tasavahvoja viivoja niin ei ovuloi?
 
Junttura, kaikilla lh-hormoni ei vaan nouse niin paljoa että tikkuun saisi tasavahvat viivat vaikka hormoni nousisi ja ovis tapahtuisikin. Se, että progesteroni oli oletetun oviksen jälkeen 40, kertoo että olet ovuloinut sanoi tikut mitä tahansa! ;) Ovistestejäkin on eri vahvuisia, joten jos joskus vielä käytät niitä niin kannattaa ostaa herkimpiä :) Lh-hormoni nousee ennen ovista ja joillakin se korkein arvo on vain esim. 15 ja suurin osa tikuista on herkkyydellä 20-25. Eli älä huolestu :)
 
Junttura, tuon kun tietäisi o_O Mun gynet, sekä se, jolla olen käynyt ihan normisti, sekä nyt meidän lapsettomuuslääkäri ovat olleet vahvasti sitä mieltä, että kun on ollut plussa tikussa, on aika satavarmasti myös tapahtunut ovis. Mutta toisinpäin, jos ei saa plussaa niin eikö ovis sitten tapahdu, niin tuskin sitä voi sinnepäin yleistää. En ainakaan usko, että voi? Luulisin, että on ihan helppoa kuitenkin missata ovis esim. nopean huipun takia ja silti ovis tapahtuu.

Kirjoitin, ehkä vähän epäselvästi tuosta o+ ja letrovasteyhteydestä, kyse ei siis sinänsä ole kysymys letroista, mutta jos en meinaa saada plussaa niin sitten siirryttäisiin todennäköisesti käyttämään triggeripiikkiä letrojen kaverina. Mutta koska olen aina testatessani saanut plussan niin lääkärin mielestä nyt ei ainakaan tarvita sitä. Vähemmän lääkkeitä on parempi tietenkin ja mun mielestä kaikki vältetyt piikit on kotiinpäin :grin
 
Junttura ja testi aika kans vaikuttaa tulokseen. Aamun ekasta pisusta ei sais testata, paitsi jos testaa cb:n digillä. Tiukilla jos testaa niin tokasta pisusta suositellaan testattavan tai sitten voi iltasella testata. Testasitko mistä pisusta?
 
Junttura, niin kuin Larissa sanoi niin joillakin ei vaan lh:n nousu jää tikkuun. Jollekin oli lääkäri sanonut, että kannattaa seurata värin muutosta. Mahdollisesti sulla se vahvin viiva oli tosiaan ovulaatio.
Ovulaatiotikuista yleisesti: o-plussa ei takaa että ovuloi (esim. jos on putket tukossa, tai ehkä ovulaatio tapahtuu mutta folli/munasolu on huonolaatuinen). Plussan puuttuminen ei takaa sitä, että ei ovuloisi.

Haikara, ei kannata pahoittaa mieltään kun netissä ei tosiaan tunne toista yhtään, niin parempi jakaa vahingossa liikaa tietoa kuin liian vähän. Täällä oli niin rönsyävä keskustelu että vaikea muistaa mikä oli alkuviesti ja mikä kenenkin ehdotus tai sun suunnitelma. Ja se että on lääkärin määräys ei tarkoita 100% että olisi hyvä ohje, kun käsittämätöntä että käskivät sun nostaa annosta ilman kontrolliultraa (ja eihän se sun päätös ollut olla ilman ultraa). Lääkäreitä on monelaisia. Toivottavasti saisit sen ultran työkomennukselle! Helpotti ainakin omalla kohdalla jännitystä kun ei tarvinnut arvailla oliko annos nyt sopiva vai ei.

Starling, ihanaa että raskaus on mennyt pääosin hyvin ja kohta on kauan odotettu nyytti sylissä! Muistan sut jo omalta alkuajalta täällä ja oon tosi onnellinen kun teitä viimein onnisti. Perästä tullaan, toivon mukaan!

Ilpuri, ehkä tarkkuutta on vaan monenlaista, harva varmaa haluaa olla nipo mutta useimmat on jossakin asiassa. Ja kaikki haluaa vain parasta lapselleen. Hassu sun äiti, mutta hyvä että jaksat ottaa huumorilla.

