Varhaisultra

Varhaisultrassa syke löytyi ja 14mm pikku tyyppi :Heartred La oli mittojen mukaan 1.7.20 eli se mitä olin itsekin laskeskellut, 7+5 viikot nyt. Hänellä oli jo pienet kädet ja jalatkin ja hieman sätkytteli. On tää ihanaa ja kiitollinen saa olla, toivottavasti jatkokin sujuu hyvin. :)
 
Ihanaa Holly kuulla noin hyviä uutisia :joyful:

Aika matelee niin hitaasti! Huomenna olisi mun vuoro jännittää ja panikoida ja saada vastauksia :nailbiting: Kunpa voisin tulla yhtä hyvien terveisien kanssa tänne raportoimaan... Saa nähdä miten nukun ensi yönä :rolleyes:
 
Juu enpä saanut kuitenkaan aikaa varhaisultraan.. mutta sain ajan kahden viikon päähän NT ultraan ja sit varataan sen perusteella joko toinen aika NT ultraan tai rakenneultraan suoraan. Jännittää. Ultra on just sopivasti mun isän syntymäpäivänä 4.12.
 
Tarina jatkuu. 7+6 ultra, tyyppi vielä mukana matkassa, edelleen tosin pienikokoinen, 10mm (16mm olisi kuulemma normi). Mutta oli kasvanut viikossa sen verran kuin pitäiskin. Katsotaan taas viikon päästä uudestaan. Eli ei vielä selvillä vesillä. Vuoto jatkuu kolmatta viikkoa, mutta vähäisempänä. Päivittäin pakko ottaa buranaa kipuihin. Puuh. Ei ole helppoa.
 
Mun ei aluksi pitänyt käydä varhaisultrassa, mutta viikonlopun rusehtavan vuodon takia oli pakko käydä maanantaina tarkistamassa onko kaikki hyvin.
Luulin, että sinä päivänä mulla ois ollu viikkoja 8+4, mutta ultran mukaan olikin vaan 6+3 (eli nyt 6+5). Syke kuitenkin näkyi tositosi selvästi koko ajan ja kätilö sanoi mulle että alkio vastaa just noita viikkoja, on oikean näköinen jne. :)
Kotona mietin että miten noi viikot ois ees mahdolliset, mut hetken ku laskeskelin päiviä niin tajusin et kai ne on, jopa todennäköstä et ovulaatio on ollu myöhemmin ja mulla on ollut poikkeuksellisen pitkä kierto (ensimmäistä kertaa ikinä näin pitkä).
Onko kellekkään muulle käynyt ikinä näin että viikkoja on ollut noin paljon vähemmän mut silti kaikki on ollut hyvin? :anyone
 
Onhan sen ihan mahdollista että ovulaatio tapahtuu super myöhään. Toisilla sit taas voi tosiaan ovulaatio olla heti menkkojen loputtua eli kaikki on mahdollista kyllä..
 
Mun ei aluksi pitänyt käydä varhaisultrassa, mutta viikonlopun rusehtavan vuodon takia oli pakko käydä maanantaina tarkistamassa onko kaikki hyvin.
Luulin, että sinä päivänä mulla ois ollu viikkoja 8+4, mutta ultran mukaan olikin vaan 6+3 (eli nyt 6+5). Syke kuitenkin näkyi tositosi selvästi koko ajan ja kätilö sanoi mulle että alkio vastaa just noita viikkoja, on oikean näköinen jne. :)
Kotona mietin että miten noi viikot ois ees mahdolliset, mut hetken ku laskeskelin päiviä niin tajusin et kai ne on, jopa todennäköstä et ovulaatio on ollu myöhemmin ja mulla on ollut poikkeuksellisen pitkä kierto (ensimmäistä kertaa ikinä näin pitkä).
Onko kellekkään muulle käynyt ikinä näin että viikkoja on ollut noin paljon vähemmän mut silti kaikki on ollut hyvin? :anyone

Mä arvioisin siitä, että missä vaiheessa oisin tehnyt ekan plussatestin. Jos laskee, että ovis olikin myöhemmin niin onko mahdollista et on saanut silloin plussan kun on saanut.
 
