Tammikuiset 2021

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Ma-Ma
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tulin sanoman heipat ja toivottamaan hyvää loppuraskautta taille muille <3
Meidän raskaus päättyi keskeytyneseen keskenmenoon viime viikolla, eli yritys alkaa alusta jahka kroppa on tästä selvinnyt.
 
Heippa kaikki,

tuun mukaan näin vähän myöhäisemmässä vaiheessa. Ihan huippua, että on tällaisia ryhmiä, joissa voi vaihtaa kokemuksia!

Oon 31-vuotias ja meille on tulossa ensimmäinen lapsi (la 23.1.). Eka kolmannes meni ihmetellessä. En oikein uskaltanut puhua asiasta tai liikaa haaveilla tulevasta, vaan lähinnä odotin maagista 12 viikon rajapyykkiä, jolloin voisin taas alkaa ottaa vähän rennommin. No eipä ne asiat useinkaan mene niin kuin itse suunnittelee, vaan 13. viikolla puolta tuntia ennen np-ultraa aloin vuotaa verta, vaikkakin näin jälkikäteen ajateltuna melko vähän. Onneksi ultra oli tosiaan aivan nurkan takana ja itkun kanssa, varmana siitä, että tämä oli nyt tässä, menin ilmottautumaan äitipolille. Suureksi helpotukseksi mahassa näkyi kuitenkin polskivan aivan terve vauva vahvalla sykkeellä. :Heartred

Ultran jälkeen oon ehtinyt jo tehdä yhden neuvolakäynninkin, jossa kuunneltiin sykkeet ja kaikki oli hyvin. Tästä huolimatta, kun tiputtelu on edelleen jatkunut (niukkana ja ruskeana), oon edelleen hermoraunio. Tunnustelen itseäni ja oloani aivan jatkuvasti, jokainen vessakäynti pelottaa ja aina, kun mahassa tuntuu vihlaisu, sydän pomppaa kurkkuun. Nyt kuitenkin uskallettiin lähipiirille kertoa raskaudesta ja se on onneksi tuonut tuon jatkuvan pelon tilalle pientä innostustakin.

Vertaistuki tulee siis enemmän kuin tarpeeseen tällaiselle hysteeriselle ensiodottajalle... :smiley-ashamed004
 
Tervetuloa mukaan :happy:

Löytyikö ultrassa mitään syytä vuotelulle?
 
Mulla oli kans vuotoa pari pvää np-ultran jälkeen, verta hulahti reilustikin ja mentiin päivystykseen. Sikiöllä oli kaikki hyvin ja kaikki muutenkin näytti olevan ok, ja nyt tällä viikolla oli neuvola (15+5) jossa kuunneltiin sydänäänet. (Jostain istukan reunasta siis ilmeisesti tuli se verenvuoto, tarkkaan ei pystytty sanomaan.) Tosta yhtäkkisestä vuodosta jäi kyllä kamala pelko, että meneekö vielä kesken, mutta nyt sai mielenrauhan kun kuuli noi sydänäänet. Tosiaan se kirkas vuoto loppui yhden yön aikana ja sen jälkeen tuli vähäistä ruskeaa vuotoa melkein pari vkoa, josta silloin lääkäri sanoikin että ruskeaa vuotoa tulee sen jälkeen ja se voi kestää parikin viikkoa.
 
Moikka, täällä jo pitempään seuraillut keskusteluja mutta en oo saanut aikaiseksi kirjautua sisään
Meillä laskettuaika 15.1. kolmas lapsi, tuli vähän yllärinä, tyttäret jo 11- ja 9-vuotiaita.

Tuntuu että ihan kuin olisi ekaa kertaa tässä menossa
Sokeriseuranta päällä, luulen että tabletit tulee käyttöön jossain vaiheessa. Ei vaan aamun paastosokerit pysy matalana. Aiemmissa raskauksissa oli joku arvoista just rajan yli. Nyt meni kaikki ihan selvästi yli.