Muska, mä oon ostanut kotitesti.fi:stä Sofin testejä, on toiminut ihan hyvin. Vastaan sun o-testikysymykseen vaikkei miestä olekaan. Jos tosiaan pystyy puuhastelemaan kahden-kolmen päivän välein, sikäli o-testejä ei tarvita. Mutta jos joutuu tutkimuksiin, voi olla hyvä että on tikuttanut parissa kierrossa juuri sen takia että tietää saako ylipäätään plussaa, ja mihin aikaan kierrosta se tulee. Voi olla arvokasta tietoa lääkärille.

MrsC, mullahan on myös paljon pieniä folleja mutta lääkäri ei puhunut letrojen kohdalla hyperstimulaation riskistä. Mutta ehkä niiden takia aloitin annoksella 5kpl/kierto enkä 10 niinkuin jotkut. Nyt IVF:n kanssa lähdettiin ilmeisesti varovaisesti liikkeelle lääkkeiden kanssa.

Esikko voimia, varmasti turhauttaa kun kierto ei ala, ja ymmärrän että on huolta jos sulla on ennenkin heitellyt kierron pituus. Toivottavasti alkaisi pian ja yrittäkää sillä aikaa nauttia teidän pienestä.

Jellis pahoittelut uuteen kiertoon joutumisesta. :sad001 Mutta saa siitä tosiaan voimia että hommat etenee, ja tietää mihin on tarvittaessa menossa eikä tarvitse arpoa.

Larissa hieno o-plussa, onnea!
 
Ihana kun tartuitte niin monet tuohon mun huoleen. Kiitos Larissa, Mrsc, muurahainen ja Beisla mielenkiintoisista kommenteista :)

Muurahainen testasin aamulla tokalla pisulla ja tein vielä toisen testin illalla seittemän-kaheksan aikaan.

Mulla kävi semmoinenkin mielessä että olisin johonkin kiertoon yrittänyt vielä saada tuon irrotuspiikin... Mutta kun lääkäri ei sitä itse ehdottanut niin annoin sitten olla. Olen taipuvainen uskomaan Larissaa eli mulla ei ehkä sitte vaan nouse tuo hormoni niin korkealle että tikut sen näyttäis. En löytänyt mistään noiden mun käyttämien tikkujen herkkyyttä. Ne taisi olla rfsu:n ovistikkuja.

Beisla ja joku muukin oli ihan pikapuolin menossa ivf:ään niin mielelläni kuulen kokemuksia. Siis mitä lääkkeitä käytätte siinä, mitä sivuoireita tulee ja muutenkin... Mua lääkäri pelotteli jo hyperstimulaatiolla (vai olikohan se tuo termi), mun vehkeet on kuulemma sen näköiset että on normaalia isompi riski siihen.
 
Beisla kyllähän ovis voi tapahtua vaikka putket oliskin tukossa, siinä tapauksessa se munasolu ei vaan pääse kohtuun vaikka siittiöt oliskin päässyt läpi tai sitten siittiötkään eivät pääse munasolun luo. Mutta mäkin oon ymmärtänyt, että plussasta huolimatta se voisi ns. jäädä "munimaan" paikalleen. Silti kun gyneiltä olen tätä kysynyt, niin ne on ollut sitä mieltä, että kyllä se tapahtuu, mutta voihan olla, että ne on puhunut vaan mun tilanteesta, mulla kun menkat tulee aina 15 päivää o-plussan jälkeen niin se tavallaan ehkä todistaa tikun toimivan? Tuo hyperstimulaation riski on kai tositosi pieni, mutta olemassa ja pco potilailla vähän korkeampi, koska follejakin on usein enemmän. Mutta siksi kai usein otetaan vähän varovaisesti, olinkin aika yllättynyt tuosta mun 2tblx5 annostuksesta, mutta koska vaste oli toivottu niin kaipa mun lääkärillä li sitten aika hyä haju mitä kokeilla. :cool:

Ainiin, Ilpuri, sun äiti kuulostaa ihan mun isältä, jonka perusjutut on usein tasoa "silloin, kun minä olin lapsi, niin hiihdettiin kouluun vaikkei ollut lunta..." :hilarious:
 
Larissa kyllä hyvältä näyttää! Toivottavasti on talleteltu enemmän kun nuo sydämet noiden parin testin jälkeen? ;) Vai onko ne tallettelujen merkkejä :D

