Vauvantuoksuista arkea

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Lottie
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täällä ollut puolestaan hieman erikoisiakin(?) tunteita... Alkoi viime viikonloppuna niin nyppii tää koko touhu! Vaikka vauveli ois ollu ihan tyytyväisenäkin, niin sekin otti hermoon! Koti otti hermoon... Miehen naamakin ärsytti. Huh huh! Onneksi sain puhuttua hyvän ystävän kanssa, niin helpotti. Oli vaan niin vaikea myöntää, että oma rakas lapsi ottaa välillä niin aivoon. Kai se "alkuhuuma" meni nyt osaltaan ohi ja tajusi, että tuon vekaran kanssa ollaan nyt "naimisissa" ties kuin monta vuotta... Mut ei siis tarvi musta tai vauvasta olla huolissaan, se pahin olo oli ja meni jo, ja nyt on hyvä olo kun sen uskalsi sanoa. Mutta en kyllä ollu ihan varautunu näin isoon tunneskaalaan, mutta sieltähän se sit tuli... Kiinnostais kyllä, että onko muilla ollu samanlaista?! Eli että suoraan sanottuna ois vituttanu koko touhu!?

Joo ja hyvää päivänjatkoa vaan kaikille, nyt ei vituta :grin
 
On todellakin joskus ottanut päähän ja urakalla. Mietin jo et annan nää adoptioon mut onneks seuraavana päivänä oli jo hyvä mieli. Mut siis joo, kyllä sapettaa välillä oikein kunnolla :)
 
Kyllä omaa lastaan saa rakastaa ja vihata kunhan ei jälkimmäisen aikana tee mitään harkitsematonta. Juurikin väänsin esikoisen kanssa niin että lopulta itseltä pääsi itku ja se vaan paheni kun toinen nauroi päälle ja jatkoi idioottimaista käytöstään. Ja kyllä, äsken vihasin ja inhosin lastani ja monet kerrat hänen 5v elämänsä aikana vaikka hän onkin todella rakas. Kaikki tunteet kuuluvat äitiyteen! Tylsää sekin olisi jos olisi pelkkää hattaraa koko elämä :-)
 
Ei ihan suoraan oo vielä vituttanut, mut toisinaan on väsyttäny/tylsistyttäny/ahdistanu koko touhu. Oon nyt vaan päättäny et yritän välillä poistuu vauvakuplasta ja tehdä asioita yksin/ilman vauvaa. Eilen olin leffassa ja lauantaina meen kavereiden kanssa syömään. Eilen kahdeksan aikaa illalla, kun leffan jälkeen istuin bussissa matkalla kotiin, niin tunsin olevani taas oma itseni. Kuulostaa ehkä tosi kliseiseltä, mut jotenki siinä hetkessä en ollu äiti, vaan ihan vaan 26-vuotias nainen, joka on menossa leffasta kotiin. Heti kotona oli taas ihana olla äiti ja energiaa vauvalle riitti ihan eri tavalla. Et mun kohdalla ainakin pitää paikkansa se, et oma aika antaa virtaa äitiyteen. Vauva ei suostu syömään tuttipullosta, niin tollanen neljä tuntia on maksimi aika pois kotoa. Tiedän, et varmasti tarpeeks nälkäsenä söis, mut ei oo toistaseks tarvetta testata. Mikään baari-ilta ei kiinnostaiskaan, et tällaset leffat ja ruokailut yms. riittää toistaseks hyvin. :)
 
Kyllä monesti ollu semmonen fiilis,ettei pysty eikö jaksa,mut tupakka autto poistumaan niistä tilanteista eli ratkesin siis uudellen polttamaan ja Vivin hymyt on kyl kaiken tän paskan arvosia :)
 
Taitaa olla samanlaisia tuntemuksia jokaisella äidillä jossain vaiheessa. :oops: Täällä ollut myös noita tuntemuksia, mulle auttanut myös hyvälle ystävälle puhuminen:shy: ja happi hyppelylle (tupakalle) meno tytön päikkäreiden aikana ja sit ku isi on kotona :)
Äitiys on rankkaa se on fakta. Kovasti jaksamisia jokaiselle mammalle!! Ootte ihania ja parhaita äitejä omalle kullan nupullenne :signs003
 
Voin lohduttaa että noita tulee matkan varrella viellä monta kertaa. Jos huonosti sattuu ja tulee vaikee teini-ikä niin sit sitä väännetään joka asiasta ja mieli tekis lähettää toinen kasvatuslaitokseen. Mä niin nautin vauva ajasta kun toinen on tyytyväinen ja jos itkee niin sit on hätä. Teinin kanssa kun ei vaan mikään oo hyvin ja kaikki on paskaa ja äiti paska kun pakottaa tekeen kotitöitä jne.
 
Vauvan kaa ei vielä oo tullu vitutus tunnetta, mut esikoinen ja sen uhma koettelee välillä varsinkin jos huonommi nukuttu yö takana. Mut onneks menee nopsaa ohi ne tuntemukset ja yleensä aika äkkii tyttöki sit keksii muuta nii unohtuu kiukkuaminen. Esikoinen (2v9kk) on tosi empaattinen tapaus et jos äitille tulee itku nii yhteiskonsertti on pystyssä ja sit lohduttaa "äiti älä itke, minä olen sinun ystäväsi"
 
Masc ihana tuo sun esikoinen!
Ja siis on tuttua itelläkin nuo tunteet. Itellä tuli la kun olin koko päivän näiden kans yksin sellanen olo et v###u en jaksa! SOS puhelu kaverille ja kahvittelu sit ma ilman lapaia virkisti kummasti. Meilläkin esikoisen uhma ottaa täl hetkel koville. Onneks kuitenkin pääsääntöisesti hyvillä mielin mennään jaksamista ja hyvä et tunnistaa ja puhuu jollekin noista negatiivisistakin tunteista.
 
Täällä myös poika on nyt muutaman kerran kyljeltä mennyt mahalleen makoilemaan. Kovasti myös yrittää punnata selältään kyljelleen, mutta ihan vielä ei ole hoksannut miten se onnistuu. :)
 
moikka kaikki pitkästä aikaa :)

Täällä arki kiireistä...pojan 8v kanssa painetaan loppusuoraa ekaa luokkaa ja 2v9kk kanssa haetaan rajoja uhmaiän merkeissä ja vauvakin on jo yli 3kk :)

Poju kasvaa hurjaa vauhtia synt paino 2588g ja 2kk neuvolassa painoa 5635g...synt pituus 47cm ja 2kk neuvolassa 55.4cm

me suunnitellaa muuttoa toiseen kuntaan ens kuussa :)

ja ette usko,mut ens ke 6.5. ois kaksi neuvolaa--> 3kk neuvola + äippäneuvola...juu-u,luitte ihan
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top