Vauvan (ja miksei äidinkin) nukkuminen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja herne
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Sympatiaa Sophie! :/ Voin vaan kuvitella kuinka kamalaa tuo on, ei meijän väliaikaset pikkukitinät tunnu missään tuon rinnalla :/
 
Sophie, meillä ihan sama, en ole jaksanut tänne kirjoittaa kun tuntuu että kaikilla muilla unikoulut sun muut auttaneet ja nukutaan lähes täysiä öitä. Meillä on nukuttu viime aikoina max kymmenen tuntia yhteensä, heräilyjä pitkin yötä ja loppuyöstä vain tissi auttaa nukahtamaan uudelleen. Eli yösyöttöjä saattanut olla esim klo 22, 03, 05 ja 06. Ja sitten mies on vihainen kun huudatan poikaa kun en anna tissiä kahdelta yöllä...

Meillä en oikein tiedä mikä perimmäinen syy heräilyihin on, mutta poskihampaita meilläkin tehdään, flunssaa on ja lisäksi ollut kaikenlaista muuta hässäkkää. Meillä nimittäin epäiltiin kosteusvauriota talossa, jonka takia olin pojan kanssa melkein viikon mummolassa evakossa. Heräsimme siis eräänä aamuna siihen, että poika tutki makuuhuoneen verhoja, jotka olivat sängyn päädyssä, ja niiden takana oli seinä homeessa. No, tarkempien tutkimusten perusteella vain seinälevy oli kastunut ja hometta ainoastaan pinnassa, onneksi.

No, nyt isänpäivän kunniaksi poika nukkui aamulla peräti puoli yhdeksään, vain 3 syötöllä tissistä ja 1,5 dl pullomaitoa. Aika työn takana on meillä nämä ns. hyvät yöt. Olisin tosi tyytyväinen jos poika oppisi vaikka nukkumaan yhdellä tankkauksella esim. 21-07.
 
Sympatiaa teille, joilla vielä valvotaan. Se on rankkaa, ja vähän niinkuin Kyumin sanoi ei oikein viitsi nyt pikkukitinöistä valitella. Toivottavasti pääsette pian nukkumaan kunnon öitä. Sophie, pikaista paranemista teidän pienelle! Ja Marilla, onneksi teillä ei kuitenkaan ollut isompaa homeongelmaa. Parilla kaverilla ollut ja siinä menee koko omaisuus, se on oikeastaan pahempi kuin tulipalo. :/
 
Kyllä mun puolestani saa valittaa, vaikkei isompia uniongelmia oliskaan, sitähän varten tää foorumi ja ketju on. Ite oon nyt vaan todennu että ei auta verrata omaa tilannetta muihin, vaan koettaa vaan hyväksyä että meillä nyt on tällaista tällä hetkellä. Pahinta on ehkä ne neuvolasta ym. ulkoa päin tulevat paineet, että pitäisi olla jo vieroitettu yösyötöistä tai rintaruokinnasta ylipäätään ja että se on oma vika kun lapsi ei nuku omassa sängyssä tyytyväisenä kellon ympäri.

Meillähän sitä unikoulua kokeiltiin, ja yösyöttöjä saatiin pois, mutta nukkuminen ei siitä parantunut. Heräilyjä oli silti ja lisäksi tuli joka yö toistuvat huutokohtaukset. Nyt mietin että aiheutettiinko me ne sillä unikoululla... Nyt tosiaan kun on pullostakin alettu antaa maitoa, niin sitä saattaa mennä ihan reilusti kerralla silloin neljän-viiden aikaan. Eli kun sanotaan ettei tän ikäisellä enää ole öisin nälkä niin kyllä meidän pojalla vaan tuntuu olevan.
 
No miksei sillä 1-vuotiaalla osaa olla nälkä yöllä, kun minullakin on silloin tällöin... :oops: Meillä tosin alkoi mennä päivällä ruokaa paremmin kun yösyötöt lopetettiin.

