Vauvan (ja äidin) unet

Oi ei Ilyana, pitkä valvominen teillä ollut! :eek:
No juu, kyllä tuo pieni muutaman kerran torkahti syliin, mutta heräsi aina, kun koitettiin siirtää nukkumaan - ei ihan viitsinyt koittaa nukkumista vauva olkapäällä istualteen tai itse puoli-istuvassa asennossa vauva puoliksi kainalossa ja puoliksi mahan päällä pää tuettuna käsivarteen, jota joutui jännittämään koko ajan, kun ei pystynyt tukemaan mihinkään.. :grin

Mutta isi nukkui 03:30-05:30 ja 07:30-12 ja itse sain nukuttua 05:30-07:30 ja sit ysistä puol yhteen.. vauva heräs tankkaamaan puol yhdeltä ja tuolla se nyt nukkuu isin kainalossa. Mä olen käynyt jo hoitamassa asioita ja seuraavaksi meinasin aloittaa siivousurakkaa ja joulukoristeiden purkua - nukun sit mieluummin yöllä (ehkä), niin pakko pysyä liikkeessä, ettei vahingossakaan nukahda päikkäreille.
 
Katjusha, olen antanut nukahtaa tissi suussa ja välillä riittää tissi poskella. Nyt 2kk:n iässä ei enää aina nukahda rinnalle, joten opetellaan muita nukahtamistapoja. Siis ei näin pieni vielä mene pilalle, vaikka nukkuisi tissillä.
 
Meillä kans nukutaan tissi suussa/poskella. Turvakaukaloon ja vaunuun syötettynä saa nukahtamaan tutin kanssa, muualla ei puhettakaan että tuttia ottais... Nukkuu oman aikataulunsa mukaan, valvoo tai kitisee (siis ei kitise vaan huutaa! jos ei mene mielen mukaan...) vaikka pimeässä olis. Täysin turha yrittää neitiä nukkumaan kellon mukaan... Eilen menin liian aikasin yrittämään nukutusta (22.30) ja neitihän sitten nukahti yöunille vasta klo 03... Turhaa taistelua kaikki siihen mennessä ja sitten sekin syömis-pulautuskierre ihan turha siinä... :/
 
Meillä mennään samalla tissi poskella/suussa -taktiikalla sängyssä kyljellään imettäen. Klo 21.30 aloitetaan yöpuuhat, lopullinen uni saavutetaan yleensä ehkä joskus 22.30—24 aikoihin. Tuossa välissä tehty pari välikuolemaa eli on nukahdettu ja herätty kun oon ottanut tissin pois suusta. Siitä heräillään n 4 tunnin välein. Imetys kestää n tunnin (viimeinen vartti tissi tuttina). Herätään päivään kympin aikaan. Yleensä siis tällä, joskus nukutus kestää sen kolme tuntia hirveällä huudolla ja herätykset tunnin välein. Näitä tunnin välein heräämisiä kyllä harvemmin. Nukkumaan meneminen on nykyään vähän tappelun takana, mutta jaksaa sitten nukkua kun uneen pääsee.
 
Katjusha, olen antanut nukahtaa tissi suussa ja välillä riittää tissi poskella. Nyt 2kk:n iässä ei enää aina nukahda rinnalle, joten opetellaan muita nukahtamistapoja. Siis ei näin pieni vielä mene pilalle, vaikka nukkuisi tissillä.

Meillä kans ei enää nukahda aina tissille. Mitä muita tapoja/kikkoja/vaihtoehtoja ootte kokeillu? Mulla alkaa ideat loppuun :eek:
 
Jostain aikoinaan esikoisen kohdalla luin, että tärkeintä on alle 6kk ikäisellä että nukahtaa tavalla tai toisella eli hyvillä mielin oon antanut nukahtaa tissille myös tämän vauvan. Esikoinen ainakin oppi siitä nopeasti poiskin. Kun esikoisella oli ongelmia nukahtaa oli jumppapallo meidän pelastus. Pallon päällä ei tarvinnut kauaa hytkytellä, niin jo tuli uni. Pallolla pomputtelu auttoi myös röyhtäisyjen liikkeelle saamiseen.
 
