Yksin odottavat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Jenni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tytön syntymästä kohta 3,5vuorokautta, eikä isästä ole kuulunut kuin yksi pain sanan onnittelu tekstari... saa nähdä mitä tästä tulee, haluaako edes nähdä lastaan..? Pitäisi varmaan myös alkaa selvittelemään isyystestiasiaa. Vähän jänniittää kotiutuminen, kun tuntuu että oon ihan puhki täälläkin, missä ruuat tulee valmiina ja pyykit pestään puolesta ja tietää et 24/7 on joku jolta tarvittaessa saa apua.. tänään muutamia kokeita ja sit tavataan pediatri, saatetaan siis päästä jo tänään kotiin, varmaan viimeistään huomenna :)
 
Oih :) Nooh katot ajan kanssa :) Mun mielestä mulle sanottiin,että lastenvalvoja ottaa itse yhteyttä kun tieto lapsen syntymästä on saapunut :) Jos sulla on tukijoukkoja nii muista pyytää apua! :) Tsemppiä kovasti! Kohta se on meillä muillakin edessä :)
 
Noniin alotinkin jo uuden ketjun tonne toukokuisiin mutta sieltä vinkattiin myös tänne. Teillä onkin jo vähän pidemmällä tilanteet ja on 'selkeä' tapaus että ootatte lasta yksin. Me ollaan mun miesystävän kanssa kyllä tätä lasta haluttu mutta nyt yhtäkkiä jo yli puolenvälin hän päätti heittää hanskat tiskiin... no minähän raivostuin tietty että eikö tässä nyt jotain vastuuta hänelläkin ole kun kerran yhdessä päätetty tehdä lapsi ja olen työtönkin kaiken lisäksi. Voiko ikävämpään tilanteeseen toinen jättää? Ei mulla ole edes kämppää kun hänen luona asunut epävirallisesti. Noh, sain onneksi jonkun sympatian poikasen hänessä heräämään ja ollaan nyt jonkinlaisella tauolla, mutta on ihan 50/50 tilanne että haluaako hän enää jatkaa vai ei. Toivon tietenkin parasta mutta varaudun samalla pahimpaan. En ole ihan koko ketjua lukenut mutta vähän alusta ja jonkin verran lopusta joten oon pahoillani jos jossain vaiheessa kyselen teiltä 'tyhmiä' kysymyksiä. Miten olette jaksaneet yksin ja miten rahat ovat riittäneet? Oletteko pystyneet olemaan onnellisia lapsen puolesta ja onko kertaakaan tilanne kaduttanut? Pelottaa ja ahdistaa vaikka tiedän että yksinkin varmaan jotenkuten pärjään jos on ihan pakko....
 
Kolibri on tällä hetkellä ainoa,joka on saanut jo pienokaisen,mut kyllä mulla riittää rahat ihan hyvin :) parempi yksin ku paskassa suhteessa :) Riittävän hyvät tukijoukot nii kyllä se siitä :) neuvolassa kannattaa myös mainita teijän tilanteesta :)
 
Nauti Kolibri vauvasta ja mieti isyysasiaa sitten kun jaksat ^_^

Yennoriz, tosi paskat teki äijä ! Harmillisintahan on, että ainut ''vastuu'' mikä hälle jää on elarit :/ Ja kysele ihan rauhassa ! ^_^ Itse olen opiskelija, joten tottunut kituuttaan mutta kyllä ärsyttää ettei voi muksulle kaikkea ostaa mitä haluaa. Hiljakseen säästellyt ja mummoilta saanut rahallisesti paljon tukea tavaroihin. Lasta en ole katunut sekuntiakaan, mutta isäehdokkaan olisin voinut valita hitosti paremminkin :D

Ja karu totuus, varsinkin tuossa vaiheessa on, että kannattaa siihen yksin oloon varautua, vaikka toki mies saattaa muuttaa (ja toivottavasti tekeekin sen) mielensä :)
 
Niin, juuri tuo vastuukysymys ärsyttää. Jos ainoa asia mikä häneltä lapselleni tulevaisuudessa saan on elatusmaksut niin pyh ja pah...sitten en kyllä häntä enää arvosta pätkääkään.

Olin nyt mun omilla vanhemmilla monta päivää ja juttelimme siitä miten pärjään jos jään yksin. Ja ai että sieltä tuli vaikka mitä ihania ehdotuksia! Vaikka olenkin jo kotoa muuttanut pois niin kaikkea hekin minun eteeni olisivat valmiita tekemään, tosi uskomatonta ja tsemppaavaa kun pelko yksinjäämisestä katoaa.

