Vauvojen neuvolakäynnit

niin ja vielä tuon kilometripostaukseen täytyy lisätä että poika syö kyllä tissiä pitkin päivää, mutta kuten kirjoitin, ne on hyvin lyhyitä hetkiä. sormilla on laskettavissa ne päiväunet jotka on onnistunu ilman tissihetkeä, koko tämän reilun puolen vuoden aikana. maitoa tuntuis riittävän hyvin vaikka syödäänkin monesti päivässä kiinteää. ja kaikesta tästä syömisestä huolimatta poika on näin äidin silmään aavistuksen hoikistunut sen jäljiltä kun lähdettiin ryömimään. hän kun on liikkeessä koko hereilläoloajan niin ihmekö tuo
 
Meillä syödään nykyään 3kertaa päivässä kiinteitä. Lounas 11-12 aikaan 2kuutioo vihannessoseita ja 1tl lihaa/kalaa. Päivällinen 16-17 samaa kuin lounaalla. Ja ruokailujen jälkeen saa 1/3purkin luumua , että kakka tulee, muuten vertaa mahan kovaksi. Sit viel iltapala 19-19.30 jolloin syödään hedelmäsosetta. Eilen meni 10rkl. Soseutin itse hedelmät niin en osa tarkalleen sanoa määrää. Tissillä ollaan aamulla, joka ruokailun jälkeen. Lounaan ja päivällisen välissä on tissihetki, ja illalla ennen nukkumaan menoa 20 niin tissitellään.

Meil sanottiin neuvolassa että lihat 5kk ja viljat 6kk. Mut meil nyt lihat aloitettiin "vasta" tällä viikolla eli viikko ennen 6kk, koska aloitin soseet vasta just (4,5kk), niin en halunnut heti alkaa lihaa tarjoamaan. Nyt jos pari viikkoa lihaa kokeillaan, niin sit vois viljoi alkaa antaa, jolloin varmaan annan aamu-ja iltapuuron. Aluksi kyl pelkkä iltapuuro. Nyt kun olen antanut hedelmäsosetta niin paljon kuin neiti vaan haluaa niin neiti nukkuu heräämättä 20-4 jolloin syö tissii ja sit seuraavan kerran syö 6-7 aikaan ja voi nukkua 7-9saakka , riippuu herättääkö isoveli =)

Minulla esikoisen imettäminen loppui 7kk kohdalla, siksi että tissi ei enää kiinnostanut ollenkaan ja oli kova kiire vaan menemään liikkeelle. Nyt yritän pitää mielenkiinnon yllä, ja kyl neiti syö enemmän tissii kuin velipoika aikoinaan.


Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
Meillä oli tänään 6 kk neuvola. Akselilla ikää nyt jo 6 kk ja reilu viikko.

Mitat olivat: 8750 grammaa (viimeksi 8300) ja 68,7 senttiä (viimeksi 67,7) ja pipo oli 45,3 (viimeksi 44,7) :) Nyt kasvetaan kuulemma hienosti keskikäyrän tuntumissa ja alkaa tasottumaan toi kasvu, ja painonnousu kun ollaan ruvettu niin hirveesti liikkumaan :) Mutta on se iso poika jo! Ei viitsi enää hirveästi turvakaukalossa kannella :D
 
Täällä käytiin tänään 6kk neuvolassa ja paino 6950g ja pituus 65,5cm. Painoa tullut vain rohkee 300g kuus. No pääasia et syö. Menee kuitenkin omalla käyrällään. Meil kyl liikutaan niin paljon ettei se paino jää. Kieritään suuntaan jos toiseen ja hieman jo ryömitään. Seuraavan kerran 8kk neuvolalääkäri.


Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
8kk neuvolassa kävimme viime viikolla. Neiti on 71,5 cm (71 cm) ja 8475 g (8160 g). Pään ympärys oli 44,8 cm. Suluissa 7kk mitat, joita en ehtinyt aiemmin tänne päivittää, Seuraava käynti 9kk ikäisenä ja silloin on se lääkärineuvola meillä. Nyt oli kaikki ajat buukattu täyteen.
 
Aikamoisia eroja tuntuu taas olevan neuvolakäyntien tiheydessä. :)

Nyt pahoittelen, kun en kerrokaan mikä neuvolassa viimeksi mätti, vaikka täällä siitä ensin avauduin. Jälkeenpäin asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että vaikka kuinka tunsin (ja tunnen edelleen), että asiat mättää ja valituksenkin tein, niin ei silti ole neuvolahenkilökunnalle reilua, jos heidän tekemisiään täällä märehdin. Olkoonkin, ettei täällä tiedetä missä neuvolassa, saati kenellä henkilöllä on asioitu. Joka tapauksessa kerron nyt sen, että asia saatiin jollakin muotoa taas hoidettua asiallisiin uomiin.

