Vauvan liikkeet

Meidän vaavi ei taida mikään tuleva jalkapalloilija olla, kun potkut ovat vieläkin niin "sieviä" ja miellyttäviä, kertaakaan en ole vielä häiriintynyt. Aina tuntuu vaan samanlaiselta jännältä ja kivalta. Ehkä olen outo, mutta musta jopa rakkoon potkiminen tuntuu lähinnä vaan hassulta. :D Mutta sekin on tosiaan sellaista sievää pikku tuuppimista, ei mitään teräviä potkuja joiden takia pitäisi vessaan juosta. Varmaan kyllä meininki vähän muuttuu kun tyyppi kasvaa lisää... Muuten kyllä tuo vessassa ramppaaminen on välillä jotain ihan uskomatonta, kun rakko ei jotenkin tyhjene kunnolla ja saa toisinaan käydä pissalla muutaman kerran ihan peräjälkeen. Mutta johtuu nähdäkseni enemmän hormonien aiheuttamasta rakon lihasten rentoudesta kuin vaavista.
 
Mä luulen että meillä on bebe kerännyt hurjasti voimia kun tällä viikolla potkut olleet TODELLA selkeitä. On potkut ja liikkuminen tuntunut ennenki selkeästi mut nyt tuntuu et aktiivisuusaika kasvanut entisestään ja vääntää todella usein.. Öisin saanut onneksi nukkua ettei ole liikkeillä pitänyt minuu hereillä..
 
Mitää kiristäviä housuja ei sais pitää jalassa, ku heti alkaa kauhee muksiminen ja pään pyörittely mahassa.
 
Tällä tytöllä virtaa riittää ja sen myös tuntee! Kunnon hulabaloon alkaessa heiluu koko talvitakki! :joyful:
Nyt taitaa olla kääntynyt pää alaspäin, ainakin toistaiseksi. Mutta kyllä sellaistakin muuttoliikennettä ja hidasta asennonvaihtomöyrintää on välillä ilmassa, että tiedä nyt miten se siellä vatkaa.
 
Meillä pikkuinen on ahkerasti jumpannu monta viikkoa, istuin, makasin, oon kävelyllä jne, liikkeet tuntui, varsinkin navan kohdalla, nyt tässä muutaman päivän aikana on pitänyt itseni ihan pysähtyä ihmettelemään liikkeiden vähyyttä. Yleensä aamuisin kun heräilen, niin mahassa ollu aika ryske, niin nyt ihan muutamia tökkäsyjä. Mites teillä muilla? Onko päivien hiljaisuutta ollu? Huolissani oon, mutta terkkarille soittoaika vasta klo 12..
 
Carkki, Mulla ainakin saattaa olla pari päivääkin mahassa tosi hiljaista ja sen jälkeen pari päivää onkin sit melkoinen melskaus käynnissä. Ja kyllä hiljaisenakin päivänä niitä liikkeitä tuntuu kun itse rauhoittuu niitä kuulostelemaan vaikkapa juuri syömisen jälkeen. Meno vaan ei ole niin kova tai sit vauvan asento on sellainen, ettei tunnu kuin osa liikkeistä.
 
Mullakin liikkeitä tuntuu vaihtelevasti :) välillä rymyää ihan mahdottomasti ja välillä vaan kelluskellessa vähän potkii ja vaihtaa asentoa. Kyllähän sen vauvan aktiivisuus vaihtelee synnyttyäkin, miksei siis massussakin? :)
Vauva oli kääntynyt pää alaspäin, joten siksi liikkeitä tuntuu nyt eniten kyljissä ja muutenkin ylenpänä kuin aiemmin. Istukka vaimentaa vieläkin aika hyvin ihan edestä.
 