Muska meillä en ole kertonut tikuttavani ovista kun kaksi kertaa (todellisuudessa joka hiton kierrossa tikuttanut vuoden verran :D) Nyt kun kerroin niin mies jopa hieman suuhtahti kun en ole hänelle kertonut ja ajatteli, että olen harrastanut seksiä vain vauvan takia niinä hetkinä kun hän ei ole ollut tietoinen ja tästä keskusteltiin sitten pitkät pätkät ja selitin, etten halua hälle paineita ja omaksi iloksi tikutan ja jouduin vakuuttelemaan, etten koskaan harrasta seksiä ilman haluja ja selitin, että niitä nyt vaan on luontaisesti oviksen aikaan ja päädyttiin siihen, etten jatkossakaan kerro millon on tärppipäivät :D Näillä mennään siis.

Murkku vähän samoja fiiliksiä ja pakko sanoa, että välillä myös harmittaa kun tosiaan itsellä ei ole edes sitä yhtä lasta joka riittäisi meille enemmän kuin hyvin :(
Joten sanon tämän yleisesti, että te joilla on oma lapsi/lapsia olkaa todella todella kiitollisia siitä <3 enkä vähättele, ettei toisen tai kolmannen lapsen yrittäminen olisi vaikeaa ja yhtä tuskallista kun en siitä mitään tiedä, mutta meille riittäisi se yksi biologinen lapsi <3

On. Viimeyönä ei tullut sitä puukoniskua! Tänään ollut huono olo ja sattunut alavatsaan. Tissit edelleen hyyvin arat ja kasvaneet. Tämä jännitysnäytelmä voi kääntyä mihin suuntaan vain :D mietin tässä, että hitto jos olenkin raskaana ja lähdetään reissuun niin olen siellä takuulla stressissä ja pelossa, että taas menee kesken enkä saa edes apua :S Jaiks!

Edit. Ajattelin olisinko hurja huomenna ja uskaltaisin tehdä o testin? :D :D
 
Larissa, Kiitos kysymästä kiirusta on pitäny, millään ei ehdi kaikkia viestejä lukemaan...lapsi sai tänään ensimmäisessä vyökokeessa natsan (harrastaa taekwondoa). Erkaumaa pikku hiljaa alettiin työstämään (multa).

Ja ois nyt pitäny pistää se Pregnyl. No ei tartte pistää, onnistuin hassaamaan koko annoksen...
 
Muokattu viimeksi:
Minni kyllä kuulostaa niin lupaavalta! Jännää!! Minä jo mietin että joko huomenna testais. Päätin kuitenkin odottaa ensin alkaako tuhru, jonka pitäisi alkaa ma-ke -akselilla. Mulla tosin ei mitään oireita ole, mutta muistelen ettei ollut kyllä aiemmissa raskauksissakaan. Millään millimetrimitalla en ole nyt edes ehtiny kroppaani kuuntelemaan :)

Muoks. Ja tuohon ensimmäisen vs toisen yrittäminen: Kyllä ainakin itselleni tämä toisen yritys on ollut hyvin erilaista. Kun on tieto siitä että on mahdollista saada lapsia, niin sitä on ollut paljon kärsimättömämpi :) Se pettymyksen tunne ja suru on varmaan samanlaista, mutta huolet jotenkin erilaisia. Osasinkohan selittää oikein :) Mutta tietysti tämäkin on niin kovin yksilöllistä miten näitä(kin) asioita käsittelee ja miten niihin pääkoppa suhtautuu.
 
Muokattu viimeksi:
Kaakao yritin kahlata taaksepäin, mutta en jaksanut enempää kun en löytänyt että mikäs dpo sulla onkaan? :) Hui kyllä niin jänskättää tällänen :D niin oikeaa piinaa että oksat pois!

Muoks. Niin se on totta, että monella ei ole mitään takuita siitä tuleeko koskaan edes saamaan sitä omaa lasta. Nyt kun mulla on takana yksi km niin jotenkin ehkä luottavaisempi olo, vaikka ei elävää todistetta olekkaan ja se ei takaa sitä, että lapsen saisin meinaan "toiveena vauva" blogin pitäjä on saanut neljä? Km ja oliko 5v yritystä ja paljon paljon hoitoja ja nyt vissiin lyömässä hanskoja tiskiin, että koskaan ei lasta tule :/
 
Takaisin
Top