Kyfi voi ei, mikä ihmeen kökkö testi tuo on olevinaan?

Tsemppiä digin tekoon!
Halimami, siinä on hieno viiva! Nyt tarrasukkia mukaan. :)
sabetti jes, siitä tulee varmasti hieno! :)
muurahainen ovisplussatuulia, kyllä se sieltä varmasti tulee!
Larissa kivut on inhottavia, toivottavasti helpottaa iltaan mennessä. Megaovis ehkä joo, saa nähdä tuleeko megakiinnittyminen perään.
Maggie voi pahus tädistä, liian säntillinen.

Mutta hyvä että mies sai näytteen annettua. Ei se määrä vaan se laatu.

Voimia pohdiskeluun. Itse jotenkin ajattelen että mulla on lääketietellinen vaiva jonka joku ehkä osaa korjata. Komppaan Larissaa Letrojen suhteen. Ja epätietoisuus on niin hanurista.

Yrittämisen alusta asti mulla on välillä soinut päässä entisen nuortensarjan Dawson's Creekin tunnari: "I don't wanna wait for our lives to be over, I want to know right now what will it be..." Kun vaan
tietäis, se helpottais. Ehkä.
Viipsukka hyvinkin voi riittää! Mullakin vaan dpo-1 ja suht hyvillä mielin piinailuun.
Katjusha voimia, teilläkin ihan liian pitkä yritys takana.
Ilpuri, viisasta pohdiskelua.
Itse saan helposti omaa aikaa kotona, kun tarvitsen pari tuntia vähemmän unta kuin puoliso. Aamulla kun herään, on kiva hetki olla rauhassa. Mäkään en ole mikään baarissa juoksija, en edes muista milloin olin viimeksi. Siitä on varmaan pari vuotta. Kavereiden bileitä on kyllä silloin tällöin, mutta tässä iässä jengi lähtee yleensä kotiin puoliltaöin.

Mun "oma elämä" on ehkä enemmän harrastuksia, kuten kiipeilyä, mutta kyllä niissäkin näkee lapsia mukana. Kaverillakin on välillä lapsi mukana ulkokalliolla, ei se harrastustoiminta nyt itselläkään varmaan lapsiin lopu.
Luulen että on vaan niin että teininä on tosi vaikeaa mennä täysin oman mielen mukaan. Kyllä huomaan että nyt 30 ylittäneenä on jo paljon itsevarmempi ihminen kuin vaikka 5 vuotta sitten. Toisaalta teininä en ehkä oikeasti niin välittänyt mitä muut ajatteli musta: en lähtenyt muotivillityksiin, en juonut/polttanut siksi että voisin näyttää olevani jotain. Koen edelleen että tein omat päätökseni noista. En silti uskaltanut puhua paljon vieraille eikä ollut monia kavereita. Eli en usko, että olin tai minusta tuli parempi ihminen sen takia. Vaikka nykyään oon toisaalta itsevarmempi ihmisten tapaamisen suhteen, harvalle kuitenkaan kerron syvimpiä ajatuksiani. Oon joutunut pitkään pärjäämään itsekseni ja tehnyt omat päätökset; toisaalta hyvä, mutta en vieläkään koe luontevaksi kertoa ongelmistani muille. Kavereita on entiseen verrattuna paljon, mutta ei sellaista "parasta kaveria". Välillä se surettaa, mutta enimmäkseen olen onnellinen.