Mä uskon että tuo lapsettomuustuska on melko samanlaista olipa niitä lapsia 0 tai yksi, tai enemmän.
Itse täysin lapsettomana sitä on kauhean vaikea ymmärtää että ne jolla on jo yksi lapsi tai useampi, että ne kävisivät tätä samaa tuskaa läpi mutta olen joutunut katsomaan hyvää ystävääni vierestä ja toki myös täälläkin että tuska vaikuttaa samalta kuin minullakin, olen joutunut muuttamaan käsityksiäni. Mulla on kaksi hyvää ystävää, heillä molemmilla yksi lapsi ja meilla kaikilla ongelmia raskautua, he käyneet läpi hoitoja, toienen lääkeellisiä, toinen isoja hoitoja. Molemmat lapset tulleet hoitojen seurauksena mutta eivät todellakaan ekasta tai tokasta yrityksestä. Nyt tämä toinen ilmoitti olevansa raskaana ja minä koin vilpitöntä onnea hänen puolestaan, (kaikkein todennäköisintähän on että joku meistä kolmesta jossain vaiheessa plussaa) ja tämä toinen joka on isoissa hoidoissa, hänkin sanoi olevansa onnellinen ja varmasti onkin. Mutta silti vaistosin ääretöntä surua hänestä. Ensin en ymmärtänyt sitä koska hänellähän on jo lapsi ja minulla ei yhtään, minunhan se pitäisi olla se surullisin, ikinä en yhtään pienen pienintä haamuakaan ole nähnyt.
Mutta vilpittömästi uskon että kun vauvan kaipuu tulee se tulee voimalla ja kasvaa kierto kierrosta. Ainut oikeastaan missä uskon et on todella eroa on se että kun joku sanoo että halua niin kovasti vauvan eikä kestä enää yhtään negakiertoa 2-4 kierron jälkeen erona nyt vaikka minun tähän kiertoon 24. Tai vaikka siihen vuoteen, tai vähempäänkin. Sen tiedän itsestäni, että tämä tuska muuttaa ihmistä. Ja saa tuntemaan asioita mitä ei olisi uskonut tuntevansa ja toisaalta itse huomaan olevani vahvempi kuin mitä uskoin.
Tänään oon antanut itselleni luvan täysin haaveilla vauvasta, oon kattonu pinnasänkyjä ja kaikia tarvikkeita. En oo yleensä itselleni sitä sallinut enkä ole mitään vauvalle ostanut. Ja kyllä huomaa taas mielialasta että ei olisi kannattanut.
Mutta tämä ryhmä on ihana! On huippua keskustella ihmisten kanssa jotka kärvistelee saman tuskan kanssa, olipa niitä lapsia tai ei.
Sylin täydeltä tsemppiä ja voimaa ja kestävyyttä jokaiseen tilanteeseen