Ja mä jatkan pienestä valittamista. Neiti meni tänään nukkumaan 22.50. Tossa 21 maissa yritin puolituntia nukuttaa sitä ja melkein onnistuin, mutta sitten alkoi iloinen juttelu ja pupun heitteleminen. Ja mä unohdin päivällä tehdä yhden työhakemuksen missä oli tänään vika hakupäivä, joten sitten kävin vuorotellen imettämässä ja vuorotellen kirjoitin sitä hakemusta. Ja silmät ihan ristissä, koska toisin kuin koko muu perhe minä toimin parhaiten aamuisin. Mulle luontainen nukkumaanmeno aika olisi klo 21 jolloin jaksaisin lukea vielä hetken ja herätä sitten 06 - 07. Mutta neiti on tullut Lattefaijaan, ja nuo menevät nukkumaan myöhään ja nukkuisivat puolille päivin. Ja kun minä nyt pääsen nukkumaan, niin oma univaihe on mennyt ohi, enkä saakaan unta.
 
Pienistä asioista valitusta: Täällä on aika monta yötä nukuttu levottomasti ja saa hypätä monta kertaa yössä rauhoittelemaan. Joka päivä minä hoen että pitäisi mennä aiemmin nukkumaan mutta mikä noissa illoissa on että muka on niin mukavaa valvoa.. Että voi ihminen olla typerä.
Meillä muuten alkoi myös ruoka maistua päivisin paremmin kun yömaito jätettiin pois.
 
Meillä sama juttu, kunpa osaisi mennä itse ajoissa nukkumaan.

Poika on herännyt aika aikaisin viime ajat, minä uskon myös, että kyse voi hyvin olla nälästä. Aamuisin on saattanut olla vähän känkkäränkkä kunnes saa joko tissin tai aamupuuron eteensä. Tänä aamuna poika heräsikin sitten superaikaisin, ja on nyt jo kolmisen varttia vedellyt tuolla päikkäreitä. Milloinkohan äiti nukkuis?

Ai niin, meillä on yhtäkkiä vaipat ruvenneet olemaan niin täysiä aamuisin, että parina aamuna pojalla on ollut pyjamakin vyötäröstä märkä ja lakanat menneet vaihtoon. Kumma juttu, jos aamulla ei enää pysty nukkumaan :confused: No, ainakaan lapsi ei kärsi nestehukasta, vaikka imetystä on vähennetty reilusti :grin
 
Tämä saattaisi kuulua tuonne elukkaketjuun, mutta laitetaan tänne kun liittyy myös nukkumiseen. Meillä poika nukkuu siis meidän makkarissa, jonka yhteydessä on vaatehuone. Vaatehuoneessa säilytetään vaatteiden lisäksi mm. koiran kuivamuonaa. Yleensä ovet pidetään kiinni silloin kun huoneisiin ei ole asiaa, koska en halua koiria makkariin sängylle pomppimaan ja tuomaan karvoja ja hiekkaa ympäriinsä.

No, tänään mulla on omaa menoa, joten kaivelin vaatehuoneesta jotain ihmisten ilmoille kelpaavaa vaatetta, laitoin pojan sitten omaan sänkyynsä päikkäreille ja menin suihkuun (nykyisin voi jo onneksi luottaa siihen, että poika nukahtaa kyllä). Suihkusta tullessani kuului sellaista koiran piipitystä, kurkkasin kylppärin ovesta, että kaksi koiraa istuu siinä makuuhuoneen oven edessä eikä kolmatta näy missään. Luulin unohtaneeni koiran makkariin ja avasin oven, mitään ei näy eikä kuulu ja poika nukkuu sikeästi. Kävin asunnon läpi, mutta kolmatta koiraa ei näkynyt. Viimeiseksi oli pakko mennä makuuhuoneeseen ja siitä vaatehuoneeseen asti katsomaan, voiko se oikeasti olla siellä. Jep, pimeästä vaatehuoneesta livahti hieman närkästynyt koira. Poika ei koko aikana herännyt, vaikka koirat jälleennäkemisestä ilahtuneena vielä pomppivat kynnet rapisten siinä makuuhuoneen ovella.