Niin.. Oon tehnyt ekan plussan kp33 eli periaatteessa sillon kun mun normikierrolla on jo menkat myöhässä pari päivää. Tein sellasen, joka lupaa tuloksen 6pv ennen kuukautisten alkua, ja se oli aika haalea, mut selkeä plussa kuitenki. Tätä ennen olin tehnyt samanlaisen testin kp 27, joka mun normaalikierrolla taas ois ollu just ennen kuukautisten alkua, ja se oli negatiivinen. Eli tavallaan jos oisin ovuloinut normaalisti, keskellä kiertoa, niin tuo pari päivää ennen kuukautisia tehty testi ois pitänyt olla jo positiivinen (kun pitäs näyttää 6pv ennen menkkojen alkua).
Apua kauheen sekava selitys mut kai ne testit jotenkin täsmää kun ne tosiaan oli noita tosi herkkiä! :nailbiting: Silti mietityttää itellä.
 
Tänään varhaisultra, tämä neuvolassa tehty kun epäsäännöllinen kierto. Aluksi sano että ei oikein näy mitään, että täytyy vielä polille aika varata niin saa tarkemmilla laitteilla kattoa että ei tuulimuna.. sit hetken kuluttua sano että ihan kun syke jollain tavalla näkyisi ja näyttäis että viikkoja olisi noin 6.. jos siellä ei mitään ole niin eikai ne viikkoakaan voi arvioida sillon, vai? kylläpä jäi epävarma olo nyt että mitähän on vai onko mitään. Viikon päästä uusi ultra. Viikot saattais kyllä täsmätä pidemmän kierron mukaan.
 
Nuo herkätkään testit ei oikeesti välttämättä kaikilla näytä plussaa noin aikaisin vaan vasta menkkojen jäätyä pois. Se on yksilöllistä kuinka nopeasti hcg nousee. Niissä taitaa lukea pienellä präntillä että voivat näyttää, mutta ei taida olla varsinainen lupaus.:think005 mut joo hankala sanoa kyl sen tarkemmin sit.
 
Mahtaakohan olla siis niin että tuo "oikein ei näy" tarkoitti vain sit että vaikea mitata luotettavasti. Eli että ei voi varmuudella sanoa oliko syke mikä näkyi mutta sikiö olisi noin viikolla 6.
 
Me mennään Ovumiaan maanantaina, pitäs olla 7+2 sillon. Terveystalo pyysi 250e ja mehiläinen melkein 300 ja täällä Tampereella ei oikein muita oo! :wideyed: ihan hirveitä hintoja! Ovumiassa 115e. Sen maksan mielelläni mutta noita muita pitäs kyllä miettiä lottovoiton jälkeenkin :grin jännittää ihan törkeästi!!
 
Nuo herkätkään testit ei oikeesti välttämättä kaikilla näytä plussaa noin aikaisin vaan vasta menkkojen jäätyä pois. Se on yksilöllistä kuinka nopeasti hcg nousee. Niissä taitaa lukea pienellä präntillä että voivat näyttää, mutta ei taida olla varsinainen lupaus.:think005 mut joo hankala sanoa kyl sen tarkemmin sit.

Niin totta, yksilöllistä on joo. Neuvolassa kun juttelin asiasta niin ne ei kyllä ollu moksiskaan että ehkä ei kannattais itelläkään huolehtia. Totta ne ois sanonu jos ois jotenki epätavallista
 
Siis ihan todella yksilöllistä on. Mun äiti odotti kaksosia ja positiivinen testi tuli vasta viikolla 9.. ennen tätä näytti verestä ja tikkuun negatiivista.. ainoa mistä äiti tiesi että on raskaana oli oireet ja kyseessä 6 raskaus.. toinen kaksosista meni kuitenkin kesken :sad001 mut tosiaan pointtina että on kovin yksilöllistä tuo istukkahormonin määrä
 
Aion tässä raskaudessa ehdottomasti käydä. Viimeksi en käynyt ja se kadutti tosi paljon. Jos km tulee taas, niin mieluummin haluan siitä tietää mahdollisimman nopeasti. Toivottavasti tällä kertaa menee kaikki hyvin ja pelot on turhia :bag:
 
Takaisin
Top