Nyt onneksi viime yönä juteltiin miehen kanssa asiat selviksi, tai ainakin parempaan suuntaan...tuntuu että ollaan edelleenkin veitsen terällä keikkumassa mutta näen jo toivon pilkahduksen! Tässä on nyt vaan uusi tilanne johon pitää sopeutua elämässä ja se ei ole helppoa kummallekaan. Kyllä tämä tästä! Kävi miten kävi niin tiedän ainakin nyt että pärjään .:)
 
Toi on hyvä asenne ja mulla ainakin on auttanu hyvät tukijoukot :) Miehille voi haistaa pitkän paskan niitä ei tarvita mihinkään! :)
 
Mä en tykkää mun ajatusmaailmasta nyt yhtää ! Jotenki aattelen, et jos tuo isä haluais ni varmaa lähtisin kokeilee suhdetta vauvan takia.. En perkele lähe !

Ja, ai että mä oon ny vähä pettyny. Veljen ''ottotyttö'' (veljen vaimon muksu) 18v on tulos kummitädiks ja vauvasta on ollu innoissaa.. Ite ehdotti et muuttais tänne miun luokke tammikuun ajaks ja lähtis synnytyksee mukaa.. Noh, tätä ei tapahtunut, asuu Lahdessa. Ei ole autoa, joten julkisilla tulo synnärille ei esim. Öisin onnistuisi. Nyt kuulin, että lähti Kuopioon. Ei vissiin montaa päivää siellä ole, mutta olen kyllä aika pettynyt, että moiseen reissuun päätti lähteä näin lähellä LA:ta :( Minulla ei siis ole muita ketä sinne synnytykseen haluaisin. Ymmärrän siis toisaalta tuon reissuun lähdön, kun ilmaiseksi sinne pääsee ja näin muttah.. Ei mun kannalta vaan kovin mukavaa
 
Jenni sä tiedät,mitä mieltä oon tosta sun ajatus maailmastas! :D ja muista mulle voit soittaa ku lähtö tulee! :) Elä hätäile kaikki järjestyy! Synnytykseen en tuu se on varma mut kuski voin olla :D
 
No mä tiedän itekki mitä mieltä olen tästä pirun ajatusmaailmasta. Mitää järkeä :D Ja soita kuule, et käyää kahvilla/teellä täs. Mä aina meinaan soittaa mut unohdan :DD
 
Lauantain tulee ehkä porukkaa auttaa täs pakkaamises, muuten vapaata. Mul btw tänää vauva riehunu hemmetisti ja jotain harjotus suppareita tullu. Kyllä ärsytti, ku kaveri kysy onko vaikeet oltavat.. No vittu, ehkä jos mä siin irvistelen ja mahan liikkeet näkyy kilsan päähän :DD
 
No mulle ei käy sunnuntai,mut perjantai illasta? No mul tulee säännöllisesti,joka yö klo 4 supistuksia viimeks joulukuus olin kättäril nii kaula on lyhentyny ja pehmentyny :D Perjantaina on kontrolli et mikä tilanne pikkasen jännittää ku oon eläny jossai haave maailmassa,ettei se viel tuu ;D
 
Juuh, sopii ^_^ Mä nyt voisin veikata et tää tulee just sopivasti, et oon muuton aikaa sit sairaalas xD
 
Hei kaikki! Hui, ensimmäinen viestini foorumille. :)
Odotan esikoistani yksin (raskausviikkoja juuri tänään kasassa 20), sillä riitaannuimme lapsen isän kanssa raskauden aikana, syynä mm. yllättävä raskausaikainen masennukseni jota yritän parhaillaan hoitaa (mutta jota toinen ei pysty käsittämään mulle todellisuutena ja näin se aiheuttaa riitaa ja jatkuvaa vähättelyä/arvostelua asiasta kuin asiasta, sellaista ylipääsemätöntä etäisyyttä ym..), ja jotkin muut vanhat asiat jotka muuttuivat vähitellen melkein "kärpäsistä härkäsiksi" aiheuttamaan liikaa tunnepuolen etäisyyttä, riitaisuutta, ja viemään viimeisiä voimia. Siksi katson nyt parhaaksi pitää myös fyysistä etäisyyttä lapsen isään, että saan itseni kuntoon ja kykenen olemaan äiti lapselleni. Se jää nähtäväksi lapsen synnyttyä, kuinka paljon isä on mukana hänen elämässään - koitan pitää välit sellaisina ettei tule enempiä riitoja ja stressiä (eli ainakin nyt mahdollisimman kaukaisina tämän raskausajan!). Yhteen en enää yrittäisi lapsen isän kanssa mennä, liikaa sitä emotionaalista etäisyyttä! :/

Kirjoittelen tänne (ja opettelen samalla tätä palstaa käyttämään :)) ajatuksella vertaistuesta, uskon sen olevan kullanarvoista. <3 Eli jos on muita erityisesti yksin odottelevia, ja isosta uupumuksesta ja/tai masennuksesta raskausaikana kärsiviä, ehkä voitais koittaa tukea toisiamme jotenkuten?