Eli positiivista, lapsen uni on parhaimmillaan hyvinkin sikeää :) Tarinan tragedia taas on siinä, että vaatehuoneessa ei tällä kertaa ollutkaan koiranruokaa, vaan olin juuri avannut täyden säkin, joka odotti vielä makuuhuoneen puolella. Turha reissu tuli haukulle :grin

Niin ja äiti voisi varmaan taas nukkua vähän enemmän, niin ei tulisi tehtyä tuollaisia källejä. Onneksi en ollut lähtenyt minnekään ulos. Mutta ei ole eka kerta, raskausaikana unohdin koiran kerran ulos oven taakse (eikä sen talutushihna ollut toisesta päästä missään kiinni), kunnes viitisen minuuttia myöhemmin tietokoneella istuessani rupesin miettimään, että missähän se mahtaa olla... :eek::laughing021
 
Herne, mä oon myös 'unohtanut', en muista kauanko aikaa, mut asuttiin kerrostalossa ja tulin yhen kerran kotiin ja koira jotenkin luikahti ulos, en ymmärrä miten tuon kokoinen otus voi livahtaa!!
Join kahvit ja puolisen tuntia oli kulunut, ennenku tajusin, ettei koiraa oo missään. Menin ulko-ovelle ja katsoin ovisilmästä, niin siin meiän oven eessähän se istui! Ei varmaan oo ollu rappukäytävässä muuta liikennettä, mut olipa tuo vähän nolo juttu. ^^

Meillä nukutaan päikkärit nykyään tosi hyvin, 2-3 h yhteen kyytiin pihalla vaunuissa. Ja yleensä pärjää yksillä.

Meidän varmaan pitäis miettiä ruokajuttuja toisin, kun öiset ilmavaivaraivarikohtaukset on taas useemmin esiintyviä. :(
 
Meillä ei ollut yhtäkään yskäkohtausta viime yönä ja maitoakaan poika ei kaivannut koko sinä aikana kun nukkui melkein 12h. Kuitenkin ähisi ja kitisi unissaan sen verran että vanhemmat heräsivät useamman kerran. Anyway, valoa tunnelin päässä vihoin myös täällä :)
 
Huh, sitten kun välillä saa ne kunnon yöunet, niin on kyllä ihan eri ihminen! Meillä on ollut nukkumisten kannalta vähän hankala viikko, ja mieskin on tehnyt sellaista työputkea, etten ole juuri saanut apuja tai kehdannut pyytääkään, kun hän ei itsekään ehdi nukkumaan (esim. eilen aamulla tuli kotiin vuorokauden työputken jälkeen, nukkui pari tuntia, oli kotona muutaman tunnin ja lähti sitten illaksi vielä töihin). Poika on nukkunut levottomasti - no, ollaan oltu paljon liikkeellä joten ihmekös tuo - ja herännyt vielä normaalia aiemmin. Minä olen nukkunut vähän siinä pojan ja miehen nukkumisten ja valvomisten lomassa, mutta siis, ihan liian vähän kaiken kaikkiaan. Ja pojan synttärijuhlavalmistelut eivät todellakaan ole edenneet.

Mutta, eilen illalla mies ehti kotiin pojan nukkumaanmenoon mennessä, päästiin aikuisetkin järkevään aikaan nukkumaan ja saimme koko perhe kokonaiset yöunet. Olisi sitä pidempään voinut nukkua tänäänkin, mutta joka tapauksessa, ainut herätys oli miehen herätyskello siinä viiden kieppeillä. Ja sen kyllä tänään huomaa, pää ei ole yhtään sellaista puuroa kuin monena aamuna tällä viikolla! Niin ja eilen sen muutaman tunnin aikana, mitä mies ehti olla kotona, hän otti pojan manducaan ja vei koirat lenkille, niin sain vähän suljettua silmiä (en oikein osaa nukkua päikkäreitä, mutta tuokin virkisti) ja tehtyä kotihommia.
 
Mulle yöunet on niin tärkeät, että heti harmittaa, jos on ollut huonompi yö ja joutuu valvoskelemaan. Tuntuu tosiaan, että turhasta itse valittaa, jos on pari levottomampaa yötä, kun joillain saatetaan kukkua monta kertaa yössä! (Ja kun ei nämä pienet lapset kai ihan inahtamatta nuku vielä pitkään aikaan, se olisi munkin vaan hyväksyttävä.)