Mä oon yrittänyt laulaa nukuttaessa aina saman tuutulaulun imettäessä, toivoen että joskus oppis yhdistämään sen laulun yöuniin. Oon ite niin väsy jo illalla, etten jaksais enää mitään mikä vaatii kävelyä tai istumista. Imetän siis sängyllä kylkimakuulla.
 
Saas nähdä mitä meidän yö pitää sisällään: tyttö nukahti yöunille klo 20
Ite nukuin kans 1,5h vieressä, käytin koirat ja tyttö nous tankkaamaan..
Herääkö aamulla aiemmin, aamuyöllä, vai nukuttasko muutamilla syömingeillä..
Yleensä nyt nukahtanut aika tarkalleen vasta 00.20..

Mileim + tyttö tänä yönä 9vk
 
Meillä on nyt viikko tai kaks (en enää muista miten pitkään :hilarious:) nukutettu tutilla kun ei tissille nukaha, tyttö 6,5vk. Tuttia en ois halunnu ottaa käyttöön mut pakko se on, rauhottaa päivällä ja nukuttaa illalla. Ei vaan kädet riitä vauvan hyssyttelyyn kun on vilkas 2v myös hoidettavana. Esikoinen nukahti tissille piiiitkään, en muista tarkkaan mut varmaan 1 vuotiaaks asti. Sit kun ruvettiin hoitaa hampaiden pesu vasta imetyksen jälkeen ni nukutus meni vaikeemmaks.

Meillä alotetaan vauvan nukutus samoja aikoja kun esikoisen nukutus, noin 22.00. Yleensä nukahtaa aika nopeasti imetyksen jälkeen tutilla, ehkä 30min tarvii vieressä vahtii että nukahtaa. Ekoina viikkoina saatto mennä monta tuntia nukutuksessa mutta silti aina samoja aikoja lähin nukuttaa että päästään johonkii rytmiin.
 
Meillä kans ei enää nukahda aina tissille. Mitä muita tapoja/kikkoja/vaihtoehtoja ootte kokeillu? Mulla alkaa ideat loppuun :eek:
Laulan jotain lyhyttä unilaulua lakkaamatta, kun vauva rauhoittuu, jatkan hyräilemällä ilman sanoja. Heilun keinutuolin tavoin tai vatkaan sivulta toiselle. Pystyssä taputtelen pepusta tai selästä. Sängyssä silitän tukasta. Esikoinen nukahti aina niin, että silitin silmien välistä ylhäältä alas. Niin ja tietenkin lauloin samalla.
Tänään kun ei päässyt ulos päiväunille, laitoin vauvan silti vaunuihin ja heilutin uneen. Muutaman kerran olen onnistunut nukuttamaan kävellen joko syliin tai rintareppuun. Ja aika usein aamupäivällä vauva on lattialla vatsallaan leikkimässä ja kun väsyy, niin laskee päänsä vain alas ja nukahtaa siihen. Jatkaa myös unia sängyssä samassa asennossa, mihin on nukahtanut.
 
Mulla kanssa huimausta jos nukkunut vähän ja etenkin imetyksen jälkeen. Hiki nousee ja sängyssä kun makaa ja silmät sulkee , tuntuu että sänky pyörii. Pystyssä myös huimailee, päätä särkee ja rintaan pistää välillä.

