Vauvojen neuvolakäynnit

Blaueblumme, meillä tuo 40g:n kasvuvauhti on laskettu aina edellisestä punnituksesta, ja semmoset 200g ehti paino tippua tuossa syntymän jälkeen. Tolleen laskettuna neuvolan mukaan pitäis vähintään 20g päivässä tulla, niin kasvetaan hyvin. :)
 
Kuulostaa järkevältä, Onneli, teille tuosta rokotteesta on sitten oikeasti hyötyä. Ai se ei tuokaan immuniteettia, vaan vain lieventää oireita.. no sitten se taitaa jäädä ottamatta, en muista että itsellänikään kovin paha olisi ollut ja toivottavasti on perintötekijöissä tuo.
 
Täällä otetaan kaikki muut rokotteet paitsi vesirokko tai influenssa rokotteet.
Esikoisesta olin mukana rokotetutkimuskeskuksen tutkimuksessa missä hän sai kuutosrokotteen ja lisäksi b- hebatiitti rokotteen.
 
Tänään oli poitsun toinen neuvola (eka oli kotikäynti).

Hienosti oli pikkumies kasvanut, vaikka äiti ei millään meinaakkaan uskoa, että pienestä tulee joskus iso :D

Oli siis 4 viikon neuvola. Painoa oli nyt 3900 grammaa, kun syntyessä oli 2890 g. Pituus nyt 52,5 cm, syntyessä 49 cm. Päänympärys 36,9 cm, syntyessä 33,5 cm.

Täti kehui jänteväksi ja virkeäksi pojaksi. Niin ja nopeesti kehittyväksi, kun poitsu on jo pari viikkoa tuota päätään koittanut kannatella. Uteliaasti myös tuijoteltiin tätiä, kun sylissä piti :)

Silmiin vielä uus viikko silmätippoja kun kyynelkanavat edelleen vähän tukkoset, mutta onneksi jo paremmat.
 
Me käytiin tänään 2 kk:n neuvolassa. Uudet mitat 52,2 cm ja 4110 g. Pituutta ei ollut tullut juurikaan viimeisen kahden viikon aikana, painoa +350 g. Ihan mukavasti kuitenkin on kasvanut. Ensimmäinen rokotekin syötiin :) Rotavirus-rokote annetaan suun kautta ja hyvin meni alas. Noin viikon päästä saakin sitten olla tarkkana hygienian kanssa kakkauksen yhteydessä. Virus voi tarttua, jos ei pese käsiä huolella. Seuraava neuvola onkin sitten pääsiäisen jälkeen.
 
Tänään käytiin 2 kk neuvolassa, painoa 4430g ja pituutta 55cm. Painoa tullut vajaassa kolmessa viikossa kevyet 570 grammaa :D eli kakattomuus ei ainakaan johdu liian vähästä ruoasta :D niin ja vaipassa oli neuvolassa ihan spontaani kakkakin! Eilen saatiin kakka aikaan pumpulipuikon avulla. Rotarokote syötiin tyytyväisenä ja neuvolatädille vaan hymyiltiin ja juteltiin :) pääsiäisviikolla vasta seuraava neuvola.


Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
Meillä oli tiistaina 2kk neuvola, pituutta prinsessalla 59cm ja painoa 5655g. Paino noussut +905g kuukaudessa. Rota-rokote saatiin myös ja seuraava neuvola heti pääsiäisen jälkeen.
 
Meillä oli maanantaina 6vkon neuvolakäynti. Poika oli venynyt mahottomasti pituutta, nyt 58cm, eli syntymästä 7,5cm kasvanut. Paino oli 5160g. Ja meillä myös spontaani kakka tuli samana iltana, ei tarvinnu hakea neuvolatädin suosittelemaa mallasuutetta apteekista. :)
 
Tänään käytiin 3vk neuvolassa ja poika oli saanut syntymäpainon hyvin rikki, nyt 4,8kg. Pituutta ei vielä otettu, mutta ens kerralla sitten. Nyt pitäisi d-tipatkin aloittaa, saas nähdä alkaako maha reagoida... Samalla oli myös esikoisen 5-v neuvola ja tällä oli painoa 20,6kg ja pituutta 115cm. Kumpikohan pojista tulee lopulta isommaksi, en tiedä, mutta selvää on, että äiti jää pieneksi.
 
käytiin eilen neuvolalääkärin luona, poika on 1 kk 3 viikkoa vanha. suusta löytyi sammasta, saatiin siihen lääkegeeliä. pyysin jo viime viikkolla neuvolassa että katsoisi suun sammaksen varalta kun mulla välillä vihloo rintoja ikävästi. ei yhtään niin kipeästi kuin rintatulehduksessa mutta kuitenniin että sattuu. silloin ei näkyny mutta nyt oli, luulen kyllä vähän että saatto olla katsojastakin kiinni..

niin lääkäriä kuin vanhempiaan hämmentääkseen poika punnersi itsensä ylös käsiensä varaan mahaltaan ja huojui sitte siinä itsekin hölmistyneen näköisenä. lääkärin mukaan "ylitomera" vauva joka yrittää olla isompi kuin onkaan. ai jaha :) vatsanväänteet voisi johtua osittain siitäkin kun hän vetää itseään niin vahvasti kaarelle taaksepäin, että suolisto oikenee huonoon asentoon. näytti vastaliikkeitä ja jo yhden illan perusteella uumoilen että oli oikeassa.

ihanasti poika hymyili ja jutteli pienen itkun lomasta lääkärille kun häntä tutki. painoa tai muuta ei lääkäri ottanut, viime viikolla meni 4 kg raja rikki ja pituutta 55 cm
 
Reilu 6vk ikää ja 5kg mennyt rikki, pituutta jo 58cm. Monta vaatetta sai pakata liian pienenä pois, nyyh. :crybaby2 Kattelin, että tuohonha vielä mahtui ihan hyvin, ja nyt mahdottoman pienen oloinen! Rotarokotekin syötiin jo nyt, kun seuraava neuvola on vasta 3kk iässä.