Neidin mitat kuukausi sitten neuvolassa olivat: 8615g ja 67,3cm. Seuraava neuvola on 8kk neuvola, lääkärineuvola,
 
meillä oli aamulla neuvolakäynti, mitat 9010 g 73,4 cm

nyt on painonnousu hidastunut selkeästi, pituuskasvu kiihtynyt hieman. poika on kuitenkin kolminkertaistunut syntymäpainonsa ennen 8 kk ikää

heijasteet ilmestyneet ja motorisesti hyvin kehitytään. seuraavaksi meilläkin 8 kk lääkärineuvola
 
Täällä meilläpäinkin on niin, että 6 kk neuvolan jälkeen on vasta 8 kk lääkärineuvola, siitä vasta 10 kk ja sitten 1 v neuvola :) ja vissiin siitä sitten seuraava 1,5 v? ehkä :D
 
Meidän tirppanan uudet lääkärineuvolassa saadut mitat ovat 68 cm ja 7000g. Pituutta oli tullut ihan mukavasti, painoa vain 200 g/2 kk. Painoa en kyllä ihmettele, kun neiti on koko ajan liikenteessä ja ei ole mikään suursyömäri. Öljyä lisäillään vähän ruokaan tästä eteenpäin. Täällä saattaa joillain olla seuraava neuvola 8 kk jälkeen vasta 1 v:n iässä. Me mennään kuitenkin 10 kk:n kohdalla, koska painoa oli tullut sen verran naftisti. Sitten onkin 1 v, 1,5 v (lääkäri + th), 2 v, 3 v, 4 v (lääkäri + th), 5 v ja 6 v. Eli ei enää montaa neuvolaa ennen kouluikää jäljellä :D
 
8kk lääkärineuvolassa maanantaina poitsun uudet mitat: 75cm ja 9910g, ei aivan mennyt 10kg rikki. Onneksi ihan käyrillä pysyttiin tuon painonkin suhteen mitä vähän etukäteen pelkäsin. Lisäksi lääkäri kuuli hennon sivuäänen sydämestä, mikä kuulemma saattoi johtua flunssasta (Meillä ollaan kovassa nuhassa ja yskässä, nenä vuotaa koko ajan, mutta kuumetta ei ole.), kuukauden päähän saatiin uusi kontrolliaika...lääkärin mukaan ei mitään syytä huoleen vielä, koska yli 50% vauvoista saattaa kuulua sivuääni sydämestä flunssaisena.
 
Meil esikoisella kuului sivuääni olisko ollut 2-3kk ikäisenä. Käytiin tyksissä ultraamassa, ei mitään sillai huolestuttavaa ja sit uudestaan vuoden ikäisenä. Eikä silloinkaan mitään ollut. Ja sen jälkeen ei oo mitään ollut.
 
toivottavasti sivuääni on flunssasta johtuvaa Pikkunöösä. mun miehellä on hyvälaatuinen sivuääni sydämessä, eli voi olla myös täysin vaaraton tuollainen. vaikka tottakai sitä aina vähän säikähtää kun löytyy jotain erikoista
 
8kk: 74,8cm ja 9,4kg. Tarkastuksessa kaikki hyvin, ja vierastustakin ilmassa (taas). Seuraava neuvola onkin sitten vasta helmikuussa.. Miten tämä aika menee näin nopeasti? Kohta on jo 2015 ja se helmikuu ja poika on jo yhden vuoden! :rolleyes:
 
Juu, mitä sitä ressaamaan (vielä), kaikki otetaan vastaan mitä tulee.
Mut aika jännä muuten, että neuvolakäyntimäärät vaihtelee paikkakuntakohtaisesti...meillä on vielä ennen 1v. neuvolaa 10kk neuvola. Vähän toisaalta epäreiluakin...
 
Meillä oli eilen 8 kk lääkärineuvola. Mittoina oli 9520 grammaa ja 73,5 senttiä :) Piiikkasen vierastettiin lääkärisetää vaiks oli isin sylissä, niin piti saada vielä pitää äitiä kädestä kiinni :Heartred

Seuraavaksi onkin 10 kk neuvola kerrankin samana päivänä kun tulee se 10 kk täyteen eli 12.12. :)
 
Oltiin eilen 8kk neuvolassa. Pituus 69cm ja paino 7720g. Hyvin kasvaa omilla käyrällään. Kehitys on hyvä. Ei ollut mitään valitusta. Neiti oppinut täs kahden viikon aikana menemään ite istumaan ja 5kontaus askelta otettu, mut sit ei jaksa enempää ja kuitenkin ryömimällä pääsee nopeammin perille
 
Me käytiin tiistaina 9kk neuvolassa. Pituus 74 cm (71,5 cm), paino 8480 g (8475 g) ja pään ympärys 45,4 cm (44,8 cm). Suluissa 8kk mitat. Lääkärineuvola oli kans, nyt vasta kun ei saatu 8kk neuvolaan sitä. Sielläkin kaikki ok.
 
meilläkin oli jokin aika sitten 8 kk lääkärinneuvola. kaikki ok, mitat 9300 kg 75 cm

oli kokenut vanha lastenlääkäri, eläkepäiviltään töihin hätyytetty :) hänen mukaansa jalkojen asento mahdollistaisi jo kävelyn, mutta tasapainoa vielä uupuu.

sillä oon niin onnellinen että kokenut lääkäri tutki, kun yksi lastenlääkäri oli meillä sellanen, ettei se uskaltanu ottaa vauvaa edes syliin itse! ja näytti mua nuoremmalta :rolleyes:
 
Piipahdimme viime viikolla 10 kk:n neuvolassa. Tirppanan mitat tällä erää oli 70 cm ja 7200 g. VIimeisen kahden kuukauden aikana oli kasvettu hurjat 2 cm ja vajaa 200 g. Liikehdintä on niin vilkasta, että kaikki energia taitaa mennä siihen. Öljylisää suositeltiin.

Mulla itselläni oli aikoinaan sydämen sivuääni, mutta katosi kouluikään mennessä. Siihen saakka seurattiin vuosittain lääkärintarkastuksissa. Toivotaan Pikkunöösä, että teidän ääni on jokin ohimenevä juttu.
 
Takaisin
Top