Yleistä höpinää
- Ketjun aloittaja Agnés
- Aloituspäivämäärä
Tellus11
Oman äänensä löytänyt
Mmiira, meillä ihan sama! Vanhempi koira ei oo vuoteen nukkunu jalkopäässä, muutama päivä ennen plussaa aloitti sen taas. Nuorempi koira taas juoksi tuhatta ja sataa vessaan haisteleen kun menin pissalle. Mettälenkillä menny ennen omia polkujaan, nyt pysyy molemmat kivenheiton päässä. :D
Tellus11 ja Mmiira, meillä myös vähän sama! Kovin mustasukkaseks on karvapojat ryhtyneet musta ja nuorempi kävelee metsälenkillä (vaikka vois juosta vapaana) kiinni kannoissa :D rakkaat hassut!
Meidän molemmat ihmisiä vieroksuvat kissat ovat ottaneet tavaksi tulla leipomaan mun mahaani. Vanhempi herramme diagnosoi ensimmäisenä myös mun ekan raskauden - ilman kissaa olisin huomannut raskauden varmaan vasta pahoinvoinnin alettua. On ne fiksuja elukoita!
zZZ......... tulee olee väsy ip/ilta
Odotan ensi viikkoa jo kuin kuuta nousevaa, että pääsen soittamaan neuvolaan. Yllättävän nopeasti tämä viikko on nyt tuntunut kuluvan. Toki varmasti vaikuttaa, kun töitä on niin paljon, niin ei liikoja ehdi raskautta miettiä.
Työvaatteet on alkanut tuntua ahdistavalta. Housujen resori painaa just kohtua, niin aiheuttaa melko ilkeää juhlintaa ja saa koko ajan rampata vessassa. Yritin eilen saada housut viritettyä tosi alas lanteille, mutta ovat niin surkean malliset, että eivät sitten pysy jalassa ollenkaan
Kauhulla odotan ku maha lähtee kasvamaan, että mitä teen noiden housujen kanssa. Selkeästi miehet valinneet meidän työasut, ku takissa ei oo nimeksikään tilaa edes rinnoille.
Työvaatteet on alkanut tuntua ahdistavalta. Housujen resori painaa just kohtua, niin aiheuttaa melko ilkeää juhlintaa ja saa koko ajan rampata vessassa. Yritin eilen saada housut viritettyä tosi alas lanteille, mutta ovat niin surkean malliset, että eivät sitten pysy jalassa ollenkaan
Kauhulla odotan ku maha lähtee kasvamaan, että mitä teen noiden housujen kanssa. Selkeästi miehet valinneet meidän työasut, ku takissa ei oo nimeksikään tilaa edes rinnoille.
Ihan uteliaisuudesta, pääseekö monellakin paikkakunnalla varhaisultraan ihan automaattisesti? Täällä ei neuvoloissa ultria ole eikä äitiyspolillekaan mikäli ei jotain erityistä syytä. Jätin neuvolaan nyt maanantaille soittopyynnön ja yritän ruinata lähetteen vedoten vaikeaan raskautumiseen, meillä meni siis 1,5 vuotta.
Australiassa :)
Mitäköhän meidän pieni koira sanoo vauvasta. :) On varmaan ihmeissään. Meidän koiruus on muutenkin sellainen oman arvonsa tunteva leidi, ikääkin jo 9 vuotta. Vähän kyllä mietityttää, että kun sekin on tottunut elämään suht rauhallista elämää kahden aikuisen taloudessa ja sitten sinne tulee vauva, joka vie myös huomiota siltä pois. Mitenköhän koiruus tottuu?
Meilläkin oli pikkukoira, esikoisen syntyessä taisi olla 6v. Olihan se vähän raasu, kun epäilemättä sai vähemmän huomiota kuin ennen. :/ Mulla on kuvia esikoisen pikkuvauva-ajalta, kun koira nukkuu ihan vauvan vieressä. <3 Mutta en muista koiran reagoineen mitenkään erikoisesti.
Tuo meidän koira on ehkä vähän hemmoteltu tapaus :angelic: siksi vähän mietityttää. Mutta joo, kyllä se varmasti tottuu ja se on tosi kiltti (yleensä). Hirveen kärsivällinen se ei kyllä ole pienten repivien käsien kanssa, joten pitää seurata tilannetta sitten kun sen aika on. Olen vasta ihan alussa ja monennäköistä voi vielä sattua ennen kuin vauva on sylissämme, jotenkin vaan ajatukset ravaa jo tosi pitkällä. :)
Tosi raskas vaihe oli silloin, kun esikoinen oli noin 2v. Jahtasi ja säikytteli koiraa, ja aivan koko ajan sain olla silmä kovana ja komentamassa. Varmaan vaikutti, kun pikkuveli syntyi silloin, esikoinen reagoi näin. Toiselle lapselle ei onneksi tullu tuota vaihetta ollenkaan! :)
Onko muilla sellaista epäuskoisuutta, että onkohan sitä nyt kuitenkaan raskaana? Siis huolimatta siitä, että ei mitään huolestuttavia oireita olisi. Itse on nii epäuskoinen olo, että voinko minä todella olla raskaana ja saada lapsen. En ole uskonut sitä tapahtuvaksi, vaikkei mitään tiedossa olevaa estettä ole ollutkaan. Se henkinen muuri on ollut vaan tosi vahva pitkään ja uskomus siitä, ettei minusta voisi tulla äitiä.