Etuseinämässä on tuo istukka, mutta siitä huolimatta tuntuu todella hyvin liikkeet. Kovin potkii ja riehuu tuolla mahassa. :D
 
Mulla varmaan vauvan kokokin vaikuttaa jonkin verran :) tulee reilun kaks viikkoa jäljessä kasvussa. Mut kyllähän nuo silti tarpeeksi tuntuu, ettei tarvitse huolehtia. Vähän harmittaa että mies joutuu hieman etsimään että tuntee liikkeitä. :) jos ei vauva ole aktiivisella tuulella.
 
Täällä oli jonkin aikaa hieman rauhallisempaa, mutta nyt on taas muutaman päivän ollut ihan hirmu bileet jatkuvasti menossa :eek: Öisin olen saanut suurimmaksi osaksi nukkua rauhassa, mutta viimeistään kuuden aikaan aamulla alkaa futailu ja muljahtelu. Ja en tiedä tuuppiiko se päällään vai mitä tuo nyt on, kun välillä koko maha on ihan vinossa kun jokin siellä suunnilleen navan korkeudella puskee ja venyttää. Epämiellyttävä tunne :sour: Mutta tietääpähän, että ei ainakaan kovin huonosti voi asiat siellä olla, kun se noin riehuu :happy:
 
Emmmmi, mä luulen että se on vauvan peppu mitä se puskee, mulla samanlainen möykky välillä navan vieressä. Olis aika hauska päästä katselemaan, mitä se tyyppi oikein tuolla mahassa touhuaa kun meno tuntuu välillä olevan niin villiä :D
 
Peppu tuntuu isompana möykkynä yleensä eli siitä voi yrittää tunnistaa. Ja toki muiden liikkeiden perusteella päätellä kumpi on ylempänä pää vai peppu.
 
Mulla on mahassa alkuillan bileet menossa. Syömisestä on aikaa tunti ja istahdin alas vahtimaan nuorimmaisen nukkumaanmenoa niin johan alkoi bileet. Selvästi hyvät olosuhteet potkutreeneille.
 
Mulla on kans vakio, kun laitan nuorimmaisen nukkumaan, niin mahassa on touhut menossa.
 
Ajattelin, että olisi pää, kun möykky oli vähän enemmän oikealla puolella, ja vasempaan kylkeen potkittiin samaan aikaan. Mutta voi olla, että ylettää potkimaan vaikka olisi ollut peppukin. Ainakin ultrassa tyyppi on useimmiten näkynyt hengailevan sellaisessa solmussa, ettei ainakaan notkeuden puutteesta ole kiinni :p
 
Täällä tykätään potkia kylkiluita ja muutenkin möyriä vähän ylempänä.. Monesti tuntuu myös kuinka toinen punkee itteensä ihan vatsanahkaan kiinni ja näkyy outoja möykkyjä :p Viimesimmässä ultrassa katsottiin että tämänhetkinen painoarvio olis noin 1,5kg :eek:
 
meillä vauva möyrii ihan miten sattuu enkä yhtään osaa hahmottaa että miten on, tiistaina nlassa oli rt:ssä ja eilen kävin synnärillä paineen tunteen takia tuolla alakerrassa (vaaratonta onneksi) niin jäpikkä oli taas pt:ssä
 
Mä tunnen usei vauvan pepun vasemmalla ylävatsalla ja silti potkut tuntuu navan vierellä tai alapuolella oikealla. Mutta onpa niinkin tuntunut, että samaan aikaan tuntui liikettä neljässä suunnassa ja liikkeet oli selvästi käsien ja jalkojen aiheuttamia. Puhuin tuosta lääkärillekin (hän kysyi missä viimeksi tunsin liikkeitä kun itse tunnusteli jotain "kovaa" sekä oikealla, että vasemmalla puolella vatsaa eli vauva oli kaiketi poikittain) ja yhdessä naurettiin, että ehkä siellä oli haara-perushyppyharjoitukset käynnissä tai sit vauva kokeili millaista olisi olla tähti :wink
 
Takaisin
Top