Mä olisin valmis lähtee hoitoihin (toki pari ylimäärästä kiloa taitaa olla) mutta mies on toista mieltä hän joskus sano ettei haluu mitään piikitysjuttuja, mä en ymmärrä eihän sitä piikitetä vaan mua?eikä se tosiaan oo nyt ees ajankohtanen asia koska korona
Meillä ollaan puhuttu kans välillä näistä hoidoista, vaikkei ne nyt meidän yrittämiseen nähden ole vielä ajankohtaisia. Meillä mies epäili hoitoja lähinnä eettisistä lähtökohdista käsin ja koki, että jos kävisi niin, ettei omat solut ole riittäviä, niin lahjasolut olis ehdoton nounou, kun siinä on niin paljon eettistä ristiriitaa. Kaipa se on myös sitäkin, että kun jos vika löytyy miehestä, on se kova paikka, jos aina on kuvitellut tekevänsä sen 5 henkisen perheen tai onnistuvan käden käänteessä. Sitten on myös puhtaasti sitä tietämättömyyttä, kun ei tiedä riittävästi mitä hoitoihin sisältyy ja mitä niissä tapahtuu itselle tai puolisolle. Osalle on sitten esteenä rahalliset kustannukset.
Musta tuntuu, et monet näistä asioista, jotka mietityttää ehtii muuttua matkan varrella. Että jos vaikka löytyykin jommalta kummalta jokin periytyvä vaikea sairaus, olis enemmän kun fiksua turvautua lahjasoluihin, jos kuitenkin niitä lapsia edelleen haluaa ja elämä olis vaikeaa sairauden kanssa. Tosin tässä nyt vain yksi näkökulma. Mut pointti oli se, että varmaan tieto näistä asioista auttaa, juttelu ja asioiden kertaalleen läpikäyminen. Sillä mä ainakin huomasin, että keskenmenon myötä myös miehen asenne tähän lapsiasiaan muuttui, ei se enää ole sitä semmosta et lapsia niin vaan tulee ja omalta osaltaan on selkeästi alkanut orientoitumaan myös siihen, että myös hänestä voi löytyä vikaa. Eikä enää ole täysin tyrmännyt hoitojakaan, jos normisti ei onnistu. Jotenkin varmaan vaikuttaa meillä kyllä tää elämäntilannekin, kun kaikki on vähän auki, kun ei tiedetä mikä mua tarkalleen ottaen vaivaa.
Mutta siis, tilanne voi elää ja miehen mieli vielä kääntyä :)
onko kukaan muu ajatellut asiaa?


Paitsi avata vähän kukkaroa 

mies on meillä kanssa sanonnu että meijän on myös hyvä näin (ja onhan se juurikin niin), ja kyllä tykätään matkustaa suomessa ja muualla niin sitte tehään niitä asioita, mutta jos näin on niin oon mä tietysti surullinen vaikkei ne hoidotkaan mitään takais. Mutta ei se siltibsaa mua läjtemään tästä muuten ihanasta parisuhteesta mä toivon ihmettä 


toi vastakkain istuminen on just vähä sellanen... vaikka tämonesti ulkona syödessä on sopivan rento fiilis puhuu henkeviä. Toinen meillä on ihan viestit, sillä mä oon sannu öuvan pillereitten lopettamiseen saa miettiä ittekseen eikä tarvii kattoo silmiin 

outoa, haikeaa mutta päästään nyt suunnittelemaan ihan omaa yhteistä kotia johon on varmasti vielä matkaa, mutta saapahan muuta kuumeiltavaa