Kolmosta kaipaavat kuumeilijat

Ibis, Nyt joku tulee kauhistelemaan mutta me asutaan 50 neliöisessä kaksiossa. Kaksi lasta ja aikuista ja hyvin mahdutaan. Miehellä on jopa oma työtila ja lapsilla tavallaan "oma huone", koska eihän me periaatteessa kuin nukuta makkarissa. :)
Tässä asunnossa on tosi hyvin neliöt käytetty, eli ainoatakaan hukkaneliötä ei oo.
Kolmannenkin kanssa mahtuisi vielä hät hätään vauvavuotena varmasti, mutta toki ihannetilanne joskus olisi se että olisi omat huoneet. Viimeistään kouluikään. Kuitenkin kun ollaan suht minimalisteja muutoinkin, niin tämä ratkaisu on ollut meille kyllä toimiva!
Te ootte kyllä sitkeitä sissejä. Me kun asuttiin rivarikaksiossa (63m²) ni tuntu ahtaalta vaikka oli vaan esikoinen sillon. Järkevillä ratkaisuilla saa kyllä ihmeitä aikaan.
 
Miitu, me asuttiin vielä keväällä 49 neliön kaksiossa eikä muuten olis ollu kiirettä pois mutta se oli hissittömän talon kolmas kerros ja keittiö oli vain onneton nurkka. Alue oli ihana ja naapurit hiljasia!
 
Kiitos kaikille kun jännäätte mun puolesta..taidan testata viikonloppuna. Mulla edelliset raskaudet näkyneet siinä 4+ viikolla koska ovuloin vähän myöhään ja kierto ei oo ihan 28pv. Eilen kyllä dippasin jonkun marketin herkän testin päivän kolmanteen pissaan joka kerkesi olee rakossa jonkun 1.5h ja aivan kun siinä olisi jotain näkyny mutten sitä saanu kameraan tallennettua
 
Me muutettiin juuri 67m2 kolmioon. Eli pienempään kuin aiemmin. Tässä on aika pienet makkarit, mutta just mahtuisi pinnasänky meidän makkariin, ja lapsille kun ostaisi kerrossängyn, niin mahtuisi myöhemmin lastenhuoneeseenkin.
Enemmän mun mielestä tekee pohjaratkaisu kuin neliöt :)
Tällä alueella olisi nyt tarkoitus pysyä, eikä täällä oikein ole vuokra-asuntoja, joten ei ole tarkoitus muuttaa ennen kuin joskus ehkä omaan. Tosin ollaan muutettu esikoisen syntymän jälkeen jo 6 kertaa :hilarious:
Mutta silti inhoon sitä puuhaa.

En usko raskautuneeni. Ei yhtään sellainen olo. Kyttään, milloin menkat alkaa. Mutta toisaalta taas en malttaisi odottaa testaamista. Hitsi, kun jäi ne menkat merkkaamatta.
 
Rouva V. Meillä vaikuttaa myöskin juuri sijainti. Täällä asuntojen hinnat/vuokrat pilvissä ja me ollaan sitten tingitty neliöistä. :)

flikka, Juuri tämä! Ollaan asuttu 55,5 neliöisessä edellisessä jossa kaikki neliöt oli vessassa. Asunto tuntui hirmu paljon pienemmältä.
 
Asumme omakotitalossa ja vauva luultavasti alkuun nukkuu meidän makkarissa, kun ei muualla tilaa. Sitten kun vanhempi teini lähtee opiskeleen ja muuttaa pois 2-4 vuoden sisään, niin saa "vauva" oman huoneen.
 
Mulla tuli tänään vaaleanpunaista paperiin pyyhittäessä vessakäynnillä :eek:
 
Lisään tähän neliökeskusteluun vielä sen että olen äärimmäisen ärsyttävä siivoaja ja inhoan ylimääräistä roinaa. Meillä on hyvin vähän koriste-esineitä yms juttuja. Lastenhuoneessakaan ei ole kun yksi lipasto jossa lelut omissa koreissaan.
 
Aivan kun joitain oireita olisi ilmassa :nailbiting:
Etoo kun ei syö tarpeeksi usein, mä haistan yhtä hyvin ku huumekoira (meinasin eilen bussissa oksentaa kun kanssamatkustaja haisi hielle), tissin sivuja painaa, tekee suolaista mieli.. kyllä tuun tippuu korkeelta ja kovaa jollen ole raskaana
 
Mulla ei ole mitään oireita. Mutta eipä ole mitään menkkaoireitakaan! Sitä ärsytystä lukuunottamatta. Mikä sekin on helpottanut jo paljon. Eli voisi olla ehkä vaan väsymyksestä johtuvaa kiukutusta :rolleyes:

Meinasin mä tänään testin ostaa, jos ei nyt ala vuoto ennen kauppareissua. Vaikka en vaan jotenkin usko. Mutta saa sillä ehkä vähän mielenrauhaa. Tai ainakin voi lopettaa sen toiveiden herättelyn, vaikka menkat ei olisikaan myöhässä. Ehkä ei tule niin paha pettymys sit jos ne alkaa.
Vaikka totta kai mä ihan todella toivon, että plussaisin jo.
 