Nyt hyvä yö ja olo parempi! Vauva ( kohta 5 viikkoa), nukahti jossain 23 aikaa, heräsi 3 ja nyt 5

-- tähän asti kirjoitin yöllä , nukahdin ja nyt jatkan --

Klo nyt 7 ja se siitä hyvästä aamusta.. pyysin miestä vaihtamaan vaippaa ennen kun lähtee töihin että pääsen sillä aikaa itse vessaan myös. Tuli , vauva pissasi lattialle , siivosin sitten niitä. Koiralla hirveä hätä , lähdin ottamaan lasta että mies pääsee koiran kanssa ulos , ja nyt sillä vatsa sekaisin.. kiva aamun aloitus. :o Tiedossa siis paskan täyteinen aamu.

Nyt vaan pää kylmäksi. Koira tekee sisälle kun on pakko ja sitten kun saan lapsen käsistäni menen siivoamaan sotkuja.
 
Täällä pari levottomampaa yötä takana. Ihan niinku olis pahat ilmavaivat ja tiheän imun kausi meneillään. Nyt tuossa nukkuu, mutta meni 05:00 asti ihan miten sattuu, huutaessa ja kiemurrellessa, imutellessa, pikku pätkiä torkahdellen. Kokeilin pierujumppaa, keinuttelua sylissä ja armotonta heijausta turvakaukalossa... Tuutulaulun hyräily vaikutti veriseltä loukkaukselta. Parasta tässä, että ollaan lähdössä näyttään pientä miehen äidille ja sisaruksille eli viikonlopun kyläreissu. Tulee aikamoinen urakka vieraassa paikassa. Huoh, ei muuta ku tiukka hymy kasvoille, että jee jee!!
Tyttö huomenna 6 viikkoa
 
Meillä nukuttiin 01-05, syötiin, nukuttiin 05.30 - 7.20 ja sillä tiellä ollaan. Jospa kohta nukahtais jo aamupäiväunilleen. Klo 14 on neuvola.
 
Meillä oli joulunpyhien aikaan rytmi vähän sekaisin. Vauva valvoi 04 saakka ja kitisi jos minä laitoin silmät kiinni. Tyytyvöinen oli kun katselin häntä ja juttelin. Aloin loppuyöstä olemaan jo aika väsynyt ja välillä ummistin silmiä kun vauva pötkötti vieressä niin havahduin siihen kun puhuin unissaan että " äiti ja isi on tehny sinulle takapihalle hiihtoladunkin jo valmiiksi ja sinä vaan itket" kyllä miestä aamulla huvitti ja kysyi miksen ollut herättänyt häntä valvomaan. Nyt ollaan taas normaali rytmissä koko perhe ja vauvakin nukahtaa 21 yöunille,00 yhden tissin syö ja 04 molemmat. 7 kieppeillä herää pidemmälle patkälle valvomaan.
 
Voi Katjusha! Koittakahn jaksaa vierailu. Vaikka itse olen sktä mieltä että jos lapsi on itkuinen nii se on itkuinen. Jouluna oltiin meidän mökillä jossa myös siskoni perheineen. Heidän lapset ei saa unta jos on meteliä nii sanoin jo etukäteen että tyttö saattaa itkee illalla ennen nukkumaan menoa ja siihen ei aina auta mikään (joskus auttaa ja joskus ei). Kerroin siis etukäteen ettei itse tarvi olla vaivaantunut sitten paikan päällä. Ja meillä oli sillo ollu just muutama yö suoraa huutoa tunti pari ennen nukahtamista :dead:
 
Mä suoritan parhaillaan empiiristä tutkimusta, miten täsmälleen sama hyssytysasento eroaa toisesta, jos istun sängyssä tai seison sängyn vieressä. Seisaalleen kaikki on hyvin, mutta jos erehdyn istumaan, havahtuu vauva uudestaan js alkaa huutamaan. :banghead:

Meillä on opittu myös uusi taito: uninarina. Jos väsyttää niin paljon, ettei silmät pysy auki, muttei siltikään malttais nukkua, on kiva alkaa narisemaan kuin portin sarana - ja tyyliin sekunnissa aloittaa kuorsaus, kun itseä huvittaa. :meh:
 
Meillä on myös ollut pari viime päivää tosi vaikea nukahtaa. Eilen yritin päikkäreille saada nukkumaan syliin tissille, viereen tissille, ympäri kämppää kävellen, laulaen ja silitellen sekä sylissä että sängyssä ja kantoliinassa kantaen. Mikään ei onnistunut. Sitten esikoinen tarvitsi apua ja laitoin vauvan hetkeksi sitteriin. No siihen se nukahti itekseen ehkä minuutissa :rolleyes:tänään taas nukahti kantoliinaan kun kävelin ympäriinsä.
 