Yksi mun tuttu turvautui aikoinaan ihan unikouluohjaajan apuun, että pääsi yösyötöistä eroon, joita heillä saattoi olla viisikin lapsen ollessa n. 1-vuotias! Ja onhan noita perheitä sairaaloidenkin unikoulujen asiakkaina. Eihän se vanhempien univaje mikään hyvä juttu ole, hyvä että siihenkin saa apua ja ohjausta.

Tuosta lapsen unesta vielä, se on kyllä tietyssä vaiheessa niin sikeää, että ei meilläkään poju heräisi, vaikka pommi räjähtäisi vieressä :rolleyes: Mutta sitten taas etenkin aamulla poju saattaa herätä hyvinkin herkästi johonkin rapsahdukseen.
 
Neiti nukkui eilen illalla päikkärit sohvalla. Sänkyyn ei millään passannut nukahtaa eikä sohvallekaan ollut kai tarkoitus nukahtaa, mutta siinäpä se uni hyvin maistui. Niin hyvin, että heräsi vasta vaille kahdeksan. Yöunille saatiin vasta vähän ennen yhtätoista ja tänä aamuna sitten herättiin jo ennen kuutta. Kun saan neidin päikkäreille, käyn kyllä itsekin. Voi haukotus..
 
Meillä poika nukkui viime yönä suht hyvin klo 20.45 - 7, muutaman kerran inisi ja kävin silittämässä, mutta ei herännyt. Mutta, äitipä ei nukkunut. Olin ensin ihan silmät ristissä koko päivän ja odotin vaan nukkumaanmenoa, sitten sänkyyn päästyäni taas "valmiudessa", säpsähdin heti, kun poika vähän käänsi kylkeä tai kuulin jonkun pienimmänkin rasahduksen. o_O Unta sain vasta, kun mies tuli kotiin joskus puolenyön kieppeillä (oli yötä myöten työjutuissa). Milloinkohan sitä oppisi nukkumaan?

Onneksi tämän päivän jälkeen pitäisi miehen työrytmin palata normaaliksi. Marraskuu on ollut aika rankka, kun töitä on ollut koko ajan kellon ympäri ja kotona vielä päälle, vapaapäiviä on ollut pojan synttärijuhlapäivä ja isänpäivä, ja silloinkin on kotoa tehty hommia.
 
Tästä päivästä voisi kyllä kirjoitella Valitusketjuunkin, mutta kaikkea ei vielä kerkeä.... Lyhykäisyydessään eilen neiti nukahti klo 22.30, eli noin tunnin liian myöhään. Yöllä oli valvottanut isäänsä tunnin, aamulla heräsi klo 7.00 eli tunnin liian aikaisin, päivällä nukkui 50 min eli tunnin liian vähän. Voi :smiley-angry019 mä oon ihan rikki, aivoihin koskee toi jatkuva kitinä eikä hetkeäkään itselle koko päivänä. Lounaskin jäi välistä. :sad001
 
Iha hävettää kirjottaa, ku niin monella yöt menee huonosti.. Meijä sälli nukkuu noin klo 22-10 putkeen! Plus päivällä 2h päiväunia.
 
Meille on tullut joku vaihe taas että herätään huutamaan tunnin välein. Tästä syystä poika siirrettiin omaan huoneeseen, vaikka suunnitelmissa olis pitää meidän huoneessa talven yli koska nämä paikalliset talot ovat niin kylmiä, lämmitys kallista ja poikahan ei suostu peiton kanssa nukkumaan. Anyway, viime yön poika nukkui omassa huoneessa ja mies siellä lattialla patjan päällä (myös mies sai lähtöpassit flunssasta johtuvat kuorsaamisen takia). POika edelleen heräili yöllä useamman kerran, mutta mä sain nukuttua suht hyvin. Joku päivä meilläkin nukutaan vielä :grin
 
Latteäidin viestistä tuli mieleen että sitä järkyttävää kitinää harrastetaan myös meillä TAAS. Aivan jäätävän ärsyttävää ja raastavaa. Syyksi epäilen uutta poskihammasarsenaalia kun näyttää siltä että niitä vaan tulee ja tulee...
 
Takaisin
Top