Vauvojen neuvolakäynnit

No nousihan niistä rokotuksista sitte kuume. Torstaina illalla oli kuumetta 39,2 :sad001 Annoin supon yöksi niin sai nukuttua poika kyllä ihan hyvin. Aamupäivällä oli sitte enää 38, niin en enää antanu mitää. Siitä sitten poika muuttui parempaan ihan silmissä, iltapäivällä ei ollut enää tietoakaan kuumeesta. Hyvin meidän neuvolatäti tiesi, kun aamulla kymmenen maissa sai piikit, sanoi, että iltapäivällä klo 15-17 välillä voi alkaa oleen krätyynen poika, ja niinhän siinä kävi, jotta itkut alkoi neljän maissa. Oli kyllä koko illan tosi väsynyt poika ja vain söi ja nukkui, ei paljon jaksanu huutaakaan.
 
4kk neuvola ja lääkäri takana. Juho 5460g ja 61cm pitkä, eli hyvin kasvaa ja taas painokin lähti selkeään nousuun. Lääkäriltä saatiin silent refluksista diagnoosi ja uusi lääke. Sitä nyt kokeillaan kaksi viikkoa ja jos ei auta, tai oireet lääkkeen lopettamisen jälkeen taas pahenee/tulee takaisin, niin sitten lastenlääkärille. Sitten mennään yksityiselle, kun on tuo vakuutus kerta.. Mutta kaiken kaikkiaan kaikki hyvin :) ja kysyin muuten tuosta mahalleen kääntymisestä, ei tarvi kuulemma yhtään huolehtia.. Jos 8kk:n ikään mennessä ei onnistu, niin sitten saa kuulemma huolestua :D


Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
Meillä oli tänään aamulla 4kk neuvola, th+lääkäri. Lumi on 65,2cm (63cm) pitkä ja painaa 7145g (6760g), päänympärys 42cm (41,2cm). Suluissa 3kk mitat. Pituus menee tasaista +1 käyrää ja paino tasaista 0-käyrää. Pieni notkahdus painossa, mutta ei haittaa kun tosiaan nyt menee ihan tasan 0-käyrällä. Kiinteiden maistelua saa aloitella 5kk ikäisenä, tarvittaessa jo voi aiemminkin kokeilla. Täysimetyksellä mennään yhä. Terkka kirjotti korttiin näin: "Rintalapsi, kääntyilee, jokeltelee, nukkuu hyvin". Lääkäri kirjotti: "Kasvu ja kehitys menneet hyvin". Seuraava käynti 17.6. ja kaiken lisäks meillä vaihtuu terkka, kun toi meiän terkka siirtyy toiseen neuvolaan. Toivottavasti se uus on kiva
 
Elikkä Akselilla oli tänään 3 kk neuvola. Ikää nyt 3kk 1vko. Pituutta löytyi 61 cm, paino 6910 g ja pipo oli 41,8 cm. Pituus meni kuulemma keskikäyrillä ja paino oli +10%, mut kuulemma tosi hyvin kasvaa :) poitsu vaan oli vähän kärttyinen kun oli päikkäreitten aika ja sitten vielä törkeesti ruvettiin jotain piikkejä pistämään. Ei se mitään kun piikki laitettiin, mutta kun se aine puristettiin niin alkoi huuto. Täti kirjoitti näin: "Hienosti kasvaa. Hyvin kehittynyt. Tyttyväinen, iloinen poika. Jokeltelee, nauraa ääneen." Akseli aika hyvin jo kannatteli päätään käsistä nostaessa ja vatsalleen laittaessa kannatteli päätään tosi hyvin ja tuki itse käsillä/kyynärvarsilla :)

Sano myös että vettä voi tarjota, varsinkin kun on näin kuumaa ja jos nyt noi piikit nostaa kuumetta niin sitten ainakin tarjoaa vettä :) Saatiin myös lappu noista kiinteiden aloittelusta :)

