Hämmentynyt ensiodottaja täällä, hei!
Netti ohjasi foorumille ja tilaisuuden tullen pakko purkaa tuntoja. Lukekoon, kenellä mielenkiinto ja keskittyminen riittää, kunkin omat olosuhteet huomioiden. Vaikkakin joillakin ystävillä ympärillä on lapsia ja heidän raskauksiaan vierestä seurannut, niin tämä maailma on minulle kyllä aika uusi. Kysynkin, miten ihmeessä tästä rupeamasta on tarkoitus selvitä täysjärkisenä?
Kas tässä turhautumiseeni johtaneet vaiheet, jotka eivät käsittääkseni suinkaan ole poikkeukselliset taikka erityisen haastavat
Ehkäisy jätettiin pois kesällä ja toisella kierrolla ei vaan menkkoja kuulunut. Pitkästä kierrosta huolimatta uskalsin viimein kp 39 testata, ja vahvaa plussaahan sieltä tuli. Tosin olin jo osannut arvata etovan olon perusteella, että näin käy. Iloinen, mutta epäuskoinen olo
, kun olimme varautuneet paljon pidempään yrittämisvaiheeseen.
Ja eikun ilo vaihtuu paniikkiin, kun neljä päivää myöhemmin alkaa kevyt vuoto
. Minä jo paniikissa itkemään ja hyväksymään, että sepä raskaus ei kauaa kestänyt.
Vaan malttaapa hetken. Vuoto ei ylly, ja kolme päivää myöhemmin ultrassa todetaan, että arviolta viikolla viisi mennään ja siihen nähden kaikki normaalia. Vuotokin pikkuhiljaa loppuu. Ja eikun aivot uudestaan asentoon, että ehkäpä tässä sittenkin ollaan vielä raskaana.
Ennen ensimmäistä ultraa myös pahoinvointioireet pääsevät kunnolla vauhtiin. Moneen päivään en saanut syötyä mitään, makasin vaan sohvan pohjalla ja kuljin ympäri kämppää ämpäri kainalossa
. Vaan onneksi tähän löytyy varhaisultrassa apu, saan pahoinvointilääkettä (en tiedä, onko tämä miten yleistä tai onko kiistanalainen aihe tämä lääkitys pahoinvointiin?). Lääkitys alkaa todella auttaa, ja pahoinvointioireita ei juurikaan enää ole. No tästähän pitäisi pienen ihmisen olla kovin kiitollinen. Vaan eipä ole, kun oireettomuus nostattaa pelkoja siitä, että raskaus ei sitten etenekään normaalisti
Nyt olen jo pari viikkoa odottanut huomista ultraa, jolloin pitäisi olla noin kahdeksan viikkoa takana. Mieli tekee tepposet ja olen jo vakuuttanut itseni siitä, että tämä päättyy km, hoitopolkukin tältä varalta jo suunnilleen suunniteltu. Katsotaan, miten huomenna likan käy
Niin jotta elämän parasta aikaa
Kiitos ja anteeksi
PS. Oleskelen tällä hetkellä Ranskassa. Tiedättekö, miten vaikeaa täällä on vältellä alkoholia ja pitää raskaustieto itsellä?
Anopin tarjoamista viineistä nyt jo useamman kerran joutunut kieltäytymään, tänä iltana todennäköisesti taas, ja kyllä sieltä tulee joka kerta sellainen mulkaisu, jotta oksat pois
Tässä joutuu kertomaan raskaudesta pian ihan jo välien säilymisen takia