Miten te nukutatte lapsenne? Meillä kun nukahtaa yleensä vaan liikkeessä.. oonkin antanut mahavaivojen takia monesti nukahtaa syliin ja siitä siirrän viereen.. yöllä nukahtaa syliin tissille. Ja viereen tissille. Päivällä jos liikehdintä loppuu, on tyttö yleensä ylhäällä viiden minuutin sisällä. Oli kyse sylistä tai sitteristä.

Mietinkin, et onko näin pienenä mitään väliä mihin nukuttaa, meillä kun on sit huutokonsertti ilman syliä ja tutti ei kelpaa. Nukutatteko vaan esim omaan sänkyyn ja annatte huutaa jos huudatuttaa, vai maistuuko se tutti sit teillä ja helpottaa?
Jos jollakulla useempia lapsia ja ootte amtanu nukahtaa syliin, miten äkkiä oppii nukkumaan ilman syliä (missä iässä) ja ilman kamalaa mekkalaa?
 
Mie nukutan 6,5vk tytön päivällä syliin tai kantoreppuun. Ei nuku muualla. Sit kun pakkaset hellittää ni meinasin kokeilla suostuuko nukkumaan paikallaan olevissa vaunuissa.

Illalla nukutan sivuvaunusänkyyn, ensin tankkaa tissillä vieressä, röyhtäytän ja siirrän omaan sänkyyn, tutti suuhun ja odotan jonkun aikaa että nukahtaa, tutti pitää useemman kerran laittaa takasin siinä. Mie haluisin tutista eroon... vähän vastenhakoisesti sitä aloin käyttää tytöllä.

Esikoisen nukutin tissille muistaakseni pitkän aikaa, ei syöny tuttia. Päiväunet nukku muutaman kuukauden ikäsestä vaunuissa ulkona. Ekat kuukaudet nukku vaan sylissä päiväunet mut kun alko olemaan sopivat kelit ulos nukuttamiseen niin ei ollu ongelmaa siirtyä vaunuihin päiväunille. Sitä en tiiä miten lapsen saa nukahtamaan itekseen sänkyyn, ei oo vielä kahdessa vuodessa sellasesta kokemusta :hilarious:

Näin pienen vielä voi nukuttaa syliin ja siitä siirtää sänkyyn mut kohta se ei enää onnistukkaa ilman että vauva säikähtää sitä kun ei olekkaan samassa paikassa kun mihin oli nukahtanut. Jos on vaan aikaa istua vauva sylissä päivällä ni antaisin siinä nukkua, ei ne pitkään sylissä suostu nukkuu :)
 
Mileim, meillä poika nukahtaa mihin vain, mutta yleensä helpoiten tissille, vatsan päälle mahalleen tai liikkeessä. Nukahtaa myös itsekseen. Tälläkin on masuvaivoja ja mahallaan vatsan päällä kun hytkyttelee, niin aika miehekkäästi piereskelee. Tuttia syö.
Esikoinen oppi nukahtamaan ilman syliä vuoden iässä, mutta ei kyllä aiemmin yritettykään.
Mahallaan tämä nukkuisi vaikka kuinka hyvin, mutta yöksi en uskalla mahallaan nukuttaa ettei tarvitse valvoa ja kytätä hengitystä niin paljon. Esikoinen nukkui vauvavuoden mahallaan.
 
Takaisin
Top