Ultrassa käyty pariinkin otteeseen, halusin käydä varhaisultrassa vähän varmistelemassa itselleni tätä asiaa.

Hyvää viikonloppua kaikille
 
Mulla oli kans vuotoa pari pvää np-ultran jälkeen, verta hulahti reilustikin ja mentiin päivystykseen. Sikiöllä oli kaikki hyvin ja kaikki muutenkin näytti olevan ok, ja nyt tällä viikolla oli neuvola (15+5) jossa kuunneltiin sydänäänet. (Jostain istukan reunasta siis ilmeisesti tuli se verenvuoto, tarkkaan ei pystytty sanomaan.) Tosta yhtäkkisestä vuodosta jäi kyllä kamala pelko, että meneekö vielä kesken, mutta nyt sai mielenrauhan kun kuuli noi sydänäänet. Tosiaan se kirkas vuoto loppui yhden yön aikana ja sen jälkeen tuli vähäistä ruskeaa vuotoa melkein pari vkoa, josta silloin lääkäri sanoikin että ruskeaa vuotoa tulee sen jälkeen ja se voi kestää parikin viikkoa.

Lohdullista kuulla, että jollakin muullakin on ollut tällaisia kokemuksia, vaikkakin toki kamalaa, että oot myös joutunut pelkäämään. :sorry:

Ja hyvä kuulla, että lääkäri oli sanonut, että voi jatkua parikin viikkoa. Mulle puhuttiin muutamasta päivästä ja tietysti aloin pelkään uudestaan, kun tiputtelu vain jatkui ja jatkui. Nyt alkaa onneksi jo vähän helpottaa...
 
Hei! Jospa minäkin jo uskaltautuisin mukaan tammikuisiin odottajiin. Takana on pari keskenmenoa ja yksi keskeytynyt keskenmeno joka havaittiin ekassa ultrassa viime vuonna, niinpä en ole uskaltanut luottaa raskauteen ennen tänään ollutta nt-ultraa. Vaan nyt kun sain nähdä pienen elämän alun alan jo varovasti luottaa tulevaan. Minulla on jo pian 40 vuotta ikää mittarissa ja kotona touhuaa reipas viisivuotias (joka on toivonut perheeseemme vauvaa jo pidemmän aikaa). Toiveikkain mielin siis tästä eteenpäin. :)
 
Muokattu viimeksi:
Käväisin tänään rv 15+5 yksityisellä katselemassa mitä pienelle kuuluu. Kaikki vaikutti olevan hyvin ja kovasti liikkui ees taas koko ajan. Varovainen tyttöveikkaus saatiin mutta odotetaan nyt rauhassa elokuun loppuun kun on virallinen rakenneultra, jospa siellä sitten varmistuisi :Heartred
 
Millaisia mahoja täällä on?:grin Täällä 16+5 ja maha on jo kunnolla näkyvillä ainakin suurimmaksi osaksi. Aamulla maatessa mahaa ei näy mutta heti kun nousee ylös se pullahtaa esille. Illalla se on ihan jäätävä möykky, mutta heti kun menee makuulle se häviää melkein kokonaan. Ihan viikossa on jäänyt kaikki housut käyttökelvottomiksi kun napit ei mene kiinni!
 
17+1menossa ja ei vielä maha paljon näy, tietysti sitä ei-vauva-mahaa oli ennestään omasta takaa, mutta edelleen menee siis kaikki housut vielä jalkaan :eek::grin Sen kyllä huomannut että jos pidempään istuu niin silloin alkaa housut kyllä painamaan alavatsaa.
 
Mulla menossa rv 16+1 ja eka lapsi tulossa, eikä mahaa kyllä vielä juurikaan huomaa. Turvotusta on vähän ja pientä pömppöä ihan omasta takaa (vaikka hyvin normaalipainoinen olenkin), mutta ei näytä baby bumpilta. Ehkä viimeistään viikolla 20?
 
