Yleinen höpinäketju 🥰

Outoudesta tuli mieleen, että jostain syystä aina kun oon raskaana, meidän polttopuut alkaa haista mädäntyvältä supin tms. raadolta. Kiva siinä sit kanniskella sisälle ja laittaa klapia uuniin, kun pitää samalla pitää nenästä kiinni
hilarious.png

Miehen metsurivaatteet oli eteisessä ja se bensan, öljyn ja märän puun haju... 🤢🤣
 
Jälleen vähän aktivoidaan yleistäkin puolta: mitäs tänne kuuluu? Minkälaisissa tunnelmissa kevät alkanut? 🌼🐦:smiling-eyes:
 
Väsyttää vaan ja kaiken lisäksi tässä sai kärsiä flunssastakin melkein viikon. Olis kova hinku liikkumaan, mutta ei ihan vielä. Tosiaan neuvola vapun jälkeen… Sitä odotan ja sitten vasta kerron sukulaisille ja kiinnostaa myös mitä tytärpuoli on asiasta mieltä. Hän on halunnut pikkusiskoa (ei voi tietää saako siskoa) kuitenkin ja pienempänä ilostui, kun kuuli että voi silti vielä ehkä saada sisaruksen…mutta sisarpuolen, jota halutaan kyllä puhua ihan sisaruksina… Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan!:)
 
Täällä ollut todella huono olo viikolta 7 lähtien. Olin jo innoissaan kun ei ollut oksennus lentäny 4pv:n, mutta eilen sit töissä päätti yllättää… Onneksi saan olla puolet kuukaudesta etänä töissä. Töihin en o aatellut kertoa vielä hetkeen ja toivonki et pystyn pitää tän salassa vielä ainakin ens kuun ajan 😁 24/7 huono olo ja syödä saa kokoajan. Ruoka ei ällötä eikä mitkään hajut. Mutta jos maha kerkee menemään tyhjäksi niin sen kyllä huomaa 🤮 eli jotai saa syödä tunnin välein. Olin varma et tällä syömismäärällä ois paino noussut jo kovaa vauhtia mutta sitä onkin lähteny vähän joka viikko😵‍💫 Yks hyvä asia on et makeeta ei tee mieli yhtään, eli herkkuja ei o tullu syötyä nyt moneen viikkoon mikä myös ehkä vaikuttaa tohon painonlaskuun kun ei tule syötyä sokeria. Rinnat on kasvanu ihan huolella 😁 Neuvolassa kerroin et käyn salilla, spinningissä ja uimassa säännöllisesti monta kertaa viikossa kuten kävinkin. No eipä o paljon täs olossa tullu liikuttua, nyt on jo parempi olo et jos tästä pian pääsis takas liikkumaan 🤩 Ens viikon tiistaina eka ultra ja keskiviikkona myös neuvola lääkärin kanssa 🤩 Nyt siis 11+5 menossa ✨
 
Hei kaikille 🙋🏼‍♀️ Miulla on nyt rv 11+0. Ennestään on kolme lasta edellisestä avioliitosta ja nyt odotellaan ensimmäistä yhteistä nykyisen kumppanin kanssa 😊 Huomasin @Däumeline että asut kans Saksassa. Missä päin? 😁 Mie asun NRW:n alueella
 
Oi, mukavaa nähdä täällä muitakin ulkosuomalaisia ja varsinkin ihan lähialueelta :smiling face with heart-eyes: Me asutaan 40min ajomatkan päässä Hanoverista, Hildesheimissä :Smiling Face With Smiling Eyes: Välillä käydään Hanoverissa suomalaisten miiteissä.
 
Marraskuisten salainen ryhmä on tosi aktiivinen, suosittelen jokaiselle täällä niiden 30 viestin kirjoittamista niin pääsette sinne myös kirjoittelemaan :Smiling Face With Smiling Eyes::Thumbs Up Sign:
 
Oi, mukavaa nähdä täällä muitakin ulkosuomalaisia ja varsinkin ihan lähialueelta :smiling face with heart-eyes: Me asutaan 40min ajomatkan päässä Hanoverista, Hildesheimissä :Smiling Face With Smiling Eyes: Välillä käydään Hanoverissa suomalaisten miiteissä.
Okei kiva! Vilkaisin just kartasta että täältä on 360km sinne 😅 asun siis Bonnissa.
Mie oon tosi vähän nähny muita suomalaisia täällä. Pitäis ehkä aktivoitua jo 🙈
 