Seuraava käynti on 4kk 16.6. eka terkka ja 25.6. lastenlääkäri :)
 
mun oli pakko soittaa neuvolaan että tullaan ylimääräiselle punnitukselle kun reilun viikon on ollu vaikeuksia herumisen kanssa ja pojulla ollut melkoisia rintaraivareita joka päivä, sitä enemmän mitä lähemmäs iltaa on menty. vielä mitä, painoa oli nyt 5895 g kun 12 päivää aiemmin oli 5270. tosi outo juttu
 
Blaueblumme, oon lukenut, että monella vauvalla saattaa tulla joku kolmen kuukauden lakko, eli n. 3kk iässä tulee joku juttu, ettei imeminen kiinnosta. jospa on kyse siitä? :)
 
toivottavasti ois sitä vaan, mutta tuntuis että vika on ennemmin herumisessa. aiemmin poika söi yhtä tissiä per syöttö mutta nyt ikään kuin loppuu maito kesken ja pitää vaihtaa rintaa useasti yhden syötön aikana. raivarit tulee kun maito ehtyy vaikka rinta ei tunnu tyhjältä. silti painoa tulee enemmän kuin aiemmin
 
Jospa on samaan aikaan joku tehoimukausi? Mustakin joskus tuntuu siltä, että ei riitä edes kaksi tissiä, mutta sitten jos tarjoan pulloa, niin ei syö kuitenkaan ja sylkee maidon pois. Silti on huoli siitä, että ei riitä maito. Kai se on joku krooninen huoli? :) Mulla on myös joitain päiviä, jolloin tuntuu, että heruminen ylipäätään on tiukassa. Tai en tiiä kuinka tiukassa se on syödessä, mutta kun oon tottunut, että paita on märkä kun maito valuu iteksii, niin se tuntuu yhtäkkiä oudolta, kun ei olekaan niin ja iskee pelko, että loppuko se maito nyt. Ja sekin ainakin itsellä vaikuttaa, kun enää se maidon nousu ei tunu niin selkeästi kun aluksi, kun rinnat on tottuneemmat.

Ja jos paino kuitenkin kasvaa niin hyvin, niin tuskin teillä hätää on. :) Toivottavasti tilanne tasaantuu!
 
jooh taitaa olla se krooninen huoli meillä suurin ongelma =D helpottavaa että muillaki on samaa fiilistä, ehkä tosiaan kuuluu asiaan että maidontulo tasaantuu näinä aikoina. sitä kun alkoi pitämään jo normaalina että tulee tosi paljon niin nyt tuntuu että jokin on vialla kun ei ui siinä maidossa :P
 
Joo-o. On se kumma, kun ensin itse tuskailin, kun koko ajan maidossa paidat ja kaikki ja nyt ei kelpaa, kun ei olekaan. :D
 
Meilläkin saman tyyppistä kokemusta ollut, poika syö jonkin aikaa, ja sitten alkaa vain näykkimään tissiä. Vähän ajan päästä pitäisi kuitenkin taas saada tissi suuhun, ja sitten joko syödään tai näykitään jne. jne. Tissi ei tyhjä ole ollut, koska jos poika päättää imuttaa uudestaan, niin sieltä tulee taas. Tuota oli siis joku n. viikko sitten, ja on nyt loppunut, poika imee taas tissin tyhjäksi. :) Juuri jostain luin, että tuohon 3kk:n lakkoon liittyen äiti voi tuntea, ettei maitoa riitä, vaikka sitä riittääkin, ja imetys voi loppua turhaan. Mää oon ainakin nyt 3kk:n jälkeen huomannut, että tissit ei enää oo yhtä usein pinkeässä kunnossa jos on ollut pitkä tauko edelliseen imetykseen. Huolestuin ensin, mutta huomasin sitten, että sitä maitoa tulee kuitenkin aika paljon niistä löysistäkin rinnoista..
 