Täällä 16+4, myös ensimmäinen tulossa. Mahaa on ollut omastakin takaa, mutta kyllä siinä on jo alkanut muoto muuttua eikä vatsaa saa vedettyä sisään kuten ennen. Kohtu on vahvasti eteenpäin kallistunut, mikä varmaan vaikuttaa siihen että näkyy jo nyt. Vaihtelee kyllä ihan päivästä toiseen miten selvästi näkyy, olo on varsinkin iltaisin pinkeä ja tuntuu että silloin vatsa myös näkyy eri tavalla.
 
Mulla rv 17 ja toinen tulossa. Mahan todella huomaa eikä jää epäselväksi. Masu tullut kunnolla esiin paljon nopeammin kuin ekasta mutta senhän nyt tiesikin. On siis ihan kunnon kova pömppö joten lökäreillä ja äitiysfarkuilla mennään.. :rolleyes:
 
Mulla rv16, toinen lapsi ja kun katselin kuvia niin saman kokoinen maha oli ollut ensimmäisen kanssa tyyliin viikolla 21. Eli kokoa on jo! Itseäni tämä ei ole haitannut ollenkaan, päin vastoin on ollut ihanaa kun maha näkyy, mutta tiistaina neuvolassa tuli tähän liittyen jotenkin tosi kurja olo. Oltiin eri henkilöllä kuin yleensä ja se kommentoi ainakin 4 kertaa mahan kokoa ja useampaan otteeseen "varmisti" ettei kyseessä ole kaksoset... Mittasi vielä sf-mitankin "ihan mielenkiinnosta" vaikka eihän sitä näillä viikoilla kuulu edes mitata ja tuloksena oli kuulemma kaksosten käyrät... Siis tavallaan ajattelen asiasta niin että ihan sama, mutta kuitenkin inhottavaa saada tollaista kommenttia. Tuli sellainen olo että pitääkö tässä nyt huolestua siitä, että maha kasvaa liian nopeasti!? Muuten oon siis hoikka ja edellisessä raskaudessa tuli painoa melkein 20kg ja nyt oli tullut vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla näillä viikoilla, joten mikään kesän aiheuttama jätskimaha ei ole kyseessä :grin
 
Olipas inhottava terkka :shifty: Älä ota turhaa stressiä siitä!
 
En muista onko aiheesta jo täällä keskusteltu, mutta miten väki suhtautuu koronaan tällä hetkellä? Jokin aika sitten ostin lipun ensi viikonloppuiseen tapahtumaan jossa on enemmän väkeä. Nyt jostain on ilmaantunut korona ahdistus enkä enää tiedä uskallanko mennä. Jotenkin kasvava maha konkretisoi beben olemassaoloa ja kai joku suojeluvietti puskee päälle.. :D mikä on tietysti näinä aikoina ihan järkevääkin.
 
En oo vielä päässyt siihen vaiheeseen, että miettisin tämän raskauden kautta sitä. Mies on ehkä enemmänkin huolissaan, että onko nyt vielä entistä pahempi jos sen jostain itselleen nappaisikin. Vielä en kyllä ole isommissa yleisötapahtumissa ollut, ja kovasti oon yrittänyt pitää turvavälejä ja desinfioida käsiä (se vaan tuntuu suurimmalta osalta ihmisiä jo vähän unohtuneen). Mutta töiden puolesta niitä tapahtumia kyllä sitten tulee taas syksyn mittaan olemaan, missä on enemmän ihmisiä kokoontuneina sisätiloissa, ja eilen oli jo yksi pienempi tilaisuus jossa ihan turhaan sai ohjeistaa porukkaa pitämään etäisyyttä...

Mutta kaiken kaikkiaan en ole ihan kauhean huolissani vielä. Toivotaan että tilanne ei kauheasti pahenis syksyllä.
 
Takaisin
Top