Ite olen kohta 30-vuotias ja Oulussa asun. Mulle saa laitella viestiä tänne tai sähköpostiin (ivijohanna@gmail.com) muut vertaistuen tarpeessa olevat kanssaodottelijat, ja koitan päästä koneelleni aina välillä tsekkailemaan. :) Olen ite hyvin yksinäinen erityisesti tässä tilanteessa, ja nykyään kaikki kaverini asuvat/ovat kaukana ja ei-kauhean-läheisiä muutenkaan, mutta vanhempani asuvat samalla paikkakunnalla.
Paljon paljon voimia kaikille! Kyllä me tästä selvitään, eikös! <3
 
Muokattu viimeksi:
Mä oon kärsiny noista ihan samoista ja melkeen samaan aikaan! Mä vaan satun asuu etelä-suomessa,mutta eipä se kirjottelua estä!:) Mä pääsin siitä mun raskausajan masennuksesta eroon erittäin hyvällä asenteella ja nyt ei edes huomais,että koskaan oon siitä kärsinyt! :) Mekin nyt pidetään sen isukin kans vähä etäisyyttä,ku ei tehä muuta ku riidellä ja riitely aiheuttaa mulle stressiä ja stressi aiheuttaa supistuksia :/
 
Moi tiada92, ja kiitos vastauksesta! :) Ihana kuulla että oot päässyt masennuksesta voitolle! Eli toivoa on. :)
Tuntuu tosiaan siltä että paljon parempi pitää etäisyyttä riitakumppaniin raskausaikana, ja koittaa aatella vain että aika näyttää sitten miten sopuun päästään (jos isä on myöhemmin mukana kuvioissa), raskausaika ei tunnu parhaalta stressinsietoajalta.
Mut on yllättänyt se kuinka ristiriitaisia tunteita tämä raskaus on aiheuttanut, ja siis sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen on tuntunut tosi vaikealta. Tämä raskaus ei mulle ollut kovinkaan iso yllätys lopulta, ja olin lasta toivonut, mutta silti on ollut sopeutumisvaikeuksia - tosin ne tuntuvat olevan aika yleisiä lähtökohdista riippumatta. Onhan se niin iso muutos elämässä! Mulle sanoivat neuvolassa ja psykiatri-hoitsukin totesi että onneksi ihmisen raskausaika on niin pitkä että siinä jotenkuten ehtii sopeutua tilanteeseen. :) Toivottavasti vielä sopeudun paremmin, tää päivä oli melko rauhallinen mulla. :)
Onko sulla ollut vaikeuksia sopeutua tilanteeseen raskausaikana, silloin kun oli masennusta?
Paljon tsemppiä sullekin olla ajattelematta niitä riitoja tämän raskausajan vähintään! <3
 
Minulla oli masennus todettu jo ennen raskautta. Lääkitykset lopetin sen jälkeen, kun sain tiedon raskaudesta. Hyvin tässä on pärjätty ilman niitäkin.

Huoh.. Musta soitettii tänää sitte sossuu -_- Perhetyöntekijä tuli käymää mun luona (en oikee ymmärrä miks, tää oli kolmas kerta kun sen nään ja puhe oli ekal kerral et tulee vasta synnytyksen jälkeen sitten käymään..) Hänen oli kuulemma pakko tehdä ilmoitus, kun minun asuntoni on niin kaaos ettei sinne voi vauvaa tuoda. Ei siis kuunnellut yhtään minnuu kun sanoin, että viikonloppuna on ystäviä tulossa auttamaan pakkauksessa yms. JA, että myös siihen on varauduttu, että lähden synnärille.. Ja kertokaas mulle myös mitä helvettiä se viikon vanha muksu ymmärtää siitä onko asunto järjestyksessä vai muuttolaatikoista sekaisin o.O Siis jos muuten peruspuhasta, ettei nyt pölyy tukehu :D

Mulla on joo ongelmia luottaa näihin tanttoihin, eli näen nämä asiat aina pahana, mutta mun mielest on mmelko törkeetä, et seki ilmotti, että mun on pakko saada apua kun en itteksein pärjää.. Parasta täs on et se ''apu'' mitä hän järjesti oli jälkihuollon avustaja (mikä siis tulossa maanantain mun luo muutenki, ja tiedän siltä voivani pyytää apua jos haluan) ja sit se kutsu ittensä tuon avustajan kanssa käymään viikon pääst xD Tää tantta on siis ainaki 60v eli tuskin sekää hirveesti mitää kantamaan tms. Pystyis mikä mulle on ongelman :D
 
En sopeutunut sitten yhtään! Itkin melkeen,joka ilta ettei tästä tuu mitään ja en pärjää kunnes jossain vaiheessa koin jonkun näkösen herätyksfn,et ei vittu mitä mä täs enää itken totta helvetissä mä pärjään mul on hyvät tukijoukot,jotka ei jätä mua pulaan! :) Eikä oo jättänyt pulaan aina pystyn turvautumaan heihin :) Sanoisinkin,että jos ei olis näin hyviä tukihenkilöitä en ois päässy masennuksesta yli :) Tsemppiä kovasti sulle kamppailujes kanssa! Oon myös ottanu sen asenteen ton isukin suhteen,et en ota yhteyttä siihen,jos se ei ota yhteyttä ja oon sille monet paskat jo haistattanu :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top