Tääl oltiin eilen 3 kk neuvolassa. Huvittavasti kaikki alko, kun neuvolatäti kysy et mitäs sitä syödään, niin vastasin et tissi vaan, sano hyvin voi jo aloittaa soseetkin kun jo 5kk ikää ?? Siihen vaan vastasin et Emilia on kyl 3 kk ikäinen. =) no siihen neuvolatäti et siis tytön olemus kieli vanhempaa, mut sit kuitenkin koko pienempää. Huvittavaa. Mut nyt en muista aivan tarkkoja mittoja, mut kuiteski n.5,5kg ja 61cm. Rohkee puoli kiloa painoa tullut ja pituutta 3,4cm. Ei sitten ihme et yht äkkii vaate koko muuttu 56 ->62 ja jo osa 62 pieniä heti. Piikeistä tuli kiukku, mut ei mitään muuta oikeastaan. Jouduin antaa pari suppoo. Ensin 15-16 aikaan kun oli vaan koko ajan huutoa, kun isoveli herätti kesken unien. Ja sit varmuuden vuoksi viel yötä vasten annoin toisen. Tänään sit ollut suht normaali, hieman 'herkkä' tytteli, mut muuten normaali.

Miten muut ovat ajatelleet aloittaa soseet? Ite en viel tiiä, kun esikoisella aloitin 3 kk kohdalla, kun maito ei vaan riittänyt, mut nyt näyttää riittävän, niin mennään ihan viel pelkällä tissillä ehkä kuukauden päivät. Jos vaan maitoa tulee ja tarpeeksi niin turhaan niitä soseita aloittaa.


Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
Mä olen suunnitellut, että jos vaan maito riittää eikä muutakaan syytä tuu toimia toisin, niin aijon täysimettää mahdollisimman pitkään, varmaan pyrin ihan siihen puolen vuoden ikään. :) Mutta voihan se olla, että menee toisinkin. Nää on vaan suunnitelmia. Näin ajatuksen tasolla en haluais ainakaan ennen 4kk ikää mitään.
 
Onnellinen, teilläkin siis kävi niin että ensin tuli painoa maltillisemmin ja neuvolassa huomauteltiin että pitäis enemmän kasvaa. sitten yhtäkkiä kiri tahtia ja kasvoi hurjasti, niinhän?

meillä oli vähän samaa ja on kyllä tosi helpottunu olo kun sai lopettaa sen painon miettimisen niiden lukujen suhteen
 
meillä on niin vilkas kaveri täällä kun ei pysy missään paikallaan, niin aiemmin neuvolassa arvelivat että soseet vois aloittaa siinä 4 kk paikkeilla. mutta nyt kun tuota painoa tulee hyvin eikä mun tarvi enää olla koko ajan imettämässä niin tuskin niillä niin kiire on.

en muista laitoinko tänne jo linkin mutta törmäsin hauskaan blogiin jossa on ruokaohjeita kiinteät aloittaneille vauvoille.

http://maxindeli.blogspot.fi/?m=1
 
Perjantaina oli 3kk neuvola, painoa 7320g ja 63,7 pituutta. Hyvin kasvaa!
Rokotukset laitettiin ja illalla kuumeinen -> nukkui paljon ja oli tosi rauhallinen, yökin meni ihan hyvin, suppo laitettiin. Lauantaina ei sit ollu kuumetta, mutta ei kyllä nukkunutkaan ku pikku tirsoja… ja kiukkuili.
Kiinteistä kans puhuttiin. Sillai oon suunnitellu, jotta aletaan totutteleen aiheeseen siinä 4kk iässä pikkuhiljaa. Vesimelonia kyllä jo vähän maisteltiin :) tuntui maistuvan.
 