Joo me kuulutaan DFG:hen ja sitä kautta kurkitaan lähialueiden miittejä. Täällä meidän kaupungissa ei ole yhtään mitään, yks miitti oli mut sinne ei tullut meidän+Hanoverin järjestäjän lisäksi muita.. Kuulemma meidän alueella on peräti 80 jäsentä, mutta keski-ikä on yli 60 niin eivät tule tapaamisiin.. Me nyt uudempina jäseninä vähän lasketiin tota keski-ikää :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Harmittaa vähän et Hanoverissa ja Braunschweigssa on molemmissa viikonloppuisin Suomi-koulua lapsille jne. Ei kyllä jakseta ryhtyä joka viikonloppu ajelemaan semmoista matkaa. Muuten kyllä tykkään mielummin tästä meidän pikkukaupungista verrattuna noihin isompiin kaupunkeihin.
 
Joo itsekin tykkään pienemmistä kaupungeista enemmän. Asuin ennen Bonniin muuttoa Barcelonassa ja siellä se kaipuu metsän keskelle oli ihan jäätävä.
Miulla on tässä kilometrin päässä yks saksalainen tuttu joka on asunut Suomessa yli 20v niin hänen kanssaan kahvitellessa pääsee juttelemaan suomeksi. Muuten suomalaista miitit painottuu baareissa käymisiin ja ne ei oikein innosta varsinkaan nyt raskaana ollessa
 
Väsyttää vaan ja kaiken lisäksi tässä sai kärsiä flunssastakin melkein viikon. Olis kova hinku liikkumaan, mutta ei ihan vielä. Tosiaan neuvola vapun jälkeen… Sitä odotan ja sitten vasta kerron sukulaisille ja kiinnostaa myös mitä tytärpuoli on asiasta mieltä. Hän on halunnut pikkusiskoa (ei voi tietää saako siskoa) kuitenkin ja pienempänä ilostui, kun kuuli että voi silti vielä ehkä saada sisaruksen…mutta sisarpuolen, jota halutaan kyllä puhua ihan sisaruksina… Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan!:)
Miekin sain kunnon flunssan mikä kestikin sen vajaa kaksi viikkoa 🤧 on kyllä extra uuvuttavaa olla kipeenä raskauden aikana.
Miulla on edellisestä liitosta kolme lasta ja meille on tosi tärkeetä että tulevasta sisaruksesta ei puhuta sisarpuolena. Miulla on itsellä kolme sisarta eri isältä ja miehellä on yksi eri isältä ja varmasti sen takia tää on meille tärkeetä koska me ei olla ikinä eroteltu sisaruksia sen mukaan onko molemmat samat vanhemmat vai vaan toinen 🙈
 
Joo itsekin tykkään pienemmistä kaupungeista enemmän. Asuin ennen Bonniin muuttoa Barcelonassa ja siellä se kaipuu metsän keskelle oli ihan jäätävä.
Miulla on tässä kilometrin päässä yks saksalainen tuttu joka on asunut Suomessa yli 20v niin hänen kanssaan kahvitellessa pääsee juttelemaan suomeksi. Muuten suomalaista miitit painottuu baareissa käymisiin ja ne ei oikein innosta varsinkaan nyt raskaana ollessa
Aika jännä 🤔 Hanoverissa ne miitit on yleensä ravintoloissa (burger-ravintola viimeksi) ja kiirastorstaina miitti alkaa jo 12, silloin on ensin ravintolassa ruokailua ja sit mennään puistoon pelaamaan mölkkyä. Täällä kuulemma juhannuksena grillataan yhdessä ja on paljon lapsiperheitäkin mukana, omaa kokemusta ei tästä vielä ole.
 