Miten te säilytätte lasten piirrustus- ja askarteluvälineet?
Meillä on lapsilla aivan liikaa leluja (jos äidiltä kysytään), mutta jokaisella kategorialla on oma kori/laatikko Ikean hyllyissä. Esim. Legot omassa, nukkeleikit omassa, autoille oma, hahmoille oma jne jne. Ja kaikki on muuten ihan ok siististi.
Mutta ne paperit ja askartelu! Tuntuu, ettei ne mahdu siihen omaan koriin, ei löydy käytettyjen papereiden seasta käyttämättömät jne.
Onko olemassakaan mitään fiksua järjestelyä niille? Sellainen, että lapset saisi sieltä itse ke etsittyä ilman apua :p
 
Mä nyt tukin tän palstan viesteilläni :hilarious:
Tein testin, ja ei niin mitään! Ei edes sitä rfsun typerää viivanpaikkaa, joka aina tulee. Eli jatkan menkkojen odottelua
 
Miten te säilytätte lasten piirrustus- ja askarteluvälineet?
Meillä on lapsilla aivan liikaa leluja (jos äidiltä kysytään), mutta jokaisella kategorialla on oma kori/laatikko Ikean hyllyissä. Esim. Legot omassa, nukkeleikit omassa, autoille oma, hahmoille oma jne jne. Ja kaikki on muuten ihan ok siististi.
Mutta ne paperit ja askartelu! Tuntuu, ettei ne mahdu siihen omaan koriin, ei löydy käytettyjen papereiden seasta käyttämättömät jne.
Onko olemassakaan mitään fiksua järjestelyä niille? Sellainen, että lapset saisi sieltä itse ke etsittyä ilman apua :p

Mulla on sellanen haitarimappi jossa "valmiit" työt ja yhdessä lokerossa tyhjiä papereita. Kynät, tussit, puuvärit yms omissa pikku laatikoissaan ison laatikon sisällä. Näin myös mun 2v8kk lapsi osaa lajitella ne takaisin. Lisäksi osassa näissä laatikoissa on pieni kuva mitä sinne kuuluu. Meidän 1v1kk tyttö on vielä liian pieni siivoamaan itse joten häntä sitten autetaan
 
Meillä on erillisessä kaapissa myöskin suljetussa laatikossa kaikki värit/maalit ym omissa paketeissaan ja paperit ylähyllyllä. Lapset osaa pyytää kun haluavat piirtää ja jaan paperia. Heti piirtelyn jälkeen siirrän kuvat joko eri kansioon (johon säilön lasten luomuksia) tai hetkeksi jääkaapin oveen. Näin ei oo paperitkaan sekaisin. :)
Samassa kaapissa on yhdellä hyllyllä kaikki meidän pelit ja osaavat sieltä itsekin hakea.
 
Piirustusvälineet on kaapissa ja ne saa pyytämällä. Muut lelut on esikoisen huoneessa tai olohuoneessa. Aika hujanhajan ne usein on.
 
Eiiiiii tästä ny tuu mitään. Menkat antaa edelleen odotuttaa. Jotain on tullu jo siteeseen asti mut vaan yks pieni tänään. Pyyhkiessä ihan selkeetä mut aika vähän.:bored: Tein testikin jo mut nega oli.:confused005
 
Eiiiiii tästä ny tuu mitään. Menkat antaa edelleen odotuttaa. Jotain on tullu jo siteeseen asti mut vaan yks pieni tänään. Pyyhkiessä ihan selkeetä mut aika vähän.:bored: Tein testikin jo mut nega oli.:confused005

Mitkä kp:t meneillään?
Mulla ollut tuota samaa vaivaa nyt enemmissä määrin muutama kierto takaperin.. Aina vaan vuoto odotutti itseään ja jotain pientä tiputtelua/pyyhkiessä. :banghead:

Toki toivomme ettei tuliskaan :wink
 
Mitkä kp:t meneillään?
Mulla ollut tuota samaa vaivaa nyt enemmissä määrin muutama kierto takaperin.. Aina vaan vuoto odotutti itseään ja jotain pientä tiputtelua/pyyhkiessä. :banghead:

Toki toivomme ettei tuliskaan :wink
Piti oikeen kattoo mut kp32. Maanantaina tuli se loraus sit ti ja ke ei oikeen mitään, eilen ja tänään siteeseen asti mutta aika vähän. Olis pärjänny yhdellä siteellä koko päivän.

Mietin vaan et koska otan ne clomit kun niiden ajankohta on kp 3-7.
Tätä samaa oli kyl sillonkin kun ollaan noita kahta yritetty. Välillä menkat ei alkanu selkeesti ni piti miettiä se clomien aloitus ajankohta.
 
Onko siihen olemassa joku syy?
Mulla tää alkoi joulukuisen keskenmenon jälkeen. Ja nyt muutama viimeinen kierto on ollut ihan todella tuollaista arvuuttelua. Mietin, mikähän voisi olla "vialla"..

Neuvovathan lapsettomuuspolillakin kuulemma että ensimmäinen kunnon vuotopäivä, niin voisiko siihen sitten oikeasti luottaa tälläisessäkin tapauksessa? On kyllä hankala tilanne.. Itse oon laskenut kp 1 aina kun vuoto on oikeasti kunnolla alkanut = hanat auki.
 
Mäkin oon laskenu kunnon vuodosta vasta mut semmosta ei oo nyt näkyny. Mulla oli ihan kunnon limakalvokin (15mm, johtuu tod.näk. kohdun mallista) ultrassa kp24.
Yleensä eka päivä on jotain epämääräistä tuhrua mut kyl se siitä sit lähtee kunnolla.
 
Takaisin
Top