Pyörähdettiin viime viikolla minineidin kanssa lääkärineuvolassa. Painoa oli 5715 g ja pituutta 61 cm. Hienosti on kasvettu syntymämitoista 2400 g ja 45 cm. Tuntuu ihan hurjalta ajatella, että pituutta on tullut 4 kk:n aikana 16 cm! Kaikki oli lääkärin mukaan hienosti! Kovasti kyseli siellä minun jaksamisesta, kun on noita muitakin lapsukaisia sen verran. Neuvoloissa on mielestäni tapahtunut suuri muutos viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana, kun minä olen palveluja käyttänyt. Yhä enemmän huolehditaan vanhempien jaksamisesta ja hyvinvoinnista, mikä on mielestäni erittäin hyvä asia!

Kiinteistä sen verran, että peruna-porkkanalla aloitettiin viikko sitten. Mulla on jo pakkasessa valmiina myös kukkakaali-, parsakaali- ja batattisosetta, joita aletaan maistella lähipäivinä. Hyvin on neiti aloittanut maistelut!
 
Noniin. Tänään oli se 3kk neuvola, jonka piti olla huomenna.

Ihanasti neiti oli eilen kertakaikkiaan mahdoton saada nukkumaan ja tänään oli pakolla aikainen herätys, eikä sitten päiväunetkaan onnistuneet (vaikka pääsi autossa olemaan, mikä on yleensä ihan paras paikka otta päiväunia), joten koko neuvolareissu meni palosireenin lailla kiljuessa, kunnes tuli rokostusten vuoro, jolloin neiti sitten vaan haukkoikin jo henkeään kun säikähti, eikä ääntäkään lähtenyt, kyyneleet vaan vieri. Siinä tuli mullekin itku! :'(

Pituus 60,1cm, paino 6420g. Pituus jatkaa nättiä käyrää, painosta tuli hyvin epäselvä maininta 'Tuota painoahan on nyt vähän tullut' o_O. Kuulosti siltä, että olis tullut painoa 'liikaa'? Ei mun mielestä kyllä! Onhan tuo neiti tuollainen vähän pullea, sillä tavalla kun useat vauvat nyt on! :)

Oli muakava terkkari, paljon mukavampi kuin oma, mutta ärsyttää ihan kamalasti, kun tosiaan on jo raskausaikana alkanut tämä, että paria päivää ennen sovittua aikaa tulee soitto, että 'sairastumisen vuoksi' pitää muuttaa aikaa. Näin kun käy melkein joka toinen kerta! Kun eihän ne tuuraajat sitten välillä vastaa kunnolla 'kun en tunne tätä historiaa niin, laitan teidän omalle kyselyä ja hän on yhteydessä'... Tänäänkin vein sinne pyydetyt kaivon vedenlaadun todistukset, eikä tämä terkka osannut niille mitään tehdä, kun ei tiennyt mit niistä oli alunperinkään pitänyt katsoa. Tuskin noille tuuraajillekaan kivaa hoitaa asiakkaita, joita ei tunne, kun on niin tärkeää (mun mielestä ainakin), että tuntis hyvin!

Tuosta vanhempien jaksamisesta huolehtimisesta mun on sanottava se, että mua ärsyttää ihan kamalasti ja tulee tosi vainoharhainen olo, kun nuo kyselee jotain 'miten kuvailisit vauvaasi?' ja täyttää sitten papereihin pisteitä vastauksesta, eikä kerrota kunnolla mitä niillä meinataan!:eek::confused: Saa vaan jotain ympäripyöreitä vastauksia, kuten 'tää on sitä ensikerran lääkärintarkastusta varten'. o_O Sitten me saatiin taas tuo perheen voimavarat kysely, jossa on jotenkin sellaisia kysymyksiä, joihin mun on vaikea suhtautua! (esim. 'Vauvan luonne/temperamentti vastaa odotuksiani', ei mulla ollut odotuksia! Mä vaan odotin vauvaa ja tiesin ja luotin siihen, että rakastan sitä ihan äärettömästi!) Tekis mieli laitaa tohon kauhea avautuminen kylkeen, kun osa kysymyksistä on mun mielestä ihan sanonko mistä!
 
Takaisin
Top