Vaikka selviä fyysisiä oireita on huomaan hölmösti takertuvani niihin, mitä useilla muilla on, mitä itsellä ei. Meillä en ole havainnut koiran tai kissan reagoivan minuun eri tavalla, en myöskään ole ollut kovin tunneherkillä, muutamia yksittäisiä hetkiä lukuunottamatta.
Perusajatteluni on aika rationaalista, jonka olen luultavasti osittain opetellutkin. Elämä on matkan varrella tuonut sellaisia asioita eteen, etten olisi nyt terve ja tasapainoinen aikuinen, ilman kykyä ajatella mikä on järkevää ja mitä tulee tehdä, jotta tilanteessa selviää. Jotenkin uskon tällähetkellä rationaalisuuden olevan myös jonkinlainen defenssi. On helpompi olla iloitsematta ja hypistelemättä vauvatavaraa, ennenkuin on varmuus, että siellä tosiaan joku kasvaa. Vaikeinta on se, että lopputulokseen en sinänsä voi vaikuttaa. ( Teen toki kaikki asiat niinkuin pitäisi, mihin voin vaikuttaa, mutta se ei ole käsissäni, saanko tämän lapsen syliini, ymmärtänette mitä tarkoitan) Jotenkin se ajatus, että tästä raskaudesta ei vauvaa tulisi, on liian musertava. En tiedä miten siitä selviäisi. (Tottakai ajankanssa kaikesta selviää, mutta ajatuskin on vaan niin raskas).
Onko muilla ollut aikaisemmin tai tässä raskaudessa yhtään samanlaisia ajatuksia, vai osaatteko ottaa ilon nyt jo irti?
Vaikka selviä fyysisiä oireita on huomaan hölmösti takertuvani niihin, mitä useilla muilla on, mitä itsellä ei. Meillä en ole havainnut koiran tai kissan reagoivan minuun eri tavalla, en myöskään ole ollut kovin tunneherkillä, muutamia yksittäisiä hetkiä lukuunottamatta.
Perusajatteluni on aika rationaalista, jonka olen luultavasti osittain opetellutkin. Elämä on matkan varrella tuonut sellaisia asioita eteen, etten olisi nyt terve ja tasapainoinen aikuinen, ilman kykyä ajatella mikä on järkevää ja mitä tulee tehdä, jotta tilanteessa selviää. Jotenkin uskon tällähetkellä rationaalisuuden olevan myös jonkinlainen defenssi. On helpompi olla iloitsematta ja hypistelemättä vauvatavaraa, ennenkuin on varmuus, että siellä tosiaan joku kasvaa. Vaikeinta on se, että lopputulokseen en sinänsä voi vaikuttaa. ( Teen toki kaikki asiat niinkuin pitäisi, mihin voin vaikuttaa, mutta se ei ole käsissäni, saanko tämän lapsen syliini, ymmärtänette mitä tarkoitan) Jotenkin se ajatus, että tästä raskaudesta ei vauvaa tulisi, on liian musertava. En tiedä miten siitä selviäisi. (Tottakai ajankanssa kaikesta selviää, mutta ajatuskin on vaan niin raskas).
Onko muilla ollut aikaisemmin tai tässä raskaudessa yhtään samanlaisia ajatuksia, vai osaatteko ottaa ilon nyt jo irti?
On ollut Terksu. Tein juuri tänään uuden raskaustestin, kun mulla niitä vielä oli. Iski yhtäkkiä hirvee epäilys että onkohan siellä kuitenkaan mitään vaikka olen aiemmin plussanut tosi voimakkaasti. Mietin kun minusta mun rinnat eivät ole enää kovin kipeät ja alavatsapainekin on hävinnyt. Olo on melkein normaali. Ainoa erilaisuus on se että mun ei tee mieli karkkia, vaan hedelmiä. No plussahan sieltä tuli taas, mutta odottelen kyllä innolla ultraa. Tämä vaavi olisi meidän ensimmäinen.
Kuinka pitkällä olitkaan? Minä olen vasta viidennellä viikolla.
Kuinka pitkällä olitkaan? Minä olen vasta viidennellä viikolla.