Okei toi kuulostaa tosi kivalta! Pitäis ehkä itse etsiä jos olis enemmän lapsiperheitä joita kiinnostaisi tavata just ravintolassa tai puistossa
 
Outoudesta tuli mieleen, että jostain syystä aina kun oon raskaana, meidän polttopuut alkaa haista mädäntyvältä supin tms. raadolta. Kiva siinä sit kanniskella sisälle ja laittaa klapia uuniin, kun pitää samalla pitää nenästä kiinni
hilarious.png
Mie en rv6-8 sietänyt miun miehen hajua 😂 oli ihan tuskaa esim yrittää nukkua toisen kainalossa kun oksetti
 
Sanos muuta! Oireet pelottaa ja sitten oireettomuus epäilyttää. Ei oikein osaa luottaa mihinkään.:Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Mulla on vielä yksi viikkodigi odottamassa noin 5+6 paikkeille, jos se silloin näyttäisi 3+.
Tää on kyllä totta. Miulla oli yks täysin oireeton päivä enkä pystynyt edes nauttia siitä koska taustalla km ja tottakai heti mietin et jotakin on vialla🙈
 
Täällä ollut todella huono olo viikolta 7 lähtien. Olin jo innoissaan kun ei ollut oksennus lentäny 4pv:n, mutta eilen sit töissä päätti yllättää… Onneksi saan olla puolet kuukaudesta etänä töissä. Töihin en o aatellut kertoa vielä hetkeen ja toivonki et pystyn pitää tän salassa vielä ainakin ens kuun ajan 😁 24/7 huono olo ja syödä saa kokoajan. Ruoka ei ällötä eikä mitkään hajut. Mutta jos maha kerkee menemään tyhjäksi niin sen kyllä huomaa 🤮 eli jotai saa syödä tunnin välein. Olin varma et tällä syömismäärällä ois paino noussut jo kovaa vauhtia mutta sitä onkin lähteny vähän joka viikko😵‍💫 Yks hyvä asia on et makeeta ei tee mieli yhtään, eli herkkuja ei o tullu syötyä nyt moneen viikkoon mikä myös ehkä vaikuttaa tohon painonlaskuun kun ei tule syötyä sokeria. Rinnat on kasvanu ihan huolella 😁 Neuvolassa kerroin et käyn salilla, spinningissä ja uimassa säännöllisesti monta kertaa viikossa kuten kävinkin. No eipä o paljon täs olossa tullu liikuttua, nyt on jo parempi olo et jos tästä pian pääsis takas liikkumaan 🤩 Ens viikon tiistaina eka ultra ja keskiviikkona myös neuvola lääkärin kanssa 🤩 Nyt siis 11+5 menossa ✨
Wau, sulla on aikamoiset lehmänhermot jos nt-ultra on eka ultra! :Clapping Hands Sign: :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes:
Mulla ei myöskään tee makeaa mieli, vaikka olen normaalisti aika sokerihiiri. Iskender kebabia ja kunnon ruokaisaa salaattia voisin sitä vastoin syödä vaikka kerran tunnissa :rolling: Mulla liikkuminen on jäänyt nyt heikolle, koska se ihan selkeästi voimistaa kuvotusta. Jos en tee kirjaimellisesti mitään, olo on tosi hyvä, mut jos jotain teen, niin kostautuu viimeistään illalla. Eilenkin puita pinosin ja touhusin keväthommia pihalla, niin heti nous kurkkuun oksennuskuutio joka jäi koko loppupäiväksi sit ärsyttävästi härkkimään
yuck.png

Mie en rv6-8 sietänyt miun miehen hajua 😂 oli ihan tuskaa esim yrittää nukkua toisen kainalossa kun oksetti
Tää mun superhajuaisti lähti kun alkoi rv8, eikä oo tullut takaisin ainakaan samassa mittakaavassa. Mukavampi lämmittää saunaakin nyt :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes:
 
Hei kaikille. Mie olen niin myöhäisesti liikkeellä, tänne vihdoin löysin 😁Laskettu aika siis 4.11 ja eilen käytiin nt-ultrassa ja vihdoin tästä tuli enempi totta, kun näki että pieni siellä viuhtoo menemään ja kaikki vaikutti olevan hyvin ❤️ Itku siinä pääsi kun on huolta ollut matkassa ja km syksyllä, toki aiemmasta liitosta kaksi lasta, jotka jo isoja 😅 Tämä ois nyt eka yhteinen ja niin odotettu! Raskausviikkoja siis nyt 11+5, ultra tosin näytti koon perusteella että olis 12 tänään. Niptissä kävin sit heti tämän jälkeen ja tulokset tulevat viikon sisällä. Nyt jännitetään vielä nipt tuloksia, jotta vois sit lapsille kertoa pikkuisesta.
 
Toivottavasti täällä ei tarvis ihan yksin kirjoitella, että sais sen 30 viestiä täyteen, onko täällä vielä porukkaa 🤣🫣
 
Takaisin
Top