Ootteko käyneet täällä www.kasvuseula.fi katsomassa? Neuvolan käyrien mukaan poika kasvaa pituutta yläkäyrällä, mutta tuossa vanhempien pituudet kun sai laittaa, niin pituuskin on nätisti keskikäyrällä. Kattelin siitä vähän ennustetta noiden tulevien vaatekokojen suhteen, että milloin pitää lähteä taas ostoksille. :happy8
 
Paino 4415g
Pituus 53,7cm
Päänympärys 37cm

Meillä epäillään nyt vahvast refluksia neidillä. Paljon tosi runsasta pulauttelua, johon liittyy monesti kipuitkua. Samoin makuuulla ollessa herkästi itkee, kun ilmeisesti korventaa ruokatorvea. :sad001

Ensiviikolla sitten jo viiden viikon iässä kuuden viikon neuvola ja lääkäri (ja mun jälkitarkastus), jotta voidaan aloittaa mahdollinen lääkitys, kun ei tunnu auttavan nämä kotikonstit refluksiin...
 
ReginaVeritas, oo sitten tarkkana, että lääkäri kanssa ottaa vakavissaan. Meillä oli ainakin semmoinen lääkäri, että tuntui vähän kintaalla heittävän kaikelle, mutta vielä en itse kuitenkaan ole niin huolissani, että sillä olisi ollut merkitystä. Ja terkan mielipiteeseen jotenkin luotan, että kun yöt on menneet nyt hyvin eikä oo kaarioksennuksia, niin voidaan vielä kattella miten menee. Täälläkin kun varmasti on jonkinlaista refluksia, mutta ei vielä niin pahaa, että kattellaan tilannetta.

Ja pööh, mies vielä meni sanomaan sen lääkärin edessä mun sanomaani kumoten, että "ei se nyt niin paljon pulauttele". Niin olen sitten hysteerinen äiti. :confused5 Ei ne aina ulos asti tule, suussa vaan vaahtoa, ja kipua tuntuvat aiheuttavan, kun tunti-pari ruuan jälkeen tulevat.

Aika pian teillä on noi jälkitarkastukset, mulla vasta jotain 10 viikkoa synnytyksestä, eli edessä vielä.
 
Panda, kyllä mä meinasin pitää kyllä tosi tiukasti kiinni tästä! Toivottavasti lääkäri tajuaa kuunnella... Sillä tavalla hyvä tuuri kävi, että tyttö alkoi itkemään ihan saman tien kun joutui makuulle neuvolassa ja terkkakin sanoi, että hänen mielestään ihan selvää kipuitkua. Ja kun vielä loppui melkein sillä siunaamalla sekunnilla, kun nostin pystympään.

Meillä tuota pulauttelua tulee, no ei nyt ihan jatkuvasti, mutta kuitenkin tosi usein ja tosiaan välillä niin suuria määriä, että tuntuu, että koko maha tyhjenee moisesta! Myös 'takaisinvirtausta' tulee usein, eli tissillä (tai pullolla) ollessa tulee herkästi kesken syönnin ylös. :sad001 Nyt viimeisen viikon ajan meillä on ollut ihan kamalaa selkä kaarella- itkua syönnin jälkeen toisinaan myös. :sad001

Myös kuulemma noi rintaraivarit kuuluu yhtenä oireena refluksiin... Mun mielestä kyllä meidän rintaraivarit on tosi 'laimeita', en koe että ne kauheesti häiritsis. En edes tajunnut niitä rintaraivareiksi, ellei terkka olis osannut kysellä.
 
Panda, meidän poitsut näyttää kasvavan hyvin samoissa mitoissa näköjään. :)
 
Kiitos linkistä, noita vinkkejä voisi tosiaan kokeilla. Tuttia ollaan nyt annettu päivälläkin, ja vanuihin pitäisi keksiä jokin nostosysteemi, kun nykyään alkaa itkut sielläkin vähän ajan päästä (ennen tykkäsi niin mukavasti mennä vaunuissa). Sängyn päätyä ei kauhean suureen kulmaan olla nostettu, mutta taitaa kuitenkin auttaa, kun yöt ovat menneet mukavasti. Tällä hetkellä tosin voi olla myös tuon rotarokotteen jälkimaininkeja, että ehkä vaunulenkit palautuvat taas mukaviksi jonkin ajan päästä..
 
On hieman ollut kiirettä ettei oo ees ehtinyt noita neuvoloita tänne päivittää.
Syntymä mitat 3875 g, 51 cm, p.y. 35 cm.
1 k
Pituus 54,8 cm
Paino 4430g
1,5 kk
Pituus 56 cm
Paino 4670 g
Pään ymp. 37.6

Hyvin on mennyt neuvolassa. Pitäisi vaan enemmän kasvaa käyrien mukaan. Painoa ei ollut jälleen tullut tarpeeksi. Kahden viikon päästä 2kk neuvola.
 
Takaisin
Top